Raamatussa ”luonto” tarkoittaa jonkin perusrakennetta tai -koostumusta. Se voi tarkoittaa sitä, mitä joku on synnynnäisesti, ja se voi viitata myös perittyihin ominaisuuksiin liittyvään tottumukseen. Joskus se tarkoittaa elimistön fyysisiä tarpeita. Kreikankieliset sanat fyʹsis ja fy·si·kosʹ (adjektiivimuoto) käännetään yleensä vastineilla ”luonto” ja ”luonnollinen”.

Ihmiset ja eläimet. Se, että ihmisellä on eri luonto kuin eläimillä ja ettei kaikilla eläimilläkään ole samanlaista luontoa, ilmenee Jaakobin kirjeen 3:7:stä: ”Sillä jokainen villieläinten sekä lintujen ja ryömivien eläinten ja merieläinten laji [kreik. fyʹsis ’luonto’] on ihmiskunnan [tēi fyʹsei tēi an·thrō·piʹnēi ’ihmiselle kuuluvan luonnon’] kesytettävissä ja onkin sen kesyttämä.” Tämä ”luonnon” erilaisuus ilmentää Jumalan luomakunnan moninaisuutta, ja se pysyy voimassa sen Jumalan lain vuoksi, että kukin lisääntyy oman lajinsa mukaan (1Mo 1:20–28; vrt. 1Ko 15:39).

Jumalallinen luonto. Jumalan taivaallisilla henkiluomuksilla on myös oma luontonsa. Apostoli Pietari kirjoitti kristityille tovereilleen, Jeesuksen Kristuksen hengellisille veljille, ”kallisarvoisista ja hyvin suurenmoisista lupauksista”, jotta he tulisivat niiden välityksellä ”osallisiksi jumalallisesta luonnosta [fyʹse·ōs]” (2Pi 1:4). Pietari osoittaa ensimmäisessä kirjeessään, että tällä tarkoitetaan osallisuutta Kristuksen kanssa hänen kirkkaudessaan henkipersoonina: ”Jumala – – synnytti meidät uudelleen elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen välityksellä, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja kuihtumattomaan perintöön. Se on varattuna taivaissa teitä varten.” (1Pi 1:3, 4.) ”Jumalallisen luonnon” saamiseksi tarvitaan luonnon muuttumista kuoleman ja ylösnousemuksen kautta, kuten apostoli Paavali selvästi osoittaa 1. Korinttilaiskirjeen 15. luvussa. Hän selittää, että kristityn täytyy kuolla ja että hänet on herätettävä kuolleista erilaisessa – hengellisessä – ruumiissa, mikä vaatii muutosta (1Ko 15:36, 38, 44, 49, 51).

Synnynnäinen luonto. Paavali sanoo, että hänen maanmiehensä juutalaiset ovat ’luonnostaan juutalaisia’ eli syntyneitä juutalaisista vanhemmista, jotka olivat Israelin eli Jaakobin lapsia (Ga 2:15; vrt. Ro 2:27).

Oliivipuukuvauksessaan hän sanoo lihallisia juutalaisia jalon oliivipuun luonnollisiksi (ka·taʹ fyʹsin ’luonnon mukaan’) oksiksi. Hän sanoo pakanakristityille: ”Sillä jos sinut hakattiin pois oliivipuusta, joka on luonnostaan villi, ja oksastettiin luonnonvastaisesti jaloon oliivipuuhun, niin kuinka paljon ennemmin tulevatkaan nämä, jotka ovat luonnollisia, oksastetuiksi omaan oliivipuuhunsa!” (Ro 11:21–24.) Villi oliivipuu on hedelmätön tai tuottaa vain ala-arvoista hedelmää, mutta Välimeren maissa on yleinen tapa oksastaa jalostettujen oliivipuiden oksia villiin oliivipuuhun, jotta siitä saataisiin hyviä hedelmiä. Paavali kuitenkin viittasi harvinaisempaan tapaan oksastaa villin oliivipuun oksa jaloon puuhun. Hän sanoo tätä jälkimmäistä oksastamista ”luonnonvastaiseksi” ja käyttää sitä esimerkkinä korostaakseen Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä, jota hän osoitti pakanoita kohtaan korvatessaan ”luonnolliset oksat” heillä. Jehova oli ”jalostanut” juutalaisia vuosisatojen ajan, mutta pakanat olivat olleet ”villejä”, sillä heillä ei ollut ollut oikeaa uskontoa eivätkä he olleet tuottaneet hedelmää Jumalalle. Mutta nyt heidät voitiin saada tuottamaan hyvää hedelmää. Jehova saisi tämän aikaan onnistuneen ”oksastamisen” välityksellä.

