Kreikkalaisella ilmauksella pa·ra·bo·lēʹ (kirjm. ’rinnakkain tai yhteen asettaminen’) on laajempi merkitys kuin suomen sanoilla ”sananlasku” tai ”vertaus”. Sana ”kuvaus” on kuitenkin laaja-alainen, ja siihen voi sisältyä ”vertaus” ja monissa tapauksissa myös ”sananlasku”. ”Sananlasku” esittää jonkin totuuden ilmeikkäästi, usein kielikuvana. ”Vertaus” on vertailu tai rinnastus, ja se voi olla lyhyt, tavallisesti keksitty kertomus, joka sisältää jonkin moraalisen tai hengellisen totuuden.

Matteus sanoo Matteuksen 13:34, 35:ssä, että Jeesuksen Kristuksen oli ennustettu puhuvan ”kuvauksin” (UM) eli ”vertauksin” (KR-92, KR-38). Psalmi 78:2, jota Matteus tässä yhteydessä lainaa, viittaa ”sananparteen” (hepr. ma·šalʹ), ja tämän sanan vastineena evankeliuminkirjoittaja käytti kreikan sanaa pa·ra·bo·lēʹ. Kuten tuon kreikankielisen sanan kirjaimellinen merkitys osoittaa, pa·ra·bo·lēʹ oli keino opettaa tai välittää jokin ajatus, tapa selittää jokin asia ’asettamalla se rinnakkain’ jonkin toisen samankaltaisen asian kanssa (vrt. Mr 4:30).

Esimerkiksi Heprealaiskirjeen 9:9:ssä ja 11:19:ssä monien käännösten on pakko turvautua joihinkin muihin ilmauksiin kuin sanaan ”vertaus”. Ensin mainitussa kohdassa apostoli Paavali sanoo tabernaakkelia eli telttaa, jota Israel käytti erämaassa, ”määräaikaa koskevaksi kuvaukseksi” (pa·ra·bo·lēʹ; ”vertauskuva”, KR-38, Väl; ”esikuva”, KR-1776; ”kuva”, KJ [vrt. myös KR-92]). Jälkimmäisessä kohdassa apostoli sanoo Abrahamin saaneen Iisakin takaisin kuolleista ”kuvaannollisella tavalla” (UM) (en pa·ra·bo·lēiʹ; ”kuvaannollisesti puhuen”, JB, RS). Sanaa pa·ra·bo·lēʹ käytetään myös sanonnasta ”lääkäri, paranna itsesi” (Lu 4:23). On siksi ilmeistä, että jokin merkitykseltään laajempi sana, kuten ”kuvaus” (UM), sopii paremmin sanan pa·ra·bo·lēʹ yhtenäiseksi vastineeksi kaikissa kohdissa.

Eräs tähän yhteyteen liittyvä sana on ”allegoria” (kreik. al·lē·go·riʹa) eli vertauksellinen esitystapa, jossa jotain toimintasarjaa käytetään joidenkin toisten toimien vertauskuvana ja henkilöt ovat usein esikuvia tai personoitumia. Paavali käyttää Galatalaiskirjeen 4:24:ssä Abrahamin, Saaran ja Hagarin yhteydessä kreikan verbiä al·lē·go·reʹō (puhua vertauskuvallisesti). Se käännetään vastineilla ”olla kuvannollinen merkitys” (Väl), ”olla kuvannollista puhetta” (KR-38), ”olla vertauskuva” (KR-92) ja ”olla vertauskuvallinen näytelmä” (UM).

Apostoli Johannes käytti vielä erästä sanaa (pa·roi·miʹa), joka tarkoittaa ’vertausta’ (Joh 10:6; 16:25, 29) ja joka on käännetty mm. vastineilla ”vertauskuva”, ”kuvaus” ja ”vertaus” (Väl, KR-38, KR-92, UM). Pietari käytti samaa sanaa viitatessaan ”sananlaskuun”, jonka mukaan koira palaa omalle oksennukselleen ja sika rapakkoon rypemään (2Pi 2:22).

Tehokkuus. Kuvaukset eli vertaukset ovat tehokas opetuskeino ainakin viidellä tavalla: 1) Ne vangitsevat huomion ja pitävät mielenkiintoa vireillä; vain harvat asiat pystyvät herättämään yhtä paljon kiinnostusta kuin kokemus tai kertomus. Kukapa ei olisi kuullut kuvauksia tuhlaajapojasta ja kadonneesta  lampaasta! 2) Ne virkistävät ajattelukykyä; vertauksen merkityksen pohdiskeleminen siinä esitettyjen abstraktien totuuksien ymmärtämiseksi on erinomaista aivovoimistelua. 3) Ne herättävät tunteita, ja totuuksien tavallisesti selvien ja käytännönläheisten sovellusten avulla ne tavoittavat kuulijan omantunnon ja sydämen. 4) Ne helpottavat muistamista; kertomuksen voi palauttaa jälkeenpäin mieleensä ja sitä voi myöhemmin soveltaa. 5) Niiden avulla totuus säilyy, koska ne ovat käyttökelpoisia ja ymmärrettäviä kaikkina aikoina. Tämä johtuu siitä, että ne käsittelevät elämään ja luontoon liittyviä asioita, kun taas pelkkien sanojen merkitys voi muuttua. Tämä on yksi syy siihen, että Raamatun totuudet ovat nykyään aivan yhtä kirkkaita kuin ne olivat niiden lausumis- tai kirjoittamisaikaan.

Tarkoitukset. Kuten edellä osoitettiin, kaikkien kuvausten päätarkoitus on opettaa. Mutta Raamatun kuvauksilla on muitakin tarkoituksia:

1) Se että ihmisen täytyy joskus miettiä perusteellisesti voidakseen ymmärtää kuvausten täydellisen, syvällisen, sydäntä koskettavan merkityksen, on omiaan käännyttämään pois ne, jotka eivät rakasta Jumalaa vaan joiden kiinnostus on vain pinnallista ja jotka eivät näin ollen kaipaa totuutta sydämestään (Mt 13:13–15). Jumala ei kokoa sellaisia ihmisiä. Kuvaukset saivat nöyrät pyytämään lisäselvitystä; ylpeät eivät sitä halunneet. Jeesus sanoi: ”Jolla on korvat, se kuunnelkoon”, ja vaikka enemmistö Jeesuksen kuulijoista meni menojaan, opetuslapset tulivat pyytämään häneltä selitystä (Mt 13:9, 36).

2) Kuvaukset kätkevät totuudet niiltä, jotka käyttäisivät niitä väärin ja haluaisivat saada Jumalan palvelijat ansaan. Jeesus vastasi fariseusten juonikkaaseen kysymykseen verorahakuvauksella ja sanoi lopuksi: ”Maksakaa siis takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” Hänen vihollisensa saivat soveltaa kuvauksen miten parhaaksi katsoivat; Jeesuksen opetuslapset taas ymmärsivät täysin siinä esitetyn puolueettomuusperiaatteen. (Mt 22:15–21.)

3) Kuvaus voi sisältää selvän kuulijaa koskevan varoituksen tai nuhteen sanan, mutta koska hänen täytyy omatoimisesti soveltaa kuvauksen periaatteet itseensä, hänet riisutaan samalla aseista, niin ettei hänellä ole mitään syytä kostaa puhujalle. Parasta siis vain ”ottaa onkeensa”, kuten sanonta kuuluu. Kun fariseukset arvostelivat Jeesusta sen vuoksi, että hän söi veronkantajien ja syntisten kanssa, hän vastasi: ”Eivät terveet tarvitse lääkäriä, vaan sairaat. Menkää siis ja oppikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armoa minä tahdon enkä teurasuhria.’ Sillä minä en tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” (Mt 9:11–13.)

4) Silloinkin kun kuvauksia käytetään jonkun oikaisemiseen, niiden avulla voidaan sivuuttaa kuulijan ennakkoluuloja, estää tällaisia ennakkokäsityksiä hämärtämästä hänen ajatteluaan ja saada siten enemmän aikaan kuin pelkästään toteamalla jokin asia. Juuri näin kävi, kun Natan löysi kuulevan korvan ojentaessaan kuningas Daavidia tämän tehtyä syntiä Batseban ja Uurian tapauksessa (2Sa 12:1–14). Myös jumalaton kuningas Ahab, joka oli ollut tottelematon säästäessään Jumalan vihollisen, Syyrian kuninkaan Ben-Hadadin, hengen, saatiin kuvauksen avulla tietämättään punnitsemaan asiaan liittyviä periaatteita ja langettamaan itselleen tuomio (1Ku 20:34, 38–43).

