Monien Raamatussa käytettyjen ’kiroamiseksi’ tai muilla samantapaisilla ilmauksilla käännettyjen heprealaisten ja kreikkalaisten sanojen perusajatus on pahan lausuminen, sillä uhkaileminen tai sen toivottaminen jollekulle tai jollekin.

On loogista, että ensimmäinen kirous esitettiin Eedenin kapinan aikoihin. Jumala kohdisti sen kapinan alkuunpanijaan kiroamalla käärmeen, jota tämä kapinanlietsoja oli käyttänyt välikappaleenaan. (1Mo 3:14, 15.) Tämän kirouksen oli määrä johtaa lopulta hänen tuhoonsa. Samaan aikaan maa kirottiin Aadamin takia, mikä johti siihen, että se kasvoi orjantappuroita ja ohdakkeita, mutta ei johtanut sen tuhoon (1Mo 3:17, 18; 5:29). Kain joutui Jehovan hänelle langettaman kirouksen vuoksi viettämään pakolaiselämää (1Mo 4:11, 12).

Vedenpaisumuksen jälkeen ensimmäinen ihminen, joka lausui kirouksen, oli Nooa, joka kirosi Kanaanin, Haamin pojan, ja tuomitsi hänet Seemin ja Jafetin orjaksi. Tuo kirous täyttyi laajassa mitassa noin 800 vuotta myöhemmin Seemistä polveutuneen Israelin kansakunnan valloittaessa Kanaanin. (1Mo 9:25–27.) Joosua sanoi gibeonilaisten, Kanaanin jälkeläisten, olevan ”kirottuja”, ja heidät määrättiinkin orjan asemaan (Jos 9:23).

Tätä kiroamista ei tulisi näin ollen sekoittaa voimasanojen käyttöön, eikä siihen välttämättä liity kiivasta suuttumusta, kuten gibeonilaisten tapauksesta käy ilmi. Edellä mainituissa raamatunkohdissa käytetään heprealaista sanaa ʼa·rarʹ. Tämä sana esiintyy 18 kertaa 5. Mooseksen kirjan 27:15–26:ssa ja 28:16–19:ssä luetelluissa muodollisissa julistuksissa, ja lisäksi sitä käytetään joissakin vakavissa julistuksissa esimerkiksi 2. Mooseksen kirjan 22:28:ssa ja Jeremian 11:3:ssa, 17:5:ssä ja 48:10:ssä. Sille sukua oleva substantiivi meʼe·rahʹ esiintyy viisi kertaa (5Mo 28:20; San 3:33; 28:27; Mal 2:2; 3:9). Se, miten näitä sanoja käytetään Raamatussa, osoittaa, että on kyse jostakin vakavasta julistuksesta tai pahan ennustamisesta, ja kun Jumala tai joku arvovaltainen persoona esittää kirouksen, sillä on profeetallista arvoa ja voimaa. Joosua kirosi jokaisen, joka tulevaisuudessa rakentaisi autioitetun Jerikon uudelleen, ja tämä kirous täyttyi monen sadan vuoden kuluttua (Jos 6:26; 1Ku 16:34). Kuningas Balak pyysi toistuvasti Bileamia kiroamaan Israelin, mutta Jehova ei hyväksynyt sitä vaan sai sen sijaan aikaan siunausten julistamisen (4Mo 22:6–24:25). Tässä kertomuksessa esiintyy myös heprean verbi qa·vavʹ, joka tarkoittaa ankaraa tai jopa kiivasta tuomiojulistusta sellaiselle, mitä pidetään inhottavana ja kirouksen ansaitsevana (4Mo 22:11, 17; 23:11, 13, 25, 27; 24:10). Aina ei sanota suoraan, että kirousta pyydetään jumalallisesta lähteestä, vaan se voi käydä jotenkin epäsuorasti ilmi.

 ʼA·lahʹ, sekä ”valaksi” että ”kiroukseksi” käännetty heprean sana, tarkoittaa valaa, johon liittyy kirous rangaistuksena valan rikkomisesta tai siksi että vala osoittautuu vääräksi (1Mo 24:41, Rbi8, alav.; 4Mo 5:21, 23, 27; 5Mo 29:19–21; 2Ai 34:24; 1Ku 8:31, 32; ks. VALA).

Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa ”kiroukseksi” käännetyt kaksi perussanaa ovat a·raʹ ja a·naʹthe·ma, joiden lisäksi on käytetty sellaisia sukulaissanoja kuin ka·taʹra, e·pi·ka·taʹra·tos, ka·ta·raʹo·mai, ka·taʹthe·ma ja ka·ta·the·ma·tiʹzō.

Sana a·raʹ merkitsee kirousta tai kirouksen rukoilemista jumalallisesta lähteestä. Johannes käyttää sukulaissanaa e·paʹra·tos kirjoittaessaan, että fariseukset pitivät tavallista kansaa, joka kuunteli Jeesusta, ”kirottuna” ihmisjoukkona, joka ei tuntenut Lakia (Joh 7:49). Paavali sitä vastoin osoitti, että kaikki juutalaiset piti lunastaa lakiliiton kirouksesta siten, että Kristus tuli kiroukseksi heidän puolestaan kuolemalla kidutuspaalussa (Ga 3:10, 13). Galatalaiskirjeen 3:10:ssä Paavali käänsi sanalla e·pi·ka·taʹra·tos 5. Mooseksen kirjan 27:26:ssa esiintyvän heprealaisen sanan ʼa·rarʹ (ensimmäinen tässä artikkelissa tarkasteltu sana). Jakeessa 13 hän käänsi samalla sanalla 5. Mooseksen kirjan 21:23:ssa olevan heprealaisen sanan qela·lahʹ (jokin kirottu; kirous).

Erästä sanan ka·ta·raʹo·mai muotoa käytetään kerrottaessa siitä, miten Jeesus kirosi ”vuohien” luokkaan kuuluvat (Mt 25:41) ja neuvoi seuraajiaan ’siunaamaan niitä, jotka kirosivat heitä’ (Lu 6:28). Paavali ja Jaakob käyttivät eräitä tämän sanan muotoja antaessaan samanlaisia neuvoja Roomalaiskirjeen 12:14:ssä ja Jaakobin kirjeen 3:9:ssä. Paavali käytti sanaa ka·taʹra verratessaan niitä kristittyjä, jotka ovat olleet osallisia pyhästä hengestä mutta ovat luopuneet, ”maahan”, johon sade ei imeydy ja joka kasvaa vain orjantappuroita ja ohdakkeita (Hpr 6:7, 8); Pietari puolestaan käyttää samaa sanaa kutsuessaan ”kirotuiksi” niitä, jotka ovat ahneita, joiden ”silmät ovat täynnä aviorikosta” ja jotka houkuttelevat epävakaita sieluja (2Pi 2:14).

Sana a·naʹthe·ma merkitsee kirjaimellisesti ’esille asetettua’, ja alun perin sitä käytettiin pyhistä lupausuhreista, jotka asetettiin esille tai erilleen temppelissä (ks. Lu 21:5, jossa käytetään erästä sukulaissanaa). Kreikkalaisissa kirjoituksissa raamatunkirjoittajat käyttävät sanaa a·naʹthe·ma tarkoittaessaan sellaista, mikä on kirottua tai mikä tullaan kiroamaan ja mikä on siksi asetettu erilleen pahana tai kirottuna. Paavali kirjoittikin galatalaisille (1:8), että heidän tulisi pitää ”kirottuna” jokaista (jopa enkeleitä), joka julistaisi heille jotakin muuta hyvää uutista kuin sitä, minkä he olivat ottaneet vastaan. Ne, jotka ’eivät olleet kiintyneet Herraan’, ansaitsivat samanlaisen nimityksen (1Ko 16:22). Paavali oli hyvin huolissaan israelilaisista maanmiehistään, jotka eivät olleet ottaneet vastaan Kristusta, ja sanoi jopa toivovansa, että hänet itsensä ”erotettaisiin kirottuna Kristuksesta” heidän hyväkseen (Ro 9:3). Muualla sanaa a·naʹthe·ma käytetään ilmeisesti sellaisen valan vannomisesta, joka jäätyään täyttymättä tai osoittauduttuaan vääräksi oli johtava kiroukseen; tällaisesta valasta oli kyse niiden 40 miehen tapauksessa, jotka tekivät valaan sidotun salaliiton Paavalin tappamiseksi (Ap 23:12–15, 21). Sanoja ka·ta·the·ma·tiʹzō ja a·na·the·ma·tiʹzō käytetään kerrottaessa, kuinka Pietari kielsi Kristuksen (Mt 26:74; Mr 14:71). Pietari sanoi tässä itse asiassa, että hän toivoi ’tulevansa kirotuksi eli asetetuksi erilleen sellaisena joka on paha, jos hän tuntisi tuon miehen’.

