Luominen
Jonkun tai jonkin saattamista olemassaoloon. Sekä heprealaisen sanan ba·raʼʹ että kreikkalaisen sanan ktiʹzō merkitys on ’luoda’, ja niitä käytetään yksinomaan Jumalan suorittamasta luomisesta.
Jehova Jumala tunnistetaan Luojaksi kautta koko Raamatun. Hän on ”taivaiden Luoja, – – maan Muodostaja ja sen Tekijä” (Jes 45:18). Hän on ”vuorten Muodostaja ja tuulen Luoja” (Am 4:13), ’joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on’ (Ap 4:24; 14:15; 17:24). ”Jumala – – loi kaiken.” (Ef 3:9.) Jeesus Kristus sanoi Jehovan olevan hän, joka loi ihmiset ja teki heidät mieheksi ja naiseksi (Mt 19:4; Mr 10:6). On siis sopivaa, että yksin Jehovaa sanotaan ”Luojaksi” (Jes 40:28).
Kaikki ”olivat olemassa ja – – luotiin” Jumalan tahdosta (Il 4:11). Jehova, joka on aina ollut olemassa, oli ennen luomisen alkua yksin (Ps 90:1, 2; 1Ti 1:17).
Vaikka Jehova, joka on Henki (Joh 4:24; 2Ko 3:17), on aina ollut olemassa, samoin ei ole sen materian laita, josta kaikkeus on tehty. Kun Jehova siis loi kirjaimelliset taivaat ja kirjaimellisen maan, hän ei käyttänyt jo olemassa olevaa ainetta. Tämä käy hyvin ilmi 1. Mooseksen kirjan 1:1:stä, jossa sanotaan: ”Alussa Jumala loi taivaat ja maan.” Jos ainetta olisi aina ollut olemassa, ei olisi ollut asianmukaista käyttää sanaa ”alussa” puhuttaessa siitä, mikä on ainetta. Luotuaan maan Jumala kuitenkin muodosti ”maasta kaikkia kedon villieläimiä ja kaikkia taivaiden lentäviä luomuksia” (1Mo 2:19). Hän muodosti myös ihmisen ”maan tomusta” ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen, niin että ihmisestä tuli elävä sielu (1Mo 2:7).
Psalmissa 33:6 sanotaan sopivasti: ”Jehovan sanalla tehtiin taivaat ja hänen suunsa hengellä koko niiden armeija.” Kun maa oli vielä ”vailla muotoa ja autio” ja ”pimeys oli vesisyvyyden pinnalla”, vesien pinnan yllä liikehti Jumalan vaikuttava voima (1Mo 1:2). Jumala käytti siis vaikuttavaa voimaansa eli ”henkeään” (hepr. ruʹaḥ) toteuttamaan luomistöitä koskevan tarkoituksensa. Se mitä hän on luonut, on todistus paitsi hänen voimastaan myös hänen jumalallisuudestaan (Jer 10:12; Ro 1:19, 20). Ja koska Jehova ”ei – – ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala” (1Ko 14:33), hänen luomistyölleen on tunnusomaista järjestyksellisyys, ei kaaos eikä sattumanvaraisuus. Jehova muistutti Jobia siitä, että hän oli ryhtynyt nimenomaisiin toimiin perustaessaan maan ja sulkiessaan meren, ja hän sanoi, että oli olemassa ”taivaita koskevia säädöksiä” (Job 38:1, 4–11, 31–33). Lisäksi Jumalan luomistyöt ja muutkin työt ovat täydellisiä (5Mo 32:4; Sr 3:14).