5) Kuvaukset voivat saada ihmiset toimimaan tavalla tai toisella, paljastamaan todelliset kasvonsa eli sen, ovatko he aitoja Jumalan palvelijoita vai eivät. Kun Jeesus sanoi: ”Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on ikuinen elämä”, ”monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois taakse jääneisiin asioihin eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan”. Tällä tavalla Jeesus seuloi pois ne, jotka eivät uskoneet täydestä sydämestään. (Joh 6:54, 60–66.)

Oikea näkemys ja tarkastelutapa. Raamatun kuvauksia voidaan tarkastella monelta eri kannalta. Ne esittävät ja valaisevat periaatteita, ja niillä on usein profeetallinen merkitys ja sovellus. Lisäksi joillakin kuvauksilla oli profeetallista merkitystä niiden lausumisaikaan tai pian sen jälkeen, ja joidenkin kuvausten oli määrä täyttyä vielä hamassa tulevaisuudessa.

Kaksi yleistä harhakäsitystä voivat estää Raamatun kuvausten ymmärtämisen. Toinen on se, että kaikkia kuvauksia pidetään pelkästään  hyvinä kertomuksina, esimerkkeinä tai opetuksina. Jotkut ajattelevat esimerkiksi tuhlaajapoikavertauksen olevan vain erinomaista kirjallisuutta ja kuvauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta esimerkki kuolemanjälkeisestä palkasta ja rangaistuksesta.

Tässä yhteydessä on ehkä hyvä huomauttaa, että vaikka kuvaukset otettiin elämään ja luontoon liittyvistä asioista, ne eivät välttämättä olleet todellisia tapahtumia. Vaikka jotkin kuvaukset alkavat esimerkiksi sanoilla ”kerran”, ”miehellä oli”, ”oli mies” tai muilla samankaltaisilla ilmauksilla, puhuja keksi ne Jumalan hengen ohjauksessa, ja ne olivat nimensä mukaisesti kuvauksia eli vertauksia (Tu 9:8; Mt 21:28, 33; Lu 16:1, 19). Jeesuksesta Kristuksesta sanotaan: ”Tämän kaiken Jeesus puhui ihmisjoukoille kuvauksin. Ilman kuvausta hän ei todellakaan puhunut heille.” (Mt 13:34; Mr 4:33, 34.)

Toinen ymmärtämisen este on se, että kuvaus sovelletaan liian pikkutarkasti eli joka ikiselle kertomuksen kirjaimellisten tapahtumien yksityiskohdalle yritetään mielivaltaisen sovelluksen tai tulkinnan avulla antaa vertauskuvallinen merkitys.

Oikeaan tarkastelutapaan kuuluu se, että luetaan ensin tekstiyhteys ja selvitetään kuvauksen tausta pohtimalla, millainen tilanne tai millaiset olosuhteet vallitsivat kuvauksen esittämishetkellä. Esimerkiksi se, että Israelin hallitsijoita sanottiin ”Sodoman käskijöiksi” ja kansaa nimitettiin ”Gomorran kansaksi”, vie ajatuksemme kansaan, joka oli törkeän syntinen Jehovan edessä (Jes 1:10; 1Mo 13:13; 19:13, 24). Se että psalmista rukoilee Jehovaa tekemään Jumalan ja Hänen kansansa vihollisille ”kuten Midianille”, tuo mieleen Jumalan kansan sortajien kokeman musertavan tappion, kun yli 120000 henkeä sai surmansa (Ps 83:2, 3, 9–11; Tu 8:10–12).

Myös Lain, tapojen, tottumusten ja aikakauden kielelle ominaisten ilmausten tuntemus on usein avuksi. Lain tuntemus auttaa meitä ymmärtämään esimerkiksi nuottakuvauksen (Mt 13:47–50). Kun tiedämme, että hedelmäpuita verotettiin tuohon aikaan Palestiinassa ja että tuottamattomat puut hakattiin pois, meidän on helpompi ymmärtää, miksi Jeesus pani hedelmättömän viikunapuun kuihtumaan voidakseen käyttää sitä valaisevana esimerkkinä (Mt 21:18–22).

Kuvauksen piirteisiin ei tulisi myöskään liittää jostain yksityisestä näkemyksestä tai filosofiasta peräisin olevaa mielivaltaista merkitystä. Kristityille esitetään sääntö: ”Ei – – kukaan ole tullut tuntemaan Jumalan asioita paitsi Jumalan henki. Mutta me emme saaneet maailman henkeä, vaan sen hengen, joka on Jumalasta, jotta tuntisimme sen, mitä Jumala on huomaavaisesti meille antanut. Sitä me myös puhumme, emme ihmisviisauden opettamin sanoin, vaan hengen opettamin, yhdistäessämme hengelliset asiat hengellisiin sanoihin.” (1Ko 2:11–13.)

Tämän säännön soveltamista voidaan havainnollistaa Ilmestyksen 6. luvun profeetallisen kuvauksen avulla. Ensimmäinen tässä mainituista neljästä hevosesta on valkoinen hevonen (Il 6:2). Mitä se kuvaa? Voimme ymmärtää sen merkityksen muiden raamatunkohtien ja tekstiyhteyden perusteella. Sananlaskujen 21:31:ssä sanotaan: ”Hevonen on varustettu taistelun päivää varten.” Valkoinen väri kuvaa usein vanhurskautta. Jumalan tuomion valtaistuin on valkoinen, ja taivaalliset armeijat ratsastavat valkoisilla hevosilla, puettuina valkoiseen, puhtaaseen, hienoon pellavaan (Il 20:11; 19:14; vrt. Il 6:11; 19:8). Voimme näin ollen päätellä, että valkoinen hevonen edustaa vanhurskasta sodankäyntiä.

Mustan hevosen selässä istuvalla on vaaka, ja samassa yhteydessä punnitaan elintarvikkeita (Il 6:5, 6). Tällä kuvataan ilmeisesti nälänhätää, sillä nälänhätää koskevassa Hesekielin profetiassa hänelle sanottiin: ”Ruokasi, jonka tulet syömään, saat painon mukaan – –, ja heidän on syötävä leipää painon mukaan ja huolestuneina, ja vettä he tulevat juomaan mitan mukaan ja kauhuissaan.” (Hes 4:10, 16.) Usein Raamatun symboliikan ymmärtäminen – esimerkiksi kun kuvauksissa mainitaan eläimiä – voi olla avuksi ja antaa hengellistä valoa (ks. ELÄIMET, VERTAUSKUVALLISET).

Koko joukko kuvauksia ymmärretään Raamatun oman selityksen perusteella, ja usein selitykseen liitetään kertomus tapahtumista, joissa kuvaukset täyttyvät. Kaksi esimerkkiä tällaisista kuvauksista: Hesekiel murtautui seinän läpi ja meni ulos kasvot peitettyinä (Hes  12:1–16; 2Ku 25:1–7, 11; Jer 52:1–15), ja Abraham yritti uhrata Iisakin mutta sai hänet takaisin Jumalan puututtua asioiden kulkuun (nämä kuvaukset olivat myös todellisia tapahtumia, jotka esitettiin ikään kuin näytelmänä) (1Mo 22:9–13; Hpr 11:19). Toisia kuvauksia selitetään myöhemmin, varsinkin Jeesus Kristus selitti itse monia kertomiaan kuvauksia. Nykyään täyttyvät tapahtumat auttavat monesti ymmärtämään Raamatun kuvauksia.

Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa. Jehovan henki sai heprealaiset profeetat ja raamatunkirjoittajat merkitsemään muistiin lukemattomia osuvia kuvauksia. 1. Mooseksen kirjassa esitetään kuvakielellä Jehovan lupaus lisätä Abrahamin siemen, niin että se on ”kuin taivaiden tähdet ja kuin hiekkajyväset, jotka ovat meren rannalla” (1Mo 22:15–18). Korostaakseen Juudassa olevan kansansa murheellista tilaa, johon se oli joutunut synnin vuoksi, Jehova pani Jesajan vertaamaan sitä inhottavaan fyysiseen sairauteen: ”Koko pää on kipeänä, ja koko sydän on heikko. – – Haavoja ja mustelmia sekä vereksiä juomuja – ei ole niitä puserrettu eikä sidottu eikä öljyllä pehmitetty.” (Jes 1:4–6.) Jehova esitti kuningas Nebukadnessarille profeetallisia sanomia suunnatonta kuvapatsasta ja korkealle kohoavaa puuta koskevien näkyjen välityksellä, ja Daniel näki petoja, jotka kuvasivat tiettyjä maapallon hallitusvaltoja (Da, luvut 2, 4, 7).

Usein profeetat käyttivät jotain sanaa tai ilmausta puhuessaan jostain persoonasta tai ryhmästä liittääkseen sen ominaispiirteet kuvaannollisesti tuohon yksilöön tai ryhmään. Esimerkiksi Jehovan kuvaillaan olevan ”Israelin Kallio”, ”kalliovuori” ja ”linnoitus” ja näin välitetään ajatus siitä, että Jumala on vahva turva (2Sa 23:3; Ps 18:2). Juudaa sanotaan ”leijonanpennuksi” (1Mo 49:9). Assyrialaisten sanotaan olevan ”keppi” Jumalan suuttumuksen ilmaisemiseksi (Jes 10:5).

Profeetat monesti näyttelivät sanoman, joka heidän oli käsketty ilmoittaa, ja tehostivat näin puhutun sanan vaikutusta. Jeremia ennusti Jerusalemia kohtaavan onnettomuuden ja korosti sitä murskaamalla pullon koolla olevien kansan vanhinten ja pappien vanhinten silmien edessä. Hän ennusti kansakuntien joutumisen Babylonin orjuuteen ja havainnollisti sitä lähettämällä siteitä ja iesvarsia eri kuninkaille. (Jer, luvut 19, 27.) Jesaja kuljeskeli alasti ja avojaloin tähdentääkseen israelilaisille, että tällä tavoin johdatettaisiin pakkosiirtolaisuuteen egyptiläiset ja etiopialaiset, joilta he odottivat apua (Jes 20). Hesekiel kaiversi Jerusalemin kuvan tiileen, rakensi piiritysvallin sitä vastaan, pani rautaisen paistolevyn itsensä ja pienoismallinsa väliin ja makasi kyljellään kasvot sitä kohti kuvaillakseen Jerusalemin tulevaa piiritystä (Hes 4).

Toisinaan esitettiin kertomuksia, jotta ydinkohta olisi saatu esiin. Jotamin kertomuksen tarkoitus oli osoittaa, että Sikemin maanomistajat olivat menetelleet tyhmästi valitessaan kuninkaakseen Abimelekin kaltaisen kelvottoman miehen (Tu 9:7–20). Hesekielin kirjassa valaistiin Juudan suhdetta Babyloniaan ja Egyptiin kertomuksella kahdesta kotkasta ja viiniköynnöksestä (Hes 17). Samaan tapaan Hesekiel kuvasi Samarian (Israelin kymmenen heimon valtakunnan) ja Jerusalemin (Juudan) menettelyä kahdella sisaruksella, Oholalla ja Oholiballa, joista tuli porttoja (Hes 23).

Tässä on mainittu vain muutamia esimerkkejä Heprealaisten kirjoitusten monista kuvauksista. Lähes kaikki raamatunkirjoittajat ja profeetat käyttivät kuvauksia. Jotkin niistä he saivat näkyinä suoraan itse Jumalalta, jotkin sanallisesti ja jotkin todellisten asioiden kautta, esimerkiksi tabernaakkelin kautta, jota sanotaan ”kuvaukseksi” (Hpr 9:9).

Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. Myös Kreikkalaiset kirjoitukset ovat täynnä eloisia kuvauksia. Jeesuksesta Kristuksesta sanottiin: ”Koskaan ei kukaan toinen ihminen ole puhunut sillä tavoin.” Hänellä oli käytettävissään paremmat tietolähteet kuin kenelläkään muulla maan päällä eläneellä ihmisellä. (Joh 7:46.) Hänen välityksellään Jumala teki kaiken (Joh 1:1–3; Kol 1:15–17). Hän tunsi läheisesti koko luomakunnan. Ei ihme, että hänen vertauksensa olivat erittäin osuvia ja hänen inhimillisiä tunteita käsittelevistä kuvauksistaan heijastui syvä ymmärtämys. Hän oli sen vanhan ajan viisaan miehen kaltainen, joka sanoi: ”Ja sen lisäksi, että kokooja oli tullut viisaaksi, hän myös opetti kansalle jatkuvasti tietoa, ja hän mietti ja tutki perusteellisesti voidakseen panna paljon sananlaskuja järjestykseen.  Kokooja yritti löytää ilahduttavat sanat ja oikeiden totuuden sanojen kirjoituksen.” (Sr 12:9, 10.)

Jeesus osoitti sattuvasti opetuslastensa olevan ”maan suola” ja ”maailman valo” (Mt 5:13, 14). Hän kehotti heitä tarkkailemaan ”kiinteästi taivaan lintuja” ja ottamaan ”oppia kedon liljoista” (Mt 6:26–30). Hän vertasi itseään paimeneen, joka oli halukas kuolemaan lampaittensa puolesta (Joh 10:11–15). Jerusalemille hän sanoi: ”Kuinka usein tahdoinkaan koota lapsesi sillä tavoin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle! Mutta te ette tahtoneet.” (Mt 23:37.) Ulkokultaisia uskonnollisia johtajia hän kutsui ’sokeiksi oppaiksi, jotka siivilöivät sääsken, mutta nielevät kamelin’ (Mt 23:24). Sellaisesta, joka kompastuttaisi toisia, hän julisti: ”Hänelle olisi edullisempaa, jos hänen kaulaansa olisi ripustettu myllynkivi ja hänet olisi heitetty mereen.” (Lu 17:1, 2.)

Vaikka jotkin Jeesuksen käyttämät kuvaukset saattoivat olla lyhyitä, Heprealaisten kirjoitusten sananparsien kaltaisia ytimekkäitä ilmauksia, tavallisesti ne olivat melko pitkiä ja usein pituudeltaan ja luonteeltaan kertomuksenomaisia. Jeesus sai aiheen kuvauksiinsa yleensä ympäröivästä luomakunnasta, tutuista, jokapäiväiseen elämään liittyvistä tavoista, sattumuksista tai mahdollisista tilanteista sekä ajankohtaisista tapahtumista, joista hänen kuulijansa olivat hyvin selvillä.

Jeesuksen tunnetuimpia kuvauksia. Seuraavaksi esitetään hyödyllisiä tietoja 30 kuvauksen taustasta ja tekstiyhteydestä. Jeesus Kristus käytti näitä kuvauksia maallisen palveluksensa aikana, ja evankeliuminkirjoittajat merkitsivät ne muistiin:

1) Kaksi velallista (Lu 7:41–43). Kahdesta velallisesta (joista toinen oli velkaa kymmenen kertaa enemmän kuin toinen) kertovan vertauksen tarkoitus ja sovellus käyvät ilmi tekstiyhteydestä, Luukkaan 7:36–40, 44–50:stä.

Kuvaukseen antoi aiheen Jeesuksen isännän Simonin suhtautuminen naiseen, joka tuli sisään ja siveli Jeesuksen jalkoihin hyvänhajuista öljyä. Tällaisen kutsumattoman henkilön läsnäoloa ei pidetty epätavallisena, sillä ilmeisesti kutsumattomia vieraita saattoi joissakin tapauksissa tulla huoneeseen aterian aikana, he saattoivat istua seinän vieressä ja keskustella sieltä käsin niiden kanssa, jotka olivat pitkällään huoneen keskellä olevan pöydän ääressä. Jeesus esitti sopivan sovelluksen kahden velallisen tilanteesta ja kiinnitti huomiota siihen, että Simon ei ollut tarjonnut vettä hänen jalkojaan varten, tervehtinyt häntä suudelmalla eikä sivellyt hänen päähänsä öljyä, vaikka tavallisesti vieras sai osakseen nämä kohteliaisuudenosoitukset. Toisaalta moniin synteihin syyllistynyt nainen oli erittäin rakkaudellinen ja vieraanvarainen Jeesukselle, vaikka Jeesus ei ollutkaan hänen vieraanaan. Sitten Jeesus sanoi naiselle: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut.”

