(kreik. hē·dyʹo·smon).

Voimakastuoksuinen yrtti, joka mainitaan Raamatussa ainoastaan silloin, kun kerrotaan kirjanoppineiden ja fariseusten antaneen pikkutarkasti kymmenykset mintusta samalla kun he jättivät huomiotta Lain painavammat asiat (Mt 23:23; Lu 11:42). Palestiinassa ja Syyriassa tavataan monia minttulajeja, joista tavallisin on harmaaminttu (Mentha longifolia). Kreikkalainen sana hē·dyʹo·smon (kirjm. ’sulotuoksuinen’) tuskin tarkoitti vain jotain tiettyä lajia vaan viittasi sen sijaan erilaisiin tunnettuihin minttulajeihin.

Mintun varsi on nelisärmäinen ja sen lehdet kasvavat pareittain, yksi varren kummallakin puolella. Pienet, sinertävät tai vaaleanpunavalkoiset kukat ovat joko erillisinä valekiehkuroina tai tähkämäisinä latvarykelminä. Mintun lehtien ja varren sisältämän hyvänhajuisen öljyn vuoksi sitä on jo ammoisista ajoista alkaen käytetty lääkkeissä ja ruoan mausteena.