(’Leevistä [Leeviin kuuluvat]’).

Leevin, Jaakobin Lean kautta saaman kolmannen pojan, jälkeläisiä (1Mo 29:32–34). Toisinaan ilmauksella tarkoitetaan koko heimoa, mutta tavallisesti siihen ei sisälly Aaronin pappissuku (Jos 14:3, 4; 21:1–3), ja siksi käytetään usein ilmausta ”papit ja leeviläiset” (1Ku 8:4; 1Ai 23:2; Esr 1:5; Joh 1:19). Pappien velvollisuudet koskivat vain Aaronin suvun miespuolisia jäseniä, ja loput heimosta, leeviläiset, toimivat heidän apulaisinaan (4Mo 3:3, 6–10). Tämä järjestely astui voimaan tabernaakkelin pystyttämisen yhteydessä, sillä ennen sitä mitään nimenomaista sukua tai heimoa ei ollut määrätty esittämään teurasuhreja (2Mo 24:5).

Otettiin lunnaiksi esikoisista. Jehova valitsi leeviläiset kaikkien muiden heimojen esikoisten sijaan (2Mo 13:1, 2, 11–16; 4Mo 3:41). Kuukauden ikäisistä alkaen miespuolisia leeviläisiä oli 22000, ja he saattoivat korvata saman määrän muiden heimojen esikoispoikia. Siinain erämaassa suoritetussa väestönlaskennassa kävi ilmi, että muissa heimoissa oli 22273 esikoispoikaa. Sen vuoksi Jumala vaati, että Aaronille ja hänen pojilleen annettaisiin viiden sekelin (11 dollarin) lunastushinta jokaisesta 273 esikoisesta, jotka ylittivät leeviläisten määrän. (4Mo 3:39, 43, 46–51.)

Tehtävät. Leeviläiset koostuivat kolmesta suvusta, jotka polveutuivat Leevin pojista Gersonista (Gersomista), Kehatista ja Merarista (1Mo 46:11; 1Ai 6:1, 16). Kullekin näistä suvuista oli erämaassa määrätty oma paikkansa tabernaakkelin lähellä. Aaronin suku, joka kuului kehatilaisiin, leiriytyi tabernaakkelin eteen idän puolelle. Muut kehatilaiset leiriytyivät eteläpuolelle, gersonilaiset länsipuolelle ja merarilaiset pohjoispuolelle. (4Mo 3:23, 29, 35, 38.) Leeviläisten tehtävä oli pystyttää ja purkaa tabernaakkeli ja kantaa sitä. Kun oli aika lähteä liikkeelle, Aaron ja hänen poikansa ottivat alas esiripun, joka erotti pyhän kaikkeinpyhimmästä, ja peittivät todistuksen arkun, alttarit ja muut pyhät kalusteet ja välineet. Sitten kehatilaiset kantoivat niitä. Gersonilaiset kuljettivat telttakankaita, peitteitä, verhoja, esipihan ympärysverhoja ja  telttaköysiä (ilmeisesti itse tabernaakkelin köysiä), ja merarilaiset huolehtivat kehikoista, pylväistä, jalustoista, telttavaarnoista ja -köysistä (tabernaakkelia ympäröivän esipihan köysistä). (4Mo 1:50, 51; 3:25, 26, 30, 31, 36, 37; 4:4–33; 7:5–9.)

Daavid organisoi leeviläisten työn erittäin pitkälle nimittämällä valvojia, päällysmiehiä, tuomareita, portinvartijoita ja rahastonhoitajia sekä lukuisan joukon auttamaan pappeja temppelissä, esipihoilla ja ruokailuhuoneissa toimissa, jotka liittyivät uhrilahjoihin, teurasuhreihin, puhdistautumiseen, punnitsemiseen, mittaamiseen ja erilaisiin vartiointitehtäviin. Leeviläismuusikot järjestettiin pappisosastojen tapaan 24 ryhmäksi, jotka palvelivat vuorotellen. Tehtävät jaettiin arvalla. Samoin valittiin eri portinvartijaryhmien portit. (1Ai, luvut 23, 25, 26; 2Ai 35:3–5, 10.)