Yrittäessään todistelullaan estää galatalaisia  joutumasta juutalaisuuteen kuuluvien opetusten orjiksi Paavali sanoi lisäksi: ”Kun ette tunteneet Jumalaa, olitte niiden orjina, jotka eivät luonnostaan ole jumalia.” Nämä väärät jumalat, joita he olivat palvoneet, eivät olleet alkuperänsä ja aikaansaannostensa perusteella selvästikään todellisia jumalia; ne eivät voineet mitenkään päästä sellaiseen asemaan. Niillä ei ensiksikään ollut mitään valtuuksia olla jumalia, eikä niillä ollut myöskään luonnossaan tai rakenteessaan jumalallisia ominaisuuksia. (Ga 4:8.)

Omatunto. Ihmisillä on eräitä synnynnäisiä piirteitä ja ominaisuuksia, jotka on oikeastaan pantu ihmiseen alusta alkaen. Apostoli Paavali puhuu omastatunnosta tai ainakin sen jäänteestä, joka on langenneessa ihmisessä vieläkin, vaikka hän on monin tavoin harhautunut pois Jumalasta ja ollut ilman hänen lakiaan. Tämä selittää sen, miksi kaikilla kansoilla on monia lakeja, jotka ovat sopusoinnussa vanhurskauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa, ja miksi monet yksilöt noudattavat joitakin hyviä periaatteita. Paavali sanoo: ”Sillä aina kun kansakuntien ihmiset, joilla ei ole lakia, luonnostaan tekevät lakiin kuuluvaa, niin he, vaikka heillä ei ole lakia, ovat laki itselleen. Juuri he osoittavat, että lain sisällys on kirjoitettu heidän sydämeensä, kun heidän omatuntonsa todistaa heidän kanssaan ja heidän omat ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.” (Ro 2:14, 15.)

Kirjeessään Korintin seurakunnalle Paavali käsitteli muun muassa johtoasemaa koskevaa kysymystä ja kiinnitti huomion sääntöön, jonka mukaan naisen oli peitettävä päänsä alamaisuuden merkiksi rukoillessaan tai profetoidessaan seurakunnan edessä. Hän valaisee tätä sanomalla: ”Eikö itse luonto opeta teille, että jos miehellä on pitkä tukka, se on hänelle häpeäksi, mutta jos naisella on pitkä tukka, se on hänelle kunniaksi? Sillä hänen tukkansa on annettu hänelle päähineen sijaan.” (1Ko 11:14, 15.)

Paavalin viittaus ”itse luontoon” ei selvästikään tarkoittanut pelkästään ”tapaa”, jonka hän mainitsee jakeessa 16 naisten pään peittämisen yhteydessä. Myös perimä vaikutti todennäköisesti siihen, mitä Korintin kristityt pitivät luonnollisena. Eurooppalaisten (esim. kreikkalaisten) naisten hiukset kasvavat tavallisesti paljon pitemmiksi kuin miesten hiukset, jos niitä ei leikata. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa itämaalaisten ja intiaanien suorasta tukasta eikä mustaihoisten ja melanesialaisten kähärästä tukasta.