Jehovan ensimmäinen luomus oli hänen ”ainosyntyinen Poikansa” (Joh 3:16), ”Jumalan luomakunnan alku” (Il 3:14). Jehova käytti tätä ”koko luomakunnan esikoista” kaiken muun luomiseen, sen mitä on taivaissa ja sen mitä on maan päällä, ”näkyvien ja näkymättömien” (Kol 1:15–17). Johanneksen henkeytetty todistus tästä Pojasta, Sanasta, kuuluu: ”Kaikki tuli olemassaoloon hänen välityksellään, eikä ilman häntä tullut olemassaoloon mikään.” Tuo apostoli myös tunnistaa Sanan Jeesukseksi Kristukseksi, joka oli tullut lihaksi. (Joh 1:1–4, 10, 14, 17.) Hänen kuvaillaan personoituna viisautena sanovan: ”Jehova itse valmisti minut tiensä aluksi”, ja hän kertoo olostaan Jumalan, Luojan, seurassa Jehovan ”mestarityöntekijänä” (San 8:12, 22–31). Kun otetaan huomioon se, miten läheisessä kanssakäymisessä Jehova ja hänen ainosyntyinen Poikansa olivat tehdessään luomistyötä, ja se, että tuo Poika on ”näkymättömän Jumalan kuva” (Kol 1:15; 2Ko 4:4), niin on ilmeistä, että Jehova puhui ainosyntyiselle Pojalleen ja mestarityöntekijälleen sanoessaan: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme.” (1Mo 1:26.)
Luotuaan ainosyntyisen Poikansa Jehova saattoi taivaan enkelit olemassaoloon hänen välityksellään. Tämä tapahtui ennen maan perustamista, kuten Jehova paljasti kysellessään Jobilta: ”Missä oikein olit, kun minä perustin maan – –, kun aamutähdet yhdessä riemuitsivat ja kaikki Jumalan pojat puhkesivat suosionhuutoihin?” (Job 38:4–7.) Aineelliset taivaat ja maa ja kaikki alkuaineet tehtiin eli saatettiin olemassaoloon näiden taivaallisten henkiluomusten luomisen jälkeen. Ja koska Jehovalla on päävastuu kaikesta tästä luomistyöstä, se luetaan hänen ansiokseen (Ne 9:6; Ps 136:1, 5–9).
Kun Raamatussa sanotaan: ”Alussa Jumala loi taivaat ja maan” (1Mo 1:1), tapahtumien aika jätetään avoimeksi. Sen vuoksi sanan ”alussa” käyttö on kiistatta oikein riippumatta siitä, minkä ikäiseksi tiedemiehet pyrkivät määrittämään maapallon, eri planeetat ja muut taivaankappaleet. Aineellisten taivaiden ja maan luominen on tosiaan saattanut tapahtua miljardeja vuosia sitten.
Muita maata koskevia luomistöitä. Sen jälkeen kun 1. Mooseksen kirjassa on kerrottu aineellisten taivaiden ja maan luomisesta (1Mo 1:1, 2), tuon kirjan 1. luvussa ja aina 2. luvun jakeeseen 3 asti esitetään pääpiirteittäin muut maan päällä tehdyt luomistyöt. 1. Mooseksen kirjan 2. luvussa jakeesta 5 eteenpäin on rinnakkaiskertomus, jossa aletaan tarkastella tapahtumia siinä kolmannen ”päivän” vaiheessa, jolloin kuiva maankamara oli jo tullut esiin mutta maakasveja ei ollut vielä luotu. Siinä kerrotaan yksityiskohtia, joita ei mainita 1. Mooseksen kirjan 1. luvun yleisluonteisemmassa katsauksessa. Henkeytetyt muistiinmerkinnät kertovat kuudesta luomisjaksosta, joita sanotaan ”päiviksi”, ja seitsemännestä ajanjaksosta eli ”seitsemännestä päivästä”, jolloin Jumala lopetti maata koskevat luomistyönsä ja ryhtyi lepäämään (1Mo 2:1–3). Vaikka 1. Mooseksen kirjan kertomus maahan liittyvästä luomistyöstä ei esitäkään nykyään käytössä olevia yksityiskohtaisia kasvi- ja eläintieteellisiä luokituksia, siinä käytetyt termit kattavat riittävässä määrin eliöiden pääluokat ja osoittavat, että ne luotiin ja tehtiin niin, että ne lisääntyvät vain ”lajiensa” mukaan (1Mo 1:11, 12, 21, 24, 25; ks. LAJI).
