Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Korva

Korva

Kuuloelin, jonka Jehova Jumala on suunnitellut ja luonut (Ps 94:9; San 20:12). Korvassa on kolme osaa: ulkokorva, välikorva ja sisäkorva. Välikorva on pieni kammio, joka alkaa tärykalvosta ja johtaa sisäkorvan sokkeloisiin käytäviin. Sisäkorvan toiminta liittyy kuulemiseen, mutta siinä on myös tasapainoon ja liikkeeseen liittyviä elimiä. Se, että ihmisellä on kaksi korvaa, helpottaa suuresti äänten lähteen ja suunnan määrittämistä.

Ihmiskorvan erottamien äänten värähtelytaajuus on n. 20–20000 hertsiä. Monien eläinten korvat pystyvät aistimaan korkeampiakin ääniä, joita ihmiskorva ei kuule. Ihmiskorvan vastaanottamien äänten voimakkuusalue on merkittävä. Kovin ääni, jota korva voi sietää vaurioitumatta, on kaksi biljoonaa kertaa voimakkaampi kuin heikoin kuultavissa oleva ääni. Ihmiskorvan aistimisherkkyys on paras mahdollinen, sillä jos korvat olisivat tarkempia, ne reagoisivat jopa ilmamolekyylien loputtomaan liikehdintään.

Koska korvan Tekijä voi kuulla, Raamattu puhuu hänestä kuvaannollisesti ikään kuin hänellä olisi korvat (4Mo 11:18; Ps 116:1, 2). Tätä vertauskuvaa käyttäen Jehova sanoo itsestään, että hänen korvansa ovat auki vanhurskaiden rukouksille, anomuksille ja huudoille (Ps 10:17; 18:6; 34:15; 130:2; Jes 59:1; 1Pi 3:12). Hän kuulee kyllä valittajien nurinan ja vihollistensa jumalattoman puheen (4Mo 11:1; 2Ku 19:28), mutta hän kieltäytyy kuuntelemasta heidän hätähuutojaan, kun heidän tuomionsa pannaan täytäntöön (Hes 8:18). Vaikka epäjumalankuville voidaan veistää tai kaivertaa korvat, ne eivät tietenkään voi kuulla eivätkä ne pysty ottamaan vastaan palvojiensa rukouksia tai vastaamaan niihin (Ps 115:6).

Kuvaannollista käyttöä. Sanaa ”korva” käytetään Raamatussa varsin vaikuttavasti kuvaannollisessa mielessä edustamaan koko kuulemisprosessia. Tuota sanaa käytetään sekä itse kuulosta että kuulemisen jälkeen tapahtuvasta puhutun paikkansapitävyyden ja arvon punnitsemisesta (Job 12:11; 34:3). Se tapa, jolla ilmauksia ’ottaa korviinsa’, ’kallistaa korvansa’ ja ’kääntää korvansa’ käytetään, osoittaa, että niillä tarkoitetaan huomion kiinnittämistä johonkin siten, että aiotaan toimia kuullun mukaisesti (Ps 78:1; 86:6; Jes 51:4). Jonkun ’korvien avaaminen’ merkitsee sitä, että häntä autetaan ymmärtämään jotain asiaa tai että häntä valistetaan siitä (Jes 50:5). Ilmaus ’paljastaa jonkun korvaan’ voi olla peräisin siitä, että itämailla ihmiset siirsivät osittain päähinettään kuullakseen paremmin. Tämä ilmaus tarkoittaa tiedon antamista yksityisesti tai jonkin salaisuuden tai aiemmin tuntemattoman asian paljastamista. (1Sa 9:15; 20:2, 12, 13; 2Sa 7:27.)

’Herätetty korva’ on sellainen, joka on tehty tarkkaavaiseksi (Jes 50:4). Se voi kuulua ihmiselle, joka on aiemmin lukeutunut ”[hengellisesti] kuuroihin, joilla kuitenkin on [kirjaimelliset] korvat” (Jes 43:8). Vanhurskasta kuvataan Raamatussa sellaiseksi, joka kuuntelee Jumalaa mutta tukkii korvansa jumalattomuudelta (Jes 33:15). Myös kreikkalaisella ’kuuntelemista’ tarkoittavalla sanalla voi olla merkitys ’kiinnittää huomiota, ymmärtää ja toimia jonkin mukaisesti’, niin kuin silloin kun Jeesus Kristus sanoi: ”Minun lampaani kuuntelevat minun ääntäni” ja: ”Vierasta ne eivät missään tapauksessa seuraa, vaan pakenevat häntä, koska ne eivät tunne vieraiden ääntä.” (Joh 10:27, 5.)

Toisaalta kapinallisten ihmisten korvien sanotaan olevan ’paksut’ (KR-1776) tai ’kovetetut’ (Jes 6:10; Ap 28:27). Noita jumalattomia verrataan kobraan, joka tukkii korvansa ja kieltäytyy kuuntelemasta lumoojan ääntä (Ps 58:4).

