Pyhä arkku, joka oli tabernaakkelin kaikkeinpyhimmässä ja myöhemmin Salomon rakentamassa temppelissä. Arkku tehtiin Jehovan käskystä ja hänen antamansa mallin mukaan.

Raamatunkirjoittajat käyttävät liiton arkusta yli 20:tä erilaista nimeä. Tavanomaisimmat näistä ilmauksista ovat ”liiton arkku [hepr. ʼarōnʹ hab·beritʹ; kreik. ki·bō·tosʹ tēs di·a·thēʹkēs]” (Jos 3:6; Hpr 9:4) ja ”todistuksen arkku” (2Mo 25:22), mutta mitään niistä ei käytä vain joku tietty kirjoittaja, vaan niitä käytetään vaihdellen.

Malli ja rakenne. Kun Jehova neuvoi Moosesta rakentamaan tabernaakkelin, hän kertoi Moosekselle ensimmäiseksi arkun mallin ja rakenteen, sillä se oli todellakin tabernaakkelin ja koko Israelin leirin keskeisin ja tärkein esine. Arkku oli 2,5 kyynärää pitkä, 1,5 kyynärää leveä ja 1,5 kyynärää korkea (n. 111 cm × 67 cm × 67 cm). Se oli tehty akasiapuusta ja päällystetty sisältä ja ulkoa puhtaalla kullalla. Koristeellinen ”kultareunus” kiersi ”sen päällä” seppeleen tavoin ”yltympäri”. Arkun toinen osa, sen kansi, oli tehty kokonaan kullasta, ei pelkästään kullalla silatusta puusta, ja se oli yhtä pitkä ja leveä kuin arkku. Tähän kanteen oli kiinnitetty kaksi takomatyönä tehtyä kultaista kerubia, yksi kannen kumpaankin päähän. Ne olivat vastakkain, kasvot kantta kohti, ja niiden ylöspäin kaartuvat  siivet peittivät arkun. (2Mo 25:10, 11, 17–22; 37:6–9.) Tästä kannesta käytettiin myös nimityksiä ”armoistuin” ja ”sovituskansi” (2Mo 25:17; Hpr 9:5, Rbi8, alav.; ks. SOVITUSKANSI).

Arkun kantamista varten tehtiin pitkät tangot. Nekin tehtiin kullalla päällystetystä akasiapuusta, ja ne työnnettiin arkun kummallakin puolella oleviin kultarenkaisiin. Näitä tankoja ei saanut vetää renkaista pois, ja näin ollen arkun kantajien ei tarvinnut milloinkaan koskettaa sitä. Arkun neljään kulmaan oli sijoitettu jalat, ”astuvia jalkoja muistuttavat jalat”, jotta arkku olisi ollut lattiatason yläpuolella; niiden korkeutta ei kuitenkaan kerrota (C. F. Keil ja F. Delitzsch, Commentary on the Old Testament, 1973, 1. osa, The Second Book of Moses, s. 167). Renkaat ovat saattaneet sijaita aivan jalkojen yläpuolella tai jopa itse jaloissa. (2Mo 25:12–16; 4Mo 4:5, 15; 1Ku 8:8; 1Ai 15:15.)

Vihkiminen ja käyttö. Besalel ja hänen viisassydämiset apulaisensa noudattivat tarkoin ohjeita ja tekivät arkun kansan lahjoittamista tarvikkeista (2Mo 35:5, 7, 10, 12; 37:1–9). Kun tabernaakkeli oli saatu valmiiksi ja pystytetty vuosi Egyptistä lähdön jälkeen, Mooses otti kaksi kivistä laintaulua ja pani ne arkkuun. (5. Mooseksen kirjan 10:1–5:ssä osoitetaan, että nuo taulut olivat tilapäisessä akasiapuusta tehdyssä arkussa vain muutaman kuukauden ajan: siitä, kun Mooses sai ne vuorella, siihen, kun ne siirrettiin Besalelin tekemään arkkuun.) Sitten Mooses työnsi tangot arkun renkaisiin, pani kannen sen päälle, vei sen telttaan ja ripusti verhon, jonka oli määrä erottaa pyhä kaikkeinpyhimmästä. Sen jälkeen Mooses osana vihkimismenoja voiteli arkun ja kaikki muut kalusteet öljyllä. Siitä lähtien aina kun papit purkivat tabernaakkelin leirin siirtämistä varten, arkku peitettiin tuolla samalla jakavalla verholla ja sen lisäksi hylkeennahoilla ja sinisellä liinalla, mikä esti kansaa katsomasta sitä ’hetkistäkään, etteivät he olisi kuolleet’. (2Mo 40:3, 9, 20, 21; 4Mo 3:30, 31; 4:5, 6, 19, 20; 7:9; 5Mo 10:8; 31:9.) (Ks. TABERNAAKKELI.)