Oheisesta taulukosta nähdään, mitä Jumala loi 1. Mooseksen kirjassa esitettyinä kuutena ”päivänä”.
MAATA KOSKEVAT JEHOVAN LUOMISTYÖT
Päivä
Luomistyöt
Jakeet
1
Valo; päivän ja yön erottaminen toisistaan
2
Laajuus, laajuuden alapuolella ja sen yläpuolella olevien vesien erottaminen
3
Kuiva maankamara; kasvillisuus
4
Taivaan valonlähteet alkavat näkyä maahan
5
Vesissä elävät sielut ja lentävät luomukset
6
Maaeläimet; ihminen
Ensimmäisen Mooseksen kirjan 1:1, 2:ssa kerrotaan ajasta, joka edelsi noita kuutta edellä mainittua ”päivää”. Kun nuo ”päivät” alkoivat, aurinko, kuu ja tähdet olivat jo olemassa, sillä niiden luomiseen viitataan 1. Mooseksen kirjan 1:1:ssä. Mutta ennen näitä kuutta luomistyön ”päivää” ”maa oli vailla muotoa ja autio, ja pimeys oli vesisyvyyden pinnalla” (1Mo 1:2). Ilmeisesti maa oli edelleen kietoutuneena pilvikerrosten vaippaan, mikä esti valoa pääsemästä sen pinnalle.
Kun Jumala sanoi ensimmäisenä päivänä: ”Tulkoon valoa”, niin ilmeisesti pilvikerrosten läpi pääsi hajavaloa, vaikka tuon valon lähteitä ei voitukaan vielä nähdä maan pinnalta. Vaikuttaa siltä, että tämä oli asteittainen prosessi, kuten kääntäjä J. W. Watts osoittaa: ”Ja vähitellen valo tuli olemassaoloon.” (1Mo 1:3, A Distinctive Translation of Genesis.) Jumala erotti valon ja pimeyden toisistaan ja nimitti valon ”päiväksi” ja pimeyden ”yöksi”. Tämä osoittaa, että kiertäessään aurinkoa maapallo pyöri akselinsa ympäri, niin että sen itäisellä ja läntisellä pallonpuoliskolla oli valoisia ja pimeitä ajanjaksoja (1Mo 1:3, 4).
Toisena päivänä Jumala teki laajuuden erottamalla ”vedet vesistä”. Osa vesistä jäi maan päälle, mutta suuri määrä vettä kohotettiin korkealle maanpinnan yläpuolelle, ja näiden väliin syntyi laajuus. Jumala nimitti laajuuden ”taivaaksi”, mutta tämä viittasi sen suhteeseen maahan, sillä laajuuden yläpuolelle asetettujen vesien ei sanota sisältäneen tähtiä eikä muita taivaankappaleita. (1Mo 1:6–8; ks. LAAJUUS.)
Kolmantena päivänä maan päällä olevat vedet kokoontuivat Jumalan ihmeitä tekevän voiman vaikutuksesta ja kuiva maankamara tuli näkyviin; Jumala nimitti sen ”maaksi”. Tänä samana päivänä Jumala toimi – ei sattuman eikä evoluutioprosessin kautta – siirtääkseen elämänvoiman aineen atomeihin, niin että ruoho, kasvit ja hedelmäpuut saatettiin olemassaoloon. Kukin näistä kolmesta yleisluokasta pystyi lisääntymään ’lajinsa’ mukaan. (1Mo 1:9–13.)
Valonlähteitä koskeva Jumalan tahto toteutettiin neljäntenä päivänä, sillä kertomuksessa sanotaan: ”Jumala ryhtyi tekemään kahta suurta valonlähdettä, suurempaa valonlähdettä hallitsemaan päivää ja vähäisempää valonlähdettä hallitsemaan yötä, ja myös tähtiä. Siten Jumala pani ne taivaiden laajuuteen paistamaan maan päälle ja hallitsemaan päivällä ja yöllä sekä erottamaan valon ja pimeyden toisistaan.” (1Mo 1:16–18.) Näitä valonlähteitä koskevan kuvauksen perusteella suurempi valonlähde oli aivan ilmeisesti aurinko ja vähäisempi kuu, vaikka aurinko ja kuu mainitaankin Raamatussa varsinaisesti vasta Nooan päivien vedenpaisumuskertomuksen jälkeen (1Mo 15:12; 37:9).