Jehova sanoi palvelijoittensa kautta, että itsepäisillä, tottelemattomilla israelilaisilla oli ’ympärileikkaamattomat korvat’ (Jer 6:10; Ap 7:51). Ne on ikään kuin tukittu jollakin, mikä estää kuulemisen. Jehova ei ole avannut sellaisia korvia, sillä hän antaa ymmärtäväisyyden ja tottelevaisuuden korvat niille, jotka etsivät häntä, mutta sallii tottelemattomien hengellisen kuulon heiketä (5Mo 29:4; Ro 11:8). Apostoli Paavali ennusti ajan, jolloin jotkut kristityiksi tunnustautuvat luopuisivat tosi uskosta, koska he eivät haluaisi kuulla Jumalan sanan totuutta vaan toivoisivat, että heidän korviaan ’kutkutettaisiin’ sellaisella, mikä miellyttäisi heitä, ja siksi he kuuntelisivat vääriä opettajia (2Ti 4:3, 4; 1Ti 4:1). Ihmisen korvat voivat myös ’soida’ siksi, että hän kuulee jonkin hätkähdyttävän uutisen, varsinkin jostakin onnettomuudesta (1Sa 3:11; 2Ku 21:12; Jer 19:3).

Kun yliluonnollinen valo sokaisi tarsolaisen Saulin, kuulivatko hänen kanssaan olleet miehet äänen, jonka Saul kuuli?

Esimerkki siitä, että kirjaimellisen äänen kuuleminen ja kuulemisen ymmärtäminen erotetaan toisistaan, on kertomuksessa tarsolaisen Saulin kääntymyksestä ja selostuksessa, jonka hän itse antoi siitä myöhemmin (Ap 9:3–8; 22:6–11). Apostolien tekojen 9:7:ssä sanotaan, että Saulin kanssa olleet miehet kuulivat ”äänen” (KR-92) tai ”ääntä” (UM). Kuitenkin Paavali (Saul) sanoo Apostolien tekojen 22:9:ssä, että hänen kanssaan olleet miehet eivät kuulleet sen ääntä, joka hänelle puhui. Kun nämä kaksi jaetta ymmärretään oikein, ne eivät ole ristiriidassa keskenään. Apostolien tekojen 9:7:ssä ”ääneksi” käännetty kreikkalainen sana (fō·nēʹ) on genetiivimuodossa (fō·nēsʹ) ja merkitsee tässä jakeessa sitä, että kuulee ääntä, mutta ei ymmärrä sitä. Apostolien tekojen 22:9:ssä fō·nēʹ on akkusatiivissa (fō·nēnʹ): miehet ”eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui”, ts. he kuulivat kyllä jotakin ääntä, mutta se ääni, jonka Saul kuuli, jäi heiltä tajuamatta, he eivät erottaneet sanoja, merkitystä; he eivät ymmärtäneet, mitä Jeesus sanoi Saulille, kuten Saul ymmärsi (Ap 9:4). Tieto siitä, että Raamatussa käytetään ’kuulemista’ näissä molemmissa merkityksissä, auttaa selvittämään näennäisiä ristiriitoja.

Israelilaispappien virkaanasetuksen yhteydessä Mooseksen käskettiin ottaa virkaanasetuspässin verta ja panna sitä Aaronin ja kunkin hänen poikansa oikeaan korvalehteen sekä oikeaan käteen ja oikeaan jalkaan, mikä merkitsi sitä, että noiden virkaanasetustoimien piti suoranaisesti vaikuttaa siihen, mitä he kuuntelivat, työhön, jota he tekivät, ja siihen, miten he vaelsivat (3Mo 8:22–24). Lisäksi papin piti Lain mukaan panna syyllisyysuhriksi uhratun pässin verta ja uhrattua öljyä spitaalista puhdistuneen oikeaan korvalehteen (3Mo 14:14, 17, 25, 28). Tähän verrattavissa oli järjestely sellaista miestä varten, joka halusi pysyä isäntänsä orjana ajan hämärään asti. Tuo orja piti viedä ovenpieltä vasten, ja hänen isäntänsä tuli lävistää hänen korvansa naskalilla. Tämä huomattava merkki, joka tehtiin kuuloelimeen, edusti ilmeisesti orjan halukkuutta kiinnittää jatkuvasti kuuliaista huomiota isäntäänsä. (2Mo 21:5, 6.)

Ihmisen ei tarvitse niinkään nähdä Jumalaa, mitä jotkut vaativat, vaan hänen on paljon tarpeellisempaa kuulla Jumalaa siinä mielessä, että hän kiinnittää tarkkaavaisesti huomiota hänen sanoihinsa ja noudattaa niitä, kuten Raamattu käskee. R. C. Dentan sanoo tästä: ”Raamatussa avainsana sille, millä tavoin ihminen reagoi Jumalaan, ei ole ’näkeminen’ vaan ’kuuleminen’ – – Mysteeriuskonnoissa voimakkain uskonnollinen kokemus oli jumalan ’näkeminen’, mutta Raamatussa, jossa uskonnollinen perusasenne on kuuliaisuus Jumalan sanalle, paino on hänen äänensä ’kuulemisella’. Israelin uskonnon tärkein kaava alkaa tunnusomaisesti: ’Kuule, Israel.’ Se ’joka on Jumalasta’, ei ole mystikko joka on nähnyt näyn, vaan sellainen joka ’kuulee Jumalan sanat’ (Joh. 8:47).” (The Interpreter’s Dictionary of the Bible, toim. G. Buttrick, 1962, 2. osa, s. 1.) (Ks. KUUROUS.)