(’ylös vedetty [ts. vedestä pelastettu]’).

”Tosi Jumalan mies”, Israelin kansakunnan johtaja, lakiliiton välittäjä, profeetta, tuomari, sotapäällikkö, historioitsija ja kirjoittaja (Esr 3:2). Mooses syntyi 1593 eaa. Egyptissä, ja hän oli Amramin poika, Kehatin pojanpoika ja Leevin pojanpojanpoika. Hänen äitinsä Jokebed oli Kehatin sisar (ks. kuitenkin JOKEBED). Mooses oli kolme vuotta nuorempi kuin veljensä Aaron. Heidän sisarensa Mirjam oli muutaman vuoden vanhempi. (2Mo 6:16, 18, 20; 2:7.)

 Varhaisvaiheet Egyptissä. Mooses oli ”Jumalan edessä kaunis” lapsi, ja hänen henkensä säästyi huolimatta faraon kansanmurhasäädöksestä, jonka mukaan kaikki vastasyntyneet heprealaiset poikalapset piti surmata. Mooseksen äiti piilotteli häntä kolme kuukautta ja pani hänet sitten papyrusarkkuun Niilin rantakaislikkoon, mistä faraon tytär löysi lapsen. Mooseksen äidin ja sisaren viisaan toiminnan ansiosta Mooseksen äiti saattoi imettää ja valmentaa häntä faraon tyttären palkkalaisena, minkä jälkeen faraon tytär adoptoi pojan. Faraon huonekunnan jäsenenä hänelle ”opetettiin kaikkea egyptiläisten viisautta”, niin että hänestä tuli ”voimallinen sanoissaan ja teoissaan”, epäilemättä erittäin kyvykäs sekä henkisesti että fyysisesti. (2Mo 2:1–10; Ap 7:20–22.)

Vaikka Mooseksella oli suotuisa asema ja hänelle tarjottiin Egyptissä loistavia mahdollisuuksia, hänen sydämensä oli Jumalan orjuutetun kansan kanssa. Itse asiassa hän toivoi, että Jumala käyttäisi häntä tuon kansan vapauttamiseen. Elämänsä 40. vuonna ollessaan katselemassa, kun hänen heprealaiset veljensä kantoivat taakkojaan, hän näki erään egyptiläisen lyövän erästä heprealaista. Mooses meni puolustamaan israelilaistoveriaan, surmasi egyptiläisen ja hautasi hänet hiekkaan. Tässä vaiheessa Mooses oli tehnyt elämänsä tärkeimmän päätöksen: ”Uskon vaikutuksesta kieltäytyi Mooses täysikasvuiseksi tultuaan siitä, että häntä kutsuttaisiin faraon tyttären pojaksi, ja valitsi ennemmin osakseen huonon kohtelun Jumalan kansan kanssa kuin synnistä saatavan tilapäisen nautinnon.” Näin Mooses luopui siitä kunniasta ja aineellisesta omaisuudesta, josta hän olisi saanut nauttia mahtavan faraon huonekunnan jäsenenä. (Hpr 11:24, 25.)

Mooseksesta tuntui, että oli koittanut aika, jolloin hän pystyisi pelastamaan heprealaiset. He eivät kuitenkaan arvostaneet hänen yrityksiään, ja Mooseksen oli pakko paeta Egyptistä, kun farao sai tietää egyptiläisen surmaamisesta. (2Mo 2:11–15; Ap 7:23–29.)

40 vuotta Midianissa. Mooses haki turvaa pitkän erämaataipaleen takaa Midianista. Siellä erään kaivon luona Mooseksen rohkeus ja alttius toimia tarmokkaasti epäoikeudenmukaisuuden uhriksi joutuneiden puolesta tuli jälleen esiin. Kun paimenet hätistelivät pois Jetron seitsemän tytärtä katraineen, Mooses auttoi naisia ja juotti katraat heidän puolestaan. Sen vuoksi hänet kutsuttiin Jetron kotiin, ja hän jäi sinne työhön paimentamaan Jetron katraita, ja lopulta hän otti vaimokseen yhden Jetron tyttäristä, Sipporan, joka synnytti hänelle kaksi poikaa, Gersomin ja Elieserin. (2Mo 2:16–22; 18:2–4.)

