Heprean sana ba·sarʹ ja kreikan sana sarks merkitsevät ensisijaisesti joko ihmisen, nisäkkään, linnun tai kalan ruumiin pehmeää ainetta; täsmällisemmin määriteltynä pääasiassa lihaksista ja rasvasta koostuvia osia. Raamatussa osoitetaan, että erilaisten elollisten liha on erilaista (1Ko 15:39). Tutkijat ovat havainneet tämän pitävän paikkansa. He ovat huomanneet, että ihmisten, nisäkkäiden, lintujen ja kalojen lihan kemiallinen koostumus ja solurakenne poikkeavat toisistaan suuresti.

Kaikki liha ja sen elämä on lähtöisin Jehova Jumalasta, Luojasta. Raamattu sanoo hänen olevan ”Jehova, kaikenlaisen lihan hengen [johon sisältyy elämänvoima] Jumala” (4Mo 27:16; vrt. 1Mo 6:17). Hän sanoo, että lihallisten olentojen sielu (elämä) on veressä (3Mo 17:11–14). Alun perin ihmiselle annettiin ravinnoksi kasvit ja hedelmät, ei lihaa. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala lisäsi kuitenkin ihmisen ruokavalioon eläinten lihan, mutta hän määräsi: ”Lihaa sieluineen – verineen – ette saa syödä.” (1Mo 9:3, 4.)

Ihmislihan syönnin mainittiin olevan kirous Jumalalta. Ajatus ihmislihan syömisestä inhotti israelilaisia, koska se on ihmisestä luonnostaan vastenmielistä (5Mo 28:45, 53–57; 2Ku 6:28–30). Israelilaiset eivät saaneet syödä myöskään pedon raateleman tai itsestään kuolleen eläimen lihaa. Sellainen olisi ollut inhottavaa, ja sitä paitsi verta ei olisi tuolloin laskettu kunnolla maahan. (2Mo 22:31; 3Mo 17:15, 16; 5Mo 14:21.)

Ennen kuin Jumalan kansaan kuuluvat söivät eläimen lihaa, heidän piti Jumalan käskyn mukaisesti vuodattaa eläimen veri maahan ja peittää se tomuun, ja heidän tuli varoa kuolemanrangaistuksen uhalla syömästä verta (5Mo 12:23–25; 3Mo 7:27). Varhaiskristillisen seurakunnan hallintoelin toisti tämän määräyksen ja kielsi syömästä kuristettuja eläimiä tai eläimiä, joiden verta ei ollut laskettu pois. Lisäksi se kielsi syömästä epäjumalille uhrattujen yhteysuhrien lihaa, jonka syöminen oli tuolloin yleinen tapa pakanoiden keskuudessa. (Ap 15:19, 20, 28, 29.) Kristityt voivat syödä lihaa, mutta apostoli Paavali osoitti, ettei lihan syöminen ole ehdottoman välttämätöntä ihmiselle, sanoessaan, että hän ei ”ikinä enää syö lihaa”, jos hänen lihan syömisensä kompastuttaa toisia kristittyjä (Ro 14:21; 1Ko 8:13).

Ihmiselle annettua liharuumista tuli pitää loukkaamattomana, eikä ihmisen itsensä eikä kenenkään muunkaan tullut tahallaan pahoinpidellä tai silpoa sitä (3Mo 19:28; 5Mo 14:1; 2Mo 21:12–27).

 Sukulaisuus. Sanalla ”liha” ilmaistaan sukulaisuutta. Eeva oli Aadamin läheisin sukulainen, sillä hänhän oli Aadamin sanojen mukaan: ”luu minun luistani ja liha minun lihastani” (1Mo 2:23). (Ks. myös 1Mo 29:14; 37:27; 2Sa 5:1.) Miehen ja vaimon välisestä läheisestä suhteesta todetaan painokkaasti: ”Heidän on tultava yhdeksi lihaksi.” (1Mo 2:24; Mt 19:5, 6.) Paavali sanoo Jeesuksen polveutuneen ”Daavidin siemenestä lihan mukaan” (Ro 1:3; vrt. 9:3).

Ihminen, ihmiskunta, lihalliset luomukset. Ruumiin näkyvät, kosketeltavissa olevat osat ovat lihaa, ja näin ollen sanalla ”liha” tarkoitetaan laajassa merkityksessä yleisesti koko ruumista (3Mo 17:14; 1Ku 21:27; 2Ku 4:34). Sitä käytetään myös ihmisestä lihaa olevana yksilönä (Ro 7:18; Kol 2:1, 5). Koko ihmiskunnasta puhutaan etenkin Jumalan, Hengen, näkökannalta ”lihana” (1Mo 6:12; Jes 66:16; Lu 3:6), ja toisinaan ilmaukseen sisällytetään eläinkuntakin (1Mo 7:16, 21). Raamatussa liha asetetaan usein Jumalan, Hengen, vastakohdaksi ja näin korostetaan erityisesti ihmisen suhteellista merkityksettömyyttä (1Mo 6:3; 2Ai 32:8; Ps 56:4). Korkeasta asemastaan huolimatta Jehova tajuaa tämän ja ottaa sen huomioon osoittaessaan verratonta rakkaudellista huomaavaisuutta ja armollista pitkämielisyyttä ihmiskuntaa kohtaan (Ps 78:39; vrt. Ps 103:13–15; 1Pi 1:24, 25).