Arkku oli pyhä arkisto, jossa säilytettiin pyhiä muistutuksia eli todistusta, ja sen pääsisältönä oli kaksi todistuksen taulua eli kymmenen käskyä (2Mo 25:16). Arkkuun pantiin lisäksi ”mannaa sisältävä kultainen ruukku ja Aaronin versonut sauva”, mutta ne otettiin myöhemmin pois jolloinkin ennen Salomon temppelin rakentamista (Hpr 9:4; 2Mo 16:32–34; 4Mo 17:10; 1Ku 8:9; 2Ai 5:10). Juuri ennen kuolemaansa Mooses antoi leeviläisille papeille ”lain kirjan” jäljennöksen ja neuvoi, että sitä ei tullut laittaa arkun sisään, vaan ”Jehovan, teidän Jumalanne, liiton arkun viereen”, jotta se olisi ”siinä todistajana teitä vastaan” (5Mo 31:24–26).

Liittyi Jumalan läsnäoloon. Arkku liittyi koko olemassaolonsa ajan Jumalan läsnäoloon. Jehova lupasi: ”Minä varmasti annan sinun kohdata minut siinä ja puhun sinulle kannen yläpuolelta, niiden kahden kerubin välistä, jotka ovat todistuksen arkun päällä.” ”Minä näyttäydyn pilvessä kannen yläpuolella.” (2Mo 25:22; 3Mo 16:2.) Samuel kirjoitti, että Jehova ”istuu kerubien yllä” (1Sa 4:4), ja näin ollen kerubit olivat Jehovan ”vaunujen malli” (1Ai 28:18). ”Ja kun Mooses meni kohtaamistelttaan puhumaan hänen [Jehovan] kanssaan, niin hän aina kuuli äänen, joka keskusteli hänen kanssaan todistuksen arkun päällä olevan kannen yläpuolelta, niiden kahden kerubin välistä, ja hän puhui hänelle.” (4Mo 7:89.) Myöhemmin myös Joosua ja ylimmäinen pappi Pinehas tiedustelivat Jehovalta asioita arkun edessä (Jos 7:6–10; Tu 20:27, 28). Kuitenkin vain ylimmäinen pappi varsinaisesti kävi kaikkeinpyhimmässä ja näki arkun. Hän meni sinne yhtenä päivänä vuodessa, ei keskustellakseen Jehovan kanssa vaan suorittaakseen sovituspäivän toimitukset. (3Mo 16:2, 3, 13, 15, 17; Hpr 9:7.)

Arkun edustama Jehovan läsnäolo toi myös muilla tavoin siunauksia Israelille. Kun israelilaiset siirsivät leiriä, arkku ja sen yläpuolella oleva pilvi olivat ohjaamassa kulkua (4Mo 10:33, 34). Kun israelilaisten sitten piti ylittää Jordan ja arkkua kantavat papit astuivat Jordanin veteen, Jehova pysäytti veden virtaamisen, jolloin israelilaiset pääsivät joen yli (Jos 3:1–4:18). Jerikon ympäri marssittaessa sotaan varustettujen joukkojen jäljessä kulki seitsemän pappia, jotka puhalsivat torviin, ja heidän jäljessään kuljetettiin arkkua, jota seurasi selustavartio (Jos 6:3–13). Jerikosta saadun voiton vastakohta oli tappio, joka oli kärsitty, kun jotkut kapinoitsijat yrittivät julkeasti vallata Luvatun maan vastoin Jumalan ohjeita ja kun ”Jehovan liiton arkku ja Mooses eivät siirtyneet pois leirin keskeltä” (4Mo 14:44, 45). Filistealaisvihollisetkin tajusivat Jehovan läsnäolon, kun arkku ilmaantui taistelukentälle. He huusivat peloissaan: ”Jumala on tullut [Israelin] leiriin!” ”Voi meitä, sillä mitään tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut! Voi meitä! Kuka pelastaa meidät tämän majesteettisen  Jumalan kädestä? Tämä on se Jumala, joka löi Egyptiä surmaten sitä kaikin tavoin erämaassa.” (1Sa 4:6–8.)