Valmennusta tulevaa palvelusta varten. Vaikka Jumalan tarkoitus olikin vapauttaa heprealaiset Mooseksen välityksellä, Jumalan määräaika ei ollut vielä koittanut eikä Mooses ollut vielä pätevä palvelemaan Jumalan kansan johtajana. Hänen täytyi saada vielä 40 vuotta valmennusta. Hänen täytyi kehittää kärsivällisyyttä, sävyisyyttä, nöyryyttä, pitkämielisyyttä, lempeämielisyyttä ja itsehillintää ja oppia odottamaan Jehovaa, jotta hän olisi sopiva johtamaan Jumalan kansaa. Hänen täytyi olla kouliintunut ja valmis sekä kestämään niitä vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja vaikeuksia, joita hän kohtaisi, että käsittelemään lempeämielisesti, tyynesti ja lujasti niitä monenlaisia ongelmia, joita suuren kansakunnan keskuudessa syntyisi. Hän oli saanut paljon koulutusta, ja epäilemättä hänen valmennuksensa faraon huonekunnan jäsenenä oli antanut hänelle arvokkuutta, itseluottamusta ja ryhtiä sekä lisännyt hänen kykyään organisoida ja antaa käskyjä. Mutta alhainen asema paimenena Midianissa antoi hänelle valmennusta, jota hän tarvitsi sellaisten ominaisuuksien kehittämiseen, jotka olisivat hänen edessään olevan tehtävän kannalta vieläkin tärkeämpiä. Myös Daavid kävi kovan koulun vielä senkin jälkeen, kun Samuel oli voidellut hänet, ja Jeesusta Kristusta koeteltiin monin tavoin, jotta hänet olisi tehty täydelliseksi Kuninkaaksi ja Ylimmäiseksi Papiksi ikuisiksi ajoiksi. ”Hän [Kristus] oppi tottelevaisuuden siitä, mitä hän kärsi, ja kun hänet oli tehty täydelliseksi, hän tuli vastuunalaiseksi kaikkien häntä tottelevien ikuisesta pelastuksesta.” (Hpr 5:8, 9.)

Nimitys vapauttajaksi. 40-vuotisen Midianissa oleskelunsa lähestyessä loppuaan Mooses paimensi Jetron katrasta Horebinvuoren lähistöllä, kun hän näki hämmästyksekseen orjantappurapensaan, joka paloi tulessa muttei kuitenkaan kulunut. Kun hän meni tarkastelemaan tätä suurta ilmiötä lähempää, Jehovan enkeli puhui hänelle tulen liekeistä ja paljasti, että nyt oli koittanut Jumalan aika vapauttaa Israel orjuudesta, ja hän valtuutti Mooseksen menemään Hänen muistonimessään, joka oli Jehova. (2Mo 3:1–15.) Näin Jumala nimitti Mooseksen profeetakseen ja edustajakseen, ja Moosesta  voitiin nyt sanoa voidelluksi eli messiaaksi eli ”Kristukseksi”, joksi häntä kutsutaan Heprealaiskirjeen 11:26:ssa. Jehova antoi enkelin kautta Moosekselle suositukset, jotka tämä voisi esittää Israelin vanhimmille. Ne olivat kolme ihmettä, jotka toimivat tunnusmerkkeinä. Tämä on ensimmäinen kerta kun Raamatussa kerrotaan ihmiselle annetusta kyvystä tehdä ihmeitä. (2Mo 4:1–9.)

Mooses ei ollut epävarmuutensa vuoksi epäpätevä. Mooses ilmaisi kuitenkin epävarmuutensa ja sanoi, ettei hän ollut sujuvapuheinen. Tässä oli nyt muuttunut Mooses, aivan erilainen kuin se Mooses, joka oli omasta aloitteestaan tarjoutunut Israelin vapauttajaksi 40 vuotta aiemmin. Hän esitti vastalauseitaan Jehovalle ja pyysi lopulta, että Jehova vapauttaisi hänet tuosta tehtävästä. Vaikka se herätti Jumalan suuttumuksen, hän ei hylännyt Moosesta vaan antoi hänen veljensä Aaronin hänen puhetorvekseen. Mooses oli Jumalan edustaja, ja hänestä tuli puolestaan kuin ”Jumala” Aaronille, joka puhui hänen edustajanaan. Kun he sitten tapasivat Israelin vanhimmat ja myöhemmin kohtasivat faraon, Jumala ilmeisesti antoi Moosekselle ohjeita ja käskyjä, ja tämä puolestaan välitti ne Aaronille, niin että Aaron varsinaisesti puhui faraon edessä (jonka edeltäjää Mooses oli paennut 40 vuotta aiemmin). (2Mo 2:23; 4:10–17.) Myöhemmin Jehova sanoi Aaronia Mooseksen ”profeetaksi”, mikä merkitsi sitä, että samalla tavoin kuin Mooses oli Jumalan profeetta, jota Jumala ohjasi, Mooseksen tuli ohjata Aaronia. Lisäksi Moosekselle kerrottiin, että hänet tehtiin ”Jumalaksi faraolle”, ts. hänelle annettiin jumalallinen voima ja valta faraoon nähden, joten ei ollut enää mitään syytä pelätä tuota Egyptin kuningasta. (2Mo 7:1, 2.)

