Sanoja tai ajatuksia ilmaisevien kirjainten tai merkkien tekemistä johonkin materiaaliin. Ensimmäiselle ihmiselle, Aadamille, annettiin kyky puhua kieltä. Aluksi hänellä oli kuitenkin vain vähän, jos lainkaan, tarvetta kirjoittaa. Aadam pystyi tuolloin hoitamaan kaiken kommunikointinsa suullisesti, eikä hän täydellisenä ihmisenä tarvinnut kirjallisia muistiinmerkintöjä täydentämään epätäydellistä muistia. Aadamilla on kuitenkin täytynyt olla kyky suunnitella joitakin keinoja kirjallisten muistiinmerkintöjen tekemiseksi. Mutta Raamatussa ei esitetä suoranaisia todisteita siitä, että hän olisi kirjoittanut jotain joko ennen rikkomustaan tai sen jälkeen.

Joidenkuiden mielestä sanat ”tämä on Aadamin historian kirja” voisivat osoittaa, että Aadam oli tuon ”kirjan” kirjoittaja (1Mo 5:1). P. J. Wiseman kommentoi 1. Mooseksen kirjassa usein käytettyä ilmausta ”tämä on – – historia [alkuperä]” seuraavasti: ”Se on kunkin osan päätöslause ja viittaa sen tähden taaksepäin jo muistiin merkittyyn kertomukseen. – – Se tarkoittaa tavallisesti historian kirjoittajaa tai sen sisältävän taulun omistajaa.” (New Discoveries in Babylonia About Genesis, 1949, s. 53.)

Näiden ’historian kirjojen’ sisällön tarkastelu herättää kuitenkin melkoista epäilystä Wisemanin esittämän näkemyksen paikkansapitävyydestä. Tämän näkemyksen mukaan esimerkiksi jakso, joka alkaa 1. Mooseksen kirjan 36. luvun jakeesta 10, päättyisi 1. Mooseksen kirjan 37:2:n sanoihin: ”Tämä on Jaakobin historia.” Tuo kertomus käsittelee kuitenkin lähes yksinomaan Esaun jälkeläisiä, ja siinä viitataan Jaakobiin vain satunnaisesti. Toisaalta tuon ilmauksen jälkeen kerrotaan laajalti Jaakobista ja hänen perheestään. Lisäksi jos em. teoria pitäisi paikkansa, niin Ismael ja Esau olisivat kirjoittaneet tai omistaneet laajimmat asiakirjat siitä, miten Jumala oli tekemisissä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Tämä ei vaikuta järkevältä, sillä silloin sellaiset, joilla ei ollut mitään osaa Abrahamin kanssa tehdyssä liitossa, olisivat olleet eniten kiinnostuneita tuosta liitosta. Olisi vaikeaa kuvitella Ismaelin olleen niin kiinnostunut Abrahamin huonekuntaan liittyvistä tapahtumista, että hän olisi nähnyt vaivaa saadakseen niistä yksityiskohtaisen selonteon, joka käsitti useita vuosia sen jälkeen kun hänet oli äitinsä Hagarin kanssa karkotettu tuosta huonekunnasta. (1Mo 11:27b–25:12.)

Lisäksi Esaulla, joka ei arvostanut pyhiä asioita (Hpr 12:16), ei olisi ollut mitään syytä kirjoittaa tai omistaa kertomusta, joka käsitteli laajasti sellaisia Jaakobin elämän tapahtumia, joita Esau ei ollut omin silmin nähnyt (1Mo 25:19–36:1). Ei tunnu myöskään johdonmukaiselta päätellä, että Iisak ja Jaakob olisivat suhtautuneet lähinnä välinpitämättömästi siihen, miten Jumala menetteli heidän kanssaan, ja että he olisivat tyytyneet omistamaan vain lyhyitä muistiinmerkintöjä jonkun toisen sukuluetteloista (1Mo 25:13–19a; 36:10–37:2a).

