Renkaan tai jonkin muun muotoinen koru, joka kiinnitettiin korvalehteen. Näyttää siltä, ettei heprealaisilla ollut nimenomaan ’korvarengasta’ tarkoittavaa sanaa, sillä yksi niistä sanoista, joita he käyttivät tästä korusta (neʹzem), voi tarkoittaa joko nenärengasta tai korvarengasta (San 11:22; 2Mo 32:2). Toisinaan, joskaan ei aina, se tekstiyhteys, jossa sanaa neʹzem käytetään Raamatussa, auttaa päättelemään, onko kyseessä korva- vai nenärengas. Luultavasti korva- ja nenärenkaat olivat usein muodoltaan jokseenkin samanlaisia. Korvakorusta käytetään myös heprealaista sanaa ʽa·gilʹ, joka tarkoittaa pyöreää koristetta. (4Mo 31:50; Hes 16:12.)

Monissa muinaisissa kansakunnissa korvakoruja käyttivät miehet, naiset ja lapset. Se, että miehetkin käyttivät niitä monissa maissa, käy ilmi egyptiläisistä muistomerkeistä, joissa kuvataan ulkomaalaisia. Egyptissä miesten ei kuitenkaan nähtävästi ollut tapana käyttää korvakoruja, eikä voida olla varmoja, käyttivätkö israelilaismiehet niitä vai eivät. Midianilaiset käyttivät korvakoruja, ja israelilaiset ottivat heiltä sotasaaliikseen mm. niitä (4Mo 31:1, 2, 50). Kun Aaron alkoi tehdä kultaista vasikkaa erämaassa, hän käski israelilaisia: ”Irrottakaa kultaiset korvarenkaat, jotka ovat vaimojenne, poikienne ja tyttärienne korvissa, ja tuokaa ne minulle.” (2Mo 32:1–4.)

Egyptiläisten naisten korvakorut olivat tavallisesti suuria kultaisia renkaita, joiden läpimitta saattoi olla 4–5 cm, joskin niitä oli vielä suurempiakin, ja ne voitiin tehdä jopa kuudesta erillisestä renkaasta, jotka juotettiin yhteen. Thebasta on löydetty hopeisia korvakoruja, joista toiset ovat pelkkiä korvanappeja. Joskus egyptiläiset korvakorut, kuten assyrialaisetkin, olivat varsin taidokkaasti tehtyjä; jotkin niistä olivat ristin muotoisia. Tavallisesti korvarenkaat kiinnitettiin siten, että itse rengas tai siihen kiinnitetty koukku pujotettiin korvalehteen tehdyn reiän läpi.

Muinaisen Egyptin korkea-arvoiset henkilöt käyttivät joskus kultaisia korvakoruja, jotka olivat egyptinkobran muotoisia ja joissa kobran vartalo oli koristeltu kallisarvoisilla kivillä. Toisinaan Lähi-idässä käytetyt korvakorut muodostuivat renkaista, joihin oli kiinnitetty korukiviä riippumaan. Joitakin niistä sanottiin ”korvariipuksiksi” (hepr. neti·fōtʹ, sanasta na·tafʹ ’tippua’ tai ’pudota’). Tämä sana viittaa ilmeisesti pisaran muotoiseen riipukseen. ”Korvariipukset” saattoivat olla luonnonhelmiä tai pyöreitä hopea- tai kultahelmiä, mutta niitä ei kuvailla Raamatussa. (Tu 8:26.) Jehova sanoi, että hän ottaisi mm. ne pois pöyhkeiltä ”Siionin tyttäriltä” (Jes 3:16, 19).

Uskolliset heprealaiset ja kristityt eivät käyttäneet korvakoruja amuletteina, kuten jotkut muinoin käyttivät. Vaikka Raamatussa ei nimenomaisesti sanotakaan, että Jaakobin huonekunnan ”korvarenkaita” olisi pidetty amuletteina, niin Jaakob hautasi sekä huonekuntansa ”vieraat jumalat” että sen ”korvarenkaat” Sikemin lähellä olevan suuren puun alle (1Mo 35:2–4). Pöyhkeiden ”Siionin tyttärien” ”kohisevat koristesimpukat” olivat jonkinlaisia taikakaluja, jotka ehkä ripustettiin kaulaketjuihin tai joita käytettiin korvissa (Jes 3:20).

Kun israelilaisille suotiin tilaisuus antaa lahjoituksia tabernaakkelia varten, altissydämiset lahjoittivat erilaisia esineitä, mm. korvakoruja (2Mo 35:20–22). Satoja vuosia myöhemmin Jehova sanoi Jerusalemille, että hän oli osoittanut sille rakkautta esimerkiksi panemalla korvarenkaat sen korviin (Hes 16:1, 2, 12). Ja Salomo käytti kultaista korvarengasta kuvaannollisesti sanoessaan: ”Kultainen korvarengas ja hienokultainen koriste on viisas ojentaja kuulevalle korvalle.” (San 25:1, 12.)