Sanalla ”liha” voidaan tarkoittaa myös jotakin ruumiinosaa, varsinkin miehen sukupuolielintä. 3. Mooseksen kirjan 15:2 sanoo: ”Mikäli jollakulla miehellä on vuotoa sukupuolielimestään [kirjm. ”lihastaan”], hänen vuotonsa on epäpuhdasta.” (Vrt. 1Mo 17:11; 2Mo 28:42; Ef 2:11; Kol 2:13.)

Hengellisiä ruumiita. Apostoli Paavali julistaa: ”Jos on aineellinen ruumis, on myös hengellinen.” (1Ko 15:44.) Apostoli Pietari vahvistaa tämän sanoessaan, että lihallista, inhimillistä luontoa olevia persoonia kutsutaan Kristuksen perijätovereiksi ja että heistä tulee osallisia ”jumalallisesta luonnosta”, ts. henkielämästä näkymättömissä taivaissa (2Pi 1:4). Heidän elimistönsä on muututtava, sillä ’ei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä turmeltuvuus peri turmeltumattomuutta’ (1Ko 15:50–54).

Jeesuksen Kristuksen liharuumis. Jeesus, joka oli Jumalan ”Sana” ja joka oli ”taivaasta”, luopui henkiluonnostaan ja ”tuli lihaksi” (Joh 1:1; 1Ko 15:47; Fil 2:5–8; Joh 1:14; 1Ti 3:16). Apostoli Johannes vahvistaa, että syntyessään ihmiseksi Jeesus ei ollut henki eikä hän pelkästään ottanut itselleen liharuumista, niin kuin enkelit olivat tehneet menneisyydessä (1Mo 18:1–3; 19:1; Jos 5:13–15), kun hän sanoo antikristukseksi sitä, joka kieltää Jeesuksen Kristuksen tulleen ”lihassa” (1Jo 4:2, 3). Antaakseen lunnaat ihmiskunnan puolesta ja auttaakseen näin niitä, joista tulisi hänen kanssaan osallisia taivaallisesta kutsumisesta, Sana tuli lihaksi, syntyi kokonaan ihmiseksi; hän ei ruumiillistunut. Raamatussa sanotaan: ”Koska siis ’lapsukaiset’ ovat verestä ja lihasta osallisia, hänkin tuli samoin niistä osalliseksi.” (Hpr 2:14–16.) Hänen maan päällä olostaan käytetään ilmausta ”lihansa päivinä” (Hpr 5:7). ”Se leipä, jonka minä tulen antamaan, on minun lihani maailman elämän puolesta”, sanoi Jeesus. Sitten hän lisäsi, että niiden, jotka toivoivat pysyvänsä hänen yhteydessään, täytyi ’syödä hänen lihaansa ja juoda hänen vertaan’. Koska jotkut eivät ymmärtäneet hänen sanojensa hengellistä, vertauskuvallista merkitystä, he tulkitsivat ne viittaukseksi kannibalismiin ja järkyttyivät. (Joh 6:50–60.)

Vaikka Jeesus tiesi maallisen palveluksensa aikana, että hänen annettaisiin kuolla lunastusuhrina, hänen lihansa ’lepäsi toivossa’, koska hän oli selvillä siitä, että hänen Isänsä herättäisi hänet kuolleista, että hänen uhrinsa saisi aikaan lunastuksen ja että hänen lihansa ei näkisi turmeltumista (Ap 2:26, 31). Ilmeisesti Jehova Jumala hävitti Jeesuksen liharuumiin omalla tavallaan (mahdollisesti hajotti sen atomeiksi, joista se oli tehty) (Lu 24:2, 3, 22, 23; Joh 20:2). Jeesus ei ottanut takaisin liharuumistaan ja näin kumonnut lunastusta, jonka vuoksi hänen ruumiinsa oli annettu. Apostoli Pietari todistaa, että Kristus meni taivaaseen – henkimaailmaan, ei lihallisten luomusten maailmaan – kun hän sanoo: ”Hän joka saatettiin kuolemaan lihassa mutta tehtiin eläväksi hengessä.” (1Pi 3:18.) Ennen taivaaseen nousemistaan Kristus, mahtava, kuolematon henkipersoona, aineellistui erilaisissa tilanteeseen sopivissa liharuumiissa antaakseen opetuslapsilleen näkyvän, kouriintuntuvan todisteen ylösnousemuksestaan (Joh 20:13–17, 25–27; 21:1, 4; Lu 24:15, 16).