Ilmestyksen 22:3:ssa luvataan Uudesta Jerusalemista: ”Eikä mitään kirousta [ka·taʹthe·ma] tule enää olemaan.” Tässä näyttää olevan vastakohta maalliselle Jerusalemille, joka joutui Jumalan kirouksen alaiseksi. Se on myös jyrkkä vastakohta sille kirotulle tilalle, johon vertauskuvallinen kaupunki, Suuri Babylon, joutuu, kun Jumalan oikeudellinen säädös kohdistetaan siihen. Sitä vastaan julistettu ”anateema” käy ilmi Ilmestyksen 18:4–8:ssa olevasta käskystä (ks. myös 2Ko 6:17).

Kreikkalaisen Septuagintan kääntäjät käyttivät tavallisesti sanaa a·naʹthe·ma heprealaisen sanan ḥeʹrem vastineena (ks. VIHITTY).

Sanaa ”kirous” käytetään usein ”siunauksen” vastakohtana. Heprealainen sana qela·lahʹ tarkoittaa pohjimmiltaan tällaista kirousta, ja se asetetaan toistuvasti ”siunauksen” vastakohdaksi monissa raamatunkohdissa (1Mo 27:12, 13; 5Mo 11:26–29; Sak 8:13). Se johtuu  verbijuuresta qa·lalʹ, joka merkitsee kirjaimellisesti ’olla kevyt’, mutta kuvaannollisesti käytettynä ’kirota’ tai ’kohdella halveksivasti’ (2Mo 18:22; 3Mo 20:9; 2Sa 19:43). Daavid käytti juuri tätä sanaa, kun hän sanoi Mikalille tekevänsä itsensä vieläkin ”halvempana pidetyksi” kuin hän tämän mielestä oli jo tehnyt (2Sa 6:20–22). Jehova Jumala käytti tuota sanaa ilmoittaessaan vedenpaisumuksen jälkeen, ettei hän koskaan enää ”kiroa maata ihmisen takia” (1Mo 8:21).

Jumalallisten kirousten tarkoitus. Yksi jumalallisten kirousten tarkoitus on tehdä selväksi, ketkä ovat Jumalan hyväksyttyjä palvelijoita, ja ketkä eivät, koska nuo kiroukset kertovat Jumalan epäsuosiosta, aivan niin kuin hänen siunauksensa kertovat hänen suosiostaan. Luvatessaan siunata Abrahamia Jehova siksi lisäsikin: ”Sen, joka kiroaa [verbijuuren qa·lalʹ partisiippimuoto] sinua, minä kiroan.” (1Mo 12:3.) Kun kirouksen kohdetta ei siis nimetä, kirous toimii samalla varoituksena ja suojana niille, jotka haluavat päästä Jumalan suosioon tai pysyä hänen suosiossaan. Mooseksen laissa mainittiin useita nimenomaisia siunauksia ja kirouksia, joiden kaikkien toteutuminen riippui siitä, miten Lain säädöksiä ja ohjesääntöjä noudatettiin (5Mo 28:1, 2, 15). Ennen Luvattuun maahan menoa Mooses tähdensi sitä, että kansakunnan, niin yksilöinä kuin ryhmänäkin, oli valittava siunauksen ja kirouksen välillä ja että se tekisi valinnan olemalla joko tottelevainen tai tottelematon (5Mo 30:19, 20). Joosua toisti tämän suojaavan kehotuksen ja varoituksen pääsisällön Luvatussa maassa (vrt. Jos 8:32–35; 24:14, 15). Yksilöt saattoivat näin ollen pyrkiä välttämään julistettujen kirousten kohteeksi joutumista.