2) Kylväjä (Mt 13:3–8; Mr 4:3–8; Lu 8:5–8). Itse kuvaus ei anna vihjeitä tulkitsemisesta, mutta selitys esitetään selvästi Matteuksen 13:18–23:ssa, Markuksen 4:14–20:ssä ja Luukkaan 8:11–15:ssä. Huomio kohdistetaan olosuhteisiin, jotka vaikuttavat maaperään eli sydämeen, ja seikkoihin, jotka voivat estää siemenen eli Valtakunnan sanan kasvun.

Tuohon aikaan oli erilaisia kylvömenetelmiä. Yleensä siemenlaukku sidottiin kylväjän olkapään ja vyötärön ympärille; jotkut tekivät päällysvaippansa poimusta taskun siemenille. Kylväjät sirottelivat kävellessään siemeniä kädellään. Siemenet peitettiin mahdollisimman pian, ennen kuin varikset ja korpit ehtivät nokkimaan niitä. Mutta jos kyntäjä oli jättänyt peltojen väliset polut kyntämättä tai jos siemeniä oli pudonnut tienvarren kovaan maahan, linnut söivät noihin paikkoihin pudonneet siemenet. ”Kallioiset paikat” eivät olleet kohtia, joissa maassa olisi ollut vain siellä täällä kiviä, vaan kuten Luukkaan 8:6 sanoo, siemen putosi ”kalliolle” eli piilossa olevan kivikerroksen päälle, missä oli hyvin vähän multaa. Näistä siemenistä nousseet kasvit kuihtuivat pian auringossa. Maa, jossa oli orjantappuroita, oli ilmeisesti kynnetty, mutta siitä ei ollut kitketty rikkakasveja, joten ne kasvoivat suuriksi ja tukahduttivat vasta kylvetyt siemenet. Tuottoisien siemenien luetellut satomäärät – sata-, kuusikymmen- ja kolmikymmenkertainen – ovat aivan realistisia. Kylväminen ja erilaiset maaperät olivat tuttuja Jeesuksen kuulijoille.

3) Rikkakasveja vehnän seassa (Mt 13:24–30). Jeesus selittää kuvauksen, kuten Matteuksen 13:36–43:ssa kerrotaan, ja hän asettaa  ”vehnän” eli ”valtakunnan poikien” vastakohdaksi ”rikkakasvit” eli ”paholaisen pojat”.

Se että vihollinen kylvi vehnäpeltoon rikkakasveja, ei ole ennenkuulumatonta Lähi-idässä. Tässä mainittujen ”rikkakasvien” uskotaan yleensä tarkoittavan myrkkylustetta (Lolium temulentum), jonka myrkyllisyyden ajatellaan tavallisesti johtuvan jyvien sisällä kasvavasta sienirihmastosta. Kasvuvaiheessa se muistuttaa suuresti vehnää, mutta kun se on saavuttanut täyden mittansa, se on helppo tunnistaa. Sen syöminen voi aiheuttaa huimausta ja joissakin tapauksissa jopa kuoleman. Koska näiden rikkakasvien juuret kietoutuvat helposti vehnän juuriin, rikkakasvien nyhtäminen ennen elonkorjuuta – vaikka ne voitaisiinkin tunnistaa – johtaisi vehnäsadon menetykseen.

4) Sinapinsiemen (Mt 13:31, 32; Mr 4:30–32; Lu 13:18, 19). Kuvauksen aiheena sanotaan olevan ”taivasten valtakunta”. Kuten toisten raamatunkohtien perusteella käy ilmi, tällä voidaan tarkoittaa jotain Valtakuntaan liittyvää piirrettä. Tässä tapauksessa kuvaus valaisee kahta asiaa: ensiksikin Valtakunnan sanoman hämmästyttävää kasvua ja toiseksi sitä suojelusta, joka annetaan niille, jotka ottavat sanoman vastaan.

Pikkuriikkistä sinapinsiementä voitiin käyttää kuvaamaan jotain hyvin pientä (Lu 17:6). Täysikasvuisina jotkin sinappikasvit voivat saavuttaa jopa 3–4,5 m:n korkeuden, ja niillä on tukevat oksat, eli niistä tulee käytännössä ’puita’, niin kuin Jeesus sanoi. Vastaavasti kristillinen seurakunta sai alkunsa hyvin pienestä vuoden 33 helluntaina. Se kuitenkin kasvoi nopeasti ensimmäisellä vuosisadalla, ja nykyään sinapinsiemenestä kasvaneen ”puun” oksat ovat levittäytyneet laajemmalle kuin on osattu odottaakaan. (Jes 60:22.)

5) Hapate (Mt 13:33). Jälleen aiheena on ”taivasten valtakunta”. ”Kolme suurta mitallista” tarkoittavat kolmea sea-mittaa (kreik. saʹta), jotka vastaavat n. 22 l:aa jauhoja. Hapatteen määrä olisi pieni jauhojen määrään verrattuna, mutta se vaikuttaa kaikkeen ympärillä olevaan. Mitä Valtakuntaan liittyvää piirrettä tällä kuvauksella valaistaan? Hapatteen tavoin Valtakuntaan liittyvä hengellinen kasvu on usein ihmissilmille näkymätöntä, mutta se on jatkuvaa ja kaikkialle leviävää. Aivan kuten hapate hapattaa koko suuren taikinan, Valtakunnan saarnaamistyö, joka saa aikaan hengellisen kasvun, on nykyään laajentunut ”maan ääriin asti” (Ap 1:8).

6) Kätketty aarre (Mt 13:44). Jeesus ei esittänyt tätä kuvausta ihmisjoukoille vaan omille opetuslapsilleen (Mt 13:36). Kuten tekstissä mainitaan, aiheena on ”taivasten valtakunta”, joka tuo iloa sen löytäjälle mutta vaatii häntä tekemään muutoksia ja korjauksia elämässään, etsimään ensin Valtakuntaa ja luopumaan kaikesta muusta sen vuoksi.

7) Helmiä etsivä kauppias (Mt 13:45, 46). Jeesus kertoi tämän kuvauksen opetuslapsilleen. Hän vertaa taivasten valtakuntaa hyvään helmeen, joka on niin kallisarvoinen, että mies myy koko omaisuutensa hankkiakseen sen.

Helmet ovat arvokkaita jalokiviä, joita löydetään simpukoiden ja joidenkin muiden nilviäisten kuoren sisältä. Kaikki helmet eivät ole kuitenkaan ”hyviä”: jotkin helmet eivät ehkä ole hohtavanvalkoisia, vaan ne ovat keltaisia, niissä saattaa olla tumma laikku, tai ne voivat olla epätasaisia. Lähi-idän muinaiset asukkaat pitivät helmiä suuressa arvossa, ja ne toivat iloa omistajalleen. Tässä kuvauksessa kauppias etsi helmiä; tarkkanäköisenä hän ymmärsi tämän helmen verrattoman arvon, hän oli valmis näkemään vaivaa tehdäkseen kaikki tarvittavat järjestelyt ja halukas luopumaan kaikesta muusta voidakseen hankkia tuon helmen (vrt. Lu 14:33; Fil 3:8).

8) Nuotta (Mt 13:47–50). Tämän kuvauksen avulla Jeesus havainnollistaa taivasten valtakuntaan kelpaamattomien erottelemista eli lajittelemista. Jakeen 49 mukaan täyttymys huipentuu ”asiainjärjestelmän päättymisen” aikaan.

Nuotta on köysistä tai pellavalangoista tehty verkko, jota vedetään pohjaa myöten veden alla. Sen avulla koottiin kaikenlaisia kaloja. Kuvaus sopi erittäin hyvin Jeesuksen opetuslapsille,  koska jotkut heistä olivat kalastajia. He tiesivät varsin hyvin, että jotkin kalat olivat kelpaamattomia ja ne täytyi heittää pois, koska jos niillä ei ollut eviä eikä suomuja, ne olivat Mooseksen lain mukaan epäpuhtaita, eikä niitä saanut syödä (3Mo 11:9–12; 5Mo 14:9, 10).

