Tällä sanalla käännetään kreikankielinen sana koʹsmos aina, kun se esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa, lukuun ottamatta 1. Pietarin kirjeen 3:3:a, jossa se käännetään ”kaunistukseksi”. ”Maailma” voi tarkoittaa 1) ihmiskuntaa kokonaisuutena riippumatta ihmisten moraalisesta tilasta tai elintavasta, 2) niitä inhimillisiä olosuhteita, joihin joku syntyy ja joissa hän elää (ja tässä merkityksessä se tarkoittaa joskus aivan samaa kuin kreikkalainen sana ai·ōnʹ ’asiainjärjestelmä’), tai 3) sitä osaa ihmiskunnasta, joka on erillään Jehovan hyväksytyistä palvelijoista.

Joissakin raamatunkäännöksissä (esim. Kuningas Jaakon käännöksessä) sanaa ”maailma” on käytetty sekä sanan koʹsmos että ajoittain kolmen muun kreikankielisen sanan (gē, ai·ōnʹ ja oi·kou·meʹnē) vastineena sekä viiden hepreankielisen sanan (ʼeʹrets, ḥeʹdel, ḥeʹled, ʽō·lamʹ ja te·velʹ) vastineena. Tämä hämärsi ja sekoitti näiden sanojen merkitystä, minkä vuoksi niitä sisältäviä raamatunkohtia oli vaikea ymmärtää oikein. Uudemmissa käännöksissä tätä hämmennystä on huomattavasti hälvennetty.

Heprealainen sana ʼeʹrets ja kreikkalainen sana gē (josta on johdettu sanat geografia ’maantiede’ ja geologia) tarkoittavat ”maata” eri merkityksissään (1Mo 6:4; 4Mo 1:1; Mt 2:6; 5:5; 10:29; 13:5), vaikka ne voivatkin joskus edustaa kuvaannollisesti maapallon asukkaita, kuten psalmissa 66:4 ja Ilmestyksen 13:3:ssa. Sekä ʽō·lamʹ (hepr.) että ai·ōnʹ (kreik.) liittyvät pohjimmiltaan epämääräisen pituiseen ajanjaksoon (1Mo 6:3; 17:13; Lu 1:70). Ai·ōnʹ voi tarkoittaa myös ’asiainjärjestelmää’, joka on tunnusomainen jollekin ajanjaksolle tai aikakaudelle (Ga 1:4). Ḥeʹled (hepr.) merkitsee jokseenkin samaa, ja se voidaan kääntää esim. vastineilla ”elinaika” ja ”asiainjärjestelmä” (Job 11:17; Ps 17:14). Oi·kou·meʹnē (kreik.) tarkoittaa ”asuttua maata” (Lu 21:26), ja te·velʹ (hepr.) voidaan kääntää ”tuottoisaksi maaksi” (2Sa 22:16). Ḥeʹdel (hepr.) esiintyy vain Jesajan 38:11:ssä, ja vuoden 1992 kirkkoraamatussa se on käännetty sanalla ”maailma” ilmauksessa ”maailman asukkaat”. Teoksessa The Interpreter’s Dictionary of the Bible (toim. G. Buttrick, 1962, 4. osa, s. 874) ehdotetaan käännöstä ”lakkaamisen (maailman) asukkaat”, koska useimmat tutkijat ovat sen mukaan niiden heprealaisten käsikirjoitusten lukutavan kannalla, joissa on käytetty sanaa ḥeʹled sanan ḥeʹdel sijasta. Uuden maailman käännöksessä tämä ilmaus on käännetty ”lakkaamisen maan asukkaat”. (Ks. AIKAKAUSI [AIONI]; ASIAINJÄRJESTELMÄT; MAA.)

”Kosmos” ja sen merkitykset. Kreikankielisen sanan koʹsmos perusmerkitys on ’järjestys’ tai ’järjestely’. Ja silloin kun kauneuden käsitteeseen liittyy järjestys ja sopusuhtaisuus, koʹsmos sisältää myös sen ajatuksen, ja siksi kreikkalaiset tarkoittivat sillä usein varsinkin naisten ’kaunistusta’. Siinä merkityksessä sitä käytetään 1. Pietarin kirjeen 3:3:ssa. Siitä on peräisin myös sana ”kosmetiikka”. Sukulaisverbi ko·smeʹō merkitsee Matteuksen 25:7:ssä ’kuntoon panemista’ ja muissa kohdissa ’kaunistamista’ (Mt 12:44; 23:29; Lu 11:25; 21:5; 1Ti 2:9; Tit 2:10; 1Pi 3:5; Il 21:2, 19). Adjektiivi koʹsmi·os, jota on käytetty 1. Timoteuksen kirjeen 2:9:ssä ja 3:2:ssa, kuvailee sellaista, mikä on ”huoliteltua” tai ”järjestystä noudattavaa”.

