Kiveä on käytetty laajalti rakennusmateriaalina. Kivi on kestävää, mikä on ollut suureksi avuksi arkeologeille heidän hankkiessaan tietoa menneisyydestä. Egyptiläiset, assyrialaiset ja muut kansakunnat rakensivat kivestä temppeleitä, palatseja, monumentteja ja muita rakennelmia. Monissa niistä on kuvia ja piirtokirjoituksia, jotka kertovat joistakin tapahtumista, kuvailevat voittoja ja havainnollistavat tapoja ja luovat näin valoa heidän historiaansa ja jokapäiväiseen elämäänsä. Heprealaiset käyttivät yleisesti kiviä rakennuksiin (3Mo 14:40, 41), muureihin (Ne 4:3; San 24:31), alttareihin (2Mo 20:25), myllynkiviin (Tu  9:53), vesiastioihin (Joh 2:6), punnuksiin (San 16:11), kaivojen, luolien ja hautojen peittämiseen (1Mo 29:8; Jos 10:18; Joh 11:38) ja moniin muihin tarkoituksiin. Heprealaiset eivät kuitenkaan pakanakansojen tavoin pystyttäneet muistomerkkejä, joissa olisi ollut matalia reliefejä, minkä vuoksi heidän ulkonäöstään, tarkoista pukeutumistyyleistään ja muusta sellaisesta ei tiedetä kovinkaan paljoa. Raamattu esittää kuitenkin sisällökkäämmän kuvauksen israelilaisten historiasta, elämäntavasta ja erilaisista persoonallisuuksista kuin mitkään muiden kansakuntien kivisten muistomerkkien jäännökset esittävät noista kansoista.

Kivenhakkuu oli pitkälle kehitetty käsityöammatti (2Sa 5:11; 1Ku 5:18). Jerusalemissa sijaitsevan Salomon temppelin kivet hakattiin jo louhoksella niin yhteensopiviksi, ettei niitä tarvinnut enää muotoilla temppelityömaalla (1Ku 6:7).

Kuvaannollista käyttöä. Maan päällä olevia voideltuja kristittyjä verrataan temppeliin, jonka ”peruskulmakivenä” on Jeesus Kristus (ks. KULMAKIVI). Kristuksen hengestäsiinneet seuraajat rakentuvat ”elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi” tälle ”peruskulmakivelle”. Juutalaisten uskonnolliset johtajat hylkäsivät kansallisina ”rakentajina” Jeesuksen, ”pääkulmakiven”, ja he kompastuivat tähän kiveen, koska he eivät totelleet Jumalan sanaa. (Ef 2:19–22; 1Pi 2:4–8; Mt 21:42; Mr 12:10; Lu 20:17; Ro 9:32, 33.)

Jumalan valtakuntaa verrataan kiveen joka ’lohkesi käsien koskematta’, kiveen joka murskaa valtakunnat, joita kuvapatsaan eri osat kuvaavat, ja tekee niistä lopun. Tämä Valtakunta itse pysyy ”aikojen hämärään asti”. (Da 2:34, 44, 45.)

Kirkastettu Kristus Jeesus lupaa Ilmestyksen 2:17:ssä kristitylle voittajalle: ”Minä annan hänelle valkoisen pikkukiven ja siihen pikkukiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.” Sana ”pikkukivi” on tässä käännetty kreikan sanasta psēʹfon. Apostoli Paavali käyttää tätä sanaa kertoessaan, kuinka hän aiemmin vainosi kristittyjä: ”Annoin ääneni [psēʹfon; kirjm. ”(äänestys)kiven”] heitä vastaan.” (Ap 26:10.) Pikkukiviä käytettiin oikeusistuimissa langetettaessa tuomiota tai ilmaistaessa mielipidettä jonkun syyttömyydestä tai syyllisyydestä. Valkoiset pikkukivet olivat merkkinä syyttömyydestä ja vapauttavasta tuomiosta, mustat taas syyllisyydestä ja langettavasta tuomiosta. Valkoisen pikkukiven antaminen voittajalle tarkoittaa siksi ilmeisesti sitä, että Jeesus tuomitsee hänet syyttömäksi, tahrattomaksi ja puhtaaksi, sellaiseksi jonka Kristus kelpuuttaa opetuslapsekseen.

Ks. JALOKIVET, KALLISARVOISET KIVET; KALLIO.