Henkilö, joka sinkoaa lingolla kiviä yms. Linko oli tavallisesti lyhyehkö, kaksinkerroin taitettu hihna, jota pyöritettiin ympäri. Sillä singottiin mm. kiviä kovalla vauhdilla siten, että hihnan toinen pää päästettiin irti.

Linkoojilla oli muinoin merkittävä osa sotajoukoissa. Benjaminin heimoon kuului 700 valiomiestä, joista jokainen ”linkosi kiven hiuskarvalleen ja hairahtumatta” (Tu 20:15, 16). Targumien mukaan Daavidin sotureiden joukossa olleet keretiläiset ja peletiläiset olivat taitavia linkoojia. Linkomiehet muodostivat merkittävän osan kuningas Ussian sotajoukosta (2Ai 26:13, 14). Muistomerkit osoittavat, että Sanherib käytti linkoojajoukkoja Assyrian armeijassa. Samanlaisia joukko-osastoja oli myös egyptiläisten, syyrialaisten, persialaisten, sisilialaisten ja muiden sotajoukoissa. Rooman armeijassa linkoojat kuuluivat apujoukkoihin (auxilia). Josefus kertoo, että vielä ensimmäisellä vuosisadallakin juutalaiset linkoojat käyttivät taitojaan Rooman joukkoja vastaan (Jewish Antiquities, XVII, 259 [x, 2]; The Jewish War, II, 422, 423 [xvii, 5]; IV, 14, 15 [i, 3]).

Entisaikojen armeijoissa linkoojat muodostivat tavallisesti vain yhden jalkaväensotilaiden osaston. Linkoojia täydensivät jousiampujat, ja lisäksi jalkaväkeen kuului vähäisempi määrä keihäsmiehiä. Kun linkoojat komennettiin aloittamaan taistelu tai pysäyttämään vihollisen eteneminen, he siirtyivät selustasta eteenpäin muiden sotilaiden väliin jätettyjä käytäviä pitkin. Toisinaan he linkosivat taaempaa, keihäsmiesten päiden ylitse. Linkoojat olivat erityisen tehokkaita silloin, kun hyökättiin muurein ympäröityihin kaupunkeihin. Heidän maasta lingotut kivensä yms. saattoivat pudottaa vihollisen muurilta tai osua kaupungin sisäpuolella oleviin kohteisiin (2Ku 3:25). Kun otettiin käyttöön piirityslaitteita ja hyökkäystorneja, linkoojat saattoivat nousta niiden avulla korkeammalle ja päästä edullisempiin asemiin.

Yksi linkoojan etu sota-asuun pukeutuneeseen miekka- tai keihäsmieheen verrattuna oli hänen tehokkuutensa matkan päästä. Heidän väitetään lingonneen kiviä jopa 122 metrin etäisyydelle ja lyijykuulia kauemmaksikin.

Daavid käytti linkoa. Taitavaksi ja kokeneeksi linkoojaksi tuleminen vaati paljon aikaa ja harjoitusta. Nuoret paimenpojat, jotka huolehtivat katraistaan ja suojelivat niitä petoeläimiltä, kehittivät tätä heille tarpeellista taitoa. Paimenpoika Daavid tunsi olevansa paremmin varustautunut linkoineen kuin Saulin raskaissa sotavarusteissa. Mutta hän olisi tuskin pystynyt seisomaan Goljatin edessä, jos hän ei olisi uskonut Jehovaan ja saanut Häneltä voimaa. Taistelun tulosta ei ratkaissut aseiden paremmuus eikä taito vaan Jehova, joka tuki Daavidia. Daavid huusikin Goljatille: ”Minä tulen sinua vastaan armeijoiden Jehovan nimessä, – – Jumalan, jota sinä olet pilkannut. – – Ja koko tämä koottu joukko tulee tietämään, ettei Jehova pelasta miekalla eikä keihäällä, sillä taistelu kuuluu Jehovalle.” Daavidin lingosta singonnut kivi, jota Jehova epäilemättä ohjasi ja jolle Hän antoi epätavallista voimaa, upposi Goljatin otsaan ja kaatoi hänet maahan, niin että Daavid saattoi ’surmata hänet lopullisesti’ hänen omalla miekallaan. (1Sa 17:38–51.)