Ensimmäisen Mooseksen kirjan 1:6–8 sanoo toisesta luomisjaksosta eli toisesta ”päivästä”: ”Ja Jumala sanoi edelleen: ’Tulkoon vesien väliin laajuus [hepr. ra·qiʹaʽ], ja erotkoot vedet vesistä.’ Sitten Jumala ryhtyi tekemään laajuutta ja erottamaan toisistaan vesiä, jotka olisivat laajuuden alapuolella, ja vesiä, jotka olisivat laajuuden yläpuolella. Ja tuli olemaan niin. Ja Jumala nimitti laajuutta ’taivaaksi’.” Myöhemmin kertomuksessa puhutaan valonlähteistä, jotka ilmaantuivat ”taivaiden laajuuteen”, ja vielä myöhemmin siinä puhutaan lentävistä luomuksista, jotka lensivät maan yllä ”taivaiden laajuuden pinnalla” (1Mo 1:14, 15, 17, 20).

Kreikkalaisessa Septuagintassa on hepreankielisen sanan ra·qiʹaʽ käännöksenä sana ste·reʹō·ma (joka merkitsee ’lujaa ja kiinteää rakennetta’), ja latinalainen Vulgata käytti latinankielistä ilmausta firmamentum, johon myös sisältyy ajatus jostain kiinteästä ja lujasta. Vuoden 1938 kirkkoraamattu käyttääkin vastinetta ”taivaanvahvuus”, kun taas vuoden 1992 kirkkoraamattu ja monet muut kääntävät sanan ra·qiʹaʽ yleensä vastineella ”kansi”. Carlssonin selitysteoksessa (Crl) selitetään sanaa ”vahvuus” kuitenkin seuraavasti: ”eli: ’avaruus’ (oik.: levitys)”. Myös muunkieliset käännökset tukevat tällaista vastinetta (Ro, Fn, Yg, An, VM; Segond, Ostervald [molemmat ranskankielisiä]). Pyhän Raamatun Uuden maailman käännös käyttääkin sanaa ”laajuus”.

Jotkut yrittävät osoittaa, että muinaiseen heprealaiseen käsitykseen kaikkeudesta kuului ajatus maan yläpuolella kaartuvasta kiinteästä kannesta, jossa oli sulkuluukut sadetta varten ja johon tähdet oli kiinnitetty. Joissakin Raamatun sanakirjoissa ja raamatunkäännöksissä on piirroksiakin sellaisesta käsityksestä. The International Standard Bible Encyclopaedia (toim. J. Orr, 1960, I osa, s. 314) sanoo siitä: ”Mutta tämä olettamus perustuu todellisuudessa pikemminkin pimeällä keskiajalla Euroopassa vallalla olleisiin ajatuksiin kuin varsinaiseen VT:n [Vanhan testamentin] kertomukseen.”

Vaikka sanajuurta (ra·qaʽʹ), josta ra·qiʹaʽ johtuu, käytetäänkin yleisesti tarkoittamaan jonkin kiinteän ’takomista’ levyksi tai tasaiseksi joko käsin tai jaloin tai jollain työkalulla (vrt. 2Mo 39:3; Hes 6:11), niin joissakin tapauksissa ei ole järkevää sulkea pois sanan kuvaannollista käyttöä. Niinpä Jobin 37:18:ssa Elihu puhuu Jumalasta ja kysyy: ”Voitko hänen kanssaan takoa [tar·qiʹaʽ] taivaan kovaksi kuin valettu metallipeili?” Kyseessä ei ole minkään kiinteän taivaankannen takominen, mikä voidaan havaita siitä, että tässä käytetty sana ”taivas” tulee sanasta (šaʹḥaq), joka on käännetty myös ”tomukerrokseksi” tai ”pilviksi” (Jes 40:15; Ps 18:11), ja kun otetaan huomioon ’taottavan’ utuinen laatu, on selvää, että raamatunkirjoittaja vertaa vain kuvaannollisesti taivasta metallipeiliin, jonka kiillotettu pinta saa aikaan hohtavan heijastuksen (vrt. Da 12:3).