Ilmeisesti siitä syystä, että kaikkeudessa ilmenee järjestys, kreikkalaiset filosofit käyttivät toisinaan sanaa koʹsmos koko näkyvästä luomakunnasta. He eivät olleet sen merkityksestä kuitenkaan täysin yksimielisiä, sillä toiset käyttivät sitä vain taivaankappaleista, toiset taas koko  kaikkeudesta. Sanaa koʹsmos käytetään koko aineellisesta luomakunnasta joissakin apokryfisissä kirjoituksissa (vrt. Viisauden kirja 9:9; 11:17), joiden kirjoittamisen aikaan kreikkalainen filosofia tunkeutui monille juutalaisuuden alueille. Henkeytetyistä Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista tämä merkitys puuttuu lähes täysin, mahdollisesti kokonaan. Muutamissa raamatunkohdissa näyttää ehkä siltä, että sanaa käytetään tässä merkityksessä, esim. silloin kun apostoli Paavali puhui Areiopagilla ateenalaisille. Hän sanoi: ”Jumala, joka on tehnyt maailman [eräs koʹsmos-sanan muoto] ja kaiken siinä olevan, hän joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.” (Ap 17:22–24.) Koska kreikkalaiset yleisesti käyttivät kaikkeudesta sanaa koʹsmos, Paavali on saattanut käyttää sanaa tuossa merkityksessä. On kuitenkin täysin mahdollista, että hän tässäkin kohdassa käytti sitä jossakin niistä merkityksistä, joita tässä artikkelissa nyt ryhdytään käsittelemään.

Ihmiskuntaan liittyvät merkitykset. Richard C. Trenchin teoksessa Synonyms of the New Testament (Lontoo 1961, s. 201, 202) kerrotaan ensin, että filosofit käyttivät sanaa koʹsmos kaikkeudesta, ja sanotaan sitten: ”Tästä sanan κόσμος [koʹsmos] aineellista kaikkeutta tarkoittavasta merkityksestä – – seurasi se, että κόσμος merkitsi niitä ulkonaisia olosuhteita, joissa ihminen elää ja liikkuu, jotka ovat olemassa häntä varten ja joiden moraalinen keskus hän on (Joh. 16:21; 1. Kor. 14:10; 1. Joh. 3:17), – – ja sitten ihmisiä itseään, kaikkia niitä ihmisiä, jotka elävät maailmassa (Joh. 1:29; 4:42; 2. Kor. 5:19), ja sitten tämän lisäksi – ja eettisesti – kaikkia niitä, jotka eivät kuulu – – [ek·klē·siʹaan ’kirkkoon tai seurakuntaan’], jotka ovat vieraantuneita Jumalalle kuuluvasta elämästä ja pahojen tekojensa vuoksi Hänen vihollisiaan (1. Kor. 1:20, 21; 2. Kor. 7:10; Jaak. 4:4).”

Myös kreikan kielen tutkija H. Cremer sanoi: ”Koska κ:n [koʹsmoksen] katsotaan merkitsevän sitä asiainjärjestystä, jonka keskus on ihmiskunta, huomio kiinnittyy ennen kaikkea viimeksi mainittuun, ja κόσμος [koʹsmos] tarkoittaa – – tuon asiainjärjestyksen piirissä olevaa ihmiskuntaa sellaisena, jollaiseksi se osoittautuu siinä ja sen kautta (Matt. 18:7).” (Biblisch-theologisches Wörterbuch des neutestamentlichen Griechisch, 1923, s. 621.)

Koko ihmiskunta. Koʹsmos eli ”maailma” nivoutuu siis läheisesti ihmiskuntaan. Tämä voidaan nähdä sekä maallisessa kreikkalaisessa kirjallisuudessa että varsinkin Raamatussa. Kun Jeesus sanoi, että ihminen, joka vaeltaa päivänvalossa, ”näkee tämän maailman [eräs koʹsmos-sanan muoto] valon” (Joh 11:9), voisi vaikuttaa siltä, että sanalla ”maailma” tarkoitetaan yksinkertaisesti Maa-planeettaa, jonka päivänvalon lähteenä on aurinko. Seuraavissa sanoissaan hän kuitenkin puhuu ihmisestä, joka vaeltaa yöllä ja törmää johonkin, ”koska valo ei ole hänessä” (Joh 11:10). Jumala antoi auringon ja muut taivaankappaleet ensisijaisesti ihmisiä varten (vrt. 1Mo 1:14; Ps 8:3–8; Mt 5:45). Jeesus puhui valosta hengellisessä merkityksessä, kun hän sanoi seuraajilleen, että he olisivat ”maailman valo” (Mt 5:14), eikä hän varmasti tarkoittanut heidän valaisevan planeettaamme, sillä hänen sanojensa mukaisesti heidän valonsa oli tarkoitettu loistamaan ihmisille, ”ihmisten edessä” (Mt 5:16; vrt. Joh 3:19; 8:12; 9:5; 12:46; Fil 2:15). Hyvän uutisen saarnaaminen ”kaikessa maailmassa” (Mt 26:13) merkitsee sen saarnaamista koko ihmiskunnalle, aivan niin kuin joissakin kielissä on tavanomaista käyttää ilmausta ”koko maailma” sanan ”kaikki” synonyymina (vrt. ”koko maailma tietää sen”). (Vrt. Joh 8:26; 18:20; Ro 1:8; Kol 1:5, 6.)

