Pussi tai laukku, jossa sekä miehet että naiset pitivät kultaa, hopeaa, kuparia, kolikoita tai muita esineitä. Naisten kukkarot eli käsilaukut olivat joskus koristeellisia ja muodoltaan mahdollisesti pitkänomaisia ja pyöreitä (Jes 3:16, 22; 46:6; Mt 10:9). Entisaikojen kukkarot tehtiin nahasta, punotuista kaisloista tai puuvillasta. Koska ne olivat pussimaisia, niiden suu vedettiin kiinni ja sidottiin nahkahihnalla tai narulla. (Ks. PUSSI.)

Heprealainen sana tserōrʹ tulee verbistä, joka tarkoittaa ’kääriä’ (2Mo 12:34), ja se kuvaa jotakin, mikä oli sidottu köydellä tai narulla joko ”kääröksi” (1Mo 42:35) tai ”kukkaroksi”, jolloin vain sen suu oli kurottu yhteen ja sidottu (San 7:20; Lal 1:13). Vaikuttaa siltä, että temppelin lahjoitusarkusta saadut rahat sidottiin tällaisiksi kääröiksi, joissa kussakin oli epäilemättä sama määrä rahaa (2Ku 12:10). Kun entisaikoina tehtiin kauppoja, joissa käsiteltiin suuria rahasummia, rahat toisinaan punnittiin ja pantiin sitten tällaiseen kääröön tai pussiin, minkä jälkeen tehty solmu sinetöitiin. Pussia saatettiin sitten haluttaessa siirtää henkilöltä toiselle varmana siitä, että se sisälsi määräsumman. Ehjä sinetti saattoi siis taata sen sisältämän hopean, kullan tai muun metallin määrän. Job käyttää ilmeisesti tätä kielikuvaa Jobin 14:17:ssä sanoessaan Jumalalle: ”Kapinani on sinetöity kukkaroon, ja sinä levität liimaa erheeni yli.” Abigail ilmaisi luottavansa siihen, että Jehova suojelisi Daavidia, sanoessaan, että kun vihollinen ajaisi Daavidia takaa, tämän sielu olisi ”käärittynä elämän kukkaroon Jehovan, sinun Jumalasi, luona”. (1Sa 25:29.)

Juudaksella sanotaan Johanneksen 12:6:ssa ja 13:29:ssä olleen ”kukkaro” (KR-38) tai ”rahakukkaro” (KR-92), mutta useimmat nykyajan käännökset kääntävät kyseisen kreikkalaisen sanan glōs·soʹko·mon vastineella ”lipas” tai ”kassalipas”. Alun perin se on tarkoittanut rasiaa, jossa säilytettiin puhallussoittimen suukappaletta, mutta myöhemmin tuo kreikkalainen sana alkoi tarkoittaa mihin tahansa tarkoitukseen, mm. rahojen säilyttämiseen, käytettyä pientä lipasta. Kreikkalaisen Septuagintan kääntäjät käyttivät tätä sanaa 2. Aikakirjan 24:8, 10:ssä mainitusta arkusta.

Lisäksi käytettiin vyökukkaroa (kirjm. ’vyö’; kreik. zōʹnē; Mt 10:9; Mr 6:8), joka oli ehkä jonkinlainen rahavyö. Joko vyössä oli kolo, johon voitiin panna rahaa, tai jos vyö oli tehty kankaasta ja siihen oli taitettu laskoksia, rahaa pidettiin noissa laskoksissa.

Kun Jeesus lähetti 70 opetuslastaan saarnaamistyöhön, ilmeisesti Juudeaan, hän kielsi heitä ottamasta mukaan kukkaroa ja osoitti siten, että Jehova Jumala pitäisi heistä huolen toisten israelilaisten välityksellä, joiden keskuudessa vieraanvaraisuus oli yleinen tapa (Lu 10:1, 4, 7). Vähän ennen kuolemaansa Jeesus kuitenkin neuvoi apostoleita ottamaan kukkarot mukaansa, sillä hän tiesi, että pian hänen opetuslapsensa joutuisivat hajalleen ja heitä vainottaisiin. Viranomaisten toimeenpaneman vastustuksen vuoksi jopa nekin, jotka suhtautuivat myönteisesti heidän sanomaansa, pelkäisivät ehkä auttaa heitä. Ennen pitkää he veisivät Valtakunnan sanomaa myös pakanamaihin. Tämä kaikki vaatisi sitä, että Jeesuksen seuraajat olisivat varautuneet täyttämään aineelliset tarpeensa. (Lu 22:35, 36.)

 Jeesus korosti hengellisten asioiden verratonta arvoa kehottamalla seuraajiaan tekemään itselleen kestäviä kukkaroita, hankkimaan taivaallisen aarteen (Lu 12:33).