Heprealaisen sanan ʼaš·šafʹ (arameaksi ʼa·šafʹ; käännetty myös vastineella ”tähdistäennustajat”, KJ), selitetään tarkoittavan ’manaajaa, nekromantian harjoittajaa, velhoa’ (Brown, Driver ja Briggs, A Hebrew and English Lexicon of the Old Testament, 1980, s. 80, 1083; Koehler ja Baumgartner, Lexicon in Veteris Testamenti Libros, Leiden 1958, s. 95, 1055). Manaaminen merkitsee jonkin pahan, esimerkiksi ns. kuolleiden henkien, saamista tottelemaan loitsun avulla, loitsimista. ”Nekromantia” tarkoittaa ’ennustamista vainajia esiin manaamalla’.

Jumala tuomitsi kaikenlaisen oletetun yhteydenpidon kuolleisiin. ”Ja jos he sanoisivat teille:  ’Kääntykää meedioiden tai niiden puoleen, joilla on ennusteluhenki, jotka sirkuttavat ja mumisevat’, niin eikö kansan tulisi kääntyä Jumalansa puoleen? Tulisiko kääntyä kuolleiden puoleen elävien hyväksi?” (Jes 8:19.) Vaikka manaaminen oli lainvastaista Israelissa, niin ’En-Dorissa oleva nainen, jolla oli vallassaan meedion taidot’ ja jonka luona uskoton kuningas Saul kävi, otti yhteyttä demoneihin kuolleiden manaajana (1Sa 28:7; 3Mo 20:27).

Manaajia oli erityisen runsaasti babylonialaisten keskuudessa. Daniel ja hänen kolme toveriaan, jotka oli viety vangeiksi Babyloniin, osoittautuivat kaldealaisten kielessä saamansa kolmivuotisen erikoiskoulutuksen jälkeen ”kymmenen kertaa paremmiksi [viisaudessa ja ymmärryksessä] kuin kaikki taikuutta harjoittavat papit ja manaajat” koko valtakunnassa (Da 1:3–20).

Noin kahdeksan vuotta myöhemmin Nebukadnessar kutsui luokseen kaikenlaiset ennustelijat, ei pelkästään manaajia, ja vaati, että he ensin paljastaisivat erään hänen näkemänsä unen ja sitten esittäisivät sen selityksen (Da 2:1–3, 27). Kuningas suhtautui heihin epäluuloisesti, sillä hän sanoi: ”Te olette sopineet keskenänne, että puhutte edessäni valheellisen ja väärän sanan.” Hän tajusi myös, että he yrittivät voittaa aikaa ja toivoivat olosuhteiden muuttuvan. Saadakseen siis jonkinlaisen takeen siitä, että hänen viisaansa pystyisivät esittämään oikean selityksen hänen kunnioittavaa pelkoa herättävälle näylleen, Nebukadnessar vaatimalla vaati, että he kertoisivat hänelle ensin itse unen. ”Kertokaa siis minulle se uni”, kuningas julisti, ”niin tiedän, että voitte esittää sen selityksenkin.” (Da 2:4–9.) Kun manaajat ja muut ennustelijat eivät pystyneet esittämään kuninkaalle vastausta, tämä käski suutuspäissään, että kaikki Babylonin viisaat piti tuhota. Daniel sai kuitenkin tietää kuninkaan määräyksestä (joka olisi koskenut myös Danielia ja hänen tovereitaan), joten kun Jumala oli ’paljastanut salaisuuden’ Danielille, tämä kiiruhti kertomaan siitä kuninkaalle mutta ei ottanut siitä kunniaa itselleen, sillä hänen sanojensa mukaan ”minulle – – ei tätä salaisuutta paljastettu minkään sellaisen viisauden välityksellä, jota minulla on enemmän kuin muilla elossa olevilla” (Da 2:19–30).

Kymmeniä vuosia myöhemmin Belsassar järkyttyi nähdessään seinällä kirjoituksen, jota hän ei osannut lukea. Kuningas ”huusi äänekkäästi ja käski tuoda sisään manaajat, kaldealaiset ja tähdistäennustajat”, minkä jälkeen hän teki erittäin anteliaan tarjouksen: ”Kuka tahansa ihminen, joka lukee tämän kirjoituksen ja esittää minulle sen selityksen, puetaan purppuraan, kultakäädyt pannaan hänen kaulaansa, ja hän tulee hallitsemaan valtakunnassa kolmantena.” (Da 5:5–7.) Nämä manaajat sekä muut spiritistiset ennustelijat epäonnistuivat, ja jälleen Danielin Jumala Jehova esitti selityksen (Da 5:8–29).