Raamatun heprealaisiin kirjoituksiin kuuluva runollinen kirja, jossa kerrotaan erään sulamilaistytön (Sunemista eli Sulemista kotoisin olevan maalaistytön)  horjumattomasta rakkaudesta erääseen paimenpoikaan ja kuningas Salomon epäonnistuneesta yrityksestä voittaa tytön rakkaus. Heprealaisen tekstin alkusanoissa tätä runoa nimitetään ”laulujen lauluksi”, siis kaikkein kauneimmaksi ja verrattomimmaksi lauluksi (ks. Rbi8, kirjan nimeen liittyvä alav.). Se ei ole laulukokoelma, vaan yksi laulu.

Heti alussa sen kirjoittajaksi mainitaan Salomo (Lal 1:1). Tämän puolesta todistaa laulun sisältökin, sillä kirjoittajan paljastetaan tunteneen hyvin Jumalan luomakunnan, mikä sopii Salomoon (1Ku 4:29–33). Kirja vilisee eloisia kielikuvia kasveista, eläimistä, jalokivistä ja metalleista (Lal 1:12–14, 17; 2:1, 3, 7, 9, 12–15; 4:8, 13, 14; 5:11–15; 7:2, 3, 7, 8, 11–13). Kirjoittaja tunsi erittäin hyvin – niin kuin Salomon kaltaiselta kuninkaalta saattoi odottaakin – israelilaisten asuttaman maan: rannikkotasangon, alatasangot (2:1), Libanonin, Hermonin, Anti-Libanonin ja Karmelin vuoristot (4:8; 7:5), En-Gedin viinitarhat (1:14) ja ”Hesbonin lammikot Bat-Rabbimin portin luona” (7:4).

Runo sepitettiin, kun Salomolla oli 60 kuningatarta ja 80 sivuvaimoa (Lal 6:8). Tämä antaa ymmärtää, että kyse oli hänen 40-vuotisen hallituskautensa (1037–998 eaa.) alkupuolesta, koska Salomolla oli lopulta 700 vaimoa ja 300 sivuvaimoa (1Ku 11:3).

Laulujen laulun sisältämät hellyydenilmaukset saattavat vaikuttaa länsimaisesta lukijasta perin epätavallisilta, mutta on pidettävä mielessä, että tämä laulu on sijoitettu noin 3000 vuoden takaiseen itämaiseen miljööseen.

Henkilöt. Laulujen laulun päähenkilö on sulamilaistyttö. Muita runossa mainittuja henkilöitä ovat tyttöä rakastava paimen (Lal 1:7), tytön äiti ja veljet (1:6; 8:2), kuningas Salomo (3:11), ”Jerusalemin tyttäret” (Salomon hovinaiset) ja ”Siionin tyttäret” (Jerusalemissa asuvia naisia) (3:5, 11). Henkilöt voidaan erottaa toisistaan sen perusteella, mitä he sanovat itsestään tai mitä heille sanotaan. Heprealaisessa tekstissä sanojen kieliopilliset muodot ilmaisevat usein suvun (maskuliini tai feminiini) ja luvun (yksikkö tai monikko), mikä helpottaa henkilöiden tunnistamista. Näiden erojen ilmaisemiseksi täytyy suomen kielessä monesti lisätä selittäviä sanoja oikean alkuperäisen merkityksen välittämiseksi. Esimerkiksi Laulujen laulun 1:5:ssä hepreankielinen teksti kuuluu kirjaimellisesti: ”Musta minä ja miellyttävä.” ”Mustaa” ja ”miellyttävää” vastaavat heprealaiset sanat ovat kuitenkin feminiinisukuisia. Sen vuoksi Uuden maailman käännöksessä sanotaan: ”Musta tyttö minä olen, mutta miellyttävä.”

Näytelmä. Sulamilainen tapasi paimenen tämän synnyinsijoilla (Lal 8:5b). Sulamilaisen veljet olivat tarkkoja sisarensa siveellisestä puhtaudesta ja yrittivät varjella häntä kiusauksilta. Kun hän siis halusi lähteä rakkaansa kutsusta katsomaan varhaiskevään kauneutta (2:8–14), he suuttuivat sisareensa, ja koska viinitarhoja piti tuohon vuodenaikaan suojella pienten kettujen tihutöiltä, he käyttivät tilannetta hyväkseen ja asettivat hänet viinitarhojen vartijaksi (1:6; 2:15). Auringonsäteiden vaikutuksesta sulamilaisen iho tummui (1:5, 6).