Kirjoittaminen ennen vedenpaisumusta. Ei ole mitään keinoa varmistua ehdottomasti siitä, että jotkin 1. Mooseksen kirjassa mainitut historialliset kertomukset saatettiin kirjoitettuun asuun ennen vedenpaisumusta, eikä Raamatussa ole viittauksia vedenpaisumusta edeltäneeseen kirjoittamiseen. On kuitenkin syytä panna merkille, että kaupunkien  rakentaminen, soitinten kehittely sekä rauta- ja kuparityökalujen takominen alkoivat jo kauan ennen vedenpaisumusta (1Mo 4:17, 21, 22). Näin ollen voidaan järkevästi päätellä, ettei jonkinlaisen kirjoitusjärjestelmän kehittäminen olisi tuottanut ihmisille kovinkaan suuria vaikeuksia. Koska alun perin oli vain yksi kieli (jota myöhemmin kutsuttiin hepreaksi; ks. HEPREA) ja koska israelilaisten, jotka jatkoivat tuon kielen puhumista, tiedetään käyttäneen kirjaimistoa, voidaan olettaa, että kirjainkirjoitus olisi ollut mahdollista jo ennen vedenpaisumusta.

Assyrian kuningas Assurbanipal sanoi lukeneensa ”kiveen tehtyjä piirtokirjoituksia, jotka olivat tulvaa edeltäneeltä ajalta” (J. Finegan, Light From the Ancient Past, 1959, s. 216, 217). Nämä piirtokirjoitukset ovat kuitenkin saattaneet edeltää vain jotain paikallista, huomattavan laajaa tulvaa, tai ne ovat voineet olla tarinoita, jotka ovat olleet kertovinaan vedenpaisumusta edeltäneistä tapahtumista. Esimerkiksi ns. ”Sumerilaisessa kuningasluettelossa” mainitaan ensin, että kahdeksan kuningasta hallitsi 241000 vuotta, ja sanotaan sen jälkeen: ”(Sitten) vedenpaisumus vyöryi yli (maan).” (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. Pritchard, 1974, s. 265.) Tällainen kertomus ei selvästikään ole luotettava.

Raamatun ajanlaskun mukaan Nooan päivien maailmanlaajuinen vedenpaisumus sattui 2370 eaa. Arkeologit ovat ajoittaneet lukuisia esiin kaivamiaan savitauluja sitä aikaisemmalle ajalle. Näissä savitauluissa ei kuitenkaan mainita ajankohtia, joten niiden iänmääritys pohjautuu pelkkiin olettamuksiin eikä sen perusteella voida varmasti osoittaa, miten ne sijoittuvat ajallisesti Raamatun vedenpaisumukseen nähden. Minkään löydettyjen ihmiskäden tuotteiden ei tiedetä ehdottoman varmasti olevan vedenpaisumusta edeltäneeltä ajalta. Ne arkeologit, jotka ovat ajoittaneet joitakin esineitä vedenpaisumusta edeltäneelle ajalle, ovat perustaneet määrityksensä löydöksiin, joiden voidaan parhaimmillaankin vain tulkita todistavan jostain suuresta paikallisesta tulvasta.

Kirjoittaminen vedenpaisumuksen jälkeen. Babelin kieltensekoituksen jälkeen syntyi erilaisia kirjoitusjärjestelmiä. Babylonialaiset, assyrialaiset ja muut kansat käyttivät nuolenpääkirjoitusta (kiilakirjoitusta), jonka sumerilaisten arvellaan kehittäneen omasta kuvakirjoituksestaan. On todisteita siitä, että samanaikaisesti käytettiin useita kirjoitusjärjestelmiä. Esimerkiksi eräässä muinaisessa assyrialaisessa seinämaalauksessa on kaksi kirjuria, joista toinen painelee piirtimellä tauluun nuolenpäämerkkejä (todennäk. akkadiksi) ja toinen kirjoittaa siveltimellä nahan- tai papyruksenpalaselle (mahd. arameaksi). Egyptiläinen hieroglyfikirjoitus koostui erillisistä kuvista ja geometrisista kuvioista. Vaikka hieroglyfikirjoitusta käytettiin muistomerkkien ja seinämaalausten piirtokirjoituksiin, käyttöön otettiin myös kaksi muuta kirjoitustapaa (ensin hieraattinen ja sitten demoottinen) (ks. EGYPTI, EGYPTILÄINEN). Järjestelmissä, joissa ei ole kirjaimia, jokin kuva (tai sen myöhempi, usein kuvaksi tunnistamaton, lineaarinen tai kursiivinen muoto) saattoi edustaa kuvattavaa kohdetta, kohteen välittämää ajatusta tai jotain toista sanaa tai tavua, joka äännettiin samalla tavoin. Tämän mukaisesti esim. yksinkertainen piirros silmästä saattoi tarkoittaa sekä ’silmää’ että verbiä ’nähdä’.