Yhdessä perusmerkityksessään koʹsmos tarkoittaa siis koko ihmiskuntaa. Raamattu sanookin, että koʹsmos eli maailma on syntinen (Joh 1:29; Ro 3:19; 5:12, 13) ja tarvitsee pelastajaa antamaan sille elämän (Joh 4:42; 6:33, 51; 12:47; 1Jo 4:14). Nämä seikat voidaan soveltaa vain ihmiskuntaan, ei elottomaan luomakuntaan eikä eläimiin. Tämä on se maailma, jota Jumala rakasti niin paljon, että ”hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä” (Joh 3:16, 17; vrt. 2Ko 5:19; 1Ti 1:15; 1Jo 2:2). Tämä ihmismaailma on se pelto, johon Jeesus Kristus kylvi hyvän siemenen, ”valtakunnan pojat” (Mt 13:24, 37, 38).

Kun Paavali sanoo, että Jumalan ”näkymättömät ominaisuudet ovat selvästi nähtävissä maailman luomisesta lähtien, koska ne havaitaan siitä, mikä on tehty”, hänen täytyy tarkoittaa aikaa ihmiskunnan luomisesta lähtien, sillä vasta sen jälkeen kun ihmiset luotiin, oli maan päällä luomuksia, jotka pystyivät ’havaitsemaan’ näitä näkymättömiä ominaisuuksia näkyvän luomakunnan välityksellä (Ro 1:20).

Johanneksen 1:10:ssä sanotaan Jeesuksesta,  että ”maailma [koʹsmos] tuli olemassaoloon hänen välityksellään”. Vaikka Jeesus osallistuikin kaiken – myös taivaiden ja Maa-planeetan ja kaiken siinä olevan – luomiseen, niin tässä yhteydessä koʹsmos tarkoittaa ensisijaisesti ihmiskuntaa, jonka luomiseen Jeesus myös osallistui. (Vrt. Joh 1:3; Kol 1:15–17; 1Mo 1:26.) Siksi jakeen loppuosa kuuluukin: ”Mutta maailma [ts. ihmismaailma] ei tuntenut häntä.”

”Maailman perustaminen”. Tämä koʹsmos-sanan selvä yhteys ihmismaailmaan auttaa myös ymmärtämään, mitä tarkoittaa ”maailman perustaminen”, johon viitataan useissa raamatunkohdissa. Näissä raamatunkohdissa puhutaan siitä, että jotakin on tapahtunut ”maailman perustamisesta asti”. Tällaisia tapahtumia ovat mm. ’profeettojen veren vuodattaminen’ Abelin ajoista lähtien, ’valtakunnan valmistaminen’ ja ’nimien kirjoittaminen elämän kirjakääröön’. (Lu 11:50, 51; Mt 25:34; Il 13:8; 17:8; vrt. Mt 13:35; Hpr 9:26.) Nämä asiat liittyvät ihmiselämään ja ihmisen toimintoihin, ja sen vuoksi ”maailman perustaminen” ei voi tarkoittaa elottoman luomakunnan eikä eläinkunnan alkua, vaan sen täytyy viitata ihmiskunnan alkuun. Heprealaiskirjeen 4:3:ssa osoitetaan, että Jumalan luomistöitä ei aloitettu silloin, vaan että ne olivat ”valmiina maailman perustamisesta asti”. Koska Eeva ilmeisesti oli Jehovan maanpäällisistä luomistöistä viimeinen, maailman perustaminen ei voinut edeltää häntä.

Kuten osoitetaan artikkeleissa ABEL (nro 1) ja EDELTÄTIETÄMYS, ENNALTAMÄÄRÄYS (väliotsikko: Messiaan ennaltamääräys), kreikankielinen ”perustamista” vastaava sana (ka·ta·bo·lēʹ) voi tarkoittaa ihmisen sikiämistä siemenestä. Sanan ka·ta·bo·lēʹ kirjaimellinen merkitys on ’[siemenen] alas heittäminen’ ja Heprealaiskirjeen 11:11:ssä se voidaan kääntää ilmauksella ”tulla raskaaksi” (UM, RS). Sanan käyttö tässä viittaa ilmeisesti siihen, että Abraham ”heitti alas” ihmisen siemenen siittääkseen pojan, ja Saara otti tuon siemenen vastaan hedelmöityäkseen.