Ollessaan myöhemmin matkalla pähkinätarhaan sulamilaistyttö tuli sattumalta kuningas Salomon leiripaikalle (Lal 6:11, 12). Joko kuningas itse näki hänet siellä tai joku muu huomasi hänet ja sitten suositteli häntä kuninkaalle, ja niin hänet tuotiin Salomon leiriin. Kuningas Salomo ilmaisi ihailunsa häntä kohtaan. Mutta tyttö ei tuntenut vetoa häneen ja sanoi kaipaavansa rakasta paimentaan (1:2–4, 7). ”Jerusalemin tyttäret” ehdottivatkin siksi, että hän lähtisi leiristä etsimään rakastettuaan (1:8). Salomo ei kuitenkaan tahtonut päästää tyttöä menemään, vaan alkoi ylistää hänen kauneuttaan ja lupasi tehdä hänelle kultavanteet ja hopeanastat (1:9–11). Silloin sulamilainen teki kuninkaalle tiettäväksi, että hänen rakkautensa kuului eräälle toiselle (1:12–14).

Sen jälkeen sulamilaistyttöä rakastava paimen tuli Salomon leiriin ja ilmaisi kiintymyksensä tyttöä kohtaan. Tyttökin vakuutti rakastavansa paimenta. (Lal 1:15–2:2.) Puhuessaan ”Jerusalemin tyttärille” sulamilainen vertasi rakastettuaan hedelmäpuuhun metsän puiden joukossa ja vetosi vakavasti heihin kaiken kauniin ja suloisen kautta, etteivät he yrittäisi herättää hänessä ei-toivottua rakkautta (2:3–7). Hän ikävöi koko ajan, yön tunteinakin, mielitiettyään, ja hän muistutti ”Jerusalemin tyttäriä” siitä, että heitä oli vannotettu, etteivät he yrittäisi herättää hänessä rakkautta, ennen kuin se tuntee halua (2:16–3:5).

Palatessaan Jerusalemiin Salomo vei sulamilaisen mukanaan. Nähdessään saattueen lähestyvän kaupunkia useat ”Siionin tyttäret” kuvailivat, miltä se näytti (Lal 3:6–11). Saattuetta Jerusalemiin seurannut sulamilaista rakastava  paimen pääsi tapaamaan häntä, ylisti hänen kauneuttaan ja vakuutti näin hänelle rakkauttaan (4:1–5). Sulamilainen kertoi haluavansa lähteä kaupungista (4:6), ja paimen ilmaisi edelleen ihailuaan häntä kohtaan (4:7–16a). ”Tulkoon rakkaani puutarhaansa ja syököön sen valiohedelmiä!” tyttö sanoi (4:16b). Paimen vastasi tähän kutsuun sanomalla: ”Olen tullut puutarhaani, oi sisareni, morsiameni.” (5:1a.) Jerusalemin naiset kehottivat heitä: ”Syökää, oi ystävät! Juokaa ja juopukaa hellyydenilmauksista!” (5:1b.)

Sulamilainen näki pahan unen ja kertoi sen ”Jerusalemin tyttärille” sekä sanoi heille olevansa rakkaudesta sairas (Lal 5:2–8), jolloin he halusivat tietää, mikä hänen rakkaassaan oli niin erikoista. Silloin sulamilainen ryhtyi kuvailemaan rakastaan tunnetta hehkuvin sanoin (5:10–16). Kun he kysyivät, missä hänen rakkaansa oli, tyttö ilmoitti hänen olevan paimenessa puutarhojen keskellä (6:1–3). Jälleen Salomo lausui sulamilaiselle ylistyksenilmauksia (6:4–10). Kun tyttö kertoi, ettei hän ollut hakeutunut Salomon seuraan (6:11, 12), tämä pyysi häntä hartaasti palaamaan (6:13a). Se sai tytön kysymään: ”Mitä te näette sulamilaisessa?” (6:13b.) Salomo sai tästä aiheen ilmaista uudelleen ihailunsa tyttöä kohtaan (7:1–9). Sulamilaisen rakkaus pysyi kuitenkin muuttumattomana, ja hän kehotti ”Jerusalemin tyttäriä” olemaan herättämättä hänessä rakkautta, ellei se halunnut herätä itsestään (7:10–8:4).

Silloin Salomo ilmeisesti antoi sulamilaisen palata kotiinsa. Nähdessään hänen lähestyvän hänen veljensä kysyivät: ”Kuka on tämä nainen, joka tulee erämaasta nojaten rakkaaseensa?” (Lal 8:5a.) Sulamilaisen veljet eivät olleet tajunneet, kuinka kestävää heidän sisarensa ilmaisema rakkaus oli. Joitakin vuosia aikaisemmin yksi veljistä oli sanonut hänestä: ”Meillä on pikkusisko, jolla ei ole rintoja. Mitä teemme sisarellemme sinä päivänä, jona häntä kositaan?” (8:8.) Toinen veli vastasi: ”Jos hän on muuri, rakennamme hänen päälleen hopeisen sakaraharjan, mutta jos hän on ovi, niin salpaamme hänet setrilankulla.” (8:9.) Koska sulamilainen oli kuitenkin onnistunut vastustamaan kaikkia houkutuksia, tyytynyt omaan  viinitarhaansa ja pysynyt uskollisen kiintyneenä rakkaaseensa (8:6, 7, 11, 12), hän saattoi sopivasti sanoa: ”Minä olen muuri, ja rintani ovat kuin tornit. Niinpä minusta on tullut hänen silmissään kuin se, joka löytää rauhan.” (8:10.)