Vaikka Jumala ojensikin Moosesta, hän ei peruuttanut Mooseksen nimitystä sen vuoksi, että tämä epäröi ottaa vastaan Israelin vapauttajan suunnatonta tehtävää. Mooseksen epäröinti ei johtunut hänen korkeasta iästään, vaikka hän olikin jo 80-vuotias. 40 vuotta myöhemmin, 120-vuotiaana, Mooses oli yhä täysin elinvoimainen ja ymmärryskykyinen (5Mo 34:7). Viettäessään 40 vuotta Midianissa Mooseksella oli ollut runsaasti aikaa mietiskellä, ja hän ymmärsi, minkä virheen hän oli tehnyt pyrkiessään omatoimisesti vapauttamaan heprealaiset. Nyt hän tajusi oman vajavaisuutensa. Ja koska hän oli ollut niin pitkän aikaa syrjässä kaikesta julkisesta toiminnasta, hänelle oli varmasti melkoinen järkytys, kun hänelle yhtäkkiä tarjottiin tällaista tehtävää.

Raamattu kertoo meille myöhemmin: ”Mooses oli verrattomasti sävyisin mies kaikista ihmisistä, joita maan pinnalla oli.” (4Mo 12:3.) Sävyisyytensä vuoksi hän tajusi, että hän oli vain epätäydellinen ihminen, jolla oli omat heikkoutensa. Hän ei tyrkyttänyt itseään Israelin voittamattomaksi johtajaksi. Hän ei ilmaissut pelkoa faraota kohtaan vaan osoitti olevansa täysin selvillä omista rajoituksistaan.

Egyptin faraon edessä. Mooses ja Aaron olivat nyt avainhenkilöitä ’jumalien välisessä taistelussa’. Kutsumalla koolle taikuutta harjoittavat papit, joiden johdossa olivat ilmeisesti Jannes- ja Jambres-nimiset miehet (2Ti 3:8), farao kokosi kaikkien Egyptin jumalien mahdin Jehovan mahtia vastaan. Ensimmäinen ihme, jonka Aaron teki faraon edessä Mooseksen käskystä, osoitti Jehovan ylimmyyden Egyptin jumaliin nähden, vaikka farao paaduttikin itsensä. (2Mo 7:8–13.) Myöhemmin, kolmannen vitsauksen aikaan, pappienkin oli myönnettävä: ”Se on Jumalan sormi!” Ja paisevitsaus koetteli heitä siinä määrin, etteivät he pystyneet edes tulemaan faraon eteen vastustamaan Moosesta tuon vitsauksen aikana. (2Mo 8:16–19; 9:10–12.)

Vitsaukset pehmentävät ja paaduttavat. Mooses ja Aaron ilmoittivat kustakin kymmenestä vitsauksesta. Vitsaukset tulivat ilmoitusten mukaisesti ja osoittivat, että Jehova oli valtuuttanut Mooseksen edustajakseen. Jehovan nimeä julistettiin ja siitä puhuttiin paljon Egyptissä, mikä sai aikaan sekä pehmenemistä että paatumista tuota nimeä kohtaan; se pehmensi israelilaiset ja jotkut egyptiläiset, mutta paadutti faraon ja tämän neuvonantajat ja kannattajat. (2Mo 9:16; 11:10; 12:29–39.) Egyptiläiset eivät ajatelleet, että he olivat loukanneet jumaliaan, vaan he tiesivät, että nimenomaan Jehova tuomitsi heidän jumalansa. Yhdeksän vitsauksen jälkeen myös Mooseksesta oli tullut ”hyvin huomattava mies Egyptin maassa, faraon palvelijoiden silmissä ja kansan silmissä” (2Mo 11:3).

Israelin miehissäkin oli tapahtunut huomattava muutos. He olivat aluksi hyväksyneet Mooseksen suositukset, mutta kun heidän työolojaan oli faraon käskystä kovennettu, he valittivat Moosesta vastaan siinä määrin, että tämä kääntyi masentuneena Jehovan puoleen. (2Mo 4:29–31; 5:19–23.) Silloin Korkein vahvisti häntä  paljastamalla, että Hän aikoi nyt täyttää sen, mitä Abraham, Iisak ja Jaakob olivat odottaneet, ts. nimensä Jehova täyden merkityksen, kun hän vapauttaisi Israelin ja tekisi siitä suuren kansakunnan Luvattuun maahan (2Mo 6:1–8). Silloinkaan Israelin miehet eivät kuunnelleet Moosesta. Mutta nyt, yhdeksännen vitsauksen jälkeen, he olivat täysin hänen takanaan, yhteistoiminnassa, niin että kymmenennen vitsauksen jälkeen hän saattoi organisoida heidät ja johdattaa heidät pois järjestyksellisesti, ”taistelumuodostelmassa” (2Mo 13:18).

