Israelilaisten pääasiallinen ravinto heidän 40 vuotta kestäneen erämaavaelluksensa aikana (2Mo 16:35). Jehova antoi mannaa ensimmäisen kerran Siinin erämaassa toisen kuukauden loppupuoliskolla sen jälkeen kun israelilaiset olivat lähteneet Egyptistä 1513 eaa. (2Mo 16:1–4). Se oli heidän ravintonaan, kunnes he menivät Kanaaniin 1473 eaa. ja söivät Luvatun maan satoa (Jos 5:10–12).

Manna ilmestyi maan pinnalle aamukasteen haihduttua, niin että ”erämaan pinnalla oli jotakin hienoa, hiutalemaista, hienoa niin kuin maassa oleva kuura”. Kun israelilaiset ensi kerran näkivät sen, he kysyivät: ”Mitä se on?” eli kirjaimellisesti: ”Man huʼ?” (2Mo 16:13–15; 4Mo 11:9.) Tästä nimi sai todennäköisesti alkunsa, sillä israelilaiset alkoivat itse nimittää tätä ravintoa ”mannaksi” (2Mo 16:31).

Kuvaus. Manna oli ”valkoista niin kuin korianterinsiemen” ja näytti bdelliumpihkalta, joka on vahamaista, läpikuultavaa, helmimäisiä pisaroita muistuttavaa ainetta. Mannan maku oli verrattavissa ”hunajarieskan” tai ”öljyleivoksen” makuun. Kun manna oli jauhettu käsimyllyssä tai survottu huhmaressa, se keitettiin tai leivottiin leiviksi. (2Mo 16:23, 31; 4Mo 11:7, 8.)

Mikään nykyään tunnettu luonnontuote ei sovellu Raamatun kuvaukseen mannasta kaikissa suhteissa, joten ei ole juuri perusteita samastaa sitä mihinkään tunnettuun tuotteeseen. Pääsyy tähän on se, että Jehova antoi israelilaisille mannaa ihmeen välityksellä. Mannan saatavuus ei riippunut vuodenajasta eikä erityisestä paikasta erämaassa. Jos mannaa säilytettiin seuraavaan päivään, siihen tuli matoja ja se rupesi haisemaan, mutta kuudentena päivänä sapattia varten koottu ylimääräinen omer-mitallinen mannaa ei pilaantunutkaan. Sapattina ei mannaa saatu, mikä korosti sapatinvieton merkitystä israelilaisille. (2Mo 16:19–30.)

Perheenpää keräsi itse mannan koko huonekunnalleen tai valvoi sen keräämistä. Koska manna suli auringonpaahteessa, hän kokosi epäilemättä nopeasti huonekuntansa arviolta tarvitseman määrän ja mittasi sen jälkeenpäin. Koottiinpa perheen koon mukaan vähän tai paljon, koottu määrä osoittautui aina yhdeksi omer-mitalliseksi (2,2 l) henkeä kohti. (2Mo 16:16–18.) Apostoli Paavali viittasi tähän kannustaessaan Korintin kristittyjä käyttämään aineellista ylijäämäänsä korvaamaan veljiensä aineellisen puutteen (2Ko 8:13–15).

Tarkoitus. Jehova salli israelilaisten nähdä nälkää erämaassa, ja hän antoi heille sitten mannaa opettaakseen heille, ”ettei ihminen elä yksistään leivästä, vaan että ihminen elää jokaisesta Jehovan suun ilmauksesta”. Jehova teki näin, jotta hän ’nöyrryttäisi heitä ja panisi heidät koetukselle tehdäkseen heille hyvää heidän  myöhempinä päivinään’. (5Mo 8:3, 16.) Kun israelilaiset kyllästyivät mannaan ja alkoivat sanoa sitä ”viheliäiseksi leiväksi”, Jehova rankaisi heitä heidän kapinastaan lähettämällä heidän keskuuteensa myrkkykäärmeitä, jotka aiheuttivat monien kuoleman. (4Mo 21:5, 6.)

Psalmista sanoi mannaa ”taivaan viljaksi” (Ps 78:24), ”taivaan leiväksi” (Ps 105:40) ja ”voimallisten leiväksi” (Ps 78:25). Enkeleitä kuvaillaan ”voimassa mahtaviksi” (Ps 103:20), ja siksi heitä voitiin sanoa ”voimallisiksi”. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että enkelit todella söivät mannaa vaan että Jumala on voinut käyttää enkeleitä välikappaleina antaessaan sitä israelilaisille (vrt. Ga 3:19). Tai koska taivas on ”voimallisten” asuinpaikka, ilmaus ”voimallisten leipä” voi yksinkertaisesti viitata sen taivaalliseen alkuperään.

Aaronin piti säilyttää Jehovan edessä ruukkua, jossa oli omer-mitallinen (2,2 l) mannaa, jotta tulevat sukupolvet saisivat nähdä sitä. Kun kultainen liiton arkku oli saatu valmiiksi, mannaa sisältävä ”kultainen ruukku” pantiin tuon pyhän arkun sisään. (2Mo 16:32–34; Hpr 9:4.) Noin 500 vuotta myöhemmin arkku siirrettiin Daavidin sitä varten pystyttämästä teltasta Salomon rakentamaan temppeliin, mutta silloin kultaista ruukkua ei enää ollut (2Sa 6:17; 1Ku 8:9; 2Ai 5:10). Se oli täyttänyt tarkoituksensa.

Kuvaannollista käyttöä. Vaikka manna saatiinkin Jumalalta (Ne 9:20), se ei ylläpitänyt israelilaisten elämää ikuisesti. Kristus Jeesus kiinnitti huomion tähän ja lisäsi: ”Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta; jos joku syö tätä leipää, hän tulee elämään ikuisesti; ja todellakin se leipä, jonka minä tulen antamaan, on minun lihani maailman elämän puolesta.” (Joh 6:30–33, 48–51, 58.) Kristuksen uskolliset seuraajat käyttävät hyväkseen tätä taivaallista mannaa eli ”elämän leipää” kuvaannollisesti siten, että he uskovat Jeesuksen uhratun lihan ja veren lunastusvoimaan. Näin he voivat odottaa saavansa elää ikuisesti joko Kristuksen kanssa taivaassa tai paratiisissa maan päällä.

Kristus käytti myös mannaa sisältänyttä ruukkua kuvaannollisesti vakuuttaessaan hengellävoidelluille seuraajilleen, että ne jotka voittavat, saisivat ”kätkettyä mannaa”, katoamatonta ravintoa eli sen, mitä sellainen ravinto saa aikaan, heidän tapauksessaan siis kuolemattomuuden ja turmeltumattomuuden taivaassa (Il 2:17; 1Ko 15:53).