Kirous vahvistaa myös sen, että Jumalan periaatteiden ja julistettujen tarkoitusten kanssa ei voi leikitellä eikä niitä voi halveksia. Ylimmäinen pappi Eeli joutui erityisen kirouksen kohteeksi, koska hän oli heikko eikä nuhdellut poikiaan, vaikka he ’kirosivat Jumalaa’ (1Sa 3:13). Jehova ilmoitti hänelle säännön: ”Minä kunnioitan niitä, jotka minua kunnioittavat, ja ne, jotka halveksivat minua, tulevat olemaan tyhjän veroisia [juuresta qa·lalʹ].” (1Sa 2:30.) Jumalan kiroukseen liittyy siis oikeudenmukainen väärinteon palkka. Se voi tulla heti, niin kuin kävi niiden ilkkuvien pahantekijöiden tapauksessa, jotka Elisa kirosi Jehovan nimessä (2Ku 2:24), tai se voi tulla vasta jonkin ajan kuluttua, niin kuin kävi silloin kun Jumala kertoi kuningas Josialle Juudaa kohtaavasta onnettomuudesta (2Ku 22:19, 20). Jehova varoitti Israelin kansakuntaa siitä, että hänen lakiensa rikkominen johtaisi väistämättä vaikeuksiin: ”Kaikki nämä kiroukset tulevat päällesi ja varmasti vainoavat sinua ja tavoittavat sinut, kunnes olet tuhoutunut, koska et kuunnellut Jehovan, Jumalasi, ääntä etkä pitänyt hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka hän on sinulle antanut.” (5Mo 28:45.) Vaikka hän ennusti aivan suorin sanoin heidän autioituksensa ja pakkosiirtolaisuutensa, he kieltäytyivät kuuntelemasta, ja siksi Jerusalem tuli ”kiroukseksi kaikille maan kansakunnille” (Jer 26:6; 24:9; 5Mo 29:27).

Kirousten peruuttaminen. Jehova voi peruuttaa eli mitätöidä kirouksen, mutta vain siinä tapauksessa, että hänen oikeudenmukaiset vaatimuksensa täyttyvät asianmukaisesti. Näin näyttää käyneen maata koskeneelle alkuperäiselle kiroukselle, jonka vedenpaisumus ilmeisesti lakkautti puhdistaessaan maapallolta jumalattomuuden (1Mo 8:21). Koska Israelin kansakunta ei pystynyt pitämään lakiliittoa, koko kansakunta kirottiin, nekin jotka tunnollisesti (joskin puutteellisesti) yrittivät täyttää sen ehdot. Apostoli Paavali osoittaa, että juuri tästä syystä Kristus Jeesus kuoli sillä tavalla kuin hän kuoli: kidutuspaalussa. (Ga 3:10–13.) Vaikka Jeesus oli itse noudattanut Lakia täydellisesti, hän otti näin päälleen Lain kirouksen, joka koski kaikkia Lain alaisia. 5. Mooseksen kirjan 21:23:ssa sanotaan: ”Sillä se, joka on ripustettu [paaluun], on Jumalan kiroama.” Kun Jeesus naulittiin paaluun kuin rikollinen ja kun juutalaisten pappien muodostama oikeusistuin tuomitsi (tosin epäoikeudenmukaisesti) hänet, hänestä tuli todellisuudessa ”kirous”. Sen jälkeen kun Jeesus oli esittänyt uhrinsa arvon taivaassa, Jumala mitätöi Lain. Ottaessaan uhrin vastaan Jumala kuvaannollisesti naulitsi Lain paaluun, ja Lakiin liittynyt kirous poistettiin laillisesti (Kol 2:14). Koska Jeesuksen ruumista pidettiin kirouksena ja koska haluttiin myös noudattaa Lain vaatimusta, jottei sapattia olisi häpäisty, juutalaiset huolehtivat siitä, että Jeesuksen ruumis ja pahantekijöiden  ruumiit otettiin pois paaluista ennen päivän päättymistä (5Mo 21:23; Joh 19:31).