”Maailman perustamisen” ei siksi tarvitse tarkoittaa aineellisen kaikkeuden luomisen alkua, eikä ilmaus ”ennen maailman perustamista” (Joh 17:5, 24; Ef 1:4; 1Pi 1:20) välttämättä tarkoita aikaa ennen aineellisen kaikkeuden luomista. Kaikesta päätellen nämä ilmaukset viittaavat sen sijaan aikaan, jolloin ihmissuku ”perustettiin” ensimmäisen ihmisparin, Aadamin ja Eevan, välityksellä. Eedenin ulkopuolella he alkoivat tuottaa siementä, joka saattoi hyötyä siitä, mitä Jumala teki perisynnistä vapauttamiseksi (1Mo 3:20–24; 4:1, 2).

’Näytelmä maailmalle, sekä enkeleille että ihmisille’. Jotkut ymmärtävät 1. Korinttilaiskirjeen 4:9:ssä esiintyvän sanan koʹsmos tarkoittavan sekä näkymättömiä henkiluomuksia että näkyviä ihmisluomuksia, ja siksi se on käännetty: ”Meistä on tullut maailmalle näytelmä, sekä enkeleille että ihmisille.” (Sa, AS.) AS:n alaviitteessä on kuitenkin vaihtoehtoinen lukutapa: ”Tai: ja enkeleille ja ihmisille.” Joissakin käännöksissä tämä kreikankielinen teksti onkin käännetty jälkimmäisellä tavalla (KR-1776, KJ, La, Mo, Vg, CC, Murdock). Youngin käännös kuuluu: ”Näytelmä meistä tuli maailmalle ja sanansaattajille ja ihmisille.” Juuri edellä, 1. Korinttilaiskirjeen 1:20, 21, 27, 28; 2:12; 3:19, 22:ssa, kirjoittaja käyttää sanaa koʹsmos ihmismaailmasta, joten tuskinpa hän siirtyy merkityksestä toiseen heti näiden kohtien jälkeen 1. Korinttilaiskirjeen 4:9, 13:ssa. Siksi jos käännös ”sekä enkeleille että ihmisille” hyväksytään, se on vain vahvistava ilmaus, joka ei laajenna sanan koʹsmos merkitystä, vaan laajentaa näytelmän katsojien joukkoa ihmismaailman ulkopuolelle käsittämään sekä ”enkelit” että ”ihmiset”.

Ihmiselämän piiri ja sen puitteet. Tämä ei tarkoita sitä, että koʹsmos menettäisi täysin alkuperäisen merkityksensä ’järjestys’ tai ’järjestely’ ja siitä tulisi vain ihmiskunnan synonyymi. Ihmiskunnasta itsestään heijastuu tietty järjestys, sillä se muodostuu suvuista ja heimoista ja se on kehittynyt kansoiksi ja kieliryhmiksi (1Ko 14:10; Il 7:9; 14:6), jotka sisältävät sekä varakkaita että köyhiä luokkia ja muita ryhmiä (Ja 2:5, 6). Sitä mukaa kuin ihmiskunnan lukumäärä on kasvanut ja se on ollut maan päällä yhä kauemmin, ovat muodostuneet myös sitä ympäröivät ja siihen vaikuttavat puitteet. Kun Jeesus puhui ihmisestä, joka ”voittaa koko maailman, mutta menettää sielunsa”, hän ilmeisesti tarkoitti kaikkea sitä, mitä ihmiselämä ja ihmisyhteiskunta voisivat kaiken kaikkiaan tarjota (Mt 16:26; vrt. 6:25–32). Samaa tarkoittavat Paavalin maininnat niistä, jotka ”käyttävät maailmaa hyväkseen”, ja naimisissa olevista, jotka ovat ”huolissaan maailman asioista” (1Ko 7:31–34), sekä Johanneksen viittaus ”tämän maailman varoihin elämän ylläpidoksi” (1Jo 3:17; vrt. 1Ko 3:22).

 Kun koʹsmos tarkoittaa ihmiselämän puitteita, järjestystä tai piiriä, sen merkitys on samanlainen kuin kreikkalaisen ai·ōnʹ-sanan merkitys. Joissakin tapauksissa nuo sanat ovat miltei täysin toistensa vastineita. Esimerkiksi Demaksen kerrotaan jättäneen apostoli Paavalin sen vuoksi, että hän ”rakasti nykyistä asiainjärjestelmää [ai·ōʹna]”, ja apostoli Johannes varoitti ’rakastamasta maailmaa [koʹsmon]’ ja sen elämäntapaa, joka vetoaa syntiseen lihaan (2Ti 4:10; 1Jo 2:15–17). Lisäksi sen, jonka Johanneksen 12:31:ssä sanotaan olevan ”tämän maailman [koʹsmou] hallitsija”, todetaan 2. Korinttilaiskirjeen 4:4:ssä olevan ”tämän asiainjärjestelmän [ai·ōʹnos] jumala”.

