Johannes Markuksen kirjoittama, Jumalan henkeyttämä kertomus Jeesuksen Kristuksen palveluksesta. Tämä selostus ”Jeesusta Kristusta koskevasta hyvästä uutisesta” alkaa Kristuksen edelläkävijän, Johannes Kastajan, työstä ja päättyy Jeesuksen ylösnousemukseen liittyviin tapahtumiin. Se käsittää näin ollen vuoden 29 kevään ja vuoden 33 kevään välisen ajanjakson. (Mr 1:1.)

Tämä kaikista neljästä evankeliumista lyhin on nopeasti etenevä ja havainnollinen kertomus Jeesuksen Kristuksen, ihmeitä tekevän Jumalan Pojan, palveluksesta. Sana ”heti” toistuu usein (Mr 1:10, 12, 18, 21, 29). Kertomus sisältää lähes yhtä paljon keskustelua kuin toimintaa.

Tietolähteet. Vanhan perimätiedon mukaan pääosa Markuksen evankeliumin tiedoista oli peräisin Pietarilta, ja tämä on sopusoinnussa sen kanssa, että Markus oli Pietarin seurassa Babylonissa (1Pi 5:13). Origenes kertoo, että Markus laati evankeliuminsa ”Pietarin opastuksen mukaan” (Eusebiuksen Kirkkohistoria, VI 25:3–7). Tertullianus sanoo teoksessaan ”Markionia vastaan” (IV, V), että Markuksen evankeliumin ”voidaan vahvistaa olevan Pietarin, jonka tulkki Markus oli” (The Ante-Nicene Fathers, III osa, s. 350). Eusebios esittää ”presbyteeri Johanneksen” sanat, joita Papias (n. v. 140) lainaa: ”Tämänkin sanoi presbyteeri: Markus, joka oli Pietarin tulkki, kirjoitti tarkkaan mitä hän muisti, hän ei kuitenkaan järjestyksessä kirjoittanut sitä mitä Herra sanoi ja teki. – – ei Markus menetellyt väärin kirjoittaessaan osan niistä, sen mitä hän muisti. Yhtä asiaa hän piti silmällä, ettei jättäisi mitään kuulemistaan mainitsematta sekä ettei niissä esittäisi mitään väärin.” (Eusebiuksen Kirkkohistoria, III 39:12–16.)

Johannes Markuksella oli ilmeisesti myös muita tietolähteitä. Koska Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset kokoontuivat Markuksen äidin kotona (Ap 12:12), Markuksen tuttavapiirissä on täytynyt olla Pietarin lisäksi muitakin, jotka olivat tunteneet Jeesuksen Kristuksen hyvin, sellaisia jotka olivat nähneet hänen työskentelevän ja kuulleet hänen saarnaavan ja opettavan. Koska Markus oli luultavasti se ”eräs nuori mies”, jonka Kristusta pidättämään tulleet yrittivät ottaa kiinni mutta joka ”pääsi pakenemaan alasti”, hän on ehkä itsekin ollut tekemisissä Jeesuksen kanssa (Mr 14:51, 52).

Kirjoitettiin ilmeisesti ei-juutalaisia silmällä pitäen. Vaikka hyvä uutinen Markuksen mukaan kiinnosti ja hyödytti juutalaisia lukijoita, sitä ei nähtävästikään kirjoitettu nimenomaan heille. Vaikuttaa siltä, että se laadittiin pääasiassa ei-juutalaisia lukijoita, varsinkin roomalaisia, varten. Sen tiiviyden ja nopeasti asiasta toiseen siirtyvän tyylin on katsottu sopivan erityisen hyvin roomalaisten lukijoiden ajattelutapaan. Latinalaisia sanoja on toisinaan translitteroitu kreikan kieleen. Esimerkiksi kreikkalaista sanaa prai·tōʹri·on käytetään latinalaisen sanan praetorium vastineena (Mr 15:16, Int). Samoin latinalaisen sanan centurio ’sadanpäämies’ vastineena on kreikkalainen sana ken·ty·riʹōn (Mr 15:39, Int).

