Kylväminen tapahtui entisaikaan yleensä siementä sirottaen, hajakylvönä. Kylväjällä oli siemenet vakassa tai vaatteensa laskoksessa, josta hän otti siemeniä kourallisen kerrallaan ja viskasi ne eteensä puolelta toiselle kaartuvalla käden liikkeellä. Israelissa kylvöaikaa kesti lokakuun paikkeilta maaliskuun alkupuolelle sen mukaan, mitä viljalajia kylvettiin.

Jehovan siunaus. Jehova huolehtii siemenen saannista ja kasvusta samoin kuin auringonpaisteesta ja sateesta, joiden avulla pelto tuottaa moninkertaisesti sen, mitä siihen kylvetään (2Sa 23:3, 4; Jes 55:10). Kaikki ihmiset, sekä vanhurskaat että jumalattomat, hyötyvät siten siitä, mitä he saavat Luojalta (Mt 5:45; Ap 14:15–17).

Jehova Jumala ei kuitenkaan yleensä erityisesti ohjaile kasvuun vaikuttavia seikkoja. Siksi jumalattomat voivat toisinaan saada runsaan sadon, kun taas vanhurskaat voivat kokea kadon epäsuotuisten olosuhteiden vuoksi (vrt. Job 21:7–24).

Jos taas on Jehovan tarkoituksen mukaista, hän voi siunata kylväjän ja antaa hänelle runsaan sadon tai hän voi aiheuttaa sen, että satoa saadaan vain vähän, riippuen kylväjän uskollisuudesta ja tottelevaisuudesta Häntä kohtaan. Jehovan tarkoitus oli esimerkiksi tehdä Israelista suuri ja monilukuinen kansakunta Luvatussa maassa, joten hän siunasi runsaasti tottelevaisia palvelijoitaan. Vaikka Kanaanin maan asukkaat aiheuttivatkin Iisakille vaikeuksia hänen oleskellessaan siellä, Jehova siunasi häntä, niin että hän sai kylvämästään siemenestä satakertaisen sadon (1Mo 26:12).

Israelilaisten hengellinen tila ratkaisi, millaisen sadon he saivat. Jehova sanoi heille ennen kuin he astuivat Luvattuun maahan: ”Jos te jatkuvasti vaellatte minun säädösteni mukaan ja pidätte minun käskyni ja panette ne täytäntöön, niin – – puintinne on kestävä viininkorjuuseenne asti, ja viininkorjuu kestää kylvöön asti.” Sato olisi niin runsas, ettei sen korjaaminen olisi vielä päättynyt, kun jo koittaisi uusi kylvöaika (vrt. Am 9:13). Toisaalta Jumala myös varoitti: ”Jos ette kuitenkaan kuuntele minua ettekä tee kaikkien näiden käskyjen mukaan – – te kylvätte siemenenne turhaan, koska vihollisenne syövät sen.” Hän lisäsi vielä: ”Maanne ei anna satoaan.” (3Mo 26:3–5, 14–16, 20; vrt. Hag 1:6.) Myöhemmin, profeetta Jeremian aikana, Jehovan varoitus osoittautui todeksi. Kuvaillessaan heidän huonoa tilaansa Jehova sanoi silloin: ”He ovat kylväneet vehnää, mutta orjantappuroita he ovat korjanneet.” (Jer 12:13.)

Israelin laki kylvämisestä. Jumala käski Mooseksen välityksellä annetussa laissa, että maa piti kylvää kuutena vuotena, mutta seitsemäntenä vuotena (sapattivuotena) ja riemuvuotena ei saanut kylvää eikä korjata satoa (2Mo 23:10, 11; 3Mo 25:3, 4, 11). Tämä koetteli heidän uskoaan ja antoi heille enemmän aikaa hengellisten asioiden harrastamiseen; se oli myös hyväksi peltomaalle.

Koska maa oli Jehovan, se oli eräässä mielessä pyhää, ja hänen kansansa oli pyhä. Sen vuoksi piti huolehtia siitä, että kaikenlainen saastutus estettäisiin. Jos epäpuhtaan eläimen, esimerkiksi rotan tai liskon, kuollut  ruumis putosi kostean siemenen päälle, tämä oli epäpuhdasta käytettäväksi, mutta jos siemen oli kuivaa, se pysyi puhtaana. Tämä johtui epäilemättä siitä, että kosteus levittäisi epäpuhtauden koko siemenmäärään. (3Mo 11:31, 37, 38.)

Pellon eri osiin sai kylvää eri kasvien siemeniä, mutta eri siemenlajien seoksen kylväminen oli kielletty (3Mo 19:19; Jes 28:25). Tämän tarkoituksena on ehkä ollut muistuttaa israelilaisia siitä, että he olivat Jumalan kansana hänen kuninkuutensa alaisuudessa erillään muista kansoista. Jos joku israelilainen rikkoi tätä lakia ja sekoitti keskenään kahta eri siemenlajia, koko hänen peltonsa tai viinitarhansa sadosta tuli ”vihittyä”. Se joutui siksi pyhäkölle. (5Mo 22:9; vrt. 3Mo 27:28; 4Mo 18:14.)

