Raamatun kielenkäytössä virallinen edustaja, jonka hallitsija lähetti erikoistilanteissa erityistä tarkoitusta varten. Yleensä tätä tehtävää hoitivat iäkkäät, kypsät miehet. Kreikkalaiset sanat pre·sbeuʹō (’toimia lähettiläänä’ [Ef 6:20]; ’olla lähettiläs’ [2Ko 5:20]) ja pre·sbeiʹa (”lähettiläsjoukko” [Lu 14:32]) ovatkin molemmat sukua sanalle pre·sbyʹte·ros ’vanhin’ (Ap 11:30; Il 4:4).

Jeesus Kristus tuli Jehova Jumalan ”apostolina” eli ’lähetettynä’. Juuri hän ”on luonut valoa elämään ja turmeltumattomuuteen hyvällä uutisella”. (Hpr 3:1; 2Ti 1:10.)

Sen jälkeen kun Kristus oli herätetty kuolleista taivaisiin eikä hän itse ollut enää maan päällä, hänen uskolliset seuraajansa nimitettiin toimimaan hänen asemassaan Jumalan lähettiläinä ”Kristuksen sijasta”. Paavali mainitsee nimenomaan tämän lähettilään tehtävänsä. (2Ko 5:18–20.) Kaikkien Jeesuksen Kristuksen  voideltujen seuraajien tavoin hänet lähetettiin kansakuntien ja ihmisten luo, jotka olivat vieraantuneet Jehova Jumalasta, Korkeimmasta Suvereenista, lähettilääksi maailmaan, joka ei ollut rauhassa Jumalan kanssa (Joh 14:30; 15:18, 19; Ja 4:4). Lähettiläänä Paavalilla oli sanoma sovituksesta Jumalan kanssa Kristuksen välityksellä, ja hän puhui sen vuoksi itsestään vankilassa ollessaan ”lähettiläänä kahleissa” (Ef 6:20). Hänen kahleissa olonsa on osoitus tämän maailman vihamielisestä asenteesta Jumalaa ja Kristusta sekä messiaanista Valtakunta-hallitusta kohtaan, sillä lähettiläät ovat ikimuistoisista ajoista lähtien olleet loukkaamattomia. Se, että kansakunnat kohtelivat epäkunnioittavasti lähettiläitä, jotka oli lähetetty edustamaan Kristuksen hallinnassa olevaa Jumalan valtakuntaa, oli ilmaus niiden valtavasta vihamielisyydestä ja erittäin törkeä loukkaus.

Täyttäessään tehtäväänsä lähettiläänä Paavali kunnioitti maan lakeja, mutta pysyi täysin puolueettomana maailman poliittisiin ja sotilaallisiin toimiin nähden. Tämä oli sopusoinnussa sen periaatteen kanssa, että maallistenkin hallitusten lähettiläiden täytyy totella lakia, mutta he eivät ole sen maan alamaisia, johon heidät lähetetään.

Kaikki Kristuksen uskolliset, voidellut, hengestä siinneet seuraajat, joilla on kansalaisuus taivaissa, ovat apostoli Paavalin tavoin ”lähettiläitä Kristuksen sijasta” (2Ko 5:20; Fil 3:20).

Se, millä tavoin ihminen ottaa vastaan nämä Jumalan lähettiläät, ratkaisee sen, miten Jumala tulee kohtelemaan häntä itseään. Jeesus Kristus esitti tämän periaatteen kuvauksessaan miehestä, joka omisti viinitarhan ja lähetti edustajikseen ensin orjansa ja sitten poikansa. Viinitarhan viljelijät pahoinpitelivät noita orjia raa’asti ja tappoivat omistajan pojan. Tämän vuoksi viinitarhan omistaja tuhosi nuo vihamieliset viljelijät. (Mt 21:33–41.) Jeesus esitti toisen kuvauksen kuninkaasta, jonka orjat tapettiin, kun he toimivat sanansaattajina ja kutsuivat vieraita häihin. Ne, jotka ottivat kuninkaan edustajat vastaan tällä tavoin, luettiin hänen vihollisikseen. (Mt 22:2–7.) Jeesus ilmaisi selvästi tämän periaatteen sanoessaan: ”Joka ottaa vastaan sen, jonka lähetän, ottaa vastaan myös minut. Se taas, joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan myös hänet, joka on lähettänyt minut.” (Joh 13:20; ks. myös Mt 23:34, 35; 25:34–46.)