Kertomuksessa on selityksiä, joita juutalaiset lukijat eivät olisi tarvinneet. Siinä ilmaistaan, että Jordan oli virta ja että temppelin saattoi nähdä Öljyvuorelta (Mr 1:5; 13:3). Siinä mainitaan, että fariseuksilla oli tapana ”paastota” ja että saddukeukset ”sanovat, ettei ole ylösnousemusta” (2:18; 12:18). Tässä evankeliumissa selitetään myös, että pesah-uhri uhrattiin ”ensimmäisenä happamattomien leipien päivänä” ja  että ”valmistuspäivä” oli ”sapatin aatto” (14:12; 15:42).

Juutalaisille lukijoille ei yleensä olisi ollut tarpeen selittää seemiläisiä sanoja, mutta Markuksen evankeliumissa on monia tällaisia selityksiä. Muun muassa seuraavien ilmausten merkitys esitetään: ”Boanerges” (”ukkosenjylinän pojat”), ”Talita qumi” (”Tyttönen, minä sanon sinulle: nouse!”), ”korban” (”Jumalalle omistettu lahja”) ja ”Eli, Eli, lama sabaktani?” (”Jumalani, Jumalani, miksi olet hylännyt minut?”) (Mr 3:17; 5:41; 7:11; 15:34).

 Kirjoitusaika ja -paikka. Vanhan perimätiedon mukaan Markuksen evankeliumi julkaistiin ensin Roomassa; tästä ovat esittäneet todistuksensa sellaiset vanhan ajan kirjailijat kuin Klemens, Eusebios ja Hieronymus. Markus oli Roomassa Paavalin ensimmäisenä vankeusaikana (Kol 4:10; Flm 1, 23, 24). Sen jälkeen hän oli Pietarin kanssa Babylonissa (1Pi 5:13). Ollessaan sitten toisen kerran vankina Roomassa Paavali pyysi Timoteusta tulemaan pian ja tuomaan Markuksen mukanaan (2Ti 4:11). Silloin Markus luultavasti palasi Roomaan. Koska Jeesuksen profetian täyttymykseksi tapahtuneesta Jerusalemin tuhosta ei puhuta mitään, Markuksen on täytynyt laatia kertomuksensa ennen tuota vuoden 70 tapahtumaa. Sen perusteella, että Markus oli Roomassa ainakin kerran ja todennäköisesti kahdesti vuosina 60–65, hän lienee saanut evankeliuminsa valmiiksi siellä jolloinkin noiden vuosien aikana.

Markuksen kertomuksen ainutlaatuisia piirteitä. Markuksen evankeliumissa on suurelta osin samanlaista aineistoa kuin Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa, mutta Markus esittää myös täydentäviä yksityiskohtia. Jotkin niistä valaisevat sitä, miltä eräät asiat Jeesuksesta tuntuivat. Hän oli ’murheissaan niiden sydämen tunnottomuudesta’, jotka vastustivat sitä, että hän paransi erään miehen kuivettuneen käden sapattina (Mr 3:5). Kun vain harvat Jeesuksen kotiseudun asukkaat ottivat hänet vastaan, hän ”ihmetteli heidän epäuskoaan” (6:6). Ja hän ”tunsi rakkautta” sitä rikasta nuorta miestä kohtaan, joka kysyi, mitä vaaditaan ikuisen elämän saamiseksi (10:21).

Markuksen kertomus sisältää myös joitakin ainutlaatuisia piirteitä Jeesuksen maanpäällisen elämän loppuvaiheista. Hän kertoo, että Jeesuksen oikeudenkäynnissä esiintyneet väärät todistajat eivät puhuneet yhtäpitävästi (Mr 14:59). Se ohikulkija, joka pakotettiin palvelukseen kantamaan Jeesuksen kidutuspaalua, oli kyreneläinen Simon, ”Aleksandroksen ja Rufuksen isä” (15:21). Lisäksi Markus kertoo Pilatuksen varmistaneen, että Jeesus oli kuollut, ennen kuin hän antoi Arimatiasta olevalle Joosefille luvan viedä ruumiin haudattavaksi (15:43–45).