Faraon kohtaaminen vaati rohkeutta ja uskoa. Mooses ja Aaron olivat tehtävänsä tasalla ainoastaan Jehovan voiman ansiosta ja hänen henkensä vaikutuksen vuoksi. Kuvittelehan faraon, tuon ajan kiistattoman maailmanvallan kuninkaan, hovia. Sen loisto oli vertaansa vailla, ja siellä oli pöyhkeä farao, jota pidettiin jumalana, ympärillään neuvonantajansa, sotapäällikkönsä, vartijansa ja orjansa. Lisäksi siellä olivat uskonnolliset johtajat, taikuutta harjoittavat papit, jotka kuuluivat Mooseksen päävastustajiin. Nämä miehet olivat faraota lukuun ottamatta valtakunnan vaikutusvaltaisimpia miehiä. Koko tämä vaikuttava joukko oli järjestetty faraon avuksi Egyptin jumalien tukemisessa. Lisäksi Mooses ja Aaron eivät tulleet faraon eteen vain kerran vaan monta kertaa faraon sydämen paatuessa kerta kerralta, koska hän oli päättänyt pitää arvokkaat heprealaisorjansa vallassaan. Kahdeksannen vitsauksen ilmoittamisen jälkeen Mooses ja Aaron jopa ajettiin pois faraon edestä, ja yhdeksännen vitsauksen jälkeen heitä kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla enää ilmaantumasta faraon kasvojen eteen. (2Mo 10:11, 28.)

Tämän valossa on erittäin ymmärrettävää, että Mooses kerta toisensa jälkeen pyysi Jehovalta varmuutta ja voimaa. On kuitenkin muistettava, että hän toteutti aina pienintä piirtoa myöten sen, mitä Jehova oli käskenyt. Hän ei koskaan jättänyt pois sanaakaan siitä, mitä Jehova käski hänen sanoa faraolle, ja Mooses johti kansaa niin, että kymmenennen vitsauksen aikaan ”kaikki Israelin pojat tekivät niin kuin Jehova oli Moosesta ja Aaronia käskenyt. He tekivät juuri niin.” (2Mo 12:50.) Moosesta pidetään huomattavana uskon esimerkkinä kristityille. Apostoli Paavali sanoo hänestä: ”Uskon vaikutuksesta hän lähti Egyptistä, mutta pelkäämättä kuninkaan suuttumusta, sillä hän pysyi vakaana kuin nähden Hänet, joka on näkymätön.” (Hpr 11:27.)

Ennen kymmenettä vitsausta Mooses sai edun asettaa pesahin vieton (2Mo 12:1–16). Punaisellamerellä Mooseksen täytyi jälleen kuunnella israelilaisten valituksia, kun nämä näyttivät olevan ansassa ja varman kuoleman edessä. Hän ilmaisi kuitenkin Jehovan mahtavan käden alla toimivan todellisen johtajan uskoa ja vakuutti israelilaisille, että Jehova hävittäisi heitä takaa ajavan Egyptin armeijan. Ilmeisesti hän huusi tässä kriisitilanteessa avukseen Jehovaa, sillä Jumala sanoi hänelle: ”Miksi huudat jatkuvasti minun puoleeni?” Sitten Jumala käski Mooseksen nostaa sauvansa ja ojentaa kätensä meren yli ja halkaista sen. (2Mo 14:10–18.) Satoja vuosia myöhemmin apostoli Paavali sanoi sitä seuranneesta israelilaisten Punaisenmeren ylityksestä: ”Esi-isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren halki ja tulivat kaikki kastetuiksi Moosekseen pilven ja meren välityksellä.” (1Ko 10:1, 2.) Kasteen suoritti Jehova. Jotta nuo juutalaisten esi-isät olisivat vapautuneet murhanhimoisista takaa-ajajistaan, heidän täytyi yhdistyä Mooseksen johdon alaisuuteen ja toimia hänen ohjeittensa mukaan, kun hän vei heidät meren läpi. Tällä tavoin koko Israelin seurakunta oikeastaan kastettiin vapauttajaansa ja johtajaansa Moosekseen.

Lakiliiton välittäjä. Kolmannessa kuussa Egyptistä lähdön jälkeen Jehova ilmaisi koko Israelin edessä, miten suuren vallan ja vastuun hän oli antanut palvelijalleen Moosekselle ja miten läheinen suhde Mooseksella oli Jumalaan. Koko Israel oli kokoontunut Horebinvuoren juurelle, kun Jehova kutsui Mooseksen vuorelle ja puhui siellä hänen kanssaan enkelin välityksellä. Kerran Mooses sai edun kokea luultavasti pelottavimman ja kunnioitusta herättävimmän elämyksen, mitä kukaan ihminen koki ennen Jeesuksen Kristuksen saapumista. Mooseksen ollessa yksin korkealla vuorella Jehova näytti hänelle kirkkautensa siten, että hän pani ’kämmenensä’ Mooseksen ylle suojaksi ja antoi Mooseksen nähdä hänen ’selkänsä’, ilmeisesti tämän Jumalan kirkkauden ilmentymän jälkiloisteen. Sitten hän puhui Mooseksen kanssa ikään kuin kahden kesken. (2Mo 19:1–3; 33:18–23; 34:4–6.)