Kuvaannollista käyttöä. Valaistakseen sitä, miten Jehova piti huolta Babylonista palaavasta jäännöksestä ja siunasi sitä, psalmista kirjoitti: ”Jotka kyynelin kylvävät, ne ilohuudoin korjaavat. Joka lähtemällä lähtee, jopa itkien, kylvösiemenpussillista kantaen, se palaamalla palaa ilohuudoin lyhteitään kantaen.” (Ps 126:1, 5, 6.) Babylonista palaavat olivat hyvin onnellisia vapautumisestaan, mutta he ovat saattaneet itkeä kylväessään siementä autioon maahan, joka oli ollut hoitamattomana 70 vuotta. Jehova oli kuitenkin koonnut heidät takaisin nimensä tähden, ja ne, jotka alkoivat kylvää ja ryhtyivät uudelleenrakennustyöhön, saivat iloita työnsä hedelmästä. Kun temppelin rakennustyö pysähtyi, Jehova pidätti joksikin aikaa maan sadon, mutta profeetat Haggai ja Sakarja kannustivat kansan jälleen toimintaan, ja se sai taas Jumalan suosion. (Hag 1:6, 9–11; 2:15–19.)

Jehova käyttää kylvämistä ja kasvua valaisemaan sitä, että hänen sanansa täyttyy varmasti (Jes 55:10, 11).

Ahkeruus ja anteliaisuus. Salomo esitti anteliaisuuden ja uutteruuden osoittamisen yhteydessä erään periaatteen kirjoittaessaan: ”Joka tuulta tarkkailee, ei kylvä, ja joka pilviä katselee, ei korjaa.” Se joka pidättyy jostain tehtävästä ja odottaa aikaa, jolloin olosuhteet Jumalan asettamalle työlle näyttävät hänestä juuri sopivilta, tai joka etsii puolustelua välttääkseen tätä työtä, ei saa Jumalalta mitään. Salomo suosittelee sen sijaan ahkeruutta, sillä 5. jakeen sanojen mukaan ”kaiken tekee” Jumala eikä ihminen ymmärrä kaikkia Jumalan tekoja. Siksi Salomo neuvoo: ”Kylvä siemenesi aamulla äläkä anna kätesi levätä iltaan mennessä, sillä ethän tiedä, missä se menestyy, tuollako vai täällä, vai ovatko molemmat osat yhtä hyviä.” (Sr 11:4–6.)

Apostoli Paavali näyttää ajattelevan samalla tavalla rohkaistessaan Korintin kristittyjä olemaan anteliaita avustuspalveluksessaan Jerusalemin veljiä kohtaan, jotka olivat kärsineet vaikeuksia ja menettäneet paljon omaisuuttaan juutalaisten heitä vastaan nostattamassa vainossa. Paavali sanoi: ”Joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää. – – Sitä paitsi Jumala kykenee antamaan teille runsaasti kaikkea ansaitsematonta hyvyyttään, jotta, samalla kun teillä on aina itsellänne täysin riittävästi kaikkea, teillä olisi runsaasti kaikkeen hyvään työhön. – – Hän, joka suo runsaasti siementä kylväjälle ja leipää syötäväksi, suo ja enentää siemenen teille kylvettäväksi ja lisää vanhurskautenne tuotteet.” Sitten Paavali viittaa siihen hyvään, mitä on tuloksena Jumalan suosion ja aineellisen runsauden lisäksi, nimittäin siihen, että sellaisen anteliaisuuden ansiosta kiitetään ja kirkastetaan Jumalaa ja autettavat tuntevat rakkautta apua antavia kohtaan ja esittävät rukouksia heidän puolestaan. Rakkaus lisääntyy myös seurakunnassa. (2Ko 9:6–14.)

Hyvän uutisen saarnaaminen. Jeesus Kristus vertasi siemenen kylvämistä sanan, Valtakunnan hyvän uutisen, saarnaamiseen. Hän oli Valtakunnan totuuksien Kylväjä, ja myös Johannes Kastaja oli toiminut kylväjänä. Jeesuksen opetuslapset lähetettiin korjaamaan satoa pelloilta, jotka oli kylvetty ja jotka olivat vaaleat elonkorjuuta varten. Siksi hän sanoi heille: ”Jo saa korjaaja palkkaa ja kokoaa hedelmää ikuiseen elämään, niin että kylväjä ja korjaaja voivat iloita yhdessä. – – Toinen on kylväjä ja toinen korjaaja. Minä lähetin teidät korjaamaan sitä, minkä hyväksi te ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat nähneet vaivan [kylvämällä], ja te olette päässeet osallisiksi heidän vaivannäkönsä hyödystä [korjaamalla].” (Joh 4:35–38.)

Jeesus vertasi saarnaamistyötä kylvämiseen myös kuvauksessaan kylväjästä. Kylvetty  siemen on tässä vertauksessa ”valtakunnan sana”. Jeesus osoitti, että olosuhteet, joissa siemen kylvetään, voivat vaikuttaa sen orastamiseen ja kasvuun ihmisten sydämessä. (Mt 13:1–9, 18–23; Lu 8:5–15.)

