Luomiskertomuksessa, joka on esitetty 1. Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa, sanotaan, että Jehova Jumala loi maapallon elolliset ”lajiensa mukaan” (1Mo 1:11, Rbi8, alav.). Kuudennen luomispäivän loppupuolella maassa oli monenlaisia luotuja peruslajeja, joihin kuului rakenteeltaan hyvin monimutkaisia eliöitä. Ne pystyivät tuottamaan jälkeläisiä ”lajiensa mukaan” määrätyllä tavalla ja järjestyksellisesti (1Mo 1:12, 21, 22, 24, 25; 1Ko 14:33).

Raamatun ”laji” näyttää tarkoittavan sellaisten eliöiden ryhmää, jotka voivat risteytyä keskenään. Siinä tapauksessa ”lajien” välinen raja kulkee siinä, missä hedelmöityminen ei enää ole mahdollista.

Raamatun lajikäsite on laajempi kuin nykyinen luonnontieteellinen laji (species). Näin ollen yhteen 1. Mooseksen kirjan ”lajiin” voi sisältyä useita biologisen määritelmän mukaisia lajeja.

Vaikka Raamatun luomiskertomus ja Jehova Jumalan luomuksiinsa liittämät luonnonlait mahdollistavatkin suurta vaihtelua ”lajien” sisällä, mikään ei tue niitä teorioita, joiden mukaan luomiskauden jälkeen olisi muodostunut uusia ”lajeja”. Muuttumaton sääntö, jonka mukaan ”lajit” eivät voi risteytyä keskenään, on biologinen periaate, jota ei ole koskaan pystytty kumoamaan. Uusia ”lajeja” ei ole voitu muodostaa edes nykyaikaisen laboratoriotekniikan ja geenimanipulaation avulla. Sitä paitsi luotujen ”lajien” risteytyminen sotkisi Jumalan tarkoituksen pitää ne erillään ja tuhoaisi erilaisten elollisten yksilöllisyyden. Koska luotujen ”lajien” välillä siis on tämä selvä kuilu, jokainen peruslaji pysyy erossa muista ”lajeista”.

Todisteet osoittavat, että ensimmäisistä ihmisen tekemistä muistiinmerkinnöistä lähtien koirat ovat olleet koiria, kissat ovat pysyneet kissoina ja norsut ovat olleet ja tulevat aina olemaan norsuja. Steriiliys eli lisääntymiskyvyttömyys määrittää edelleenkin ”lajin” rajat. Tämän vuoksi kaikkien nykyistenkin ”lajien” rajojen määrittäminen on mahdollista testaamalla niiden risteytymiskyky. Tämän luonnollisen kokeen avulla voidaan saada selville alkuperäiset suhteet eri eläinten ja eri kasvien välillä. Steriiliys muodostaa esimerkiksi ylittämättömän kuilun ihmisen ja eläinten välille. Risteytyskokeet ovat osoittaneet, että samantapainen ulkonäkö ei ole mikään arviointiperuste. Ihminen ja simpanssi saattavat näyttää jossain määrin samanlaisilta, niiden lihakset ja luut voivat muistuttaa toisiaan, mutta ihmisen täydellinen kyvyttömyys risteytyä apinoiden kanssa osoittaa, että ne ovat kaksi eri luomusta eivätkä kuulu samaan luotuun ”lajiin”.

Vaikka risteyttämisen toivottiin aikanaan olevan paras tapa luoda uusi ”laji”, kaikissa tutkituissa risteyttämistapauksissa osapuolten voitiin aina helposti havaita kuuluvan samaan ”lajiin”, kuten silloin kun risteytettiin hevonen ja aasi, jotka kuuluvat kumpikin hevoseläimiin. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta näin syntyvä muuli on lisääntymiskyvytön eikä se pysty jatkamaan tuota muunnosta luonnollisella tavalla. Jopa Charles Darwinin täytyi tosiasioiden edessä tunnustaa: ”Sangen pulmallisen vaikeuden tarjoaa lajinomaisten muotojen selväpiirteisyys ja se seikka, etteivät nämä muodot liity toisiinsa lukemattomin välimuodoin.” (Lajien synty, suom. A. R. Koskimies, 2. painos, 1928, s. 419.) Tämä pitää yhä paikkansa.

Vaikka nimenomaan luotuja ”lajeja” saattaa olla vain joitakin satoja, maan päällä on paljon  useampia eläin- ja kasvimuunnoksia. Nykyiset tutkimukset ovat osoittaneet, että johonkin kasviheimoon voi kuulua satoja tuhansia eri kasveja. Eläinkunnassa taas esim. kissaeläinten heimossa on monenlaisia kissoja, mutta ne kaikki kuuluvat samaan ”lajiin”. Sama pitää paikkansa ihmisistä, nautaeläimistä ja koirista, joiden kaikkien ”lajin” sisällä ilmenee valtavasti vaihtelua. On kuitenkin tosiasia, että olipa kussakin näistä ”lajeista” miten paljon vaihtelua hyvänsä, mitkään niistä eivät pysty sekoittumaan geneettisesti.

Geologiset tutkimukset todistavat selvästi, että jonkin luomuksen varhaisimpina näytteinä pidetyt fossiilit ovat hyvin samanlaisia kuin niiden nykyään elossa olevat jälkeläiset. Varhaisimpina pidettyjen hyönteisfossiilien joukosta löydetyt torakat ovat lähes identtisiä nykytorakoiden kanssa. Eri ”lajien” välillä ei ole olemassa minkäänlaisia fossiilien muodostamia ”siltoja”. Hevoset, tammet, kotkat, norsut, saksanpähkinäpuut, saniaiset jne. eivät kehity toisiksi ”lajeiksi” vaan pysyvät samoina ”lajeina”. Fossiilit todistavat aivan saman kuin Raamatun luomiskertomus, joka osoittaa, että Jehova loi viimeisinä luomispäivinä maapallon elollisia runsaasti ja ”lajiensa mukaan” (1Mo 1:20–25).

Edellä esitetyn perusteella on selvää, että Nooa saattoi viedä kaikki tarvittavat eläimet arkkiin, niin että ne säilyivät vedenpaisumuksen läpi. Raamatussa ei sanota, että hänen oli säilytettävä elossa kaikenlaiset eläimet, vaan siinä sanotaan: ”Lentävistä luomuksista lajiensa mukaan ja kotieläimistä lajiensa mukaan, kaikista maan liikkuvista eläimistä lajiensa mukaan, tulee sisään luoksesi kaksi kutakin säilyttääksesi ne elossa.” (1Mo 6:20; 7:14, 15.) Jehova Jumala tiesi, että vain eri ”lajien” edustajat tarvitsi säilyttää, koska ne tuottaisivat monenlaisia jälkeläisiä vedenpaisumuksen jälkeen (ks. ARKKI).

Vedenpaisumuksen vesien vetäytymisen jälkeen nämä verrattain harvat peruslajit poistuivat arkista ja levisivät kautta maapallon ja tuottivat lopulta monenlaisia oman ”lajinsa” muunnoksia. Vaikka vedenpaisumuksen jälkeen onkin syntynyt monia uusia muunnoksia, siinä säilyneet ”lajit” ovat pysyneet kiinteinä ja muuttumattomina Jehova Jumalan muuttumattoman sanan mukaisesti (Jes 55:8–11).