Mooseksen päivinä leeviläinen alkoi hoitaa kaikkia tehtäviään 30-vuotiaana, ja niihin kuului mm. tabernaakkelin ja sen esineiden kantaminen, kun sitä siirrettiin (4Mo 4:46–49). Joitakin tehtäviä voitiin hoitaa 25-vuotiaasta alkaen, mutta ilmeisesti ei raskaita tehtäviä, esim. tabernaakkelin siirtämistä (4Mo 8:24). Kuningas Daavidin aikana ikäraja laskettiin 20 vuoteen. Daavid esitti syyksi sen, että tabernaakkelia (jonka tilalle oli silloin tulossa temppeli) ei tarvinnut enää liikutella. Velvoitteellinen palvelus päättyi 50-vuotiaana. (4Mo 8:25, 26; 1Ai 23:24–26.) (Ks. IKÄ.) Leeviläisten täytyi tuntea Laki hyvin, koska heitä vaadittiin usein lukemaan sitä julkisesti ja opettamaan sitä tavalliselle kansalle (1Ai 15:27; 2Ai 5:12; 17:7–9; Ne 8:7–9).

Ylläpito. Leeviläiset saivat ylläpitonsa pääasiassa muiden heimojen antamista kymmenyksistä, mikä tarkoitti kymmenesosaa kaikesta maan tuotosta ja heidän saamastaan karjasta. Leeviläiset puolestaan antoivat siitä kymmenykset papeille. (4Mo 18:25–29; 2Ai 31:4–8; Ne 10:38, 39.) Lisäksi leeviläiset saivat pappien ohella osan sotasaaliista, vaikka heidät olikin vapautettu sotapalveluksesta (4Mo 1:45–49; 31:25–31). (Ks. KYMMENYKSET.) Leeviläiset eivät saaneet maaomaisuutta Kanaanista, sillä Jehova oli heidän osuutensa (4Mo 18:20). Muut Israelin heimot antoivat heille kuitenkin kaikkiaan 48 kaupunkia, jotka olivat hajallaan kautta Luvatun maan (4Mo 35:1–8).

Tosi palvonnan tukijoita. Leeviläisten joukossa oli joitakin huomattavia esimerkkejä innosta, jota osoitettiin tosi palvonnan puolesta. Se ilmeni kultaisen vasikan yhteydessä ja silloin, kun leeviläiset lähtivät pois Jerobeamin alueelta valtakunnan jakautumisen jälkeen (2Mo 32:26; 2Ai 11:13, 14). He kannattivat myös innokkaasti kuninkaita Josafatia, Hiskiaa ja Josiaa sekä käskynhaltijoita Serubbabelia ja Nehemiaa ja pappiskirjuri Esraa näiden yrittäessä ennallistaa tosi palvontaa Israelissa (2Ai 17:7–9; 29:12–17; 30:21, 22; 34:12, 13; Esr 10:15; Ne 9:4, 5, 38).

Heimona he eivät kuitenkaan kannattaneet Jumalan Poikaa tämän ennallistustyössä, vaikka joistakuista yksittäisistä leeviläisistä tulikin kristittyjä (Ap 4:36, 37). Monet leeviläispapit tulivat tottelevaiseksi uskolle (Ap 6:7). Jerusalemin ja sen temppelin tuhon yhteydessä vuonna 70 leeviläisten sukuarkistot hävisivät tai tuhoutuivat, minkä vuoksi leeviläinen järjestelmä lakkasi. ”Leevin heimo” on kuitenkin osa hengellistä Israelia (Il 7:4, 7).

Tämän heimon nimeen perustuu myös Raamatun 3. Mooseksen kirjan latinalainen nimi Leviticus. Tuossa kirjassa käsitellään laajasti leeviläisiä ja heidän tehtäviään. (Ks. MOOSEKSEN KIRJAT: Kolmas Mooseksen kirja.)