Vehnä ja rikkakasvit. Eräässä toisessa kuvauksessa Jeesus vertasi itseään hyvän siemenen kylväjään ja siementä ”valtakunnan poikiin”. Toinen kylväjä, vihollinen joka kylvää peltoon rikkakasveja, on Panettelija. Tässä Jeesus ilmeisesti ennusti tulevan luopumuksen, jolloin kristillisen seurakunnan keskuudessa olisi miehiä, jotka väittäisivät väärin olevansa Jumalan palvelijoita ja yrittäisivät saastuttaa seurakuntaa ja vetää opetuslapsia pois. (Mt 13:24–30, 36–43; vrt. Ap 20:29; 2Ko 11:12–15; 2Te 2:3–9; 1Ti 4:1; 2Ti 4:3, 4; 2Pi 2:1–3.)

’Kylväminen lihaa silmällä pitäen’. Lueteltuaan hengen hedelmät ja lihan teot ja kehotettuaan jokaista koettelemaan omaa työtään apostoli Paavali sanoi: ”Älkää eksykö: Jumalaa ei voida pitää pilkkana. Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää, sillä se, joka kylvää lihaansa silmällä pitäen, niittää lihastaan turmeluksen, mutta se, joka kylvää henkeä silmällä pitäen, niittää hengestä ikuisen elämän.” (Ga 5:19–23; 6:4, 7, 8.)

Paavali esitti erään esimerkin lihaan kylvämisestä ja sen seurauksista Roomalaiskirjeen 1:24–27:ssä. Muita esimerkkejä olivat Korintin seurakunnassa oleva sukurutsaukseen syyllistynyt henkilö, joka harjoitti epäpuhtaita lihan tekoja, sekä Hymenaios ja Aleksandros, jotka edistivät epäpuhtaita opetuksia ja rienausta ja jotka luovutettiin Saatanalle ”lihan tuhoksi”, mikä merkitsi tällaisen lihallisen aineksen poistamista seurakunnasta (1Ko 5:1, 5; 1Ti 1:20; 2Ti 2:17, 18).

Seurakunnan opettaminen ja siitä huolehtiminen. Kirjoittaessaan Korintin seurakunnalle Paavali vertasi seurakuntalaisten opettamista ja auttamista kylvämiseen ja selitti heille, että näin tehdessään hänellä oli valta saada heiltä aineellista avustusta, jonka turvin hän voisi jatkaa palvelustaan. Mutta hän ei käyttänyt tätä valtaa, jottei hän olisi ollut millään tavoin esteenä hyvälle uutiselle. (1Ko 9:11, 12.)

Niin kuin maanviljelijä kylvää siemenen rauhassa, niin myös hyvä uutinen kylvetään rauhassa, ei riidellen, melskaten eikä väkivaltaa käyttäen. Ja ne, jotka kylvävät, ovat rauhan ihmisiä, eivät riitaisia, sotaisia eivätkä mellakoivia. Kristillisessä seurakunnassa täytyy sen tähden vallita rauhalliset olosuhteet, jotta kylväminen tuottaisi vanhurskauden hedelmää (Ja 3:18).

Ylösnousemus. Käsitellessään ylösnousemusta henkipersooniksi Paavali vertasi aineellisen ruumiin hautaamista siemenen kylvämiseen sanoen: ”Kuitenkin joku sanoo: ’Miten kuolleet herätetään? Millaisessa ruumiissa he oikein tulevat?’ Sinä järjetön! Sitä, minkä sinä kylvät, ei tehdä eläväksi, ellei se ensin kuole, ja mitä tulee siihen, mitä kylvät, niin et kylvä sitä vartta, joka sitten kehittyy, vaan paljaan jyvän, kenties vehnän tai minkä muun tahansa, mutta Jumala antaa sille varren, niin kuin hän on tahtonut, ja kullekin siemenistä sen oman varren. – – Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita – –. Sellainen on myös kuolleiden ylösnousemus. Kylvetään turmeltuvuudessa, herätetään turmeltumattomuudessa. – – Kylvetään aineellinen ruumis, herätetään hengellinen ruumis. – – Sillä tämän turmeltuvan täytyy pukeutua turmeltumattomuuteen, ja tämän kuolevaisen täytyy pukeutua kuolemattomuuteen.” (1Ko 15:35–53.)

Niiden, jotka Jumala on valinnut Poikansa perijätovereiksi ja saamaan turmeltumattomuuden ja kuolemattomuuden, täytyy kuolla ja luopua liharuumiistaan saadakseen taivaallisen ruumiin ylösnousemuksen välityksellä. Tämä muistuttaa sitä, miten kylvetty siemen ”kuolee”, hajoaa, ja on muodoltaan ja näöltään täysin erilainen kuin siitä kasvava kasvi.

Jesajan 28:24:ssä mainittua kylvämistä ja sen vertauskuvallista merkitystä käsitellään artikkelissa KYNTÄMINEN.