Vastaavasti kun puhutaan siitä ”laajuudesta”, joka tehtiin luomiskauden toisena ”päivänä”, ei kuvailla minkään kiinteän kappaleen takomista levyksi vaan sen sijaan avoimen eli erottavan tilan luomista maata peittävien vesien ja toisten, maan yläpuolella olevien vesien väliin. Kertomus kuvailee siis maata ympäröivän laajan ilmakehän muodostumista ja osoittaa, että näiden vesien välillä ei muinoin ollut selvää eroa eli avointa tilaa vaan että koko maapallo oli vesihöyryn peitossa. Tämä on myös sopusoinnussa niiden tieteellisten päätelmien kanssa, jotka koskevat planeettamme muotoutumisen alkuvaiheita, samoin kuin sen näkemyksen kanssa, että kaikki maan vesi oli kerran höyrynä ilmakehässä maanpinnan silloisen suunnattoman kuumuuden takia.

Varoitus, joka annettiin Mooseksen kautta israelilaisille siitä mitä tapahtuisi, jos he olisivat tottelemattomia Jumalalle, osoittaa selvästi, etteivät heprealaiset raamatunkirjoittajat pitäneet taivasta alun perin kiillotetusta metallista muodostettuna: ”Ja pääsi yläpuolella olevien taivaittesi on tultava kupariksi ja allasi olevan maan raudaksi.” Näin ilmaistiin kuvakielellä kovan kuumuuden ja ankaran kuivuuden  vaikutuksia Israelin taivaalle ja maalle. (5Mo 28:23, 24.)

On myös ilmeistä, etteivät muinaiset heprealaiset olleet omaksuneet pakanallista käsitystä taivaankannessa olevista kirjaimellisista ”ikkunoista”, joiden kautta sade lankeaisi maahan. Jobin kirjan kirjoittajan Jobin 36:27, 28:ssa lainaamat Elihun sanat kuvailevat tieteellisen tarkasti sadepilvien muodostumista: ”Sillä hän vetää ylös vesipisarat; ne suodattuvat sateena hänen usvakseen, niin että pilvet [šeḥa·qimʹ] valuvat, ne pisaroivat runsaasti ihmisten ylle.” Samoin ilmaus ”taivaiden sulkuportit [ʼarub·botʹ]” on selvästi kuvaannollinen. (Vrt. 1Mo 7:11; 2Ku 7:1, 2, 19; Mal 3:10; ks. myös San 3:20; Jes 5:6; 45:8; Jer 10:13.)

Näyssään taivaallisista järjestelyistä Hesekiel kuvailee neljän elävän olennon pään päällä olevan ”jotakin laajuuden kaltaista, kuin kunnioittavaa pelkoa herättävän jään kimallusta”. Kertomus on täynnä kuvaannollisia ilmauksia. (Hes 1:22–26; 10:1.)

Vaikka maata ympäröivän laajuuden eli ilmakehän muodostamiseen ei liittynytkään minkään metallimaisen kiinteän aineen ’takomista’, tulee muistaa, että se kaasuseos, joka muodostaa maapallon ilmakehän, on aivan yhtä todellinen kuin maa ja vesi ja että sillä on oma painonsa (sen lisäksi että se kannattaa vettä ja lukemattomia kiinteitä aineksia kuten tomua). Maata ympäröivän ilman paino on arviolta yli 5200 biljoonaa tonnia (The World Book Encyclopedia, 1987, 1. osa, s. 156). Ilmanpaine merenpinnan tasolla on suunnilleen kilogramma neliösenttimetriä kohti. Ilma toimii myös suojaavana patjana, niin että useimmat meteorit, jotka törmäävät maata ympäröivään suunnattomaan ilmavaippaan, palavat poroksi ilmakehän aiheuttaman kitkan vaikutuksesta. Täten se voima, joka heprealaiseen sanaan ra·qiʹaʽ sisältyy, on varmasti sopusoinnussa tunnettujen tosiasioiden kanssa.

Psalmeissa ”taivaanlaajuuden” sanotaan ”taivaiden” ohella kertovan Jumalan töistä ja kunniasta (Ps 19:1).