Jeesus havainnollisti rauhaa edistävän lähettilään työn avulla myös sitä, että meidän kaikkien täytyy pyrkiä rauhaan Jehova Jumalan kanssa ja luopua kaikesta seurataksemme hänen Poikansa askeleita, jotta saisimme Jumalan suosion ja ikuisen elämän (Lu 14:31–33). Toisaalta hän kuvaili myös, kuinka typerää on liittyä niihin, jotka lähettävät lähettiläitä puhumaan sitä vastaan, jolle Jumala suo kuninkaallisen vallan (Lu 19:12–14, 27). Gibeonilaiset antavat hyvän esimerkin tahdikkaaseen, menestykselliseen toimintaan ryhtymisestä rauhan aikaansaamiseksi (Jos 9:3–15, 22–27).

Esikristillisen ajan lähetit. Esikristillisinä aikoina ei ollut sellaista valtion virkaa, joka täsmälleen vastaisi nykyajan lähettilään tointa. Valtioilla ei ollut ketään vieraassa maassa asuvaa virallista edustajaa. Sen tähden nimitykset ”sanansaattaja” (hepr. mal·ʼakhʹ) ja ”lähetti” (hepr. tsir) kuvaavat tarkemmin sitä, millaisia näiden henkilöiden tehtävät olivat Raamatun aikoina. Heidän arvonsa ja asemansa olivat kuitenkin monessa suhteessa samankaltaisia kuin lähettiläiden, ja seuraavaksi tarkastelemme joitakin näistä piirteistä. Nämä miehet olivat virallisia edustajia, jotka kuljettivat sanomia eri hallitusten ja yksityisten hallitsijoiden välillä.

Entisaikojen lähetit eli sanansaattajat eivät asuneet vieraan maan pääkaupungissa, kuten nykyajan lähettiläät, vaan heidät lähetettiin tehtäviinsä vain erikoistilanteissa määrätarkoitusta varten. He olivat useissa tapauksissa arvohenkilöitä (2Ku 18:17, 18), ja heidän asemaansa kunnioitettiin suuresti. Heille myönnettiinkin sen vuoksi loukkaamattomuus heidän käydessään muiden maiden hallitsijoiden luona.

Hallitsijan lähettämän sanansaattajan eli lähetin osakseen saamaa kohtelua pidettiin hallitsijaan ja hänen hallitukseensa kohdistettuna. Kun Rahab siis osoitti suopeutta sanansaattajille, jotka Joosua oli lähettänyt vakoilemaan Jerikoa, hän toimi niin itse asiassa sen vuoksi, että hän tunnusti Jehovan olevan Israelin Jumala ja Kuningas. Jehova osoitti hänelle siksi suopeutta Joosuan välityksellä. (Jos 6:17; Hpr 11:31.) Kun kuningas Daavid lähetti Ammonin kuninkaan Hanunin luo joitakin palvelijoitaan ystävyyden osoitukseksi, tämä rikkoi räikeästi kirjoittamatonta kansainvälistä tapaa, jonka mukaan läheteille osoitettiin kunnioitusta. Ammonin kuningas kuunteli ruhtinaitaan, jotka väittivät valheellisesti sanansaattajia vakoojiksi, ja hän ilmaisi epäkunnioitusta Daavidia ja hänen  hallitustaan kohtaan nöyryyttämällä näitä sanansaattajia julkisesti. Tämä häpeällinen teko johti sotaan. (2Sa 10:2–11:1; 12:26–31.)

Kun diplomaattisuhteet nykyään katkeavat, kansakunnat kutsuvat lähettiläänsä kotimaahan, mutta kun entisaikojen kansojen välillä oli jännitystä, ne lähettivät sanansaattajia eli lähettejä edustajikseen toistensa luo ja yrittivät siten palauttaa rauhalliset suhteet. Jesaja mainitsee tällaiset ”rauhan sanansaattajat” (Jes 33:7). Hiskia lähetti rauhanvetoomuksen Assyrian kuninkaalle Sanheribille. Vaikka Sanherib uhkasi Juudan linnoitettuja kaupunkeja, niin assyrialaiset sallivat sanansaattajien kulkea vapaasti, koska nämä toimivat Hiskian lähetteinä. (2Ku 18:13–15.) Toinen esimerkki tästä on Israelin tuomaria Jeftaa koskevassa kertomuksessa. Hän lähetti sanansaattajat viemään ammonilaisten kuninkaalle kirjettä esittääkseen vastalauseensa tämän tekemän vääryyden vuoksi ja selvittääkseen alueellisia oikeuksia koskevan kiistan. Jefta olisi halunnut mikäli mahdollista sopia asian lähettien välityksellä ilman sotaa. Näiden sanansaattajien annettiin esteettä kulkea edestakaisin armeijoiden välillä. (Tu 11:12–28.) (Ks. SANANSAATTAJA.)