Heprealainen sana seʹfer (kirja, kirje, kirjoitus) on sukua verbille sa·farʹ (laskea) ja substantiiville so·ferʹ (kirjuri, jäljentäjä) (1Mo 5:1; 2Sa 11:15; Jes 29:12; 22:10; Tu 5:14; Ne 13:13). Kun sanaa seʹfer käytetään virallisista kirjoituksista, se käännetään vastineilla ”kirjelmä”, ”todistus” ja ”[kauppa]kirja” (Est 9:25; Jer 3:8; 32:11). Sanan ”kirja” vastine on kreikan kielessä biʹblos, ja sen deminutiivimuoto bi·bliʹon (kirjm. ’pieni kirja’) käännetään vastineilla ”[-]kirja” ja ”kirjakäärö” (Mr 12:26; Hpr 9:19, Int; Mt 19:7; Lu 4:17). Monikkomuotoista sanaa bi·bliʹa käytettiin myöhemmin yksiköllisenä sanana latinassa, josta sana ”Biblia” (Piplia) tuli myös suomen kieleen. (Ks. RAAMATTU.)

Alkuaikoina ”kirja” saattoi olla taulu tai kokoelma tauluja, jotka oli valmistettu savesta, kivestä, vahasta, vahalla päällystetystä puusta, metallista, norsunluusta tai ehkä jopa muutamista saviastian kappaleista (ostrakoneista). Käsin kirjoitetut kirjakääröt tehtiin toisiinsa liitetyistä arkeista. Näiden arkkien materiaalina oli papyrus, pergamentti (eläinten nahka, esim. lampaan- tai vuohennahka) tai veliini (nuorten vasikoiden nahasta valmistettu hienolaatuinen pergamentti) ja vielä myöhemmin pellava ja liinalumppupaperi. Lopulta kirjasta tuli kokoelma käsin kirjoitettuja tai painettuja, taitettuja arkkeja, jotka oli sidottu, ommeltu, liimattu, nidottu tai muulla tavoin kiinnitetty yhteen yhdeksi teokseksi.

Kirjakääröihin kirjoitettiin tavallisesti vain toiselle puolelle (jos kirjakäärö oli nahkaa, sille puolelle, missä alun perin oli ollut karva). Kirjoitusmateriaali käärittiin joskus ohuen sauvan ympärille. Lukija aloitti lukemisen toisesta päästä, piti kirjakääröä vasemmassa kädessään ja kiersi sitä sauvan ympärille oikealla kädellään (lukiessaan hepreaa; kreikkaa lukiessaan päinvastoin). Jos kirjoitusta oli pitkälti, käärö oli saatettu rullata kahden sauvan ympärille, niin että tekstin keskiosa oli näkyvissä, kun käärö nostettiin luettavaksi. Kirjaa tarkoittava sana ”volyymi” onkin peräisin latinan sanasta volumen ’käärö’.

Kirjakääröjen valmistamiseen käytetyt arkit olivat yleensä 23–28 cm korkeita ja 15–23 cm leveitä. Useita tällaisia arkkeja liimattiin yhteen rinnakkain. Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluvan Jesaja-käärön (100-luvulta eaa.) arkit oli kuitenkin ommeltu yhteen pellavalangalla. Käärö oli tehty 17 pergamenttikaistaleesta, joiden korkeus oli keskimäärin 26,2 cm ja leveys 25,2–62,8 cm. Koko kirjakäärön pituus on nykyisessä muodossaan 7,3 m. Pliniuksen päivinä kirjakääröjen (luultavasti myytävänä olleiden) pituus oli tavallisesti 20 arkkia. Egyptiläinen papyruskäärö, jossa kuvataan Ramses III:n hallituskautta ja joka on nimeltään Papyrus Harris, on 40,5 m pitkä. Markuksen evankeliumiin olisi tarvittu 5,8 m:n pituinen käärö, Luukkaan evankeliumiin n. 9,5 m:n käärö.

Käärön reunat leikattiin tasaisiksi, siloteltiin hohkakivellä ja värjättiin, tavallisesti mustiksi. Setriöljyyn kastaminen suojeli kirjakääröä hyönteisiltä. Yleensä kirjoitettiin vain kirjakäärön toiselle puolelle, paitsi jos kaikki tiedot eivät mahtuneet sisäpuolelle. Tällöin kirjoitusta saattoi olla myös ulko- eli kääntöpuolella. Tuomioita sisältävissä kirjakääröissä, jotka profeetat Hesekiel ja Sakarja sekä apostoli Johannes näkivät näyssä, oli kirjoitusta molemmilla puolilla. Tämä osoittaa, että tuomiot olivat huomattavia, laajakantoisia ja painokkaita. (Hes 2:10; Sak 5:1–3; Il 5:1.)