Laulun lopussa sulamilaistyttöä rakastava paimen ilmaisee haluavansa kuulla tytön äänen (Lal 8:13) ja tyttö ilmaisee haluavansa, että hänen rakkaansa ylittää hyppien vuoret, jotka heitä erottivat (8:14).

Arvo. Laulujen laulu valaisee kestävän ja muuttumattomana pysyvän rakkauden kauneutta. Tällainen horjumaton rakkaus näkyy Kristuksen Jeesuksen ja hänen morsiamensa välisessä suhteessa (Ef 5:25–32). Laulujen laulu voi siten rohkaista Kristuksen morsiameen kuuluviksi tunnustautuvia pysymään uskollisina taivaalliselle sulhaselleen (vrt. 2Ko 11:2).

[Tekstiruutu s. 59]

LAULUJEN LAULUN KOHOKOHTIA

Sulamilaisneitosen horjumaton rakkaus paimenpoikaan huolimatta kuningas Salomon yrityksistä voittaa tyttö itselleen

Salomo kirjoitti kirjan ilmeisesti aivan hallituskautensa alkupuolella

Sulamilaisneitonen Salomon leirissä (1:1–3:5)

Hän kaipaa paimenen, mielitiettynsä, rakkautta ja haluaa tämän vievän hänet pois kuninkaallisen seurueen keskeltä

Hän selittää hovinaisille tumman ihonvärinsä johtuvan siitä, että hän on työskennellyt auringossa veljiensä viinitarhoissa

Salomo lupaa hänelle kulta- ja hopeakoristeita, mutta hän vakuuttaa, että hän tulee rakastamaan jatkuvasti mielitiettyään

Sulamilaistytön paimen ilmaantuu ja ylistää hänen kauneuttaan vertaamalla häntä liljaan rikkakasvien joukossa

Sulamilainen kertoo hovinaisille, että hänen paimenensa on kuin omenapuu, jonka varjoa hän kiihkeästi haluaa; hän vannottaa heitä, etteivät he herätä hänessä rakkautta Salomoa kohtaan; hän muistaa, kuinka hänen rakkaansa kutsui hänet mukaansa; hänen veljensä kuitenkin selittivät hänelle, että viinitarhoja täytyy suojella pieniltä ketuilta

Yöllä hän näkee unta rakkaansa etsimisestä ja löytämisestä

Koetellaan Jerusalemin kaupungissa (3:6–8:4)

Salomon upea seurue aloittaa paluumatkan Jerusalemiin

Paimen pääsee jälleen tapaamaan sulamilaista (joka on nyt hunnutettuna) ja puhuu hänen kauneudestaan: hän vertaa tyttöä suljettuun puutarhaan, joka on täynnä hyväntuoksuisia kasveja

Tyttö kutsuu häntä astumaan tähän puutarhaan ja nauttimaan sen hedelmistä

Sulamilainen kertoo hovinaisille pahasta unestaan: hänen rakkaansa saapui hänen ollessaan vuoteessa; paimen lähti, ennen kuin hän ehti avata oven; tyttö etsi paimenta turhaan kaupungista, ja kaupungin vartiomiehet pahoinpitelivät tyttöä

Jerusalemin tyttäret tekevät hänelle kysymyksiä hänen rakkaastaan, ja hän vastaa kuvailemalla tätä tunteikkaasti

Salomo tunnustaa sitten rakkautensa sulamilaiseen ja sanoo tämän olevan kauniimpi kuin hänen 60 kuningatartaan ja 80 sivuvaimoaan

Sulamilainen on järkähtämätön ja osoittaa, että hän on täällä vain siksi, että palvelustehtävä toi hänet lähelle kuninkaan leiriä

Salomo kuvailee eloisasti sulamilaisen kauneutta, mutta tämä vastustaa hänen taitavaa puhettaan ja vakuuttaa kuuluvansa rakkaalleen

Sulamilainen palaa; hänen uskollisuutensa on koeteltu (8:5–14)

Sulamilainen palaa kotiin rakkaaseensa nojaten

Aikaisemmin hänen veljensä olivat pohtineet, olisiko hän vakaa kuin muuri vai häilyväinen kuin heiluva ovi, sellainen joka hyväksyy kenet tahansa

Sulamilainen on torjunut kaikki Salomon tarjoukset ja osoittanut, että hänen yksinomainen antaumuksensa kuuluu hänen rakkaalleen; hänen rakkautensa on yhtä voimakas kuin kuolema ja sen loimut kuin Jahin liekki