(hepr. pa·rahʹ; ʼeʹlef [5Mo 7:13]).

Nuori lehmä, joka ei ole vielä vasikoinut, on hieho (hepr. ʽeg·lahʹ; kreik. daʹma·lis).

Lehmällä oli tärkeä osa israelilaisten taloudessa. Sen lisäksi, että lehmää käytettiin vetojuhtana, sitä arvostettiin, koska se tuotti maitoa, josta valmistettiin muita yleisiä ruokatarvikkeita, mm. juustoa, voita ja piimää (4Mo 19:2; Jes 7:21, 22). Sen vuodasta voitiin myös valmistaa erilaisia nahkatavaroita.

Jos joku Israelissa kosketti kuollutta ihmistä, ihmisen luuta tai hautaa tai meni telttaan, jossa oli ruumis, hänestä tuli epäpuhdas. Häntä vaadittiin suorittamaan tietyt puhdistautumismenot sillä uhalla, että muuten hänet oli ”karsittava pois seurakunnan keskeltä”. Tässä puhdistautumisessa käytettiin sellaisen virheettömän punaisen lehmän tuhkaa, jonka päälle ei ollut vielä pantu iestä. Leirin ulkopuolella kokonaisena poltetun punaisen lehmän tuhka oli nimittäin ainesosana Israelin ”puhdistusvedessä”, jota vihmottiin epäpuhtaan ihmisen päälle. Viitatessaan tähän menettelyyn Paavali osoittaa, että sen avulla saatu pyhitys ylsi vain lihan puhtauteen asti mutta että se esikuvasi todellista omantunnon puhdistamista Jeesuksen Kristuksen uhrin välityksellä. (4Mo 19:1–22; Hpr 9:13, 14.)

Joskus lehmiä tai hiehoja uhrattiin (1Sa 6:14; 16:2). Hieho oli yksi niistä eläimistä, jotka Abraham halkaisi kahtia, minkä jälkeen hän näki ”savuavan pätsin ja tulisoihdun, joka kulki noiden kappaleiden välissä”. Tämä tapahtui silloin, kun Jumala teki liiton hänen kanssaan. (1Mo 15:9–18.)

Hiehoa käytettiin myös silloin, kun kaupunki oli joutunut verivelan alaiseksi siksi, että oli tapahtunut murha, jonka tekijää ei tiedetty. Surmattuna löydettyä lähinnä olevan kaupungin vanhinten piti yhdessä joidenkin pappien, Leevin poikien, kanssa ottaa hieho, jolla ei ollut tehty työtä, ja taittaa sen niska  viljelemättömässä, vettä virtaavassa purolaaksossa. Sitten tuon kaupungin vanhinten piti pestä kätensä hiehon päällä ja pyytää, ettei Jumala panisi verivelkaa kaupungin päälle. Jumala kuuli tällaisen vetoomuksen ja vapautti kaupungin syyllisyydestä viattoman veren vuodattamiseen. Ilmeisesti se, että hiehoa ei syntiuhrin tavoin teurastettu vaan siltä taitettiin niska, osoitti hiehon kärsivän vertauskuvallisesti tuntemattomalle murhaajalle kuuluneen rangaistuksen, mutta tämä menettely ei millään tavalla hyödyttänyt murhaajaa eikä sovittanut hänen rikostaan. Todellisen murhaajan tuomitseminen jätettiin Jehova Jumalalle, joka näkee kaiken. Jos murhaaja myöhemmin saatiin selville, hänet tietenkin tuomittiin kuolemaan murhasta, kuten Laki vaati. Hiehoon liittyvä seremonia teki tapauksesta julkisesti tunnetun ja oli siten omiaan edistämään murhaajan paljastumista. (5Mo 21:1–9; 4Mo 35:30–33.)

Lehmää tai hiehoa on käytetty Raamatussa lukuisissa kuvauksissa. Faraon unessa näkemän seitsemän lihavan ja seitsemän laihan lehmän selitettiin tarkoittavan seitsemää yltäkylläisyyden vuotta, joiden jälkeen tulisi seitsemän nälkävuotta (1Mo 41:26, 27). Simson sanoi kihlattuaan hiehoksi, jolla hänen 30 sulhaspoikaansa olivat kyntäneet voidakseen ratkaista hänen arvoituksensa (Tu 14:11, 12, 18).

Samariassa asuvia ylellisyyttä rakastavia, riistäviä naisia sanotaan ”Basanin lehmiksi” (Am 3:15; 4:1). Hoosea sanoo, että Efraim, kymmenen heimon valtakunta, oli aikanaan kuin ”opetettu hieho, joka piti puimisesta”, kun se eli yltäkylläisyydessä Jumalan ohjauksen ja siunauksen alaisuudessa (Ho 10:11). Tämä rinnastus saa lisämerkitystä, kun otetaan huomioon, että puivien eläinten suuta ei sidottu, joten ne saattoivat syödä viljaa, ja hyötyivät siten suoranaisesti ja viipymättä vaivannäöstään; lisäksi niiden työ oli verrattain kevyttä (5Mo 25:4). Koska Israelista tuli Jumalan siunauksen ansiosta lihava, se ”potki”, kapinoi Jehovaa vastaan (5Mo 32:12–15), ja siksi sitä sanotaan osuvasti itsepäiseksi lehmäksi, joka ei halua kantaa iestä (Ho 4:16). Profeetta Jeremia sanoi Egyptin kansaa, joka asui maassaan kukoistavana ja kylläisenä, kuvaannollisesti ”hyvin kauniiksi hiehoksi”, mutta ennusti, että se kokisi tappion babylonialaisten käsissä (Jer 46:20, 21, 26). Sama profeetta vertasi myös babylonialaisia valloittajia, jotka ryöstivät ’Jumalan perintöä’, Juudaa, vihannassa ruohossa tömistelevään hiehoon, koska he riemuitsivat Juudan valtaamisesta (Jer 50:11).

Messiaan, Kristuksen Jeesuksen, hallinnon aikaansaamia rauhaisia olosuhteita kuvataan profetiassa sopivasti sovulla, joka vallitsee suhteellisen harmittoman lehmän ja saaliinhimoisen karhun välillä (Jes 11:7). (Ks. SONNI; VASIKKA.)