Apostoli Johannes sanoo evankeliuminsa lopussa, että jos kaikki se, mitä Jeesus teki, kirjoitettaisiin täysin yksityiskohtaisesti, niin hänen arvelunsa mukaan ”kirjoitetut kirjakääröt eivät mahtuisi koko maailmaan [eräs koʹsmos-sanan muoto]” (Joh 21:25). Hän ei käyttänyt sanaa gē (maa) eikä sanaa oi·kou·meʹnē (asuttu maa) eikä siis sanonut, että nuo kirjakääröt eivät mahtuisi tälle planeetalle. Hän käytti sen sijaan sanaa koʹsmos ja tarkoitti ilmeisesti sitä, että ihmisyhteiskunta (silloisine kirjastotiloineen) ei olisi voinut ottaa vastaan sitä mittavaa aineistoa (silloin käytettyinä kirjoina), joka näin olisi syntynyt. Vertaa myös koʹsmos-sanan samanlaista käyttöä Johanneksen 7:4:ssä ja 12:19:ssä.

Tuleminen ”maailmaan”. Kun joku ’syntyy tähän maailmaan’, hän ei synny pelkästään ihmisten keskuuteen, vaan tulee myös niihin inhimillisiin olosuhteisiin, joissa ihmiset elävät (Joh 16:21; 1Ti 6:7). Sillä että joku tulee tai menee maailmaan, ei kuitenkaan aina tarkoiteta hänen syntymäänsä ihmisen elämänpiiriin. Jeesus sanoi esimerkiksi rukouksessaan Jumalalle: ”Niin kuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, minäkin olen lähettänyt heidät [Jeesuksen opetuslapset] maailmaan.” (Joh 17:18.) Hän lähetti heidät maailmaan täysikasvuisina miehinä, ei vastasyntyneinä pienokaisina. Johannes puhuu vääristä profeetoista ja eksyttäjistä, joita ”on lähtenyt maailmaan” (1Jo 4:1; 2Jo 7).

Ne monet raamatunkohdat, joissa sanotaan, että Jeesus ’tuli maailmaan’ tai että hänet ’lähetettiin maailmaan’, eivät ilmeisestikään viittaa pääasiassa – tai eivät ehkä ollenkaan – hänen syntymäänsä ihmiseksi, vaan ne on järkevämpää soveltaa hänen toimintaansa ihmisten keskuudessa, hänelle annettuun julkiseen palvelukseen, jota hän suoritti kasteestaan ja voitelustaan lähtien toimiessaan valon kantajana ihmismaailmalle (vrt. Joh 1:9; 3:17, 19; 6:14; 9:39; 10:36; 11:27; 12:46; 1Jo 4:9). Hänen syntymänsä ihmiseksi oli vain välttämätön keino tämän tehtävän täyttämiseksi (Joh 18:37). Tätä ajatusta tukee vielä Heprealaiskirjeen kirjoittaja, joka kertoo Jeesuksen esittävän psalmin 40:6–8 sanat ”tullessaan maailmaan”, eikä Jeesus luonnollisestikaan tehnyt sitä vastasyntyneenä pienokaisena (Hpr 10:5–10).

Kun Jeesuksen julkinen palvelus ihmisten keskuudessa läheni loppuaan, hän tiesi, ”että hänen hetkensä siirtyä tästä maailmasta Isän luo oli tullut”. Hän kuolisi ihmisenä, ja hänet herätettäisiin kuolleista henkimaailmaan, josta hän oli tullut. (Joh 13:1; 16:28; 17:11; vrt. Joh 8:23.)

”Maailman alkeisasiat”. Galatalaiskirjeen 4:1–3:ssa Paavali osoittaa ensin, että lapsi on kuin orja siinä mielessä, että hän on toisten holhouksessa, kunnes tulee täysi-ikäiseksi. Sen jälkeen hän jatkaa: ”Samoin mekin, kun olimme alaikäisiä, pysyimme maailman alkeisasioiden [stoi·kheiʹa] orjuuttamina.” Sitten hän osoittaa, että Jumalan Poika tuli, kun ”ajan täyttymisen raja” saapui, ja vapautti Lain alaisuudesta ne, joista tuli hänen opetuslapsiaan, jotta heidät otettaisiin pojiksi (Ga 4:4–7). Hän varoittaa Kolossalaiskirjeen 2:8, 9, 20:ssä myös Kolossan kristittyjä, etteivät he antaisi kenenkään viedä heitä saaliiksi ”filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan, maailman alkeisasioiden [stoi·kheiʹa] mukaan eikä Kristuksen mukaan; sillä hänessä asuu jumalallisen ominaisuuden koko täyteys ruumiillisesti”. Paavali tähdensi myös, että he ovat ”kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa maailman alkeisasioihin katsoen”.