Jehovan läsnäolo ilmeni edelleen, kun filistealaiset kaappasivat arkun ja veivät sen Asdodiin ja asettivat sen Dagonin kuvapatsaan viereen. Dagon kaatui sinä yönä kasvoilleen. Seuraavana yönä se kaatui jälleen Jehovan arkun eteen, ja sen pää ja molempien käsien kämmenet oli katkaistu. Arkun kiertäessä seuraavien seitsemän kuukauden aikana filistealaisten kaupungeissa ihmisiä vitsasivat peräpukamat ja Ekronin kaupunki joutui ”kuolemankauhun” valtaan, kunnes arkku lopulta palautettiin Israelille sopivan uhrilahjan kanssa. (1Sa 5:1–6:12.)

Koska arkku liittyi Jehovan läsnäoloon, sille täytyi osoittaa asianmukaista kunnioitusta ja sitä tuli pitää suuressa arvossa. Kun arkku siis lähti liikkeelle ja kun se jäi lepäämään, Mooses esitti ylistyksen sanoja Jehovalle (4Mo 10:35, 36). Kuullessaan filistealaisten kaapanneen arkun ylimmäinen pappi Eeli järkyttyi siinä määrin, että hän menetti tasapainonsa ja kaatui taaksepäin, niin että hänen niskansa murtui. Myös hänen miniänsä valitti kuolintuskissaan: ”Kunnia on mennyt Israelilta pakkosiirtolaisuuteen, sillä tosi Jumalan arkku on kaapattu.” (1Sa 4:18–22.) Kuningas Salomo tunnusti, että ”ne paikat, joihin Jehovan arkku on tullut, ovat pyhiä” (2Ai 8:11).

Ei taikakalu. Arkku ei kuitenkaan ollut mikään taikakalu. Pelkästään sen läsnäolo ei taannut menestystä; Jehovan siunaus riippui arkun haltijoiden hengellisestä tilasta ja uskollisesta tottelevaisuudesta. Niinpä Joosuan johdossa olleet israelilaiset kärsivät Aissa uskottomuuden vuoksi tappion, vaikka arkku olikin heidän leirissään (Jos 7:1–6). Israelin luottamus taistelujoukkojen keskellä olleeseen arkkuun ei myöskään estänyt filistealaisia surmaamasta 30000:ta israelilaista ja kaappaamasta arkkua (1Sa 4:1–11). Kun arkku saatiin takaisin filistealaisilta, iloittiin suuresti, uhrattiin teurasuhreja ja kiitettiin Jehovaa, ja kuitenkin Jehova löi ”kansaa aiheuttaen suuren joukkosurman”. Miksi? ”Koska he olivat katselleet Jehovan arkkua” vastoin hänen kieltoaan. (1Sa 6:11–21; 4Mo 4:6, 20.) Tässä yhteydessä kuolleiden määrää ei tiedetä tarkasti. Masoreettisessa tekstissä sanotaan: ”Niin hän löi kansasta seitsemänkymmentä miestä – viisikymmentätuhatta miestä.” Tämä epämääräinen rakenne voisi tarkoittaa sitä, että ”viisikymmentätuhatta miestä” on lisäys. Syyrialainen Pešitta ja arabialainen käännös sanovat, että ”viisituhatta seitsemänkymmentä miestä” lyötiin. Jonatanin targumissa sanotaan: ”Ja hän löi seitsemänkymmentä miestä kansan vanhimmista ja viisikymmentätuhatta seurakunnasta.” Kreikkalaisessa Septuagintassa sanotaan, että ”seitsemänkymmentä miestä heidän joukostaan ja viisikymmentätuhatta miehistä” lyötiin. Josefus mainitsee, että vain seitsemänkymmentä miestä surmattiin (Jewish Antiquities, VI, 16 [i, 4]).

Paikkoja joissa arkkua säilytettiin. Arkulla ei ollut vakinaista säilytyspaikkaa ennen Salomon temppelin rakentamista. Kun suurin osa maasta oli vallattu (n. 1467 eaa.), arkku siirrettiin Siloon, johon se ilmeisesti jäi (lukuun ottamatta aikaa, jolloin se oli Betelissä), kunnes filistealaiset kaappasivat sen (Jos 18:1; Tu 20:26, 27; 1Sa 3:3; 6:1). Kun arkku palautettiin israelilaisten alueelle, se oli ensin Bet-Semesissä ja sitten Kirjat-Jearimissa, viimeksi mainitussa paikassa noin 70 vuotta (1Sa 6:11–14; 7:1, 2; 1Ai 13:5, 6).

