Virallisten ja henkilökohtaisten sekä liikekirjeiden kirjoittaminen ja lähettäminen oli muinoin yleinen viestintämuoto (2Sa 11:14; 2Ku 5:5–7; 10:1, 2; 2Ai 30:1; Esr 4:7; Jes 37:14; Jer 29:1; Ap 9:1, 2; 28:21; 2Te 2:2; Hpr 13:22).

Heprealainen sana seʹfer tarkoittaa mitä tahansa kirjoitettua, ja sen merkityksiä ovat ’kirja, kirje, kirjelmä, kirjoittaminen, todistus, kauppakirja’. Kreikan sana gramʹma voi tarkoittaa jotain aakkosten kirjainta tai jotain kirjallista dokumenttia (2Ko 3:7; Ap 28:21). Kreikkalaista sanaa e·pi·sto·lēʹ käytetään vain kirjallisesta sanomasta (1Ko 5:9).

Luottamukselliset kirjeet yleensä sinetöitiin (1Ku 21:8). Sanballat lähetti epäkunnioittavasti Nehemialle avoimen kirjeen, minkä tarkoitus oli ehkä päästää sen sisältämät väärät syytökset julkisuuteen (Ne 6:5).

Papyruksen lisäksi kirjeiden kirjoitusmateriaalina käytettiin muinoin mm. ostrakoneja (särkyneiden saviastioiden kappaleita) ja savitauluja. Babyloniasta ja muilta alueilta on löydetty tuhansia savitauluja. Pehmeä savi pestiin ja puhdistettiin ja siitä tehtiin tauluja, joihin vielä niiden kosteina ollessa paineltiin piirtimellä kiilamaisia merkkejä (nuolenpääkirjoitusta). Nämä taulut pantiin usein savesta tehtyihin kirjekuoriin. Kun kyse oli sopimuksista, teksti toistettiin joskus kirjekuoressa. Kuoret sinetöitiin ja poltettiin sitten uunissa tai kuivatettiin auringossa, jotta niistä olisi tullut kovia ja kestäviä. (Ks. ARKEOLOGIA.)

Kirjeitä kirjoittivat usein ammattikirjurit. Sellaisia kirjureita oli tavallisesti saapuvilla – mm. Persian hovissa – kirjoittamassa muistiin virallista hallinnollista kirjeenvaihtoa (Est 8:9; Esr 4:8). Kirjureita oli myös kaupunginporttien lähellä olevilla toreilla, missä ihmiset  saattoivat palkata heitä kirjoittamaan kirjeitä ja kirjaamaan liiketoimia.

Toisinaan kirjeitä kuljettivat sanansaattajat (2Ku 19:14), juoksijat (2Ai 30:6) tai pikalähetit (Est 3:13; 8:14). Varsinaisen postilaitoksen toiminta näyttää roomalaisaikaan asti rajoittuneen viralliseen kirjeenvaihtoon, joten tavallisten ihmisten täytyi toimittaa kirjeensä perille matkustavien tuttaviensa tai kauppiaiden välityksellä.

Muinoin käytettiin myös suosituskirjeitä. Apostoli Paavali ei kuitenkaan tarvinnut sellaisia kirjeitä Korintin kristityille eikä heiltä todistukseksi siitä, että hän oli sananpalvelija. Hän oli auttanut heitä tulemaan kristityiksi, ja hän saattoi siksi sanoa: ”Te itse olette meidän kirjeemme, joka on kirjoitettu sydämeemme ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat.” (2Ko 3:1–3.)

Ensimmäisellä vuosisadalla Paavalin, Jaakobin, Pietarin, Johanneksen, Juudaan ja Jerusalemissa toimivan hallintoelimen kirjeet vaikuttivat kristillisen seurakunnan kasvuun ja siihen, että se pysyi yksimielisenä ja puhtaana (Ap 15:22–31; 16:4, 5; 2Ko 7:8, 9; 10:8–11).