9) Armoton orja (Mt 18:23–35). Tilanne, joka sai Jeesuksen käyttämään tätä kuvausta, esitellään Matteuksen 18:21, 22:ssa, ja sovellus kerrotaan jakeessa 35. Kuvaus tähdentää sitä, kuinka vähän lähimmäisemme ovat velkaa meille verrattuna siihen, mitä me olemme velkaa Jumalalle. Kuvaus osoittaa painokkaasti meille syntisille ihmisille, joille Jumala antaa anteeksi hyvin suuren velan Kristuksen uhrin perusteella, että meidän on annettava anteeksi lähimmäisemme meitä vastaan tekemät suhteellisen merkityksettömät synnit.

Denaari vastasi päivän palkkaa, joten 100 denaaria (pienempi velka) vastasi noin kolmannesta vuosiansioista. 10000 hopeatalenttia (suurempi velka) oli noin 60 miljoonaa denaaria eli yhden ihmisen olisi täytynyt elää tuhansia vuosia pystyäkseen saamaan kokoon tuon summan. Kuninkaalle suoritettavan velan suunnattomuus käy ilmi siitä, että Josefuksen mukaan hänen aikanaan Juudean, Idumean ja Samarian alueet ja jotkin kaupungit maksoivat yhteensä veroja 600 talenttia vuodessa ja Galilea ja Perea maksoivat 200 talenttia. Jeesus itse ilmaisee (jakeessa 35) vertauksessa esitetyn periaatteen: ”Samalla tavoin minun taivaallinen Isänikin tulee tekemään teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.”

10) Lähimmäistään rakastava samarialainen (Lu 10:30–37). Luukkaan 10:25–29:ssä esitetyt taustatiedot osoittavat, että kuvaus oli vastaus kysymykseen: ”Kuka oikeastaan on minun lähimmäiseni?” Oikea loppupäätelmä ilmaistaan jakeissa 36 ja 37.

Tie Jerusalemista Jerikoon kulki karun ja asumattoman seudun halki, jossa tehtiin usein ryöstöjä. Tilanne äityi niin pahaksi, että sinne perustettiin lopulta varuskunta suojelemaan matkalaisia. Ensimmäisen vuosisadan Jeriko sijaitsi n. 21 km Jerusalemista itäkoilliseen. Jotta voitaisiin tunnistaa se ”lähimmäinen”, jota Laki käski rakastamaan, Jeesus kuvaili, miten muuan pappi ja leeviläinen suhtautuivat mieheen, joka oli ryöstetty ja jätetty puolikuolleena maahan makaamaan. Pappien tehtävänä oli uhrata teurasuhreja Jerusalemin temppelissä, ja leeviläiset olivat heidän apunaan. Samarialaiset hyväksyivät Pentateukissa esitetyn Lain, mutta juutalaiset eivät suhtautuneet heihin ystävällisesti; todellisuudessa he eivät olleet missään tekemisissä samarialaisten kanssa (Joh 4:9). Juutalaiset halveksivat syvästi samarialaisia (Joh 8:48), ja jotkut juutalaiset jopa kirosivat heitä julkisesti synagogissaan ja rukoilivat päivittäin Jumalalta, etteivät samarialaiset pääsisi osallisiksi ikuisesta elämästä. Loukkaantuneen miehen haavoihin vuodatettiin öljyä ja viiniä, joita käytettiin usein lääkkeenä. Kaksi denaaria, jotka samarialainen jätti majatalonpitäjälle miehen hoitoa varten, vastasivat suunnilleen kahden päivän palkkaa (Mt 20:2).

11) Hellittämätön ystävä (Lu 11:5–8). Jeesus vastasi mm. tämän kuvauksen avulla opetuslapsilleen näiden pyydettyä rukoilemista koskevia ohjeita (Lu 11:1–4). Kuten jakeissa 9 ja 10 osoitetaan, kuvauksen ydin ei ole se, että Jumala häiriintyisi pyynnöistämme, vaan se, että hän odottaa meidän pyytävän jatkuvasti.

Lähi-idän asukkaat tekevät mielellään kaikkensa täyttääkseen vieraanvaraisuuden vaatimukset. Vaikka vieras olisi saapunut yllättäen keskellä yötä, ehkä silloisen matkanteon epävarmuuden vuoksi, hänen isäntänsä tunsi velvollisuudekseen tarjota jotain syötävää. Koska usein oli vaikea arvioida tarkasti, kuinka paljon leipää perhekuntaa varten piti leipoa, naapurukset lainailivat sitä toisiltaan. Tässä tapauksessa naapuri oli jo mennyt nukkumaan. Koska joissakin asunnoissa, varsinkin köyhien kodeissa, saattoi olla vain yksi suuri huone, isännän nouseminen häiritsisi koko perhettä, ja tämän vuoksi mies suhtautui pyyntöön vastahakoisesti.

12) Järjetön rikas mies (Lu 12:16–21). Kuvaus sisältyi Jeesuksen vastaukseen miehelle, joka pyysi häntä välimieheksi perintöasiassa. Jakeessa 15 ilmaistaan tähdennettävä ydinajatus: ”Vaikka jollakulla on runsaastikin, niin hänen elämänsä ei johdu siitä, mitä hän omistaa.” Vertaa tätä siihen, mitä Jeesus sanoi sitten opetuslapsilleen jakeesta 22 alkaen.

Laki määräsi, että vanhin poika peri kaksi osaa kaikesta isän omaisuudesta (5Mo 21:17).  Kiista syntyi ilmeisesti siksi, että tätä lakia ei ollut noudatettu, ja sen vuoksi varoitettiinkin ahneudesta.

13) Hedelmätön viikunapuu (Lu 13:6–9). Kuvaus esitettiin vuoden 32 loppupuolella, kun oli kulunut täydet kolme vuotta Jeesuksen kasteesta. Oli juuri tullut tieto, että Pilatus oli surmauttanut galilealaisia. Lisäksi Jeesus oli maininnut tapauksen, jossa 18 ihmistä kuoli, kun Siloamin torni kaatui heidän päälleen, ja sanonut ihmisille, että elleivät he katuisi, he kaikki tuhoutuisivat. (Lu 13:1–5.) Sen jälkeen hän kertoi tämän kuvauksen.

Viinitarhoihin oli tapana istuttaa sekä viikuna- että oliivipuita jonkin matkan päähän toisistaan, jotta kun viinitarhoilla oli huono vuosi, saatiin silti jotain tuloja. Pistokkaista kasvaneet uudet puut tuottavat tavallisesti parin kolmen vuoden kuluttua ainakin jonkin verran viikunoita. Kuvauksessa mainittujen kolmen vuoden ja Jeesuksen sananpalveluksessa viettämien kolmen vuoden välinen rinnakkaisuus oli ilmeisesti merkittävä. Koska puusta joutui maksamaan veroa, se oli rasite ja ansaitsi näin ollen tulla tuhotuksi.

14) Suuret illalliset (Lu 14:16–24). Jakeissa 1–15 esitetään tausta; Jeesus kertoi tämän kuvauksen aterian aikana eräälle vieraalle, joka sanoi: ”Onnellinen on se, joka syö leipää Jumalan valtakunnassa.”

Etukäteen pitoihin kutsutuille vieraille oli tapana ilmoittaa, milloin ateria oli todella valmis. Ne jotka pyysivät vapautusta näiltä suurilta illallisilta, syventyivät mieluummin joihinkin muihin kiinnostuksen kohteisiin, jotka tavallisissa oloissa olisivat vaikuttaneet aivan hyväksyttäviltä. Heidän vastauksensa kuitenkin osoittivat, etteivät he todellisuudessa halunneetkaan olla läsnä tuossa tilaisuudessa eivätkä ilmaisseet isäntää kohtaan oikealaatuista arvostusta. Suurin osa myöhemmin kutsutuista – köyhistä, raajarikoista, rammoista, sokeista ja muista, jotka tuotiin lopulta sisään – oli sellaisia, joita maailma pitää yleensä arvottomina (vrt. jae 13).

15) Kadonnut lammas (Lu 15:3–7). Luukkaan 15:1, 2 osoittaa, että fariseusten ja kirjanoppineiden mutina sen johdosta, että Jeesus otti syntiset ja veronkantajat tervetulleina vastaan, antoi aiheen tähän kuvaukseen. Matteuksen 18:12–14:ssä on samankaltainen kuvaus, joka esitettiin eri tilanteessa.

