Somisteet, jotka eivät ole aina itsessään pääasia vaan joiden tarkoitus on lisätä jonkin kauneutta. Etenkin naiset mutta myös miehet käyttivät koruja; rakennuksia ja joskus myös eläimiä koristeltiin.

Raamatun mainintojen ja arkeologisten löytöjen perusteella havaitaan, että ihmiset ovat jo ammoisista ajoista alkaen olleet kiinnostuneita koristelusta ja että he ovat myös osanneet valmistaa erittäin taidokkaita ja taiteellisesti korkeatasoisia koristeita. Käsityöläiset tekivät hyvin koristeellisia kudonnaisia, kirjailuja, puu- ja norsunluuveistoksia sekä metallitöitä. Assyriasta, Babyloniasta, Persiasta ja Marin kaupungista löydettyjen palatsien raunioiden  perusteella voidaan päätellä, että kaikki nuo palatsit olivat erittäin runsaasti koristeltuja: sisäseinillä oli suuria seinämaalauksia, ja sekä sisä- että ulkoseinien kaunistuksena oli hienosti veistettyjä matalia reliefejä, joissa kuvattiin sotatantereita, metsästystä ja palatsin elämää. Palatsien oviaukkoja vartioivat usein mahtavat eläinveistokset. Kohokuvissa nähtävien kuninkaiden ja muiden vaatteissa on kauniita koristeompeleita. Jopa hevosten valjaat on koristeltu monin tupsuin ja kaiverruksin (vrt. käädyt midianilaisten kamelien kaulassa; Tu 8:21, 26). Egyptiä koskeva todistusaineisto perustuu pääasiassa hautamaalauksiin, mutta esineitäkin, esim. valtaistuimia ja kuninkaallisia vaunuja, on säilynyt.

Heprealaisten ja kristittyjen keskuudessa. Koruihin viitataan jo Raamatun alkupuolella, kun Abrahamin palvelijan kerrotaan antaneen Rebekalle kultaisen nenärenkaan ja rannerenkaat (1Mo 24:22, 30, 47, 53). Tullessaan faraon pääministeriksi Joosef sai kultakäädyt ja hallitsijan oman sinettisormuksen (1Mo 41:41–43). Tällaiset sinettisormukset olivat yleisiä kaikissa Raamatun maissa, ja usein ne riippuivat kaulanauhasta (vrt. 1Mo 38:18). Niillä painettiin henkilön allekirjoitus tai virallinen sinetti asiakirjoihin. Jos sinettisormus siis annettiin jonkun toisen henkilön haltuun, se osoitti, että hän oli todella sormuksen omistajan valtuuttama edustaja.

Egyptistä lähtiessään israelilaiset saivat egyptiläisiltä paljon hopea- ja kultaesineitä, ja näistä olivat epäilemättä peräisin ne monet rintaneulat, korvarenkaat, sormukset ja muut korut, joita israelilaiset lahjoittivat tabernaakkelin rakentamista varten; aiemmin he olivat lahjoittaneet kultaisia korvarenkaita väärään tarkoitukseen, nimittäin vasikkaepäjumalan muotoilemista varten (2Mo 12:35, 36; 32:1–4; 35:20–24). Tabernaakkeli ja sen varusteet vaativat paljon uurastusta käsityöläisiltä, jotka olivat taitavia työstämään puuta, jalometalleja ja jalokiviä sekä kutomaan ja kirjailemaan (2Mo 35:25–35). Temppeli, jonka Salomo myöhemmin rakensi, oli vielä loistokkaammin koristettu. Sen setripaneeleihin sekä öljy- ja katajapuisiin oviin leikattiin mm. kurpitsan muotoisia koristeita, kukkaköynnöksiä, kerubeja ja palmukuvioita, jotka päällystettiin kullalla. Rakennuksen edessä oli kaksi kuparipylvästä, joiden päät oli koristettu verkostoin, ketjustoin, granaattiomenoin ja liljakoristein. (1Ku 6:18, 29, 35; 7:15–22.) Salomo arvosti kovasti taiteellista kauneutta, ja hänen suuri norsunluinen valtaistuimensa oli ainutlaatuinen muinaisessa maailmassa: se oli päällystetty kullalla, sen kummankin käsinojan vieressä oli leijonapatsas ja sen edessä olevilla kuudella portaalla oli vielä 12 leijonapatsasta (1Ku 10:16–21).