Jo aiemmin, ensimmäisenä ”päivänä”, oli käytetty ilmausta: ”Tulkoon valoa.” Tuossa kohdassa ”valoksi” käännetty heprealainen sana on ʼōr, ja se tarkoittaa valoa yleismerkityksessä. Mutta neljännen ”päivän” yhteydessä käytetäänkin heprealaista sanaa ma·ʼōrʹ, joka merkitsee valonlähdettä (1Mo 1:14). Ilmeisesti siis ensimmäisenä ”päivänä” hajavaloa pääsi pilviverhon läpi, mutta tuon valon lähteitä ei voitu nähdä maanpinnalta. Neljäntenä ”päivänä” tilanne kuitenkin ilmeisesti muuttui.
On myös huomionarvoista, ettei 1. Mooseksen kirjan 1:16:ssa ole käytetty heprealaista verbiä ba·raʼʹ ’luoda’. Sen sijaan on käytetty heprean verbiä ʽa·sahʹ, joka merkitsee ’tehdä’. Koska aurinko, kuu ja tähdet sisältyvät 1. Mooseksen kirjan 1:1:ssä mainittuihin ”taivaisiin”, ne luotiin kauan ennen neljättä päivää. Neljäntenä päivänä Jumala ryhtyi ”tekemään” näitä taivaankappaleita siinä mielessä, että hän asetti ne uuteen suhteeseen maanpintaan ja sen yläpuolella olevaan laajuuteen nähden. Sanat ”Jumala pani ne taivaiden laajuuteen paistamaan maan päälle” osoittavat, että ne voitiin nyt nähdä maanpinnalta ikään kuin ne olisivat olleet laajuudessa. Valonlähteiden oli myös ”oltava merkkeinä sekä vuodenaikojen ja päivien ja vuosien osoittajina”, joten ne ohjaisivat ihmistä myöhemmin eri tavoin (1Mo 1:14).
Viidennen päivän tunnusomainen piirre oli ensimmäisten eläinsielujen luominen maan päälle. Jumalan voimalla ei silloin valmistettu ainoastaan yhtä luomusta, jonka Jumala olisi tarkoittanut kehittyvän muiksi elämänmuodoiksi, vaan luotuja eläviä sieluja kirjaimellisesti vilisi. Siitä sanotaan: ”Jumala ryhtyi luomaan suuria merihirviöitä ja kaikkia liikkuvia eläviä sieluja, joita vilisi vesissä lajiensa mukaan, ja kaikkia siivekkäitä lentäviä luomuksia lajiensa mukaan.” Se mitä Jumala oli tehnyt, miellytti häntä, ja hän siunasi nuo luomukset ja itse asiassa käski niiden ’lisääntyä’, mikä oli mahdollista, sillä Jumala oli antanut näille monenlaisiin kantalajeihin kuuluville luomuksille kyvyn lisääntyä ”lajiensa mukaan”. (1Mo 1:20–23.)
Kuudentena päivänä ”Jumala ryhtyi tekemään maan villieläimiä lajiensa mukaan ja kotieläimiä lajiensa mukaan sekä kaikkia muita maan liikkuvia eläimiä lajiensa mukaan”, ja työn tulos oli hyvä, kuten kaikki Jumalan aiemmatkin luomistyöt (1Mo 1:24, 25).