Veronkantajia, varsinkin juutalaisia, vihattiin, koska heidän työnään oli koota veroja vihatuille roomalaisille. Heihin suhtauduttiin ylenkatseellisesti. Jeesuksen kuulijoiden oli helppo tunnistaa arkielämään perustuva kuvaus kadonneesta lampaasta. Kadonnut lammas on avuton, ja nimenomaan paimen etsii sitä saadakseen sen takaisin. Ilo, joka taivaassa syntyy katuvan syntisen johdosta, on selvä vastakohta niiden kirjanoppineiden ja fariseusten mutinalle, jotka eivät pitäneet siitä, että Jeesus välitti tällaisista ihmisistä.

16) Kadonnut drakhman kolikko (Lu 15:8–10). Taustatiedot löytyvät Luukkaan 15:1, 2:sta, ja tämä kuvaus tulee heti kadonnutta lammasta koskeneen kuvauksen jälkeen. Jakeessa 10 esitetään sovellus.

Drakhma vastasi 0,65:tä dollaria, melkein yhden päivän palkkaa. Tämä kadonnut kolikko on kuitenkin voinut olla erityisen arvokas: se saattoi kuulua kymmenen kolikon sarjaan, se oli ehkä perintökalleus tai kuului koruna käytettyyn arvokkaaseen nauhaan. Etsintää varten oli sytytettävä lamppu, koska asunnon valoaukko, jos sellainen oli, oli tavallisesti melko pieni. Lakaiseminen helpotti etsintää, koska lattia oli yleensä pelkkää savea.

17) Tuhlaajapoika (Lu 15:11–32). Fariseukset ja kirjanoppineet mutisivat, koska Jeesus otti veronkantajat ja syntiset tervetulleina vastaan ja söi heidän kanssaan. Jeesus vastasi esittämällä kuvaukset kadonneesta lampaasta ja kadonneesta kolikosta, ja sitten seurasi tämä vertaus.

Juutalaisen lain mukaan nuoremman pojan perintöosa oli puolet vanhemman veljen perinnöstä (5Mo 21:17). Juutalaisten mielestä veronkantajat olivat kaukaiseen maahan matkustaneen nuoremman pojan tavoin hylänneet heidät astuessaan Rooman palvelukseen. Juutalaisesta oli alentavaa joutua paimentamaan sikoja, koska nuo eläimet olivat Lain mukaan epäpuhtaita (3Mo 11:7). Kotiin palattuaan nuorempi poika pyysi, että hänet otettaisiin vastaan, ei poikana vaan palkkalaisena. Tällainen mies ei kuulunut edes maatilan palvelusväkeen, niin kuin orjat kuuluivat, vaan  hän oli ulkopuolinen, joka oli palkattu usein vain päiväksi kerrallaan (Mt 20:1, 2, 8). Isä pyysi tuomaan nuoremmalle pojalle parhaan pitkän vaatteen. Se ei ollut vain jokin yksinkertainen vaatekappale vaan luultavasti runsaasti kirjailtu puku, jollainen annettiin kunniavieraalle. Sormus ja sandaalit olivat mahdollisesti arvoaseman ja vapaan miehen tunnusmerkkejä.

18) Epävanhurskas taloudenhoitaja (Lu 16:1–8). Kuvauksen opetus tulee esille jakeissa 9–13. Taloudenhoitaja saa kehuja, ei epävanhurskautensa, vaan käytännöllisen viisautensa vuoksi.

Taloudenhoitaja oli vastuussa isäntänsä asioiden hoidosta; se oli tärkeä luottamustoimi (1Mo 24:2; 39:4). Kun Jeesuksen kuvauksen taloudenhoitaja erotettiin, se merkitsi sitä, että hänet lähetettiin pois talosta vailla minkäänlaista toimeentuloa. Hänen isäntänsä velkojien velkasummien alentaminen ei hyödyttänyt häntä taloudellisesti, mutta hän sai siten ystäviä, jotka voisivat tehdä hänelle palveluksia tulevaisuudessa. 100 bat-mittaa öljyä oli 2200 l ja 100 kor-mittaa vehnää 22000 l.

19) Rikas mies ja Lasarus (Lu 16:19–31). Taustatiedoksi Luukkaan 16:14, 15:ssä kerrotaan, että rahaa rakastavat fariseukset kuuntelivat ja hymyilivät ivallisesti, mutta Jeesus sanoi heille: ”Juuri te julistatte itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne, sillä se, mikä on ihmisten keskuudessa korkeaa, on Jumalan silmissä iljetys.”

”Purppura ja pellava”, joihin rikas mies oli pukeutunut, olivat verrattavissa vaatetukseen, jota käyttivät ainoastaan ruhtinaat, jalosukuiset ja papit (Est 8:15; 1Mo 41:42; 2Mo 28:4, 5). Sellaiset vaatteet olivat hyvin kalliita. Haades, johon tämän rikkaan miehen sanotaan menneen, on kuolleiden ihmisten yhteinen hauta. Tämän vertauksen perusteella ei voida päätellä, että itse Haades olisi loimuavan tulen paikka, koska Ilmestyksen 20:14:ssä sanotaan selvästi, että kuolema ja Haades heitetään ”tulijärveen”. Rikkaan miehen kuoleman ja hänen heittämisensä Haadekseen täytyy sen vuoksi olla kuvaannollisia; kuvaannollisesta kuolemasta puhutaan muuallakin Raamatussa (Lu 9:60; Kol 2:13; 1Ti 5:6). Hän koki siis tulista piinaa ollessaan kuvaannollisesti kuollut mutta todellisuudessa elävä ihminen. Jumalan sanassa tuli kuvaa Jumalan tulisia tuomiosanomia (Jer 5:14; 23:29), ja sen työn, jota hänen profeettansa tekevät julistaessaan hänen tuomioitaan, sanotaan ’piinaavan’ niitä, jotka vastustavat Jumalaa ja hänen palvelijoitaan (Il 11:7, 10).

Lasarus on kreikkalaistettu muoto heprealaisesta nimestä Eleasar, joka merkitsee ’Jumala on auttanut’. Hänen haavojaan nuoleskelleet koirat olivat ilmeisesti jätteiden syöjiä, jotka vaeltelivat kaduilla ja joita pidettiin epäpuhtaina. Se että Lasarus oli Abrahamin poven edessä, ilmaisee hänen olleen suositussa asemassa (vrt. Joh 1:18), ja tämä kielikuva juontuu siitä, että aterioilla oli tapana olla pitkällään pöydän ääressä, jolloin ruokailija saattoi nojautua taaksepäin ystävänsä povea vasten (Joh 13:23–25).

20) Kelvottomat orjat (Lu 17:7–10). Jakeessa 10 tulee esille kuvauksen opetus.

Orjat, jotka työskentelivät isäntänsä pelloilla, tarjoilivat usein myös hänen ilta-ateriansa. Tavallisesti he odottivat, kunnes isäntä oli syönyt, ennen kuin he itse söivät, ja lisäksi he monesti kiistelivät siitä, kenellä heistä olisi kunnia palvella isäntää. Sitä ei pidetty ylimääräisenä rasituksena, vaan heidän isännällään katsottiin olevan siihen oikeus.

21) Leski ja tuomari (Lu 18:1–8). Tämä kuvaus osoitti opetuslapsille, ”miten tarpeellista heidän oli aina rukoilla eikä hellittää”, kuten jakeessa 1 todetaan. Jakeissa 7 ja 8 esitetään myös sovellus. Rukoilemisen tärkeyttä korostava kuvaus oli erityisen sopiva, kun otetaan huomioon, mitä sanotaan edellisen luvun jakeissa 20–37.

