(hepr. šaʹḥaf ).

Yksi niistä saalistavista tai haaskoja syövistä linnuista, joita israelilaiset eivät saaneet Jumalan lain mukaan syödä (3Mo 11:13, 16; 5Mo 14:12, 15).

Vaikka Kuningas Jaakon käännös kääntääkin tämän linnun heprealaisen nimen vastineella ”käki”, tämän käännösvastineen sijasta käytetään tavallisesti vastinetta ”lokki” (ks. KÄKI). Jotkut sanakirjantekijät ajattelevat, että nimi on johdettu juuresta, joka merkitsee ’olla ohut, hoikka tai laiha’, mikä saattaisi kuvata lokin siroa ulkonäköä ja vartalon suhteellista solakkuutta pitkiin, teräväkärkisiin siipiin verrattuna. Toiset uskovat heprealaisen nimityksen šaʹḥaf muistuttavan tämän tavallisesti äänekkään linnun kimakkaa huutoa. Myös vanhat käännökset (LXX, Vg) tulkitsivat sen tarkoittavan merellä liikkuvaa lokkia. Heprealainen nimitys šaʹḥaf voidaan ymmärtää räpyläjalkaisten, lokkia muistuttavien merilintujen yleisnimeksi. Tähän ryhmään kuuluvat lokit, tiirat, saksinokat ja kihut.

Lokit, jotka kuuluvat Laridae-heimoon, ovat tavallisesti voimakkaita lentäjiä ja lisäksi hyviä uimareita: ne lepäävät ja jopa nukkuvat veden pinnalla. Lokki vuoroin räpyttää siipiään, vuoroin liitelee, kaartelee ja liukuu alas sieppaamaan ravinnokseen kaloja, hyönteisiä ja melkeinpä mitä tahansa tähteitä ja törkyä (ja on näin ollen hyödyllinen jätteiden hävittäjä satamissa). Harmaalokit kuljettavat simpukoita tai muita nilviäisiä korkealle ilmaan ja pudottavat ne sitten kiveä vasten saadakseen ne auki ja voidakseen syödä niiden sisällön. Vaikka lokki syökin ahnaasti raatoja, se on tavoiltaan harvinaisen siisti.

Palestiinassa Välimeren rannikolla ja Galileanmeren ympäristössä tavataan useita lokkilajeja, mm. harmaalokkia (Larus argentatus) ja erilaisia naurulokkeja (Larus ridibundus). Ne ovat väriltään useimmiten valkoisia, mutta selkä ja siipien yläpuoli voivat olla helmenharmaat. Nokka on vahva ja vähän kaareva. Lokit elävät yleensä yhdyskunnissa ja pesivät kallioseinämien ulkonemilla tai rannoilla. Lokkien koko vaihtelee kyyhkyn kokoisesta linnusta aina 76 cm pitkään lintuun, ja lokin siipien kärkiväli voi olla jopa 1,5 m. Lokki on rauhaton ja väsymättömältä vaikuttava lintu, joka pystyy jatkamaan lentoaan jopa myrskytuulissa. Lukuisat, limittäiset höyhenet, joita yhdellä ainoalla suurella lokilla on laskettu olleen peräti 6544, pitävät ruumiin lämpimänä ja kuivana, kun lintu lepäilee pitkiä aikoja vedessä.

Sternidae-heimoon kuuluvia tiiroja on myös paljon Palestiinan rannoilla. Tiira on ruumiinrakenteeltaan laihempi kuin lokki, se ei syö raatoja, ja sillä on haarautuva pyrstö ja pitkät, suipot siivet, jotka ovat lokkien siipiä kapeammat. Useimmat tiirat ovat valkoisia, mutta yleensä niillä on musta tai harmaa päälaki. Tiira syö pääasiassa pikkukaloja, ja saalistaessaan se liitelee ja syöksyy sitten vauhdilla veteen saaliinsa kimppuun pitkä, suora, kapea nokka suunnattuna alaspäin. Tiiran muuttomatka on pisin, mikä linnuilla tunnetaan; esimerkiksi lapintiira (Sterna paradisaea) kulkee vuosittain jopa 35400 km. Jotkin tiirat viihtyvät kuitenkin paremmin lämpimien seutujen rantavesissä. Koska niiden lento on nopealiikkeistä ja erittäin viehkeää, ne ovat saaneet nimen ”merten pääskyt”.

 Jalohaukan ja iibiksen tavoin lokkia pidettiin pyhänä lintuna muinaisessa Egyptissä.