Kuudennen luomispäivän loppupuolella Jumala saattoi olemassaoloon aivan uudenlaisen luomuksen, joka oli korkeampi kuin eläimet mutta alempi kuin enkelit. Se oli ihminen, joka luotiin Jumalan kuvaksi ja hänen kaltaisekseen. 1. Mooseksen kirjan 1:27:ssä todetaan vain lyhyesti ihmisistä, että ”mieheksi ja naiseksi hän [Jumala] loi heidät”, mutta 1. Mooseksen kirjan 2:7–9:ssä oleva rinnakkaiskertomus osoittaa, että Jehova Jumala muodosti ihmisen maan tomusta, puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen, ja ihmisestä tuli elävä sielu, jolle annettiin paratiisikoti ja ravintoa. Tässä tapauksessa Jehova käytti luomistyössään maan alkuaineita, ja muodostettuaan miehen hän loi naisen käyttämällä perustana yhtä Aadamin kylkiluuta. (1Mo 2:18–25.) Kun nainen oli luotu, oli ihmisen ”laji” valmis (1Mo 5:1, 2).
Sitten Jumala siunasi ihmiset ja käski ensimmäistä miestä ja hänen vaimoaan: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja alistakaa se valtaanne, ja vallitkaa meren kaloja ja taivaiden lentäviä luomuksia sekä kaikkia elollisia, jotka liikkuvat maan päällä.” (1Mo 1:28; vrt. Ps 8:4–8.) Jumala huolehti ihmisistä ja muista maallisista luomuksista riittävässä määrin antamalla näille ”kaikki vihreät kasvit ravinnoksi”. Henkeytetty kertomus sanoo tuon luomistyön tuloksista: ”Sen jälkeen Jumala katsoi kaikkea, minkä hän oli tehnyt, ja katso, se oli erittäin hyvää.” (1Mo 1:29–31.) Kun kuudes päivä oli saatu menestyksellisesti päätökseen ja Jumala oli tehnyt luomistyön valmiiksi, ”hän ryhtyi lepäämään seitsemäntenä päivänä kaikesta työstään, jonka hän oli tehnyt” (1Mo 2:1–3).
Jokaisen kuuden luomispäivän saavutusten tarkastelu päättyy toteamukseen: ”Ja tuli ilta ja tuli aamu”, ensimmäinen, toinen, kolmas jne. päivä (1Mo 1:5, 8, 13, 19, 23, 31). Koska kunkin luomispäivän pituus oli enemmän kuin 24 tuntia (kuten myöhemmin osoitetaan), tämä ilmaus ei tarkoita kirjaimellista iltaa ja aamua, vaan se on kuvaannollinen. Illalla kaikki on epäselvää, mutta aamulla kaikki on selvästi nähtävissä. Kunkin luomisjakson eli ”päivän” ”iltana” eli alussa Jumalan tarkoitus tuon päivän suhteen oli epäselvä enkelitarkkailijoille, joskin täysin selvä Jumalalle. Mutta kun ”aamu” saapui, se valaisi täysin Jumalan tarkoituksen tuon päivän suhteen, koska tuo tarkoitus oli siihen mennessä toteutettu. (Vrt. San 4:18.)
Luomispäivien pituus. Raamatussa ei määritetä kunkin luomisjakson pituutta. Kaikki nuo kuusi jaksoa ovat kuitenkin päättyneet, sillä kuudennesta päivästä sanotaan (samaan tapaan kuin kaikista sitä edeltäneistä viidestä päivästä): ”Ja tuli ilta ja tuli aamu; kuudes päivä.” (1Mo 1:31.) Näin ei kuitenkaan sanota seitsemännestä päivästä, jona Jumala ryhtyi lepäämään, mikä viittaa siihen, että se jatkui (1Mo 2:1–3). Lisäksi Paavali osoitti yli 4000 vuotta seitsemännen päivän eli Jumalan lepopäivän alkamisen jälkeen, että se oli vieläkin meneillään. Hän viittasi Heprealaiskirjeen 4:1–11:ssä Daavidin aiempiin sanoihin (Ps 95:7, 8, 11) ja 1. Mooseksen kirjan 2:2:een kehottaessaan: ”Tehkäämme sen tähden kaikkemme päästäksemme siihen lepoon.” Tuon apostolin aikaan mennessä seitsemäs päivä oli jatkunut jo tuhansia vuosia, eikä se ollut vieläkään päättynyt. Ilmeisesti Raamatussa (Mt 12:8) ”sapatin Herraksi” nimitetyn Jeesuksen Kristuksen tuhatvuotinen hallituskausi on osa tuota suurta sapattia, Jumalan lepopäivää (Il 20:1–6). Tämä merkitsisi sitä, että Jumalan lepopäivän alusta sen loppuun kuluisi tuhansia vuosia. 1. Mooseksen kirjan 1:3–2:3:ssa luetellut päivät, joista viimeinen on sapatti, muodostavat viikon, joka näyttää vastaavan sitä viikkoa, johon israelilaiset jakoivat aikansa ja jonka seitsemäntenä päivänä he viettivät sapattia Jumalan tahdon mukaisesti (2Mo 20:8–11). Ja koska seitsemäs päivä on jatkunut tuhansia vuosia, voidaan johdonmukaisesti päätellä, että kukin kuudesta luomisjaksosta eli päivästä kesti ainakin tuhansia vuosia.