Tässä mainittu tuomari ei ilmeisesti kuulunut juutalaiseen tuomioistuimeen. Ensimmäisellä vuosisadalla oli neljä juutalaista oikeusistuinta: 1) kolmihenkinen kylätuomioistuin; 2) seitsemästä kylänvanhimmasta muodostettu oikeusistuin; 3) Jerusalemissa oli alioikeuksia, joissa kussakin oli 23 jäsentä, ja tällaisia oikeusistuimia perustettiin riittävän suuriin kaupunkeihin eri puolille Palestiinaa; 4) ylin oikeusaste, suuri sanhedrin, jossa oli 71 jäsentä, joka sijaitsi Jerusalemissa ja jolla  oli valta päättää koko kansakuntaa koskevista asioista. (Ks. OIKEUSISTUIN.) Kuvauksen tuomari ei kuitenkaan sovi juutalaiseen oikeusjärjestelmään, jonka mukaan tuomioistuimeen kuului vähintään kolme henkeä. Hänen on siis täytynyt olla roomalaisten nimittämä tuomari tai poliisiviranomainen. Sanotaan suoraan, että hän ei pelännyt Jumalaa eikä häntä kahlinnut huoli yleisestä mielipiteestä. Kuvauksessa ei osoiteta Jumalan olevan epävanhurskaan tuomarin kaltainen, vaan siinä asetetaan pikemminkin Jumala tuomarin vastakohdaksi. Jos tuo tuomari teki lopulta oikein, kuinka paljon ennemmin Jumala tekee niin! Lesken hellittämättömyys sai epävanhurskaan tuomarin toimimaan; samoin Jumalan palvelijoiden täytyy rukoilla hellittämättä. Jumala, joka on vanhurskas, vastaa heidän rukouksiinsa ja toimittaa heille oikeuden.

22) Omavanhurskas fariseus ja katuva veronkantaja (Lu 18:9–14). Kuvauksen tausta esitetään jakeessa 9 ja tarkoitus jakeessa 14.

Ne jotka menivät temppeliin rukoilemaan, eivät päässeet pyhään eivätkä kaikkeinpyhimpään, vaan he saivat mennä ainoastaan ympäröiviin esipihoihin. Nämä juutalaiset miehet seisoivat luultavasti ulommalla esipihalla, ns. naisten esipihalla. Fariseukset olivat ylpeitä ja omavanhurskaita, ja he halveksivat toisia ihmisiä (Joh 7:47, 49). He paastosivat kahdesti viikossa, vaikka Mooseksen laki ei vaatinut sitä. Kertoman mukaan he valitsivat paastopäiviksi toripäivät, jolloin kaupungissa oli paljon ihmisiä, synagogissa järjestettiin erikoisjumalanpalveluksia ja paikallinen sanhedrin kokoontui; näin heidän hurskautensa pantaisiin merkille (Mt 6:16; vrt. 10:17, Rbi8, alav.). Juutalaiset veronkantajat saivat mennä temppeliin, mutta heitä vihattiin, koska he olivat Rooman palveluksessa.

23) Työntekijät joille maksettiin denaari (Mt 20:1–16). Kuvaus on osa Jeesuksen vastauksesta Pietarin kysymykseen, joka on kerrottu Matteuksen 19:27:ssä: ”Katso! Me olemme jättäneet kaiken ja seuranneet sinua; mitä oikeastaan tulee meidän osaksemme?” Pane merkille myös Matteuksen 19:30 ja 20:16.

Rypäleiden korjuuaika on viinitarhojen omistajille huolten täyttämää aikaa. Jotkut työntekijät otetaan työhön koko sadonkorjuuajaksi, toisia palkataan tarpeen mukaan. Palkkojen maksaminen päivän päättyessä oli sopusoinnussa Mooseksen lain kanssa; köyhille työntekijöille palkan saaminen oli välttämättömyys (3Mo 19:13; 5Mo 24:14, 15). Denaari, päivän työstä maksettava palkka, oli roomalainen hopearaha. Sen nykyarvo olisi 0,74 dollaria. Ensimmäisellä vuosisadalla juutalaiset jakoivat auringonnoususta auringonlaskuun kestävän päivän 12:een yhtä pitkään osaan; kolmas tunti oli siis n. klo 8–9, kuudes tunti n. klo 11–12, yhdeksäs tunti n. klo 14–15 ja 11. tunti n. klo 16–17.

24) Minat (Lu 19:11–27). Jeesus kertoi tämän kuvauksen ollessaan viimeistä kertaa matkalla ylös Jerusalemiin vuonna 33 (Lu 19:1, 28). Kuvaus esitettiin, koska ”he kuvittelivat, että Jumalan valtakunta ilmaantuisi siinä samassa”, kuten jakeessa 11 todetaan.

Rooman imperiumissa oli tavallista, että joku jalosukuinen matkusti Roomaan tavoittelemaan kuninkaallista valtaa. Arkelaos, Herodes Suuren poika, oli tehnyt näin, mutta juutalaiset lähettivät 50 lähettilästä Augustuksen hoviin esittämään syytöksiä häntä vastaan ja tekemään, mikäli mahdollista, tyhjäksi hänen vallan tavoittelunsa. Hopeamina, joka annettiin alussa kullekin orjalle, vastaisi nykyrahassa 65,40:tä dollaria, mutta siihen aikaan se vastasi 88 päivän palkkaa.

25) Kaksi lasta (Mt 21:28–31). Jerusalemin temppelissä kerrottu kuvaus kuului Jeesuksen vastaukseen jakeessa 23 esitettyihin kysymyksiin: ”Millä valtuudella sinä teet näitä? Ja kuka on antanut sinulle tämän valtuuden?” Käsiteltyään uskonnollisten johtajien kysymykset Jeesus osoitti heille muutamien kuvausten avulla, millaisia ihmisiä he todellisuudessa olivat.

Jakeissa 31 ja 32 Jeesus kiinnittää huomiota kuvauksensa sovellukseen. Hän osoittaa, että ylipapit ja vaikutusvaltaiset vanhimmat, joille hän puhui, muistuttivat toista lasta, joka väitti palvelevansa Jumalaa muttei todellisuudessa palvellut. Toisaalta veronkantajat ja portot, jotka uskoivat Johannes Kastajaan, olivat ensimmäisen lapsen kaltaisia: ensin he tylysti kieltäytyivät palvelemasta Jumalaa mutta tunsivat myöhemmin mielipahaa ja muuttivat menettelytapansa.

 26) Murhanhimoiset viljelijät (Mt 21:33–44; Mr 12:1–11; Lu 20:9–18). Kuvaus esitettiin Jerusalemin temppelissä vain kolme päivää ennen kuin Jeesus, Jumalan Poika, surmattiin. Tämäkin kuvaus oli vastaus kysymykseen, joka koski Jeesuksen valtuutuksen alkuperää. (Mr 11:27–33.) Evankeliumikertomusten mukaan uskonnolliset johtajat tajusivat heti kuvauksen esittämisen jälkeen, että Jeesus oli puhunut heistä (Mt 21:45; Mr 12:12; Lu 20:19).

Viinitarhan ympärillä on saattanut olla kiviaita (San 24:30, 31) tai jokin muu aita (Jes 5:5). Viinikuurna koverrettiin tavallisesti kallioon, ja siinä oli kaksi tasoa: mehu valui ylemmästä altaasta alempaan. Tornissa tähysti vartija, jonka tehtävänä oli pitää varkaat ja eläimet loitolla. Työssä olevat viljelijät saivat joissakin tapauksissa tietyn osan hedelmistä. Toisinaan viljelijät maksoivat rahavuokraa tai sopivat omistajan kanssa antavansa tälle määräosan sadosta. Kuvaus kertoo ilmeisesti viimeksi mainitusta tilanteesta. Viljelijät ovat saattaneet ajatella, että murhaamalla pojan, perillisen, he voisivat anastaa viinitarhan, koska sen istuttaja oli poistunut maasta. Jesajan 5:1–7:ssä sanotaan, että ”Jehovan viinitarha on Israelin huone”. Kuten evankeliuminkirjoittajat osoittavat, Jeesus lainasi psalmia 118:22, 23, joka oli kuvauksen ymmärtämisen avain.

27) Kuninkaan pojan häät (Mt 22:1–14). Jakeen 1 mukaan tämä kuvaus on jatkoa edellä käytyyn keskusteluun, ja se sisältyy siihen, mitä Jeesus vastasi, kun häneltä kysyttiin, millä valtuudella hän teki työtään (Mt 21:23–27). Huomaa jakeissa 2 ja 14 esitetty sovellus.