Yksi niistä neljästä Jeesuksen kuvauksesta, jotka Markuksen evankeliumissa esitetään, on vain hänen evankeliumissaan (Mr 4:26–29). Markus kertoo ainakin 19:stä Jeesuksen Kristuksen tekemästä ihmeestä. Kaksi niistä (kuuron, puhevikaisen miehen parantaminen sekä erään sokean parantaminen) on vain Markuksen evankeliumissa (Mr 7:31–37; 8:22–26).

Viittauksia Raamatun heprealaisiin kirjoituksiin. Vaikka Markus näyttää kirjoittaneen pääasiassa roomalaisille, kertomuksessa viitataan Raamatun heprealaisiin kirjoituksiin ja lainataan niitä. Johannes Kastajan työn osoitetaan täyttäneen Jesajan 40:3:n ja Malakian 3:1:n (Mr 1:2–4). Markus kertoo myös tapauksista, joissa Jeesus sovelsi Heprealaisia kirjoituksia, lainasi niitä tai viittasi niihin. Seuraavassa on joitakin esimerkkejä: Jumalan palveleminen vain huulillaan (Mr 7:6, 7; Jes 29:13); vanhempien kunnioittaminen (Mr 7:10; 2Mo 20:12; 21:17); miehen ja naisen luominen ja avioliiton asettaminen (Mr 10:6–9; 1Mo 1:27; 2:24); eri käskyt (Mr 10:19; 2Mo 20:12–16; 3Mo 19:13); temppeliä koskevat Jeesuksen huomautukset (Mr 11:17; Jes 56:7; Jer 7:11); hänen omat sanansa siitä, että hänet hylättäisiin (Mr 12:10, 11; Ps 118:22, 23); Jehovan sanat Moosekselle palavan orjantappurapensaan luona (Mr 12:26; 2Mo 3:2, 6); kaksi suurta käskyä, jotka koskivat rakkautta (Mr 12:29–31; 5Mo 6:4, 5; 3Mo 19:18); Jehovan profeetalliset sanat Daavidin Herralle vihollisten alistamisesta (Mr 12:36; Ps 110:1); Jeesuksen opetuslasten hajaantuminen (Mr 14:27; Sak 13:7); Jeesuksen sanat siitä, että Jumala olisi hylännyt hänet (Mr 15:34; Ps 22:1); hänen ohjeensa parantuneelle spitaaliselle (Mr 1:44; 3Mo 14:10, 11); hänen profeetalliset sanansa autioittavasta iljetyksestä (Mr 13:14; Da 9:27).

Markuksen kertomuksessa olevat viittaukset Heprealaisiin kirjoituksiin valaisevat hyvin sitä, että Jeesus Kristus luotti noihin Raamatun kirjoituksiin ja käytti niitä palveluksessaan. Evankeliumin perusteella voi myös oppia tuntemaan paremmin Ihmisen Pojan, joka ”ei – – tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan sielunsa lunnaiksi vastaamaan monia” (Mr 10:45).

Pitkät ja lyhyet loppusanat. Jotkut ovat ajatelleet, että Markuksen 16:8, joka päättyy sanoihin ”eivätkä he sanoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät”, on liian töksähtävä tämän evankeliumin alkuperäiseksi lopuksi. Mutta kun otetaan huomioon Markuksen käyttämä yleistyyli, ei ole syytä tehdä sellaista päätelmää. Lisäksi 300-luvun oppineet Hieronymus ja Eusebios ovat yhtä mieltä siitä, että oikeaperäinen kertomus päättyy sanoihin ”sillä he pelkäsivät” (Hieronymus, kirje 120, kysymys 3, joka on julkaistu  teoksessa Corpus Scriptorum Ecclesiasticorum Latinorum, Wien ja Leipzig 1912, LV osa, s. 481; Eusebios, ”Ad Marinum”, I, joka on julkaistu teoksessa Patrologia Græca, Pariisi 1857, XXII osa, palsta 937).