Paavalin käyttämästä kreikankielisestä sanasta stoi·kheiʹa (monikkomuoto sanasta stoi·kheiʹon) sanoo eräs selitysteos: ”Ensisijaisen merkityksen ’riviin asetetut paalut’ mukaan – – sanaa [stoi·kheiʹa] käytettiin riveittäin asetetuista aakkosista ja niin muodoin myös puheen pääaineksista, sitten kaiken luontoon kuuluvan pääaineksista, esim. neljästä ’alkuaineesta’ (ks. 2. Piet. 3:10, 12), ja minkä tahansa tiedonhaaran ’alkeista’ eli ensimmäisistä ’aineksista’. Tässä viimeksi mainitussa merkityksessä sitä käytetään Hepr. 5:12:ssa.” (The Pulpit Commentary, toim. C. Spence, Lontoo 1885, Galatians, s. 181.)  Samansukuinen verbi stoi·kheʹō merkitsee ’vaeltaa järjestystä noudattaen’ (Ga 6:16).

Paavali ei kirjeissään galatalaisille ja kolossalaisille ilmeisesti tarkoittanut aineellisen luomakunnan perusosia tai aineksia, vaan – kuten saksalainen tutkija Heinrich A. W. Meyer teoksessaan huomauttaa – ”ei-kristillisen ihmiskunnan aineksia” eli sen perusperiaatteita (Kritisch exegetisches Handbuch über den Brief an die Galater, 1870, s. 201). Paavalin kirjoituksista ilmenee, että näihin kuuluvat filosofia ja petolliset opetukset, jotka perustuvat pelkästään ihmisten mittapuihin, käsityksiin, järkeilyyn ja mytologiaan ja joista kreikkalaiset ja muut pakanakansat suuresti nauttivat (Kol 2:8). Hän käytti tätä ilmausta selvästikin myös juutalaisuuteen liittyvistä asioista, ei ainoastaan juutalaisten epäraamatullisista opetuksista, jotka vaativat askeettisuutta tai ”enkelien palvontaa”, vaan myös siitä opetuksesta, jonka mukaan kristityt olivat velvollisia noudattamaan Mooseksen lakia (Kol 2:16–18; Ga 4:4, 5, 21).

Mooseksen laki oli tosin Jumalalta, mutta se oli jo täyttynyt Kristuksessa Jeesuksessa, ”todellisuudessa”, johon lain varjot olivat viitanneet, ja sen vuoksi se oli vanhentunut (Kol 2:13–17). Lisäksi tabernaakkeli (ja myöhemmin temppeli) oli ”maan päällä” eli ihmisten rakentama, ja sen vuoksi ”maallinen” (kreik. ko·smi·konʹ; Hpr 9:1, KR-92), ts. lähtöisin ihmisen elämänpiiristä, ei taivaallinen eikä hengellinen, ja siihen liittyvät vaatimukset olivat ”lihaa koskevia oikeudellisia vaatimuksia, ja ne määrättiin olemaan siihen määräaikaan saakka, jolloin asiat oikaistaan”. Kristus Jeesus oli jo mennyt ”suurempaan ja täydellisempään telttaan – – joka ei ole käsin tehty, toisin sanoen ei tätä luomakuntaa”, eli itse taivaaseen. (Hpr 9:8–14, 23, 24.) Hän oli itse kertonut samarialaiselle naiselle, että oli tulossa aika, jolloin Jerusalemin temppeliä ei enää käytettäisi tosi palvonnan keskeisenä osana vaan tosi palvojat palvoisivat ”Isää hengessä ja totuudessa” (Joh 4:21–24). Tarve käyttää pelkkiä ihmisen elämänpiirissä olevia ”esikuvia” (Hpr 9:23), jotka kuvasivat suurempia, taivaallisia asioita, oli lakannut Kristuksen Jeesuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseen nousemisen jälkeen.