Jehova sanoi Moosekselle: ”Et voi nähdä kasvojani, sillä ei kukaan ihminen voi nähdä minua ja elää.” (2Mo 33:20.) Ja satoja vuosia myöhemmin apostoli Johannes kirjoitti: ”Kukaan ihminen ei ole milloinkaan nähnyt Jumalaa.” (Joh 1:18.) Kristitty marttyyri Stefanos  selitti juutalaisille: ”Tämä [Mooses] on se, joka oli seurakunnan keskuudessa erämaassa enkelin kanssa, joka puhui hänelle Siinainvuorella.” (Ap 7:38.) Enkeli siis edusti Jehovaa tuolla vuorella. Jehovan enkeliedustajan ilmentämä Jehovan kirkkaus oli kuitenkin niin suuri, että Mooseksen kasvojen iho sädehti, niin etteivät israelilaiset kestäneet katsoa häntä. (2Mo 34:29–35; 2Ko 3:7, 13.)

Jumala teki Mooseksesta Israelin kanssa solmimansa lakiliiton välittäjän, eikä kenelläkään ihmisellä ole koskaan ollut Jumalan edessä niin läheistä asemaa, lukuun ottamatta Jeesusta Kristusta, uuden liiton Välittäjää. Mooses vihmoi eläinuhrien verellä liiton kirjan, jossa Jehova oli toinen ”osapuoli” ja kansa (epäilemättä sitä edustavat vanhimmat) toinen ”osapuoli”. Hän luki liiton kirjan kansalle, joka vastasi: ”Kaiken, mitä Jehova on puhunut, me haluamme tehdä ja haluamme olla tottelevaisia.” (2Mo 24:3–8; Hpr 9:19.) Välittäjän virassaan Mooseksella oli etu valvoa tabernaakkelin rakentamista ja sen välineiden valmistamista, joiden mallin hän sai Jumalalta, sekä asettaa papit virkaansa ja voidella tabernaakkeli ja ylimmäinen pappi Aaron erikoisvalmisteisella öljyllä. Sitten hän valvoi vastavihittyjen pappien ensimmäistä virallista virantoimitusta. (2Mo, luvut 25–29; 3Mo, luvut 8, 9.)

Sopiva välittäjä. Mooses nousi Horebinvuorelle useita kertoja, ja kaksi kertaa hän viipyi siellä 40 vuorokautta (2Mo 24:18; 34:28). Ensimmäisellä näistä kerroista hän palasi mukanaan kaksi kivitaulua, ”joihin oli kirjoitettu Jumalan sormella” ja jotka sisälsivät ”Kymmenen sanaa” eli kymmenen käskyä, lakiliiton peruslait (2Mo 31:18; 5Mo 4:13). Tällä ensimmäisellä kerralla Mooses osoittautui sopivan päteväksi sekä välittäjänä Jehovan ja Israelin välillä että tämän ehkä ainakin kolmimiljoonaisen suuren kansan johtajana. Mooseksen ollessa vuorella Jehova kertoi hänelle, että kansa oli kääntynyt epäjumalanpalvelukseen, ja Jehova sanoi: ”Anna minun olla, jotta suuttumukseni syttyisi heitä kohtaan ja minä hävittäisin heidät perin pohjin, ja anna minun tehdä sinut suureksi kansakunnaksi.” Mooseksen nopea vastaus osoitti, että hänelle merkitsi eniten Jehovan nimen pyhitys ja että hän oli täysin epäitsekäs eikä havitellut mainetta itselleen. Hän ei pyytänyt mitään itselleen, vaan oli sen sijaan huolissaan sekä Jehovan nimestä, jonka tämä oli vain vähän aikaisemmin korottanut Punaisenmeren ihmeen välityksellä, että Jumalan Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille antamasta lupauksesta. Jehova hyväksyi Mooseksen vetoomuksen ja säästi kansan. Tästä nähdään, että Jehova katsoi Mooseksen täyttävän tyydyttävästi välittäjän tehtävänsä ja että Jehova kunnioitti sitä järjestelyä, jonka kautta hän oli nimittänyt Mooseksen tuohon virkaan. Niin Jehova ”alkoi tuntea mielipahaa sen pahan johdosta, jota hän oli sanonut tekevänsä kansalleen”, ts. muuttuneet olosuhteet saivat hänet muuttamaan mielensä pahan aiheuttamisen suhteen. (2Mo 32:7–14.)

Mooseksen palava into tosi palvonnan puolesta hänen palvellessaan Jumalan edustajana ilmeni, kun hän tuli alas vuorelta. Nähdessään remuavat epäjumalanpalvojat hän heitti taulut maahan, murskasi ne ja kutsui luokseen Jehovan puolella olevat. Leevin heimo tuli Mooseksen luo, ja hän käski heidän surmata väärään palvontaan syyllistyneet. Tämä johti noin 3000 miehen kuolemaan. Sitten hän palasi Jehovan luo, tunnusti kansan suuren synnin ja pyysi: ”Mutta jos nyt annat anteeksi heidän syntinsä... ja jos et, niin pyyhithän minut pois kirjastasi, jonka olet kirjoittanut.” Jumala ei pahastunut Mooseksen välittäjänä esittämästä vetoomuksesta vaan vastasi: ”Sen, joka on tehnyt syntiä minua vastaan, minä pyyhin pois kirjastani.” (2Mo 32:19–33.)