Joissakin käsikirjoituksissa lisätään näiden sanojen jälkeen joko pitkät tai lyhyet loppusanat. Pitkät loppusanat (joissa on 12 jaetta) löytyvät Codex Alexandrinuksesta, Codex Ephraemi Syri rescriptuksesta ja Codex Bezae Cantabrigiensiksesta. Ne ovat myös latinalaisessa Vulgatassa, Syrus Curetonianuksessa ja syyrialaisessa Pešittassa. Codex Sinaiticus, Codex Vaticanus, Syrus Sinaiticus ja armenialainen käännös jättävät ne kuitenkin pois. Joissakin myöhemmissä käsikirjoituksissa ja käännöksissä on lyhyet loppusanat. Codex Regiuksessa (700-luvulta) on molemmat loppusanat siten, että lyhyet ovat ensin. Kumpiinkin loppusanoihin on liitetty huomautus, jonka mukaan nämä kohdat ovat yleisiä joissakin piireissä, mutta kumpiakaan niistä ei ilmeisesti pidetä siinä arvovaltaisina.

Kommentoidessaan Markuksen evankeliumin pitkiä ja lyhyitä loppusanoja raamatunkääntäjä Edgar J. Goodspeed huomautti: ”Lyhyet loppusanat yhdistyvät paljon paremmin Markuksen 16:8:aan kuin pitkät, mutta kumpiakaan ei voida pitää Markuksen evankeliumin alkuperäisenä osana.” (The Goodspeed Parallel New Testament, 1944, s. 127.)

[Tekstiruutu s. 189]

MARKUKSEN EVANKELIUMIN KOHOKOHTIA

Markuksen lyhyt, nopeasti etenevä kertomus Jeesuksen elämästä; Jeesus esitetään ihmeitä tekevänä Jumalan Poikana

Lyhin evankeliumi, joka kirjoitettiin järjestyksessä kolmantena (n. v. 60–65) ilmeisesti ei-juutalaisia silmällä pitäen

Jeesus järjestää tarmokkaan rynnistyksen Valtakunnasta saarnaamiseksi

Jeesus kastetaan, ja hän alkaa saarnata: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle” (1:9–11, 14, 15)

Hän kehottaa Simonia, Andreasta, Jaakobia ja Johannesta jättämään ammattikalastuksen ja kutsuu heidät seuraajikseen (1:16–21)

Saarnattuaan Kapernaumin synagogassa hän saarnaa kautta koko Galilean (1:21, 22, 35–39)

Leevi, veronkantaja, vastaa Jeesuksen kutsuun ja tulee hänen seuraajakseen (2:14–17)

Jeesus muodostaa 12 apostolista saarnaajaryhmän (3:13–19)

Hän käyttää monia kuvauksia opettaessaan Jumalan valtakuntaan liittyviä piirteitä, niin että vain arvolliset tajuavat täysin hänen sanojensa merkityksen (4:1–34)

Jeesus kohtaa epäuskoa todistaessaan kotiseudullaan (6:1–6)

Hän tehostaa saarnaamistoimintaa lähettämällä apostolinsa (6:7–13)

Hänen toimintansa ulottuu Foinikiaan ja Dekapoliiseen (7:24, 31)

Jeesuksen muoto muuttuu Valtakunnan kirkkaudessa (9:1–8)

Jerusalemin ulkopuolella hän ennustaa ’Ihmisen Pojan tulemisen suurella voimalla ja kirkkaudella’ (13:1–37)

Ihmeitä tekevä Jumalan Poika

Kapernaumin synagogassa hän vapauttaa miehen demonin vallasta; myöhemmin hän parantaa Simonin anopin sekä useita muita, joilla on erilaisia vaivoja (1:23–34, 40–42)

Parantamalla erään halvaantuneen Jeesus osoittaa valtansa antaa syntejä anteeksi (2:1–12)