Se että päivä voi olla pitempi kuin 24 tuntia, osoitetaan 1. Mooseksen kirjan 2:4:ssä, jossa kaikkia luomisjaksoja sanotaan yhdeksi ”päiväksi”. Siihen viittaa myös Pietarin henkeytetty huomio: ”Yksi päivä on Jehovalle kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.” (2Pi 3:8.) Se että kunkin luomispäivän katsotaan kestäneen pitkään, tuhansia vuosia, ei vain 24 tuntia, on paremmin sopusoinnussa itse maasta löydettyjen todisteiden kanssa.
Luomistyöt edelsivät ihmisen keksintöjä. Tuhansia vuosia ennen monia ihmisten tekemiä keksintöjä Jehova oli jo soveltanut noita keksintöjä luomuksiinsa. Esimerkiksi linnut lensivät jo vuosituhansia ennen lentokoneiden kehittämistä. Helmiveneet ja seepiat käyttävät sukellusveneiden tavoin sukellustankkeja laskeutuakseen ja noustakseen meressä. Mustekaloihin kuuluvat tursaat ja kalmarit käyttävät hyväkseen reaktioperiaatetta. Lepakot ja delfiinit ovat kaikuluotainasiantuntijoita. Useilla matelijoilla ja merilinnuilla on elimistössään oma ”suolanpoistolaitos”, jonka ansiosta ne voivat juoda merivettä.
Termiiteillä on nerokkaasti suunniteltujen pesiensä ja veden käyttönsä ansiosta kodeissaan ilmastointi. Mikroskooppiset kasvit, hyönteiset, kalat ja puut käyttävät eräänlaista ”pakkasnestettä”. Joidenkin käärmeiden, sääskien, malleekanojen ja kekokanojen elimistön lämpömittarit voivat aistia asteen murto-osien suuruisia lämpötilaeroja. Yhteiskunta-ampiaiset (esim. herhiläiset) tekevät paperia.
Hehkulampun keksiminen luetaan Thomas Edisonin ansioksi, mutta hehkulampun haittapuolena on se, että energiaa kuluu hukkaan lämpönä. Jehovan luomukset – sienieläimet, sienet, bakteerit, kiiltomadot, hyönteiset ja kalat – tuottavat kylmää valoa, jopa monenväristä kylmää valoa.
Monilla muuttolinnuilla on päässään olevan kompassin lisäksi biologinen kello. Joillakin mikroskooppisilla bakteereilla on kiertomäntämoottorin vastineita, joita ne voivat pyörittää eteen- tai taaksepäin.
Hyvällä syyllä psalmissa 104:24 sanotaan: ”Miten monet ovatkaan tekosi, oi Jehova! Kaikki ne olet viisaasti tehnyt. Maa on täynnä tuotteitasi.”