Galatian ja Kolossan kristityt saattoivat siis nyt palvoa paremmalla tavalla, joka perustui Kristukseen Jeesukseen. Häntä – ei ihmisiä eikä heidän periaatteitaan tai opetuksiaan, ei edes lakiliiton ”lihaa koskevia oikeudellisia vaatimuksia” – tuli pitää asetettuna mittapuuna, joka riitti täysin mittaamaan kaikkien oppien ja elämäntapojen oikeellisuuden (Kol 2:9). Kristittyjen ei tullut olla lasten kaltaisia asettumalla vapaaehtoisesti opettajaan eli kasvattajaan verratun Mooseksen lain alaisuuteen (Ga 3:23–26), vaan heillä tuli olla Jumalaan samanlainen suhde kuin aikuisella pojalla isäänsä. Laki oli kristillisiin oppeihin nähden alkeellinen, ”uskonnon aakkoset” (H. Meyer, Kritisch exegetisches Handbuch über die Briefe Pauli an die Philipper, Kolosser und an Philemon, 1874, s. 311). Koska voidellut kristityt oli siitetty taivaalliseen elämään, he olivat oikeastaan kuolleet ja heidät oli pantu paaluun ihmisen elämänpiirin koʹsmokselle, jossa esimerkiksi sellaiset säännökset kuin lihan ympärileikkaus olivat olleet voimassa; heistä oli tullut ”uusi luomus” (2Ko 5:17; Kol 2:11, 12, 20–23; vrt. Ga 6:12–15; Joh 8:23). He tiesivät, ettei Jeesuksen valtakunta ollut inhimillisestä lähteestä (Joh 18:36). Heidän ei tullut missään tapauksessa kääntyä jälleen ihmisen elämänpiirin ”heikkojen ja vaivaisten alkeisasioiden” puoleen (Ga 4:9) ja antaa siten houkutella itseään luopumaan ”ymmärryksensä täyden varmuuden koko rikkaudesta” ja ”Jumalan pyhän salaisuuden, nimittäin Kristuksen, täsmällisestä tuntemuksesta”, hänen, jossa ovat kätkettyinä ”kaikki viisauden ja tiedon aarteet” (Kol 2:1–4).

Jumalasta vieraantunut maailma. Raamatussa käytetään sanaa koʹsmos ainutlaatuisella tavalla tarkoittamaan myös Jumalan palvelijoista erillään olevaa ihmismaailmaa. Pietari kirjoittaa, että Jumala tuotti vedenpaisumuksen ”jumalattomien maailmalle”, mutta säilytti Nooan ja hänen perheensä; tällä tavoin ”silloinen maailma kärsi tuhon, kun se hukutettiin vedellä” (2Pi 2:5; 3:6). Pantakoon jälleen merkille, että tässä ei viitata planeettamme eikä kaikkeuden taivaankappaleiden tuhoon vaan inhimilliseen elämänpiiriin, tässä tapauksessa epävanhurskaaseen ihmisyhteiskuntaan. Juuri sen ”maailman” Nooa tuomitsi uskollisella vaelluksellaan (Hpr 11:7).

Vedenpaisumusta edeltänyt epävanhurskas maailma eli ihmisyhteiskunta päättyi, mutta itse ihmissuku ei sammunut vaan säilyi elossa Nooan ja hänen perheensä kautta. Vedenpaisumuksen jälkeen suurin osa ihmiskunnasta poikkesi jälleen vanhurskauden tieltä ja sai  aikaan uuden jumalattoman ihmisyhteiskunnan. Oli kuitenkin myös niitä, jotka menettelivät eri tavalla ja pitivät kiinni vanhurskaudesta. Ajan mittaan Jumala asetti Israelin valituksi kansakseen ja saattoi heidät kanssaan liittosuhteeseen. Koska israelilaiset siten erotettiin maailmasta yleensä, Paavali saattoi käyttää sanaa koʹsmos ’maailma’ Roomalaiskirjeen 11:12–15:ssä ei-israelilaisten ”kansakuntien ihmisten” eli ”pakanoiden” vastineena (UM, KR-38). Hän osoitti israelilaisten luopumuksen johtaneen siihen, että Jumala sanoi irti liittosuhteensa heidän kanssaan, mikä avasi pakanoille mahdollisuuden päästä tuohon suhteeseen ja siihen liittyvään rikkauteen tulemalla sovitetuiksi Jumalan kanssa (vrt. Ef 2:11–13). Vedenpaisumuksen jälkeisenä ja esikristillisenä aikana ”maailma” eli koʹsmos tarkoitti siis jälleen kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät olleet Jumalan hyväksyttyjä palvelijoita, ja varsinkin niitä, jotka eivät kuuluneet Israelin kansaan sen ollessa liittosuhteessa Jehovan kanssa (vrt. Hpr 11:38).