Raamatussa pannaan kuitenkin suurempi paino hengelliselle kauneudelle. Vanhempien antama kuri on kuin ”viehättävä seppele päähän ja kauniit käädyt kaulaan”; viisaus on ”kauneuden kruunu”; ”tiedon huulet ovat kallisarvoisia astioita”, jotka vievät voiton kaikista taiteilijan tekemistä kultamaljakoista; ”kuin kultaomenoita hopeisissa kaiverrustöissä on oikeaan aikaan puhuttu sana”; ”kultainen korvarengas ja hienokultainen koriste on viisas ojentaja kuulevalle korvalle” (San 1:9; 4:9; 20:15; 25:11, 12). Kaunista naista, joka ei ole järkevä, verrataan ”kultaiseen nenärenkaaseen sian kärsässä” (San 11:22).

Varsinkin Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa kannustetaan kohtuullisuuteen. Naisten odotettiin ”kaunistavan itsensä huolitellulla puvulla, häveliäästi ja tervemielisesti, ei palmikoiduin hiuslaittein eikä kullalla tai helmillä tai hyvin kalliilla vaatetuksella, vaan hyvillä teoilla, mikä sopii naisille, jotka tunnustavat kunnioittavansa Jumalaa” (1Ti 2:9, 10). Pietari saattoi vedota esikristillisen ajan esimerkkeihin kehottaessaan naisia tavoittelemaan sellaista kauneutta, joka on ”sydämen salainen ihminen sen hiljaisen ja lempeän hengen turmeltumattomassa puvussa, joka on suuriarvoinen Jumalan silmissä”; hän viittasi Saaran kaltaisiin naisiin, jotka kaunistivat näin itseään ”omalle miehelleen alamaisina” (1Pi 3:1–6). Raamatun ohjeiden avulla ihminen voi siis saada oikean näkemyksen koristeista ja koruista sekä käyttää niitä tasapainoisesti.

Profetioissa. Koska Jehova oli siunannut Juudan pääkaupunkia Jerusalemia, hän vertasi sitä naiseen, joka oli puettu kalliisiin, runsaasti koristeltuihin vaatteisiin ja jolla oli paljon koruja. Koska se menetti hengellisyytensä ja harjoitti hengellistä porttoutta  kansakuntien kanssa, siltä riisuttiin sen kaunistukset ja se jätettiin ikään kuin alastomaksi. (Hes 16:2, 10–39.) Tämä riisuminen ei tapahtunut ainoastaan hengellisessä merkityksessä vaan myös kirjaimellisesti, kun ahneet valloittajat ryöstivät kaupungin rikkaudet, mm. nilkkarenkaat, otsanauhat, puolikuun muotoiset koristeet, korvariipukset, rannerenkaat, hunnut, päähineet, nilkkavitjat, rintavyöt, ”sielun talot” (tarkoittaa luultavasti hajusteastioita), kohisevat koristesimpukat (taikakalut), sormukset ja nenärenkaat, joita ”Siionin tyttäret” olivat käyttäneet (Jes 3:16–26). Se merkitsisi suruaikaa, koska surtaessa koristeet otettiin tavallisesti pois (2Mo 33:4–6).

Kun Jehova sitten lunastaisi Siionin Babylonin pakkosiirtolaisuudesta, hän kuvaannollisesti rakentaisi sen perustuksen safiireista, muurinharjat rubiineista ja portit tulenhohtoisista kivistä, mikä kuvasi sitä rauhaa ja vanhurskautta, jonka hän saisi aikaan (Jes 54:7, 8, 11–14), ja kaupunki puettaisiin morsiamen vaatteisiin ja koristeisiin (Jes 49:14–18; vrt. 61:10). Tämä jälkimmäinen kuva muistuttaa hieman kuvausta Uudesta Jerusalemista, sen helmiporteista ja jalokiviperustuksista, ja siitä, että se on valmistettu niin kuin ”miehelleen kaunistettu morsian” (Il 21:2, 9–21). Tässäkin tapauksessa koristeet ja kaunistus liittyvät selvästikin hengellisiin ominaisuuksiin ja siunauksiin, jotka ovat Jumalan hyväksymyksen ja suosion ansiota.

Sitä vastoin Suuri Babylon, kuvaannollinen nainen, joka syyllistyy haureuteen maan kuninkaiden kanssa, pukeutuu kuninkaallisiin vaatteisiin ja koruihin ja elää häpeämättömässä ylellisyydessä, mutta kaikki sen hienot hepenet on määrä riisua sen yltä, ja se on määrä jättää alastomaksi ja tuhota. Sen kauneus on petollista, ja se ’hankkii itselleen loistoa’, joten sen koristeet eivät edusta Jumalan siunausta ja suosiota, vaan pikemminkin sen omia väitteitä ja sitä valtaa ja rikkautta, jota se on saanut toimiessaan porton tavoin. (Il 17:3–5, 16; 18:7–20.)

Ks. HELMET; JALOKIVET, KALLISARVOISET KIVET; KORVAKORU; KÄÄDYT; NENÄRENGAS; NILKKARENGAS; RANNERENGAS; RENGAS, SORMUS; RINTANEULA.