Mikä ratkaisee, toteutuuko kirous?

Vaikka joku voi esittää kirouksen, sen toteutuminen on täysin riippuvainen Jumalasta, hänen periaatteistaan ja tarkoituksistaan. Turhaan Goljat ”kirosi Daavidia [väärien] jumaliensa kautta” (1Sa 17:43). Jehova muutti Bileamin esittämän kirouksen siunaukseksi (5Mo 23:4, 5; Jos 24:9, 10). Koska Daavid tajusi, että vain Jehova voi saada kirouksen toteutumaan, hän ei antanut suuttuneen Abisain mennä ’ottamaan päätä pois’ Simeiltä, joka herjasi ja kirosi Daavidia. Daavid sanoi: ”Antakaa hänen olla, niin että hän voi kirota, sillä Jehova on sanonut hänelle niin! Ehkä Jehova näkee silmällään, ja Jehova on ennallistava minulle hyvyyttä hänen tämänpäiväisen kirouksensa asemesta.” (2Sa 16:5–12; vrt. Ps 109:17, 18, 28.) Jumalan sanassa tuomitaan selvästi omien vanhempiensa (2Mo 21:17; 3Mo 20:9; San 20:20), Jumalan (2Mo 22:28; 3Mo 24:11, 14, 15, 23) tai kuninkaan (Sr 10:20) kiroaminen ja paljastetaan ne, jotka suullaan siunaavat, mutta ”sisimmässään – – kiroavat” (Ps 62:4).

Ollessaan Jumalan edustajana maan päällä Kristus Jeesus julisti kirouksia uskonnollisille oppaille ja fariseuksille, koska nämä vastustivat itsepintaisesti Jumalan tarkoitusta (Mt 23:13–33). Apostoli Pietari ilmeisesti kirosi Ananiaan ja Safiran, koska he valehtelivat Jumalalle, ja he kuolivat saman tien (Ap 5:1–11). Apostoli Paavali teki jotakin samankaltaista väärälle profeetalle Elymaalle, noidalle, jota hän kutsui ”Panettelijan pojaksi” ja ”kaiken vanhurskaan viholliseksi” ja joka tuli sittemmin tilapäisesti sokeaksi (Ap 13:6–12). Näillä tapauksilla oli hyödyllinen vaikutus niiden silminnäkijöihin. Se, että apostoleilla oli voimaa tehdä tällaista, ei kuitenkaan valtuuttanut tai oikeuttanut muita esittämään kirouksia. Jaakob varoittaa kristittyjä, etteivät he käyttäisi kieltään sopimattomasti ihmisten kiroamiseen (Ja 3:9–12; vrt. Ps 109:17, 18:aa Kol 3:8–10:een).

Historia kertoo, että apostolien päivien jälkeen, vuosisatojen vieriessä, uskonnolliset järjestöt ovat julistaneet monta kertaa yksilöitä, kaupunkeja ja kansakuntia pannaan eli kirkonkiroukseen, mutta se osoittaa myös, että tällaiset kiroukset on poikkeuksetta pantu toimeen, ei Jumalan voimalla, vaan kirkon tai valtion maallisella voimalla. Sitä vastoin psalmissa 37:3–9, 22 meitä neuvotaan odottamaan Jehovaa, koska ”hänen siunaamansa saavat omistaa maan, mutta hänen kiroamansa karsitaan pois”. Tällainen ”pois karsiintuminen” sisältyy kiroukseen, jonka Jeesus esittää kirottuun ”vuohien” luokkaan kuuluville Matteuksen 25:31–46:ssa olevassa profeetallisessa vertauksessaan. Lisäksi puhuttaessa ”uusista taivaista ja uudesta maasta” ennustetaan, että syntiset tullaan kiroamaan (Jes 65:17, 20).