Sanaa koʹsmos käytetään hyvin usein myös koko ei-kristillisestä ihmisyhteiskunnasta rotuun katsomatta. Tämä on se maailma, joka vihasi Jeesusta ja hänen seuraajiaan, koska he todistivat sen epävanhurskaudesta ja koska he pysyivät erossa siitä; maailma osoitti siten vihaavansa itse Jehova Jumalaa eikä tullut tuntemaan häntä (Joh 7:7; 15:17–25; 16:19, 20; 17:14, 25; 1Jo 3:1, 13). Tätä epävanhurskaan ihmisyhteiskunnan muodostamaa maailmaa ja sen valtakuntia hallitsee Jumalan Vastustaja, Saatana Panettelija, joka onkin tehnyt itsestään tämän maailman ”jumalan” (Mt 4:8, 9; Joh 12:31; 14:30; 16:11; vrt. 2Ko 4:4). Jumala ei luonut tätä epävanhurskasta maailmaa; sen olemassaolon takana on Jumalan Päävastustaja, jonka vallassa ”koko maailma on” (1Jo 4:4, 5; 5:18, 19). Saatana ja hänen ”taivaallisissa olevat pahat henkivoimansa” toimivat Jumalasta vieraantuneen maailman näkymättöminä ”maailmanhallitsijoina [eli ”kosmokraatteina”; kreik. ko·smo·kraʹto·ras]” (Ef 6:11, 12).

Tällaisissa raamatunkohdissa ei tarkoiteta pelkästään ihmissukua, johon Jeesuksen opetuslapsetkin kuuluivat, vaan koko tosi kristillisen seurakunnan ulkopuolella olevaa järjestäytynyttä ihmisyhteiskuntaa. Muutoinhan kristityt eivät voisi lakata olemasta ”osa maailmasta”, ennen kuin he kuolisivat ja lakkaisivat elämästä lihassa (Joh 17:6; 15:19). Vaikka kristityt eivät voikaan välttää elämistä näiden maailmallisten ihmisten keskuudessa, joihin kuuluu haureellisia, epäjumalanpalvojia, kiristäjiä ja muita sen kaltaisia (1Ko 5:9–13), heidän on pidettävä itsensä tahrattomina ja puhtaina maailman turmeluksesta ja saastutuksesta, eivätkä he saa ryhtyä ystävällisiin suhteisiin sen kanssa, jotteivät he joutuisi tuomituiksi sen mukana (1Ko 11:32; Ja 1:27; 4:4; 2Pi 1:4; 2:20; vrt. 1Pi 4:3–6). Heitä ei saa ohjata maailmallinen viisaus, joka on tyhmyyttä Jumalan silmissä, eivätkä he saa ”hengittää” tämän ”maailman henkeä”, ts. sen itsekästä ja syntistä vaikuttavaa voimaa (1Ko 1:21; 2:12; 3:19; 2Ko 1:12; Tit 2:12; vrt. Joh 14:16, 17; Ef 2:1, 2; 1Jo 2:15–17; ks. HENKI: Liikkeelle paneva henkinen taipumus). Näin he Jumalan Pojan tavoin uskonsa välityksellä ’voittavat maailman’ eli epävanhurskaan ihmisyhteiskunnan (Joh 16:33; 1Jo 4:4; 5:4, 5). Tämä epävanhurskas ihmisyhteiskunta katoaa Jumalan tuhotessa sen (1Jo 2:17), niin kuin vedenpaisumusta edeltänyt jumalaton maailmakin tuhoutui (2Pi 3:6).

Jumalaton maailma häviää; ihmiskunta säilyy. Se koʹsmos, jonka puolesta Jeesus kuoli, tarkoittaa siis varmasti ihmismaailmaa, jota pidetään yksinkertaisesti ihmissukuna, kaikkea ihmislihaa (Joh 3:16, 17). Jeesus ei rukoillut sen maailman puolesta, joka tarkoittaa Jumalasta vieraantunutta ihmisyhteiskuntaa ja joka on suoranaisessa vihollisuussuhteessa Jumalaan, vaan ainoastaan niiden puolesta, jotka tulivat pois siitä maailmasta ja uskoivat häneen (Joh 17:8, 9). Jeesus osoitti, että samoin kuin ihmisiä säilyi elossa jumalattoman ihmisyhteiskunnan eli maailman tuhoutuessa vedenpaisumuksessa, ihmislihaa säilyy myös suuressa ahdistuksessa, jota hän vertasi vedenpaisumukseen (Mt 24:21, 22, 36–39; vrt. Il 7:9–17). On luvattukin, että ”maailman [ilmeisesti ihmismaailman] valtakunnasta” tulee ”meidän Herramme ja hänen Kristuksensa valtakunta”, ja niiden, jotka hallitsevat Kristuksen kanssa hänen taivaallisessa valtakunnassaan, on määrä ”hallita kuninkaina maata” eli ihmiskuntaa, johon ei enää kuulu silloin jo hävitettyä Saatanan vallassa ollutta jumalatonta ihmisyhteiskuntaa (Il 11:15; 5:9, 10).