Muutamaa kuukautta aiemmin Jeesus oli käyttänyt samanlaista kuvausta suurista illallisista, joihin kutsuttiin monia; kutsutut keskittyivät muihin asioihin ja osoittivat piittaamattomuutta tulevaa isäntäänsä kohtaan (Lu 14:16–24). Tällä kertaa, vain kolme päivää ennen kuolemaansa, Jeesus ei puhu ainoastaan kutsuttujen haluttomuudesta saapua paikalle, vaan myös murhanhimoisesta hengestä, jota jotkut heistä ilmaisivat. Kuninkaan edustajien murhaaminen oli verrattavissa kapinaan, ja siksi kuninkaan armeijat tuhosivat murhaajat ja polttivat heidän kaupunkinsa. Kyseessä olivat kuninkaalliset häät, ja kuninkaallinen isäntä hankki vierailleen todennäköisesti erityiset vaatteet tätä tilaisuutta varten. Jos joku vieraista ei siis ollut pukeutunut kuninkaan hankkimaan häävaatteeseen, se ilmaisi, että hän oli ylenkatsonut hänelle tarjottua vaatetta.

28) Kymmenen neitsyttä (Mt 25:1–13). Tämä ”taivasten valtakuntaa” koskeva kuvaus on osa Jeesuksen vastauksesta Matteuksen 24:3:ssa kerrottuun opetuslasten kysymykseen. Kuvauksen tarkoitus osoitetaan selvästi Matteuksen 25:13:ssa.

Tuohon aikaan tärkeä osa hääseremoniaa oli morsiamen juhlallinen hakeminen hänen isänsä kodista sulhasen tai sulhasen isän kotiin. Parhaimpiinsa pukeutunut sulhanen lähti kotoaan illalla ystäviensä saattamana kohti morsiamen vanhempien taloa. Sieltä kulkue siirtyi soittajien, laulajien ja tavallisesti myös lampunkantajien saattelemana kohti sulhasen kotia. Reitin varrella olevat ihmiset olivat hyvin kiinnostuneita kulkueesta, ja jotkut, varsinkin lamppuja kantavat neitoset, liittyivät seurueeseen. (Jer 7:34; 16:9; Jes 62:5.) Koska ei ollut mitään syytä kiirehtiä, juhlakulkueella saattoi mennä myöhään, ja niinpä jotkut matkan varrella odottelevista ihmisistä saattoivat tulla uneliaiksi ja nukahtaa. Laulu ja ilonpito voitiin kuulla jo kaukaa, ja ne jotka kuulivat sen, huusivat: ”Täällä on sulhanen!” Sen jälkeen kun sulhanen seurueineen oli mennyt taloon ja sulkenut oven, myöhästyneitä ei enää päästetty sisään. Kulkueessa kuljetetuissa lampuissa paloi öljy, jota piti jatkuvasti lisätä.

29) Talentit (Mt 25:14–30). Jeesus kertoi neljälle opetuslapselleen tämän kuvauksen ulkomaille matkustamaisillaan olevasta miehestä vain kolme päivää ennen kuolemaansa, jonka jälkeen hänen oli määrä piakkoin nousta taivaaseen. Tämäkin kuvaus sisältyy Jeesuksen vastaukseen Matteuksen 24:3:ssa olevaan kysymykseen (Mr 13:3, 4).

Minakuvauksessa kullekin orjalle annettiin vain yksi mina, mutta tässä kuvauksessa talentit annetaan ”kullekin tämän oman kyvyn mukaan” (Lu 19:11–27). Tässä viitataan ilmeisesti hopeatalenttiin, joka vastasi tuohon aikaan työmiehen n. 20 vuoden ansioita.  Kaikkien orjien olisi pitänyt olla kiinnostuneita isännän omaisuudesta, ja heidän olisi pitänyt uutterasti ja viisaasti käydä kauppaa huostaansa uskotulla isännän omaisuudella. Jos he eivät itse halunneet kartuttaa isäntänsä omaisuutta, heidän olisi ainakin pitänyt tallettaa raha pankkiireille, jottei se olisi maannut täysin hyödyttömänä vaan olisi kasvanut korkoa. Mutta paha ja laiska orja kätki haltuunsa jätetyn talentin maahan ja toimi siten oikeastaan isäntänsä etujen vastaisesti.

30) Lampaat ja vuohet (Mt 25:31–46). Jakeissa 31, 32, 41 ja 46 mainitaan, että tässä kuvataan kansakuntien ihmisten erottelua ja tuomintaa silloin kun Ihmisen Poika saapuu kirkkaudessaan. Tämä kuvaus kuuluu Jeesuksen vastaukseen hänen opetuslastensa kysymykseen, joka koski ’hänen läsnäolonsa ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkkiä’ (Mt 24:3).

Lähi-idässä lampaat ja vuohet laiduntavat tavallisesti yhdessä, ja halutessaan erotella nuo eläimet paimen tunnistaa ne helposti. Se että Jeesus viittaa vuohiin tässä kuvauksessa, ei halvenna noita eläimiä. (Vuotuisena sovituspäivänä Israelin synnit sovitettiin vuohen verellä.) Vuohet siis vain edustavat yhtä ihmisryhmää, ja lampaat edustavat toista ryhmää. ”Oikea puoli”, jonne ”lampaat” asetetaan, tarkoittaa kunnia-asemaa (Ap 2:33; Ef 1:19, 20). ”Vasen puoli”, jonne ”vuohet” asetetaan, edustaa häpeällistä asemaa (vrt. Sr 10:2). Huomaa, että ”lampaiden”, jotka asetetaan valtaistuimella istuvan Ihmisen Pojan oikealle puolelle, osoitetaan olevan eri yksilöitä kuin Jeesuksen Kristuksen ”veljien”, joille he tekivät huomaavaisia tekoja (Mt 25:34–40; Hpr 2:11, 12).

Ilmestyskirja. Pyhän Raamatun viimeinen kirja, Ilmestyskirja, sisältää enemmän kuvauksia kuin monet muut Raamatun kirjat. Kuten kirjan kirjoittaja Johannes itse kertoo, se esitettiin hänelle ”tunnusmerkein” (Il 1:1). Siksi voidaan totuudenmukaisesti sanoa, että kautta linjan käytetyt osuvat kuvaukset tekevät Raamatusta merkittävän kirjan.

Kristuksen opetuslasten käyttämiä kuvauksia. Sen lisäksi että kristityt raamatunkirjoittajat merkitsivät muistiin Jeesuksen Kristuksen esittämiä kuvauksia, he käyttivät niitä melko paljon itsekin. Apostolien teoissa Luukas kertoo erinomaisia kuvauksia, joita apostoli Paavali käytti puhuessaan ei-juutalaisille Ateenassa. Paavali viittasi heille tuttuihin uskonnollisen kunnioituksen kohteisiin ja heidän omien runoilijoittensa kirjoituksiin. (Ap 17:22–31.) Heprealaiskirjeen lukeminen paljastaa, että samainen apostoli (jonka kirjoittamana tätä kirjettä tavallisesti pidetään) esitti runsaasti historiallisia kuvauksia siitä, miten Jumala oli menetellyt Israelin suhteen. Kirjoittaessaan korinttilaisille, joille kreikkalaiset urheilukilpailut olivat tuttuja, hän vertasi kristillistä vaellusta kilpajuoksuun (1Ko 9:24–27). Oliivipuuta koskevassa merkittävässä kuvauksessa varoitetaan itsetyytyväisyydestä ja kehotetaan kristittyjä suorittamaan Jumalalle pyhää palvelusta järjenkykyineen (Ro 11:13–32; 12:1, 2).

Jeesuksen velipuoli Jaakob nivoi juohevasti kirjeeseensä arkielämän tavallisia tilanteita. Hän kertoi peiliin katselevasta miehestä, hevosen suitsista, laivan peräsimestä jne. saadakseen lukijan tajuamaan hengellisiä totuuksia. (Ja 1:23, 24; 3:3, 4.) Pietari ja Juudas tukeutuivat voimakkaasti aiemmin laadituissa henkeytetyissä kirjoituksissa kuvailtuihin tapahtumiin havainnollistaakseen sanomaa, jonka he välittivät pyhän hengen ohjauksessa. Kaikki nämä Jumalan hengen vaikutuksesta syntyneet erinomaiset kuvaukset palvelevat tarkoitustaan tekemällä Jumalan sanasta Raamatusta eloisan kirjan.