Tärkeät asiakirjat sinetöitiin saven tai vahan palasella, jossa oli kirjoittajan tai tekijän sinetin jälki ja joka kiinnitettiin asiakirjaan langoilla. Apostoli Johannes näki näyssä, miten valtaistuimella istuva ojensi Karitsalle kirjakäärön, jossa oli seitsemän sinettiä (Il 5:1–7).

 Varhaisemmissa kirjakääröissä näyttää olleen jopa neljäkin palstaa, mutta myöhemmät kirjakääröt olivat yleensä yksipalstaisia. Jeremian kirjakäärössä oli ’palstoja’. Kun kolme tai neljä palstaa oli luettu, kuningas Jojakim leikkasi tuon osan pois kirjakääröstä ja heitti sen tuleen. (Jer 36:23.) Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluvan Jesaja-käärön 17 kaistaletta sisältävät 54 palstaa tekstiä, ja kullakin palstalla on keskimäärin 30 riviä.

Israelilaiset käyttivät kirjakääröjä aina kristillisen seurakunnan syntyyn asti. Israelin ja Juudan muinaisten kansallisarkistojen asiakirjat ja Jehovan profeettojen henkeytetyt kirjoitukset olivat tällaisia kääröjä, vaikka niitä joskus sanotaankin kirjoiksi (1Ku 11:41; 14:19; Jer 36:4, 6, 23).

Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen oli perustettu synagogia, ja niissä kaikissa säilytettiin ja käytettiin Pyhän Raamatun kirjakääröjä, joita luettiin julkisesti jokaisena sapattina (Ap 15:21). Jeesus itse luki tuollaisesta kirjakääröstä, joka oli luultavasti Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluvan Jesaja-käärön kaltainen (Lu 4:15–20).

Koodeksi. Näyttää siltä, että kristityt käyttivät pääasiallisesti käärön muotoista kirjaa ainakin yleisen ajanlaskun ensimmäisen vuosisadan loppupuolelle asti. Apostoli Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan noin vuonna 96, ja sitä sanotaan kirjassa itsessään kirjakääröksi 22. luvun jakeissa 18 ja 19. Kirjakääröjä oli kuitenkin hyvin hankala käsitellä. Sen jälkeen kun koodeksi muuttui yhteen sidotuista kirjoitustauluista kirjaksi, kävi ilmeiseksi, että se oli paljon käytännöllisempi kuin perinteinen käärö. Esimerkiksi neljää evankeliumia varten olisi tarvittu ehkä 32 m pitkä käärö, mutta ne kaikki mahtuivat yhteen pienikokoiseen koodeksiin. Koodeksi oli myös taloudellisempi, sillä siihen voitiin kirjoittaa sivun molemmille puolille. Lisäksi kannet suojasivat sisältöä erinomaisesti, ja raamatunkohdat löytyivät nopeasti ilman työlästä käärimistä.

Oli vaikeaa – suorastaan mahdotontakin – hakea suurikokoisesta kirjakääröstä nopeasti joitakin nimenomaisia kohtia. Kaikesta päätellen kristityt ottivat nopeasti käyttöön koodeksin eli lehdistä kootun kirjan, koska he olivat kiinnostuneita hyvän uutisen saarnaamisesta ja etsivät monia kohtia Raamatusta ja kiinnittivät huomiota niihin tutkiessaan Raamattua ja saarnatessaan.

Vaikka kristityt eivät ehkä keksineetkään koodeksia, niin he olivat sen käyttäjien eturintamassa, ja professori E. J. Goodspeed sanookin tästä kirjassaan Christianity Goes to Press (1940, s. 75, 76): ”Varhaiskirkossa oli miehiä, jotka ymmärsivät varsin hyvin, millainen osa julkaisutoiminnalla oli kreikkalais-roomalaisessa maailmassa, ja jotka innokkaina levittämään kristillistä sanomaa yli tuon maailman tarttuivat kaikkiin julkaisuteknisiin menetelmiin, eivät ainoastaan vanhoihin perinnäisiin ja jokapäiväisiin vaan myös kaikkein uusimpiin ja edistyksellisimpiin, ja hyödynsivät niitä täysin määrin kristillisessä propagandassaan. Näin tehdessään he ottivat ensi kertaa laajamittaiseen käyttöön lehdistä kootut kirjat, jotka ovat nykyään yleisessä käytössä. Heidän evankeliuminsa ei ollut vain suppealle piirille tarkoitettu, salainen mysteeri, vaan sellainen, joka piti julistaa talojen katoilta, ja he ottivat asiakseen toteuttaa käytännössä profeettojen vanhaa iskulausetta: ’Julistakaa hyvää sanomaa.’ Yksityisten evankeliumien kirjoittaminen oli tietysti suuri hanke, mutta niiden kokoaminen ja julkaiseminen kokoelmana oli aivan eri asia ja miltei yhtä tärkeä kuin joidenkin niiden kirjoittaminen.” (Ks. myös Encyclopædia Britannica, 1971, 3. osa, s. 922.)