Kaikkialta tulee joukoittain kärsiviä ihmisiä etsimään huojennusta (3:1–12)

Tyynnytettyään myrskyn Galileanmerellä hän ajaa demonit ulos eräästä miehestä ja sallii niiden mennä sikalaumaan (4:35–5:17)

Hän parantaa verenvuotoa potevan naisen ja herättää Jairoksen tyttären kuolleista (5:21–43)

Ruokittuaan 5000 kahdella kalalla ja viidellä leivällä Jeesus kävelee tuulisella Galileanmerellä (6:35–52)

Hän ajaa demonin syyrialais-foinikialaisen naisen tyttärestä ja parantaa kuuron, puhevikaisen miehen (7:24–37)

Hän ruokkii 4000 seitsemällä leivällä; Betsaidassa hän palauttaa erään sokean miehen näön (8:1–9, 22–26)

Jeesus ajaa eräästä kuuromykästä pojasta demonin, joka oli vastustanut opetuslasten yrityksiä ajaa se ulos; hän palauttaa erään sokean kerjäläisen näön Jerikossa (9:14–29; 10:46–52)

Hän kiroaa viikunapuun, joka sen jälkeen kuihtuu (11:12–14, 20)

Jumalan Pojan vastustajat epäonnistuvat

Saatana kiusaa Jeesusta erämaassa, minkä jälkeen enkelit palvelevat Jeesusta (1:12, 13)

Kun fariseusten kirjanoppineet arvostelevat sitä, että Jeesus syö veronkantajien ja syntisten kanssa, hän kumoaa heidän väitteensä (2:15–17)

Myöhemmin fariseukset vastustavat sitä, että Jeesuksen opetuslapset nyhtävät tähkäpäitä sapattina ja että hän parantaa sapattina; he haluavat surmata hänet ja liittyvät siksi Herodeksen puoluelaisiin (2:23–3:6)

Jeesus osoittaa vakuuttavasti vääräksi syytöksen, että hän ajaa demoneita ulos Saatanan avulla (3:20–30)

Jeesuksen edelläkävijä Johannes Kastaja mestataan, mutta Jeesus jatkaa opettamista (6:14–29, 34)

Fariseukset ja kirjanoppineet esittävät vastalauseensa sen johdosta, että Jeesuksen opetuslapset jättävät huomiotta heidän käsienpesua koskevan perinteensä; hän paljastaa heidän ulkokultaisuutensa ja selittää, mikä on epäpuhtauden todellinen lähde (7:1–23)

Fariseukset tekevät Jeesukselle avioeroa koskevan kysymyksen koetellakseen häntä mutta menestyksettä (10:1–12)

Ylipapit, kirjanoppineet ja vanhimmat kiistävät Jeesuksen vallan hänen puhdistettuaan temppelin, mutta hän vaientaa heidät (11:15–18, 27–33)

Hän kertoo vertauksen viinitarhasta paljastaakseen, että uskonnolliset johtajat vastustavat Jumalan tahtoa ja aikovat tappaa Jeesuksen; he etsivät keinoa ottaa hänet kiinni mutta pelkäävät ihmisjoukkoa (12:1–12)

Fariseukset ja Herodeksen puoluelaiset kysyvät Jeesukselta, onko oikein maksaa veroa keisarille; saddukeukset esittävät vaikean kysymyksen ylösnousemuksesta. Ketkään eivät pysty saamaan Jeesusta ansaan (12:13–27)

Juudas kavaltaa Jeesuksen; opetuslapset kompastuvat; Jeesus pidätetään, ja sanhedrin tuomitsee hänet kuoleman ansainneeksi; siitä huolimatta hän ennustaa ’istuvansa voiman oikealla puolella ja tulevansa taivaan pilvien mukana’ (14:1, 2, 10, 11, 17–21, 27–65)

Pilatus painostetaan tuomitsemaan Jeesus kuolemaan; Jeesus kuolee paalussa, ja hänet haudataan (15:1–47)

Enkelit ilmoittavat Jeesuksen ylösnousemuksesta (16:1–8)