Paavalin heprealaisille lähettämässä kirjeessä osoitetaan, että itse taivasta kuvaavan pyhäkön kaikkeinpyhimmän edessä ollut esirippu oli symbolinen ja se edusti Jeesuksen lihaa, sillä tie taivaalliseen elämään ei ollut avoinna ennen hänen  liharuumiinsa uhraamista (Hpr 9:24; 10:19, 20).

Ihminen epätäydellisyydessään. ”Liha” edustaa usein Raamatun kielenkäytössä ihmistä, joka on epätäydellisyyden tilassa ja kapinallisen Aadamin jälkeläisenä ’synnissä siitetty’ (Ps 51:5; Ro 5:12; Ef 2:3). Ihmisissä, jotka yrittävät palvella Jumalaa, ’henki [kuvaannollisesta sydämestä lähtevä pakottava voima] on altis, mutta liha on heikko’ (Mt 26:41). Näiden Jumalan palvelijoiden sisällä on käynnissä alituinen taistelu: Jumalan pyhä henki on vanhurskauteen ohjaava voima, mutta syntinen liha sotii alituisesti hengen vaikutusta vastaan ja painostaa ihmistä saadakseen hänet tekemään lihan tekoja (Ro 7:18–20; Ga 5:17). Syntisen lihan teot asetetaan hengen hedelmän vastakohdaksi Galatalaiskirjeen 5:19–23:ssa.

Apostoli Paavali sanoo lisäksi, että Mooseksen välityksellä Israelille annettu Laki oli ’heikko lihan vuoksi’, Lain alaisuudessa olleiden epätäydellisen lihan vuoksi. Laki, jonka alaisuudessa Aaronin huoneen papisto palveli, oli hengellinen ja lähtöisin Jumalasta, mutta sen välityksellä langetettiin tuomio ’synnin alaisuuteen myydyille’ lihallisille ihmisille eikä heitä julistettu vanhurskaiksi. (Ro 8:3; 7:14; Hpr 7:28.) Aaronin lihallisen sukuhaaran ylimmäiset papit, jotka Laki määräsi tehtäväänsä, eivät pystyneet uhraamaan riittävää uhria syntien edestä (Hpr 7:11–14, 23; 10:1–4).

Kun apostoli Paavali sanoo, että ”liha – – ei ole alamainen Jumalan laille eikä voikaan olla”, hän ei tarkoita sitä, että liha itsessään olisi välttämättä turmeltunut. Hän kertoo, että vaikka Jeesus Kristus tuli osalliseksi verestä ja lihasta ja ”’veljiensä’ kaltaiseksi”, hän oli ”vilpitön, saastumaton, syntisistä erotettu” ja ”koeteltu kaikissa suhteissa samoin kuin mekin, mutta ilman syntiä”. (Ro 8:7; Hpr 2:14, 17; 4:15; 7:26.) Jehova todisti, että ihmisliha voi olla synnitön. ”Jumala, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin johdosta, langetti tuomion synnistä lihassa.” (Ro 8:3.) Kristuksen uhrin välityksellä kaikki, jotka uskovat, tulevat aikanaan täydellisiksi, ja ihmiskunta noudattaa silloin Jumalan vanhurskaita lakeja täydellisesti (Il 21:4).

”Lihan halu” oli yksi niistä kiusauksista, jotka saivat Eevan lankeamaan syntiin. Panettelija yritti houkutella sen avulla Kristusta muttei onnistunut. (1Jo 2:16; 1Mo 3:6; Lu 4:1–4.) Jeesuksen seuraajat voittavat syntisen lihan antamalla Jumalan hengen vaikuttaa vapaasti elämässään ja turvautumalla Jehovan ansaitsemattomaan hyvyyteen (Ga 5:16, 22–26; Ro 8:1–4).

Ei taistelua niitä vastaan jotka ovat lihaa. Ei lihallinen järkeily vaan Jehovan henki paljastaa uskon miehille Jumalan tarkoitukset ja opastaa heitä (Mt 16:17; 1Ko 2:9, 14; Ef 3:5). Niinpä kristityt eivät käy kristillistä sotaansa ”lihan mukaan”, he eivät taistele lihaa ja verta olevia ihmisiä vastaan, eivätkä he käytä lihallisia aseita ketään vastaan. He taistelevat ”taivaallisissa olevia pahoja henkivoimia vastaan”. (2Ko 10:3, 4; Ef 6:12.) He eivät luota ’lihan käsivarteen’ vaan Jehovaan, joka on Henki (Jer 17:5; 2Ko 3:17). He ponnistelevat puhdistautuakseen Jumalan avulla ”kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta”, eikä Jumala tarkastele eikä tuomitse heitä sen mukaan, mitä he ovat lihassa, niin kuin ihminen usein tekee, vaan sen mukaan, mitä he ovat hengellisesti. (1Ko 4:3–5; 2Ko 5:16, 17; 7:1; 1Pi 4:6.) (Ks. EPÄJUMALILLE UHRATTU LIHA; HENKI; RAVINTO, RUOKA; SIELU; VANHURSKAAKSI JULISTAMINEN.)