Puun oksista ja lehvistä rakennettu suojakatos, jossa oli joskus maanpinnan tasosta korotettu puulattia; hepreaksi suk·kahʹ (Va 2:6:ssa sok) ja kreikaksi skē·nēʹ (Ap 15:16). Jerusalemissa vietettiin vuosittain lehtimajanjuhlaa, jonka aikana lehtimajoja rakennettiin talojen katoille, pihoille, toreille, jopa temppelialueelle ja Jerusalemin lähistöllä olevien teiden varsille. Ne rakennettiin poppeli-, oliivi- ja öljypuiden oksista sekä palmun ja tuoksuvan myrtin lehvistä. Tämän piti muistuttaa israelilaisia siitä, että Jehova pani heidät asumaan lehtimajoissa, kun hän toi heidät pois Egyptistä. (3Mo 23:34, 40–43; Ne 8:15; ks. LEHTIMAJANJUHLA.)

Lehtimajoilla oli monenlaista käyttöä. Jaakob teki eräässä paikassa karjalaumalleen lehtimajoja suojiksi ja antoi tuolle paikalle nimen Sukkot, jonka merkitys on ’lehtimajat’ (1Mo 33:17). Taistelukentillä olevat armeijat, varsinkin niiden upseerit, käyttivät lehtimajoja (1Ku 20:12, 16).

Lehtimaja rakennettiin usein viinitarhaan tai keskelle peltoa, niin että vartija saattoi suojautua auringonpaahteelta ollessaan vartiossa varkaiden tai eläinten varalta (Jes 1:8). Sadonkorjaajat nauttivat majan varjossa päiväateriansa ja säästivät siten ajan, joka olisi muuten kulunut matkaan pellolta kotiin. Paksu lehväkatos suojeli sen alla olevia sateelta. (Jes 4:6.) Joona teki itselleen lehtimajan suojaksi auringolta odottaessaan, mitä tapahtuisi Ninivelle, jota vastaan hän oli profetoinut (Jn 4:5).

Kuvaannollista käyttöä. Jesaja valaisee sitä autioitettua tilaa, jossa Jerusalem oli Jehovan kannalta katsottuna, vertaamalla sitä viinitarhan lehtimajaan, joka on väekkään, täyteen rakennetun kaupungin vastakohta (Jes 1:8). Jehova kuvailee asuvansa pilvimajassa, kun hän laskeutuu tilapäisesti taivaasta maan päälle. Sinne kätkeytyy majesteettinen kaikkivoipaisuus, ja sieltä kantautuvat ukkosen jyrähdykset. (Ps 18:9, 11; 2Sa 22:10, 12; Job 36:29.) Daavid sanoo Jehovaan luottavien piilopaikkaa Jehovan ”majaksi” (Ps 31:20).

 Aamos viittaa ”Daavidin sortuneen majan” jälleenrakentamiseen (Am 9:11). Jehova lupasi Daavidille, että Daavidin valtakunta olisi vakaa ajan hämärään asti. Hesekiel henkeytettiin ennustamaan Juudan valtakunnan ja sen viimeisen kuninkaan, Daavidista polveutuvan Sidkian, kukistumisesta: ”Raunioiksi, raunioiksi, raunioiksi minä panen sen. Eikä tämäkään tule varmasti kenenkään omaksi, ennen kuin tulee hän, jolla on laillinen oikeus, ja minun on annettava se hänelle.” (Hes 21:27.) Tuosta ajasta lähtien ei ”Jehovan valtaistuimella” Jerusalemissa istunut Daavidista polveutunutta kuningasta (1Ai 29:23). Pietari osoitti kuitenkin vuoden 33 helluntaipäivänä, että Jeesus Kristus polveutui Daavidista ja oli se, jota Jumala varsinaisesti tarkoitti puhuessaan pysyvästä Kuninkaasta. Pietari ilmoitti Jerusalemiin kokoontuneille juutalaisille, että Jehova oli heidän aikanaan herättänyt Jeesuksen kuolleista ja tehnyt hänet sekä Herraksi että Kristukseksi. (Ap 2:29–36.) Myöhemmin opetuslapsi Jaakob osoitti Aamoksen profetian täyttyvän siinä, että Kristuksen opetuslapsia (Valtakunnan perillisiä) koottiin sekä juutalaisista että pakanakansoihin kuuluvista (Ap 15:14–18; Ro 8:17).