Korintin kristityt tunsivat omat perinnölliset piirteensä, ja lisäksi he tiesivät, että miehillä oli yleensä tapana leikata hiuksensa suhteellisen lyhyiksi. Tämä oli yleistä myös juutalaisten miesten keskuudessa, joten nasiirien pitkä, leikkaamaton tukka oli merkkinä siitä, että nuo miehet eivät noudattaneet yleistä tapaa (4Mo 6:5). Juutalaisilla naisilla sitä vastoin oli tavallisesti varsin pitkät hiukset (Lu 7:38; Joh 11:2). Jos kreikkalaisessa Korintin kaupungissa asuvalla naisella oli paljaaksi ajeltu tai aivan lyhyeksi leikattu tukka, se osoitti, että hän oli orja tai että häntä häväistiin, koska hänet oli saatu kiinni haureudesta tai aviorikoksesta (1Ko 11:6).

Kun Paavali siis sanoi ”itse luonnon” opettavan heitä, hänellä oli ilmeisesti mielessään erilaisia asioita, jotka vaikuttivat heidän näkemykseensä siitä, mikä oli luonnollista.

Kysyessään: ”Eikö itse luonto opeta teille – –?” Paavali ei personoinut luontoa, ikään kuin se olisi jumalatar. Jumala on antanut ihmiselle järjen. Tarkkailemalla ja pohdiskelemalla sitä, miten Jumala on jonkin tehnyt ja mitä sen erilaisista käyttötavoista on seurauksena, ihminen voi oppia paljon siitä, mikä on sopivaa. Todellisuudessa Jumala opettaa häntä, ja jos Jumalan sana on antanut ihmisen mielelle oikean suunnan, hän voi nähdä asiat oikeasta näkökulmasta ja oikeassa suhteessa ja siten käsittää, mikä on luonnollista ja mikä luonnotonta. Tällä tavoin ihminen voi saada tässä suhteessa valmennetun omantunnon ja välttyä siltä, että hänen omatuntonsa saastuisi ja hyväksyisi luonnonvastaisuuksia. (Ro 1:26, 27; Tit 1:15; 1Ko 8:7.)

Ruumiin luonnollinen käyttö. Miesten ja naisten on väärin käyttää ruumistaan jollakin tavalla, joka ei ole sopusoinnussa niiden toimintojen kanssa, joita varten Jumala sen loi. Se mikä tässä mielessä on luonnonvastaista, on syntiä. Raamatussa kerrotaan siitä epäpuhtaudesta ja tuomiosta, jonka sellaista harjoittavat aiheuttavat itselleen: ”Sen vuoksi Jumala jätti heidät häpeällisten sukupuolisten himojen valtaan, sillä sekä heidän naisensa vaihtoivat luonnollisen [fy·si·kēnʹ] käyttönsä luonnonvastaiseen että myös miehet jättivät samoin naisen luonnollisen käytön ja syttyivät himossaan kiihkeästi toisiinsa, miespuoliset miespuolisiin, ja tekivät sitä, mikä on rivoa, ja saivat itseensä vastineeksi täyden palkan, joka heidän erheestään oli määrä tulla.” Sellaiset ihmiset alentuvat eläinten tasolle. (Ro 1:26, 27; 2Pi 2:12.) He juoksevat väärien  lihan halujen perään, sillä he ovat eläinten tavoin vailla järkeä ja hengellisyyttä (Ju 7, 10).

Syntymä. Eräs kreikankielinen sana, joka myös käännetään joskus vastineella ”luonnollinen” ja joka merkitsee kirjaimellisesti ’syntymistä’ tai ’syntyä’, on geʹne·sis. Jaakob puhuu ”miehestä, joka katselee luonnollisia kasvojaan [kirjm. ”syntymänsä kasvoja”] peilistä” (Ja 1:23). Hän sanoo myös, että ’kieli on tuli’ ja että se ”sytyttää luonnollisen elämän pyörän [kirjm. ”syntymän pyörän”] liekkiin” (Ja 3:5, 6). Jaakob tarkoittaa tässä ilmeisesti pyörää, esim. vaununpyörää, joka voi syttyä tuleen hehkuvaksi kuumenneesta akselista. Kielikin voi sytyttää liekkiin koko sen elämänpiirin, johon ihminen on syntynyt, ja tehdä hänen elämästään noidankehän ja jopa johtaa siihen, että hän tuhoutuu ikään kuin tulessa.