Professori Goodspeed esittää kirjassaan (s. 71) taulukon, joka perustuu professori Sandersin pitämään puheeseen (julkaistu University of Michigan Quarterly Review -lehdessä, 1938, s. 109) ja jossa vertaillaan sitä, kuinka suuri osa toisen, kolmannen ja neljännen vuosisadan klassisista ja kristillisistä teoksista on kirjakääröjen ja kuinka suuri osa koodeksien katkelmia:

Professori Goodspeed sanoo edelleen varhaiskristityistä kirjanjulkaisijoina (s. 78): ”He eivät olleet tällaisissa asioissa pelkästään ajan  tasalla vaan edellä ajastaan, ja seuraavien vuosisatojen julkaisijat ovat seuranneet heidän esimerkkiään.” Lisäksi hän toteaa (s. 99): ”Juuri Raamatun julkaiseminen oli antanut toisella vuosisadalla virikkeen lehdistä kootun kirjan kehittämiselle kirjallisuuden tarpeisiin, ja juuri Raamatun julkaiseminen antoi virikkeen kirjapainotaidon keksimiselle.”

Professori Goodspeed rohkenee sanoa (s. 81): ”II Tim. 4:13:ssa esitetty kiinnostava huomautus: ’Tuo – – kirjat, ennen kaikkea pergamentit’ (kreikkalaiset sanat ovat biblia, membranas), panee miettimään, eikö biblia tarkoitakin juutalaisten kirjoitusten kirjakääröjä ja membranai uudempia, kristillistä alkuperää olevia lehdistä koottuja kirjoja: evankeliumeja ja Paavalin kirjeitä. Professori Sanders esittää pitäviä perusteita sille, että kirjat valmistettiin Välimeren pohjoisosassa aluksi varsin todennäköisesti pergamenttilehdistä.”

Palimpsestit. Kirjoitusmateriaalien kalleuden tai niukkuuden vuoksi niitä käytettiin joskus toiseenkin kertaan. Käsikirjoituksista hävitettiin toisinaan osa tekstiä siten, että poistettiin mahdollisimman hyvin alkuperäinen teksti hankaamalla, pyyhkimällä tai muilla menetelmillä. Papyruksesta teksti pyyhittiin pois sienellä, jos muste oli suhteellisen tuoretta; muutoin vanha kirjoitus viivattiin yli tai kääntöpuolta käytettiin kirjoituspintana. Joissakin palimpsesteissa alkuperäinen kirjoitus voi ilmastollisten tai muiden syiden vuoksi näkyä niin selvästi, että sitä pystytään lukemaan. Tällaisia ovat muutamat Raamatun käsikirjoitukset, esimerkiksi merkittävä Codex Ephraemi Syri rescriptus. Siinä on luultavasti 1100-luvulla kirjoitetun tekstin alla osa Raamatun heprealaisten ja kreikkalaisten kirjoitusten tekstistä, ja tuon kirjoituksen ajatellaan olevan peräisin 400-luvulta.

Muita kirjoja, joihin Raamatussa viitataan. Raamatussa viitataan muutamiin henkeyttämättömiin kirjoihin. Jotkin niistä olivat henkeytettyjen kirjoittajien lähdeaineistoa. Toiset näyttävät olleen valtionarkistoista koottuja aikakirjoja. Tällaisia kirjoja ovat esimerkiksi:

”Jehovan sotien kirja”. Mooses lainasi tätä kirjaa 4. Mooseksen kirjan 21:14, 15:ssä, ja se oli epäilemättä luotettava historiallinen kertomus Jumalan kansan sodista. Se on saattanut alkaa Abrahamin menestyksellisestä sodankäynnistä niitä neljää liittoutunutta kuningasta vastaan, jotka vangitsivat Lootin ja hänen perheensä (1Mo 14:1–16).

Jasarin kirja. Tätä kirjaa lainataan Joosuan 10:12, 13:ssa. Näissä jakeissa kerrotaan siitä Joosuan pyynnöstä, että aurinko ja kuu pysyisivät paikallaan sen aikaa, kun hän taisteli amorilaisia vastaan. Kirjaa lainataan myös 2. Samuelin kirjan 1:18–27:ssä, jossa esitetään ”Jousi”-niminen runo, surulaulu Saulin ja Jonatanin vuoksi. Onkin arveltu, että kirja oli kokoelma runoja, lauluja ja muita kirjoituksia. Ne olivat epäilemättä historiallisesti erityisen kiinnostavia, ja ne kiersivät varmasti laajalti heprealaisten keskuudessa.