Monta kertaa Mooses edusti Jehovan puolta lakiliitossa, vaati todellista, puhdasta palvontaa ja pani toimeen tuomion tottelemattomille. Useammin kuin kerran hän myös asettui kansakunnan tai siihen kuuluvien yksilöiden ja heitä Jehovan käsissä odottavan tuhon väliin. (4Mo 12; 14:11–21; 16:20–22, 43–50; 21:7; 5Mo 9:18–20.)

Epäitsekkyys, nöyryys, sävyisyys. Mooses oli ensisijaisesti kiinnostunut Jehovan nimestä ja hänen kansastaan. Siksi hän ei tavoitellut kunniaa eikä asemaa. Kun Jehovan henki tuli eräisiin leirissä oleviin miehiin ja he ryhtyivät toimimaan profeettoina, Mooseksen apulainen Joosua halusi estää heitä, koska he ilmeisesti hänen mielestään vetivät huomion pois Mooseksen kunniasta ja vallasta. Mooses sanoi kuitenkin: ”Tunnetko mustasukkaisuutta minun puolestani? Ei, kunpa koko Jehovan kansa olisi profeettoja, koska silloin Jehova panisi henkensä heihin!” (4Mo 11:24–29.)

Vaikka Jehova oli nimittänyt Mooseksen Israelin suuren kansakunnan johtajaksi, Mooses oli  halukas ottamaan vastaan neuvoja toisilta, varsinkin jos niistä oli hyötyä kansalle. Pian sen jälkeen, kun israelilaiset olivat lähteneet Egyptistä, Jetro tuli Mooseksen luo mukanaan Mooseksen vaimo ja pojat. Jetro huomasi, miten kovasti Mooses teki työtä ja miten hän uuvutti itsensä käsitellessään kaikkien luokseen tulevien ongelmia. Jetro esitti viisaasti, että tehtäisiin täsmällinen järjestely, jonka mukaan Mooses jakaisi eriasteista vastuuta muille keventääkseen taakkaansa. Mooses kuunteli Jetron neuvoa ja järjesti kansan tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen hengen ryhmiin ja kullekin ryhmälle päällikön tuomariksi. Sen jälkeen vain vaikeat asiat esitettiin Moosekselle. On myös huomionarvoista, että selittäessään toimiaan Jetrolle Mooses sanoi: ”Mikäli heillä [israelilaisilla] on vireillä jokin riita-asia, sen on tultava minulle, ja minun on tuomittava osapuolten välillä, ja minun on tehtävä tunnetuksi tosi Jumalan ratkaisut ja hänen lakinsa.” Näin Mooses osoitti tunnustavansa, että hänen velvollisuutensa oli tuomita Jehovan päätösten, ei omien mielipiteittensä, mukaan ja että hänen tehtävänsä oli lisäksi auttaa kansaa tuntemaan Jumalan lait ja tunnustamaan ne. (2Mo 18:5–7, 13–27.)

Mooses viittasi toistuvasti siihen, että todellinen Johtaja oli Jehova eikä hän. Kun kansa alkoi valittaa ruoasta, Mooses sanoi sille: ”Teidän nurinanne ei ole meitä [Moosesta ja Aaronia] vastaan, vaan Jehovaa vastaan.” (2Mo 16:3, 6–8.) Mahdollisesti siksi, että Mirjam pelkäsi Mooseksen vaimon jättävän hänet varjoonsa, hän ja Aaron alkoivat mustasukkaisesti ja epäkunnioittavasti puhua Moosesta ja hänen valtaansa vastaan. Heidän puheensa oli sitäkin halveksittavampaa sen perusteella, että juuri kertomuksen tässä vaiheessa todetaan: ”Mooses oli verrattomasti sävyisin mies kaikista ihmisistä, joita maan pinnalla oli.” Ilmeisesti Mooses ei ryhtynyt puolustautumaan vaan kesti sävyisästi solvauksen. Jehova kuitenkin vihastui tästä uhmaamisesta, joka todellisuudessa loukkasi Jehovaa itseään. Hän puuttui kiistaan ja kuritti Mirjamia ankarasti. Mooseksen rakkaus sisartaan kohtaan sai hänet puhumaan tämän puolesta, ja hän huudahti: ”Oi Jumala, pyydän sinua: parannathan hänet!” (4Mo 12:1–15.)

