Tavallisesti nimen, suvun ja heimon mukainen rekisteröinti. Kyseessä ei siis ollut pelkästään pääluvun laskenta. Raamatussa mainituilla kansallisilla luetteloinneilla oli erilaisia tarkoituksia, esim. verotus, sotaväenotto tai (leeviläisten) nimitys pyhäkön tehtäviin.

Siinailla. Ensimmäinen luettelointi tapahtui Jehovan käskystä israelilaisten ollessa leiriytyneinä Siinailla toisen vuoden toisessa kuussa Egyptistä lähdön jälkeen. Mooseksen avustamiseksi tässä tehtävässä valittiin jokaisesta heimosta johtomies, jonka vastuulla oli valvoa heimonsa luettelointia. Kaikki miespuoliset, jotka olivat 20-vuotiaita ja sitä vanhempia – armeijan palvelukseen kelpaavia – laskettiin, ja lisäksi Laki määräsi jokaisen luetteloidun maksamaan puolen sekelin (1,10 dollaria) henkilöveron tabernaakkelipalvelusta varten. (2Mo 30:11–16; 4Mo 1:1–16, 18, 19.) Luetteloitujen kokonaismäärä nousi 603550 mieheen lukuun ottamatta leeviläisiä, joilla ei ollut perintöosuutta maassa. He eivät maksaneet veroa tabernaakkelille, eikä heitä vaadittu palvelemaan armeijassa. (4Mo 1:44–47; 2:32, 33; 18:20, 24.)

Neljännen Mooseksen kirjan kertomuksessa osoitetaan, että myös 12 heimon miespuolisten esikoisten lukumäärä laskettiin samoin kuin kaikkien miespuolisten leeviläisten määrä kuukauden ikäisistä alkaen (4Mo 3:14, 15). Tämä johtui siitä, että Jehova oli ostanut esikoiset omikseen pelastaessaan heidät esikoisten tuholta Egyptissä. Nyt hän halusi käyttää leeviläisiä erityisesti hänen pyhäkköpalvelukseensa pyhitettyinä. Israelin piti sen vuoksi antaa leeviläiset Jehovalle muiden heimojen esikoisten lunastamiseksi. Laskenta osoitti, että miespuolisia leeviläisiä oli 22000 ja ei-leeviläisiä esikoisia 22273. (4Mo 3:11–13, 39–43.) Leeviläisten määrän ylittävien 273 esikoisen lunastamiseksi piti jokaisesta maksaa pyhäkölle viisi sekeliä (11 dollaria) (4Mo 3:44–51).

Myös 30–50 vuoden ikäiset kehatilaiset, gersonilaiset ja merarilaiset luetteloitiin. Heille annettiin erikoistehtäviä pyhäkköpalveluksessa. (4Mo 4:34–49.)

Moabin tasangoilla. Toinen muistiin merkitty luettelointi tapahtui Moabin tasangoilla sen vitsauksen jälkeen, joka johtui Israelin synnistä Peorin Baalin yhteydessä. Silloin todettiin, että  20-vuotiaiden ja sitä vanhempien miesten lukumäärä oli 601730 eli 1820 vähemmän kuin lähes 39 vuotta aiemmin tehdyssä laskennassa. (4Mo 26:1, 2, 51.) Kuukauden ikäisten ja sitä vanhempien leeviläisten määrä oli 23000 eli 1000 enemmän kuin ensimmäisessä laskennassa (4Mo 26:57, 62).

Daavidin kohtalokas luettelointi. Lisäksi kerrotaan kuningas Daavidin hallituskauden lopulla toimitetusta luetteloinnista, josta oli onnettomat seuraukset. 2. Samuelin kirjan 24:1:ssä kerrotaan: ”Mutta Jehovan suuttumus syttyi jälleen Israelia kohtaan, kun joku yllytti Daavidin heitä vastaan sanomalla: ’Mene, laske Israel ja Juuda.’” Daavidin yllyttäjää ei nimetä. Oliko kyseessä joku ihmisneuvonantaja vai Saatana vai jopa Jumala? 1. Aikakirjan 21:1 auttaa vastaamaan tähän kysymykseen, kun se sanoo: ”Saatana nousi Israelia vastaan ja yllytti Daavidia laskemaan Israelin.” Tämä Uuden maailman käännöksessä käytetty käännöstapa on sopusoinnussa heprealaisen tekstin sekä kreikkalaisen, syyrialaisen ja latinalaisen käännöksen samoin kuin monien muiden käännösten kanssa (KR-92, KR-38, NE, JB, Mo).