Jotkut yrittävät yhdistää Raamatun luomiskertomuksen pakanamytologian kertomuksiin, esimerkiksi tunnettuun babylonialaiseen luomiseepokseen. Muinaisessa Babylonissa oli oikeastaan useitakin luomistaruja, mutta kuuluisaksi niistä on tullut se myytti, joka liittyy Mardukiin, Babylonin kansallisjumalaan. Lyhyesti sanottuna siinä kerrotaan Tiamat-nimisestä jumalattaresta ja Apsu-nimisestä jumalasta, joista tuli muiden jumalien vanhempia. Noiden jumalien toiminta kävi Apsulle niin ahdistavaksi, että hän päätti tuhota ne. Yksi näistä jumalista, Ea, kuitenkin tappoi Apsun, ja kun Tiamat yritti kostaa sen, Ean poika Marduk tappoi hänet, halkaisi sen jälkeen hänen ruumiinsa ja muodosti sen toisesta puolikkaasta taivaan ja käytti toista puolikasta maan valmistamiseen. Sen jälkeen Marduk loi ihmiskunnan (Ean avulla) Kingu-nimisen jumalan, Tiamatin joukkojen johtajan, verestä.
Lainattiinko Raamatussa babylonialaisia luomiskertomuksia?
P. J. Wiseman huomauttaa kirjassaan, että kun babylonialaiset luomistaulut alun perin löydettiin, jotkut tutkijat uskoivat, että lisälöydöt ja tutkimukset osoittaisivat noiden taulujen ja 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksen vastaavan toisiaan. Jotkut ajattelivat käyvän ilmi, että 1. Mooseksen kirjan kertomus olisi lainattu babylonialaisesta kertomuksesta. Sittemmin tehdyt löydöt ja tutkimukset ovat kuitenkin tuoneet ilmi vain sen, miten suuri kuilu näiden kahden kertomuksen välillä vallitsee. Ne eivät ole rinnakkaisia. Wiseman lainaa British Museumin johtokunnan jäsenten julkaisua The Babylonian Legends of the Creation and the Fight Between Bel and the Dragon, ja heidän mukaansa ”babylonialaisen ja heprealaisen kertomuksen peruskäsitykset poikkeavat toisistaan olennaisesti”. Hän itse toteaa: ”On enemmän kuin sääli, että monet teologit eivät välitä pysyä nykyaikaisten arkeologisten tutkimusten tasalla vaan jatkuvasti toistavat nykyään vääräksi osoitettua teoriaa, jonka mukaan heprealaiset ’lainasivat’ babylonialaisia lähteitä.” (Creation Revealed in Six Days, Lontoo 1949, s. 58.)
Vaikka jotkut ovatkin viitanneet näennäisiin samankaltaisuuksiin em. babylonialaisen eepoksen ja 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksen välillä, edellä esitetystä Raamatun luomiskertomuksen tarkastelusta ja babylonialaisen myytin lyhennelmästä käy helposti ilmi, että ne eivät todellisuudessa ole samanlaiset. Sen vuoksi niiden yksityiskohtainen vertaileva analysointi on tarpeetonta. Tarkastellessaan näiden kertomusten näennäisiä samankaltaisuuksia ja eroja (esim. tapahtumien järjestystä) professori George A. Barton kuitenkin huomautti: ”Tärkeämpää on näissä kahdessa ilmenevien uskonnollisten käsitysten välinen ero. Babylonialainen runoelma on mytologinen ja polyteistinen. Sen käsitys jumaluudesta ei ole lainkaan ylevä. Sen jumalat rakastavat ja vihaavat; he punovat juoniaan, taistelevat ja tuhoavat. Esitaistelija Marduk voittaa vasta raivoisan kamppailun jälkeen, joka verottaa hänen voimiaan äärimmilleen. Toisaalta 1. Mooseksen kirjasta heijastuu erittäin ylevä monoteismi. Jumala on niin perinpohjaisesti kaikkien kaikkeuden elementtien herra, että ne tottelevat hänen pienintäkin vihjaustaan. Hän hallitsee kaikkea vaivatta. Hän puhuu, ja niin tapahtuu. Jos oletetaan, kuten useimmat tutkijat olettavat, että näillä kahdella kertomuksella on jotain yhteistä, niin paras tapa vahvistaa Raamatun kertomuksen henkeytys on panna se rinnakkain babylonialaisen kertomuksen kanssa. Kun luemme 1. Mooseksen kirjan kyseisen luvun nykyään, se paljastaa meille yhä yhden Jumalan majesteettiuden ja voiman ja synnyttää nykyajan ihmisessä, niin kuin se synnytti muinaisissa heprealaisissakin, palvovan asenteen Luojaa kohtaan.” (Archaeology and the Bible, 1949, s. 297, 298.)