Tottelevaisuus, Jehovan odottaminen. Mooses odotti Jehovaa. Vaikka häntä sanotaan Israelin lainsäätäjäksi, hän tunnusti, etteivät nuo lait olleet lähtöisin hänestä. Hän ei ollut mielivaltainen eikä tehnyt päätöksiä omien tietojensa pohjalta. Oikeusasioissa, joista ei ollut ennakkotapausta tai joissa hän ei tiennyt täsmällisesti, miten lakia tuli soveltaa, hän esitti asian Jehovalle saadakseen häneltä oikeudellisen päätöksen. (3Mo 24:10–16, 23; 4Mo 15:32–36; 27:1–11.) Hän noudatti huolellisesti ohjeita. Mooses valvoi tarkasti monimutkaista tabernaakkelin rakentamista ja sen välineiden ja pappien vaatteiden valmistusta. Raamatussa kerrotaan: ”Ja Mooses ryhtyi tekemään aivan niin kuin Jehova oli häntä käskenyt. Hän teki juuri niin.” (2Mo 40:16; vrt. 4Mo 17:11.) Voimme toistuvasti lukea, että tehtiin ”niin kuin Jehova oli Moosesta käskenyt” (2Mo 39:1, 5, 21, 29, 31, 42; 40:19, 21, 23, 25, 27, 29). Kristittyjen kannalta on hyvä, että hän toimi niin, sillä apostoli Paavali osoittaa noiden asioiden olleen taivaallisten ”varjo” ja kuvaus niistä (Hpr 8:5).

Mooses kompastuu. Kun Israel oli leiriytynyt Kadesiin, luultavasti vaelluksensa 40. vuonna, Mooses teki vakavan virheen. Tämän tapahtuman tarkastelu valaisee sitä, ettei Mooses ollut vain erittäin kunnioitetussa asemassa vaan että kansakunnan johtajana ja välittäjänä hänellä oli myös hyvin raskas vastuu Jehovan edessä. Vesipula sai israelilaiset riitelemään katkerasti Mooseksen kanssa, ja he moittivat häntä siitä, että hän oli johdattanut heidät pois Egyptistä karuun erämaahan. Mooses oli kestänyt paljon, hän oli sietänyt jatkuvasti israelilaisten turmeltuneisuutta ja niskoittelua, jakanut heidän vaikeutensa ja puhunut heidän puolestaan, kun he olivat tehneet syntiä, mutta nyt hän menetti hetkeksi sävyisyytensä ja lempeämielisyytensä. Ärsyyntyneenä ja katkeroituneena Mooses ja Aaron seisoivat kansan edessä Jehovan käskyn mukaisesti. Mutta sen sijaan, että he olisivat kiinnittäneet huomion Jehovaan, joka piti heistä huolen, he puhuivat kansalle tylysti ja kiinnittivät huomion itseensä, ja Mooses sanoi: ”Kuulkaa nyt, te kapinoitsijat! Tästä kalliostako meidän pitää saada teille vettä?” Sitten Mooses löi kalliota ja Jehova pani veden virtaamaan siitä, niin että sitä riitti koko väelle ja sen karjalle. Jumala oli kuitenkin tyytymätön Mooseksen ja Aaronin käytökseen. He eivät olleet täyttäneet ensisijaista velvollisuuttaan, joka oli Jehovan nimen suuruuden julistaminen. He ’laiminlöivät velvollisuutensa’ Jehovaa kohtaan, ja Mooses oli ’puhunut harkitsemattomasti huulillaan’. Myöhemmin Jehova määräsi: ”Koska ette osoittaneet uskoa minuun pyhittääksenne minut Israelin  poikien silmien edessä, niin te ette vie tätä seurakuntaa siihen maahan, jonka minä heille annan.” (4Mo 20:1–13; 5Mo 32:50–52; Ps 106:32, 33.)

Kirjoittaja. Mooses kirjoitti Pentateukin, Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa eli viisi Mooseksen kirjaa. Juutalaiset ovat kautta historiansa tunnustaneet hänet niiden kirjoittajaksi, ja he käyttävät tästä Raamatun osasta nimitystä Toora eli Laki. Jeesus ja kristityt kirjoittajat sanovat usein Moosesta Lain antajaksi. Hänen katsotaan yleensä kirjoittaneen myös Jobin kirjan, psalmin 90 ja mahdollisesti psalmin 91. (Mt 8:4; Lu 16:29; 24:27; Ro 10:5; 1Ko 9:9; 2Ko 3:15; Hpr 10:28.)

Kuolema ja hautaus. Mooseksen veli Aaron kuoli 123-vuotiaana Israelin ollessa leiriytyneenä Horinvuoren luokse, Edomin rajalle, matkansa 40. vuoden viidennessä kuussa. Mooses vei Aaronin vuorelle, riisui Aaronin papinvaatteet ja puki ne Aaronin vanhimman elossa olevan pojan ja seuraajan Eleasarin ylle. (4Mo 20:22–29; 33:37–39.) Puolisen vuotta myöhemmin Israel saapui Moabin tasangoille. Siellä Mooses piti kokoontuneelle kansalle sarjan puheita, joissa hän selitti Lakia ja laajensi sitä niillä järjestelyillä, joita tarvittaisiin, kun israelilaiset luopuisivat paimentolaisten leirielämästä ja asettuisivat aloilleen omaan maahansa. 40. vuoden 12. kuussa (vuoden 1473 eaa. keväällä) hän ilmoitti kansalle, että Jehova oli nimittänyt Joosuan sen johtajaksi hänen jälkeensä. Sitten Joosua valtuutettiin tehtäväänsä ja häntä kannustettiin olemaan rohkea. (5Mo 31:1–3, 23.) Esitettyään lopuksi laulun ja siunattuaan kansan Mooses nousi Jehovan käskyn mukaisesti Nebonvuorelle, missä hän näki ensin Luvatun maan tuolta korkealta näköalapaikalta ja missä hän sitten kuoli (5Mo 32:48–51; 34:1–6).