Mutta kuten 1. Aikakirjan 21:1:n alaviite (Rbi8) osoittaa, heprealainen sana sa·tanʹ voidaan kääntää myös ilmauksella ”eräs vastustaja”. Byington kääntää sen ”muuan Saatana”, Youngin käännös ”eräs vihollinen”. On siis mahdollista, että tuo ”joku”, joka sai Daavidin tekemään kohtalokkaan päätöksensä, oli joku huono ihmisneuvonantaja.

Eräs 2. Samuelin kirjan 24:1:n alaviite (Rbi8) osoittaa kiinnostavasti, että tämä kohta voitaisiin myös kääntää: ”Mutta Jehovan suuttumus syttyi jälleen Israelia kohtaan, kun hän yllytti Daavidin heitä vastaan.” Vuoden 1992 kirkkoraamatussa sanotaan: ”Herra vihastui jälleen Israeliin, ja yllyttääkseen Daavidia kansaa vastaan hän sanoi: ’Mene ja laske Israelin ja Juudan väki.’” Joidenkin kommentaattorien mielestä siis ”joku” tai ”hän”, joka yllytti Daavidin tähän laskentaan, oli Jehova. Tämän näkemyksen mukaan hänen ’suuttumuksensa Israelia kohtaan’ edelsi väestönlaskentaa ja johtui siitä, että kansa oli vastikään kapinoinut Jehovaa ja hänen nimittämäänsä kuningasta, Daavidia, vastaan, kun he olivat vastustaneet Daavidia seuratessaan ensin kunnianhimoista Absalomia ja sitten kelvotonta Sebaa, Bikrin poikaa (2Sa 15:10–12; 20:1, 2). Tällainen näkemys voitaisiin saattaa sopusointuun sen käsityksen kanssa, että Saatana tai joku huono ihmisneuvonantaja yllytti Daavidia, jos katsotaan, että Jehova tieten tahtoen salli tämän yllytyksen poistamalla suojeluksensa eli pidättämällä kätensä suojelevan voiman. (Vrt. 1Ku 22:21–23; 1Sa 16:14; ks. EDELTÄTIETÄMYS, ENNALTAMÄÄRÄYS: Yksilöt.)

Daavidilla on saattanut olla väärä vaikutin, joka on johtunut ylpeydestä tai luottamuksesta hänen armeijansa vahvuuteen, joten hän ei ollut ilmaissut turvautuvansa täysin Jehovaan. Joka tapauksessa on selvää, ettei Daavidin päähuolena ollut tässä tapauksessa Jumalan kirkastaminen.

Joabin vastustus. Kun Daavidin kenraalin Joabin käskettiin ryhtyä luetteloimaan kansaa, tämä vastusti sanoen: ”Lisätköön Jehova, sinun Jumalasi, kansaa vielä sata kertaa niin paljon kuin heitä on, samalla kun herrani, kuninkaan, omat silmät näkevät sen. Mutta miksi herrani, kuningas, on mieltynyt tällaiseen?” (2Sa 24:3.) Joabin sanat antavat ymmärtää, ettei kansan voima ollut riippuvainen lukumäärästä vaan Jehovasta, joka kyllä pystyi halutessaan lisäämään lukumäärää. Koska Daavid pysyi päätöksessään, Joab suoritti laskennan mutta vastahakoisesti, sillä kertomuksessa sanotaan: ”Leeviä ja Benjaminia hän ei luetteloinut heidän joukkoonsa, koska kuninkaan sana oli ollut Joabista inhottava.” (Leevi jätettiin laskematta 4. Mooseksen kirjan 1:47–49:ssä olleen lain mukaisesti.) Joab joko lakkasi ennen Benjaminin luetteloimista tai viivytteli luetteloinnissa, ja Daavid tuli järkiinsä ja pysäytti laskemisen ennen kuin Joab oli saanut sen päätökseen. (1Ai 21:6.) Joab on voinut karttaa Benjaminia, koska hän ei halunnut ärsyttää tätä Saulin heimoa, joka oli taistellut Joabin johtamaa Daavidin armeijaa vastaan ennen kuin se liittyi Daavidin alaisuudessa olleisiin muihin heimoihin (2Sa 2:12–17). Epäilemättä siitä syystä, että laskenta oli väärin, sitä ei mainittu ”kuningas Daavidin päiviä koskevien asioiden selostuksessa” (1Ai 27:24).

