Kulmakiveksi voidaan sanoa kiveä, joka asetetaan rakennuksen kulmaan tai nurkkaan kahden seinän yhtymäkohtaan ja joka on erittäin tärkeä, koska se liittää ne yhteen ja pitää ne yhdessä. Tavallisesti tällaiset kulmakivet hakataan suorakaiteen muotoisiksi, ja ne on tapana asettaa siten, että lyhyt sivu ja pitkä sivu tulevat vuorotellen päällekkäin rakennuksen perustuksesta sen huippuun tai kattoon asti.

Tärkein ja varsinainen kulmakivi oli peruskulmakivi, ja julkisiin rakennuksiin ja kaupungin muureihin valittiin yleensä erityisen vankka peruskulmakivi. Muut kivet pantiin paikoilleen peruskulmakiven mukaan, ja luotilangan avulla ne asetettiin samaan linjaan sen kanssa. Joka toisen kiven täytyi olla yhdenmukainen peruskulmakiven kanssa, jotta rakennuksesta olisi tullut kunnollinen. Joskus peruskulmakivet olivat melkoisen jyhkeitä. Peruskulmakivi piti myös rakennuksen osia koossa.

Tärkeä kulmakivi oli myös ”pääkulmakivi” (Ps 118:22), ja sillä tarkoitettiin ilmeisesti rakennuksen ylintä kiveä, päätekiveä, joka piti kahta kulmassa kohtaavaa seinää yhdessä yläpäästä, niin etteivät ne kaatuneet, jolloin rakennus olisi luhistunut.

Ilo ja Jehovan ylistäminen liittyivät temppelin perustuksen laskemiseen Serubbabelin päivinä (Esr 3:10, 11). Oli myös ennustettu, että kun Serubbabel toisi ”esiin päätekiven”, huudettaisiin: ”Miten viehättävä! Miten viehättävä!” (Sak 4:6, 7.) Babylonia odottivat kuitenkin murhe ja hävitys, sillä Jehova ennusti: ”Eikä sinusta oteta kulmakiveä eikä kiveä perustuksiin, sillä autioksi sinä tulet hamaan ajan hämärään asti.” (Jer 51:26.)

Kuvaannollista käyttöä. Jumala kysyi Jobilta maan perustamisesta: ”Kuka laski sen kulmakiven?” Maata, jonka pinnalla ihminen asuu ja jonne hän on pystyttänyt lukuisia rakennuksia, verrattiin siten mammuttimaiseen  rakennukseen, jossa on kulmakivi. Sen laskeminen, jota ei voitu lukea kenenkään ihmisen ansioksi, sillä ihmiskuntaa ei ollut silloin vielä luotukaan, sai taivaassa olevat ”Jumalan pojat” puhkeamaan suosionhuutoihin. (Job 38:4–7.)

Joissakin raamatunkäännöksissä on käytetty sanaa ”kulmakivi” tai ”kulmakivet” vastineena hepreankieliselle sanalle pin·nahʹ. Sen perusmerkitys on ’kulma’, mutta sitä käytetään myös vertauskuvallisesti päälliköstä, joka on ikään kuin puolustuksen tai tuen ”kulma” ja siten avainhenkilö. Niinpä jotkin käännökset käyttävät Jesajan 19:13:ssa sanaa ”kulmakivet” tai ”kulmakivi” (KR-92, KR-38, Väl, KR-1776), kun taas toiset käyttävät sanoja ”päälliköt” (Le) ja ”johtajat” (Mo), jotka ovat pohjimmiltaan sopusoinnussa Uuden maailman käännöksen vastineen ”avainhenkilöt” kanssa. (Ks. myös Tu 20:2:ta, 1Sa 14:38:aa ja Sak 10:4:ää, joissa hepreankielisen tekstin kirjaimellinen merkitys on ’kulmatorni[t]’ ja joissa kuvataan tärkeitä, välttämättömiä miehiä eli päälliköitä.) Sillä, että sanan ”kulma” voidaan tulkita tarkoittavan avainhenkilöä, tuntuu olevan merkitystä siinä mielessä, että Messiasta koskevissa profetioissa käytetään ”kulmakiveä” vertauskuvallisessa merkityksessä.

Jeesuksen Kristuksen sanotaan Raamatussa olevan hengelliseen huoneeseen verrattavan kristillisen seurakunnan ”peruskulmakivi”. Jehova ennusti Jesajan välityksellä, että hän laskisi Siioniin perustukseksi ”kiven, koetellun kiven, lujan perustuksen kallisarvoisen kulmakiven” (Jes 28:16). Pietari lainasi tätä profetiaa ”peruskulmakivestä”, jonka varaan yksityiset voidellut kristityt rakentuvat ”elävinä kivinä” tullakseen hengelliseksi huoneeksi eli temppeliksi Jehovalle, ja sovelsi sen Jeesukseen Kristukseen (1Pi 2:4–6). Paavali osoitti samaan tapaan, että kristillisen seurakunnan jäsenet on rakennettu ”apostolien ja profeettojen perustukselle, kun taas Kristus Jeesus itse on peruskulmakivenä”, hän jonka yhteydessä koko rakennus sopusointuisesti yhteen liittyneenä ”kasvaa pyhäksi temppeliksi Jehovalle”, paikaksi jossa Hän asuu hengen välityksellä (Ef 2:19–22).

Psalmissa 118:22 ilmaistaan, että kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tulisi ”pääkulmakiveksi” (hepr. roʼš pin·nahʹ). Jeesus lainasi tätä profetiaa ja sanoi itseään tuoksi ”pääkulmakiveksi” (kreik. ke·fa·lēʹ gō·niʹas ’kulman pää’) (Mt 21:42; Mr 12:10, 11; Lu 20:17). Rakennuksen huomiota herättävän päätekiven tavoin Jeesus Kristus on hengelliseen temppeliin verrattavan, voideltujen muodostaman kristillisen seurakunnan ylin kivi. Myös Pietari sovelsi psalmin 118:22 Kristukseen ja osoitti, että tämä oli ”se kivi”, jonka ihmiset hylkäsivät mutta jonka Jumala oli valinnut ”pääkulmakiveksi” (Ap 4:8–12; ks. myös 1Pi 2:4–7).