Vanhoista luomismyyteistä yleensä on sanottu: ”Vielä ei ole löydetty ainoatakaan myyttiä, joka selvästi viittaisi kaikkeuden luomiseen, ja niille, joissa käsitellään kaikkeuden järjestyksellisyyttä ja sen kulttuuriprosesseja, ihmisen luomista ja sivistyksen vakiinnuttamista, on tunnusomaista polyteismi ja jumalien kamppailu ylivallasta, mikä on merkittävä vastakohta 1Mo 1–2:n hepr. monoteismille.” (New Bible Dictionary, toim. J. Douglas, 1985, s. 247.)
”Uusi luomus”. Kuudennen luomisjakson eli ”päivän” jälkeen Jehova lopetti maata koskevan luomistyönsä (1Mo 2:2). Mutta hän on tehnyt paljon suurenmoista hengellisesti. Esimerkiksi apostoli Paavali kirjoitti: ”Jos siis joku on Kristuksen yhteydessä, hän on uusi luomus.” (2Ko 5:17.) Se että on Kristuksessa tai ”Kristuksen yhteydessä”, merkitsee tässä sitä, että on ykseydessä hänen kanssaan hänen ruumiinsa, hänen morsiamensa, jäsenenä (Joh 17:21; 1Ko 12:27). Jotta joku yksilö voisi päästä tällaiseen suhteeseen, Jehova Jumala vetää hänet Poikansa luo ja siittää tuon yksilön pyhällä hengellä. Jumalan hengestäsiinneenä poikana hän on ”uusi luomus” ja hänen odotteenaan on päästä Jeesuksen Kristuksen kanssa osalliseksi taivaallisesta Valtakunnasta. (Joh 3:3–8; 6:44.)
Uudelleen luominen. Jeesus puhui apostoleilleen myös ”uudelleen luomisesta” ja liitti sen aikaan, ”jolloin Ihmisen Poika istuu loistoisalle valtaistuimelleen” (Mt 19:28; Lu 22:28–30). ”Uudelleen luomiseksi” käännetty kreikkalainen sana on pa·lin·ge·ne·siʹa, ja se koostuu osista, jotka merkitsevät ’jälleen, uudelleen, vielä kerran’ ja ’synty, syntyminen’. Filon käytti tuota sanaa maailman uudelleen järjestämisestä vedenpaisumuksen jälkeen. Josefus käytti sitä Israelin uudelleen perustamisesta pakkosiirtolaisuuden jälkeen. G. Kittelin toimittamassa sanakirjassa Theological Dictionary of the New Testament (saksasta käänt. G. Bromiley, 1964, I osa, s. 688) sanotaan, että sanan pa·lin·ge·ne·siʹa käyttö Matteuksen 19:28:ssa ”on täysin sopusoinnussa Filonin ja Josefuksen sanankäytön kanssa”. Tässä ei siis viitata mihinkään uuteen luomukseen vaan sellaiseen uudestisyntymiseen eli uudistumiseen, jonka välityksellä Jehovan tarkoitus maan suhteen toteutetaan täysin. (Ks. HEIMO: ”Tuomitsemaan Israelin kahtatoista heimoa”.)
Tottelevaiselle ihmiskunnalle, ”luomakunnalle”, joka ”vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistoisaan vapauteen”, vakuutetaan, että se saa suurenmoisia siunauksia Valtakunnan hallinnon alaisuudessa (Ro 8:19–21; ks. JUMALAN POIKA [POJAT]: Jumalan lasten loistoisa vapaus). Tässä Jumalan lupaamassa ja luomassa asiainjärjestelmässä ’asuu vanhurskaus’ (2Pi 3:13). Sen perustamisen varmuutta tähdentävät Johanneksen Ilmestyksessä kuvailema näky ja hänen sanansa: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan.” (Il 21:1–5.)