Laskenta ilmaisi 1. Aikakirjan 21:5:n mukaan, että Israelissa oli 1100000 ja Juudassa 470000 miestä. 2. Samuelin kirjan 24:9 kertoo, että Israelissa oli 800000 ja Juudassa 500000 miestä. Jotkut uskovat, että kyseessä on kirjurin virhe. Mutta on epäviisasta leimata kertomusta virheelliseksi, kun olosuhteita, laskemismenetelmiä yms. ei täysin tunneta. Näissä kahdessa kertomuksessa mainitut luvut on voitu laskea eri  näkökulmista. On esimerkiksi mahdollista, että vakinaiseen armeijaan laskettiin mukaan upseerit tai että heitä ei laskettu. Ja erilaiset laskentamenetelmät ovat voineet vaikuttaa siihen, laskettiinko jotkut miehet Juudaan vai Israeliin. Tämänkaltainen esimerkki löytyy 1. Aikakirjan 27. luvusta. Siinä luetellaan kuninkaan palveluksessa olleet 12 osastoa ja mainitaan kaikki heimot Gadia ja Asseria lukuun ottamatta, myös Leevi ja molemmat Manassen puolet heimot. Tämä on voinut johtua siitä, että Gadin ja Asserin miehet oli yhdistetty siihen aikaan toisten päämiesten alaisuuteen, tai sitten muista syistä, joita ei ole mainittu.

Jehovan tuomio. Daavidin pantua väestönlaskennan toimeen Jehova lähetti profeettansa Gadin hänen luokseen antamaan hänen valita yhden kolmesta rangaistuksesta: maahan tulisi kolme vuotta kestävä nälänhätä, Israelin vihollisten miekka ahdistaisi Israelia kolme kuukautta tai rutto riehuisi maassa kolme päivää. Daavid turvautui mieluummin Jumalan kuin ihmisen armoon ja valitsi mahdollisuuden ”langeta Jehovan käsiin”, minkä jälkeen puhjenneessa rutossa kuoli 70000 henkeä. (1Ai 21:10–14.)

Tässäkin Samuelin kirjojen ja Aikakirjojen kertomukset poikkeavat toisistaan. Kun 2. Samuelin kirjan 24:13 sanoo, että nälänhätä kestäisi seitsemän vuotta, niin 1. Aikakirjan 21:12 puhuu kolmesta vuodesta. (Kreikkalaisessa Septuagintassa lukee Samuelin kirjan kertomuksessa ”kolme”.) Erään selityksen mukaan 2. Samuelin kirjassa mainitut seitsemän vuotta olisivat olleet osaksi jatkoa sille kolmen vuoden nälänhädälle, joka johtui Saulin ja hänen huoneensa synnistä gibeonilaisia vastaan (2Sa 21:1, 2). Kuluva vuosi (luettelointi kesti 9 kuukautta ja 20 päivää [2Sa 24:8]) olisi ollut neljäs, ja kun seuraavat kolme vuotta laskettaisiin mukaan, saataisiin yhteensä seitsemän vuotta. Vaikka ero onkin saattanut johtua jäljentäjän virheestä, on jälleen sanottava, että ennen tällaisen päätelmän tekemistä on tunnettava täysin kaikki tosiasiat ja olosuhteet.

Temppelipalvelusta varten. Jonkin aikaa myöhemmin Daavid, joka nyt oli melko vanha, antoi laskea leeviläiset tulevaa temppelipalvelusta varten, minkä Jehova nähtävästi hyväksyi. Laskenta osoitti, että 30-vuotiaita ja sitä vanhempia leeviläisiä oli kaikkiaan 38000 miestä. Heidät luetteloitiin seuraavasti: valvojia 24000, päällysmiehiä ja tuomareita 6000, portinvartijoita 4000 ja muusikkoja 4000. (1Ai 23:1–5.)

Temppelin rakentamisen yhteydessä sanotaan: ”Silloin Salomo otti luvun kaikista miehistä, jotka olivat muukalaisasukkaita Israelin maassa, isänsä Daavidin heistä toimittaman laskennan jälkeen, ja heitä todettiin olevan sataviisikymmentäkolmetuhatta kuusisataa. Niin hän teki heistä seitsemänkymmentätuhatta taakankantajiksi ja kahdeksankymmentätuhatta hakkaajiksi vuoristoon ja kolmetuhatta kuusisataa valvojiksi pitämään kansan palveluksessa.” (2Ai 2:17, 18.)