Muita historiallisia kirjoituksia. Kuninkaiden kirjoissa ja Aikakirjoissa viitataan useisiin muihinkin henkeyttämättömiin historiallisiin kirjoituksiin. Yksi niistä on ”Israelin kuninkaiden päiviä koskevien asioiden kirja” (1Ku 14:19; 2Ku 15:31). Sen vastine on ”Juudan kuninkaiden aikoja koskevien asioiden kirja”, jossa kerrotaan eteläisen valtakunnan kuninkaista ja joka alkaa Salomon pojasta Rehabeamista. Siihen viitataan 15 kertaa. (1Ku 14:29; 2Ku 24:5.) Salomon hallituskaudesta kertovista kirjoista mainitaan 1. Kuninkaiden kirjan 11:41:ssä myös ”Salomon asioiden kirja”.

Kootessaan ja kirjoittaessaan Aikakirjoja pakkosiirtolaisuuden jälkeen Esra viittaa ainakin 14 kertaa muihin lähteisiin, joita ovat mm. ”Israelin kuninkaiden kirja”, ”kuningas Daavidin päiviä koskevien asioiden selostus” ja ”Juudan ja Israelin kuninkaiden kirja” (1Ai 9:1; 27:24; 2Ai 16:11; 20:34; 24:27; 27:7; 33:18). Esra viittasi myös aikaisempien henkeytettyjen kirjoittajien kirjoihin (1Ai 29:29; 2Ai 26:22; 32:32). Esra osoittaa, että jotkut Jehovan profeetat laativat kirjoituksia, joita ei ole säilytetty henkeytetyssä Pyhässä Raamatussa (2Ai 9:29; 12:15; 13:22). Nehemia mainitsee ”aikojen tapahtumia koskevan kirjan” (Ne 12:23). Raamatussa kerrotaan Persian valtiollisista asiakirjoista, joihin sisältyi selostuksia kuninkaalle tehdyistä palveluksista, esimerkiksi se, että Mordokai paljasti salamurhahankkeen (Esr 4:15; Est 2:23; 6:1, 2; 10:2).

 Saarnaajan kirjan viisas kirjoittaja varoittaa, että on loputtomasti kirjoja, jotka perustuvat maailmalliseen ajattelutapaan ja ovat ristiriidassa jumalisen viisauden kanssa eivätkä juurruta mieleen tosi Jumalan pelkoa ja hänen käskyjensä noudattamista (Sr 12:12, 13). Esimerkki tästä nähtiin Efesoksessa, missä spiritismi ja demonismi rehottivat. Kun siellä oli saarnattu hyvää uutista Kristuksesta, uskovat toivat taikuutta käsittelevät kirjansa ja polttivat ne julkisesti, ja niiden hinnaksi arvioitiin 50000 hopearahaa (jos denaareita, 37200 dollaria). (Ap 19:19.)

Jehova käski 2. Mooseksen kirjan 17:14:ssä Mooseksen kirjoittaa ”kirjaan” hänen tuomionsa Amalekia vastaan, mikä osoittaa, että ensimmäiset henkeytetyiksi tiedetyt kirjoitukset, Mooseksen kirjoitukset, olivat tekeillä jo 1513 eaa.

Muita viittauksia Raamattuun tai sen osiin ovat ”liiton kirja” (2Mo 24:7), joka ilmeisesti sisälsi 2. Mooseksen kirjan 20:22–23:33:ssa esitetyt lait, ja ”kirjakäärö” eli Raamatun heprealaiset kirjoitukset (Hpr 10:7).

Kuvaannollista käyttöä. Sanaa ”kirja” käytetään usein kuvaannollisesti, esimerkiksi ilmauksissa ”kirjasi”, ts. Jumalan kirja (2Mo 32:32), ”muistokirja” (Mal 3:16) ja ”elämän kirja” (Fil 4:3; Il 3:5; 20:15). Nämä tarkoittavat ilmeisesti pohjimmiltaan samaa kirjaa eli Jumalan ”muistokirjaa”. Sitä pidetään, jotta ne, joiden nimet siihen on kirjoitettu, voitaisiin palkita ikuisella elämällä (taivaassa tai maan päällä). Nimiä kirjoitetaan Jumalan ”kirjaan” ilmeisesti joillakin ehdoilla, koska Raamatussa osoitetaan, että nimi voidaan ’pyyhkiä pois’ siitä (2Mo 32:32, 33; Il 3:5). Ihmisen nimi siis pidetään tuossa kirjassa vain, jos hän pysyy uskollisena. (Ks. ELÄMÄ.)

[Taulukko s. 1267]

—

KLASSINEN

KRISTILLINEN

Vuosisata

Käärö

Koodeksi

Käärö

Koodeksi

II

—

—

1?

4

III

291

20

9?

38

IV

26

49

6?

64