Israelilaiset käyttivät foneettisia aakkosia, joissa jokainen kirjoitettu konsonanttimerkki edusti tiettyä konsonanttiäännettä. Lukijan täytyi kuitenkin itse lisätä vokaaliäänteet, ja mikäli sanat kirjoitettiin samalla tavalla mutta niihin lisättiin eri vokaalit, tekstiyhteydestä voitiin päätellä, mitä sanaa tarkoitettiin. Tämä ei ollut mikään ongelma; heprealaisissa aikakaus- ja sanomalehdissä sekä kirjoissa ei juuri käytetä vokaalimerkkejä nykyäänkään.

Israelilaisten luku- ja kirjoitustaito. Israelin papit (4Mo 5:23) ja huomattavat henkilöt, mm. Mooses (2Mo 24:4), Joosua (Jos 24:26), Samuel (1Sa 10:25), Daavid (2Sa 11:14, 15) ja Jeehu (2Ku 10:1, 6), osasivat lukea ja kirjoittaa, ja myös tavallinen kansa oli luku- ja kirjoitustaitoista joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta (vrt. Tu 8:14; Jes 10:19; 29:12). Se että israelilaisten käskettiin kirjoittaa talojensa ovenpieliin, osoitti heidän olevan kirjoitustaitoisia, vaikka tuo käsky olikin ilmeisesti kuvaannollinen (5Mo 6:8, 9). Lisäksi Laissa vaadittiin, että kuninkaan piti valtaistuimelle noustessaan kirjoittaa itselleen  jäljennös Laista ja lukea sitä päivittäin (5Mo 17:18, 19). (Ks. KIRJA.)

Vaikka hepreaksi kirjoitettu aineisto olikin ilmeisesti varsin yleistä, niin vain harvoja israelilaisia kirjoituksia on löydetty. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että israelilaiset eivät pystyttäneet lukuisia muistomerkkejä ylistääkseen saavutuksiaan. Suurin osa heidän kirjoituksistaan, myös raamatunkirjat, kirjoitettiin epäilemättä musteella papyrukselle tai pergamentille, minkä vuoksi ne eivät kestäneet pitkään Palestiinan kosteassa maaperässä. Raamatun sanoma säilyi kuitenkin läpi vuosisatojen huolellisen ja toistuvan jäljentämisen ansiosta (ks. JÄLJENTÄJÄ; KIRJURI, KIRJANOPPINUT; RAAMATUN KÄSIKIRJOITUKSET). Itse Raamatun historia ulottuu aivan ihmiskunnan alkuun asti ja sitäkin kauemmaksi (1Mo, luvut 1, 2). Muistiinmerkinnät, jotka on kaiverrettu kiveen ja kirjoitettu savitauluihin, särmiöihin ja lieriöihin, saattavat joissakin tapauksissa olla paljon vanhempia kuin vanhimmat olemassa olevat Raamatun käsikirjoitukset, mutta noilla muistiinmerkinnöillä ei ole todellista vaikutusta ihmisten elämään nykyään, ja monet niistä (esim. ”Sumerilainen kuningasluettelo”) sisältävät suoranaisia valheita. Näin ollen Raamattu on muinaisten kirjoitusten joukossa ainutlaatuinen, koska siinä esitetään merkityksellinen sanoma, joka ansaitsee paljon enemmän kuin vain ohimenevän kiinnostuksen.