Masoreettisen tekstin mukaan 1. Samuelin kirjan 14:18:ssa osoitetaan, että kuningas Saul käski filistealaisten kanssa käydyn taistelun aikana ylimmäisen papin Ahian tuoda arkun hänen leiriinsä. Kreikkalaisessa Septuagintassa kuitenkin sanotaan, että Saul sanoi Ahialle: ”’Tuo efodi tänne!’ (Sillä hän kantoi efodia sinä päivänä Israelin edessä.)”

Oli hyvä, että Daavid halusi tuoda arkun Jerusalemiin, mutta hänen ensin käyttämänsä kuljetusmenetelmä johti onnettomuuteen. Daavid ei pannut kehatilaisia leeviläisiä kantamaan arkkua tankojen varassa olallaan, vaan antoi laittaa sen vankkureihin. Sonnit aiheuttivat miltei kaatumisen, ja Ussa lyötiin kuoliaaksi, koska hän ojensi kätensä tarttuakseen arkkuun vastoin Jumalan lakia. (2Sa 6:2–11; 1Ai 13:1–11; 15:13; 4Mo 4:15.)

Lopulta arkku tuotiin Jerusalemiin leeviläisten kantaessa sitä niin kuin pitikin (1Ai 15:2, 15), ja siellä sitä pidettiin teltassa Daavidin hallituskauden loppuun asti (2Sa 6:12–19; 11:11). Papit yrittivät viedä arkun mukanaan, kun he pakenivat Absalomin kapinaa, mutta Daavid luotti siihen, että Jehova toisi heidät kaikki turvallisesti takaisin sen luo, ja vaati, että se jätettäisiin Jerusalemiin (2Sa 15:24, 25, 29; 1Ku 2:26). Daavid halusi rakentaa arkulle pysyvän huoneen, mutta  Jehova siirsi sen rakentamisen Salomon hallituskaudelle (2Sa 7:2–13; 1Ku 8:20, 21; 1Ai 28:2, 6; 2Ai 1:4). Temppelin vihkiäisissä arkku siirrettiin Siionilla olleesta teltasta Morianvuorella sijainneen temppelin kaikkeinpyhimpään, jossa se asetettiin kahden suuren kerubin siipien varjoon. Se oli ainoa alkuperäisen tabernaakkelin kaluste, joka sijoitettiin Salomon temppeliin. (1Ku 6:19; 8:1–11; 1Ai 22:19; 2Ai 5:2–10; 6:10, 11; ks. TEMPPELI: Salomon temppeli; KERUBI.)

Liiton arkku mainitaan Salomon ajan jälkeisessä historiassa vain yhden kerran, lähes 900 vuotta sen valmistumisen jälkeen, nimittäin 2. Aikakirjan 35:3:ssa, jonka mukaan kuningas Josia käski vuonna 642 eaa. palauttaa sen temppeliin. Sitä, miten se oli joutunut sieltä pois, ei kerrota. Josia nousi valtaistuimelle joidenkin erittäin pahojen luopiokuninkaiden jälkeen, joista eräs oli asettanut veistetyn kuvan Jehovan huoneeseen, ja joku näistä pahoista kuninkaista on saattanut siirtää arkun pois (2Ai 33:1, 2, 7). Toisaalta Josia kustansi temppeliin laajoja korjauksia, joiden aikana arkkua on voitu säilyttää jossain muualla sen suojelemiseksi vahingoilta (2Ai 34:8–35:19). Missään ei sanota, että arkku olisi viety Babyloniin. Arkkua ei mainita temppelistä pois vietyjen esineiden luettelossa. Ei ole myöskään mainintaa siitä, että se olisi palautettu ja sijoitettu Serubbabelin uudelleen rakennettuun temppeliin, eikä sen tilalle tehty uutta. Sitä, milloin ja missä olosuhteissa arkku hävisi, ei tiedetä. (2Ku 25:13–17; 2Ai 36:18; Esr 1:7–11; 7:12–19.)

Jeremia ennusti ajan, jolloin liiton arkkua ei enää olisi eikä sitä myöskään kaivattaisi eivätkä Jehovan palvojat joutuisi vaikeuksiin sen vuoksi, ettei heillä olisi sitä. Sen sijaan ’Jerusalemia kutsutaan Jehovan valtaistuimeksi’. (Jer 3:16, 17.)

Johannes sanoo kuvakielellä kirjoitetussa Ilmestyskirjassa, että ”hänen liittonsa arkku näkyi hänen temppelipyhäkössään” taivaassa. Tämä liiton arkku liittyy Jumalan ja ihmisten väliseen uuteen liittoon, ja arkun näkyminen osoitti, että Jehova hallitsi jälleen Voideltunsa välityksellä. (Il 11:15, 19.)