Myöhempiä luettelointeja. Seuraavat Israelin ja Juudan kuninkaat toteuttivat muita luettelointeja. Kuningas Amasjan päivinä oli 20-vuotiaita ja sitä vanhempia Juudan ja Benjaminin miehiä 300000 (2Ai 25:5). Kuningas Ussian luetteloinnin mukaan armeijaan kuului 307500 miestä, joita johti 2600 isänhuoneiden päämiestä (2Ai 26:11–13).

Myös Serubbabelin alaisuudessa 537 eaa. palanneet pakkosiirtolaiset luetteloitiin. Heitä oli 42360 israelilaista, myös 7337 orjaa ja 200 (Nehemian masoreettisen tekstin mukaan 245) laulajaa. (Esr 2:64, 65; Ne 7:66, 67; ks. NEHEMIAN KIRJA.)

Jeesuksen syntymän aikaan. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa mainitaan kaksi luettelointia eli henkikirjoitusta Juudean jouduttua Rooman alaisuuteen. Näiden tarkoituksena ei ollut pelkästään väestön lukumäärän selville saaminen, vaan ne toimitettiin pääasiassa verotusta ja sotaväenottoa silmällä pitäen. Ensimmäisestä luetteloinnista sanotaan: ”Noina päivinä [n. 2 eaa.] lähti nyt keisari Augustukselta säädös, että koko asuttu maa oli henkikirjoitettava (tämä ensimmäinen henkikirjoitus tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana), ja kaikki matkasivat henkikirjoitettaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.” (Lu 2:1–3.) Tämä keisarin käsky osoittautui johdatukseksi, sillä se pakotti Joosefin ja Marian matkustamaan Nasaretin kaupungista Betlehemiin, vaikka Maria oli silloin raskaana, ja siten Jeesus syntyi Daavidin kaupungissa profetian täyttymykseksi (Lu 2:4–7; Mi 5:2).

Kaksi luettelointia Quiriniuksen aikana. Raamatunkriitikot ovat sanoneet, että ainoa väestönlaskenta, joka toimitettiin Publius Sulpicius Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana, oli noin vuonna 6 ya. ja että se johti galilealaisen Juudaksen ja seloottien kapinaan (Ap 5:37). Todellisuudessa tämä oli toinen henkikirjoitus Quiriniuksen aikana, sillä Antiokiasta  ja sen läheisyydestä löydetyt piirtokirjoitukset paljastivat, että Quirinius oli joitakin vuosia aiemmin palvellut keisarin legaattina Syyriassa (W. Ramsay, The Bearing of Recent Discovery on the Trustworthiness of the New Testament, 1979, s. 285, 291). Cramponin ranskalaisessa raamatunkäännöksessä olevassa sanastossa Dictionnaire du Nouveau Testament (v:n 1939 painos, s. 360) sanotaan tästä: ”Tieteelliset tutkimukset, joita ovat tehneet Zumpt (Commentat. epigraph., II, 86–104; De Syria romana provincia, 97–98) ja Mommsen (Res gestæ divi Augusti), eivät jätä mitään epäilystä siitä, että Quirinius oli kahdesti Syyrian käskynhaltijana.” Monien tutkijoiden mielestä Quiriniuksen ensimmäinen käskynhaltijakausi sijoittuu jonnekin vuosien 4 ja 1 eaa. väliin, luultavasti vuosiin 3–2 eaa. Menetelmä, jonka avulla he päätyvät näihin ajankohtiin, ei kuitenkaan ole luotettava, joten tämän käskynhaltijakauden todellinen aika jää epämääräiseksi. (Ks. QUIRINIUS.) Hänen toinen käskynhaltijakautensa käsitti kuitenkin Josefuksen mainitsemien yksityiskohtien mukaan vuoden 6 ya. (Jewish Antiquities, XVIII, 26 [ii, 1]).

Historioitsija ja raamatunkirjoittaja Luukas oli siis oikeassa sanoessaan Jeesuksen syntymän aikaisesta henkikirjoituksesta: ”Tämä ensimmäinen henkikirjoitus tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana”, mikä erottaa sen toisesta, joka tapahtui myöhemmin saman Quiriniuksen aikana ja johon Gamaliel viittaa siten kuin Luukas siitä kertoo Apostolien tekojen 5:37:ssä.