Mooses oli kuollessaan 120-vuotias. Raamatussa sanotaan hänen fyysisestä voimastaan: ”Hänen silmänsä eivät olleet hämärtyneet, eikä hänen elinvoimansa ollut kadonnut.” Jehova hautasi hänet paikkaan, jota ei ole koskaan löydetty. (5Mo 34:5–7.) Tämän tarkoitus oli todennäköisesti estää israelilaisia joutumasta väärän palvonnan ansaan siten, että he olisivat tehneet hänen haudastaan pyhäkön. Ilmeisesti Panettelija olisi halunnut käyttää Mooseksen ruumista johonkin sellaiseen tarkoitukseen, sillä kristitty opetuslapsi ja Jeesuksen Kristuksen velipuoli Juudas kirjoittaa: ”Kun ylienkeli Mikael oli eri mieltä kuin Panettelija ja väitteli Mooseksen ruumiista, hän ei uskaltanut lausua tuomiota häntä vastaan herjaavin sanoin, vaan sanoi: ’Nuhdelkoon sinua Jehova.’” (Ju 9.) Ennen kuin israelilaiset menivät Joosuan johdolla Kanaaniin, he surivat Moosesta 30 päivää (5Mo 34:8).

Profeetta, jonka Jehova tunsi ”kasvoista kasvoihin”. Kun Mirjam ja Aaron asettivat Mooseksen valtuutuksen kyseenalaiseksi, Jehova sanoi heille: ”Jos keskuuteenne tulisi Jehovan profeetta, minä tekisin itseni hänelle tunnetuksi näyssä. Minä puhuisin hänelle unessa. Niin ei ole palvelijani Mooses! Hänelle on uskottu koko minun huoneeni. Minä puhun hänelle suusta suuhun, siten näyttämällä hänelle, enkä arvoituksin, ja hän katselee Jehovan ilmaantumista. Miksi ette siis pelänneet puhua palvelijaani vastaan, Moosesta vastaan?” (4Mo 12:6–8.) 5. Mooseksen kirjan lopussa kuvaillaan Mooseksen huomattavaa asemaa Jehovan edessä: ”Mutta Israelissa ei ole vielä koskaan noussut sellaista profeettaa kuin Mooses, jonka Jehova tunsi kasvoista kasvoihin, kun otetaan huomioon kaikki ne tunnusmerkit ja ihmeet, jotka Jehova lähetti hänet tekemään Egyptin maassa faraolle ja kaikille tämän palvelijoille ja koko hänen maalleen, ja kun otetaan huomioon koko se voimakas käsi ja koko se suuri kunnioitusta herättävä pelättävyys, joka Mooseksella oli koko Israelin silmien edessä.” (5Mo 34:10–12.)

Vaikkei Mooses koskaan nähnytkään Jehovaa itseään, kuten edellä mainittiin, hänellä oli Jehovan sanojen mukaan suorempi, jatkuvampi ja läheisempi suhde Jehovaan kuin kenelläkään profeetalla ennen Jeesusta Kristusta. Jehovan sanat ”minä puhun hänelle suusta suuhun” (4Mo 12:8) paljastivat, että Mooses saattoi lähestyä Jumalaa henkilökohtaisesti (enkelien välityksellä, jotka pääsevät itse Jumalan läsnäoloon; Mt 18:10). Israelin välittäjänä hänellä oli käytössään lähes jatkuva kaksisuuntainen keskusteluyhteys. Hän saattoi milloin tahansa esittää kansakunnan kannalta merkittäviä ongelmia ja saada Jumalalta vastauksen. Jehova uskoi Moosekselle ’koko huoneensa’, ja hän käytti Moosesta läheisenä edustajanaan kansakunnan organisoimisessa (4Mo 12:7; Hpr 3:2, 5). Myöhemmät profeetat yksinkertaisesti jatkoivat rakentamista sille perustukselle, joka oli laskettu Mooseksen välityksellä.

Se tapa, jolla Jehova oli tekemisissä Mooseksen kanssa, oli niin vaikuttava, että Mooses ikään  kuin näki Jumalan omin silmin sen sijaan, että hän olisi saanut vain jonkinlaisen mielikuvan tai jonkin unen, jossa hän olisi kuullut Jumalan puhuvan, niin kuin yleensä tapahtui, kun Jumala kommunikoi profeettojensa kanssa. Jehovan toiminta Mooseksen suhteen oli niin todellista, että Mooses toimi ikään kuin hän olisi nähnyt ”Hänet, joka on näkymätön” (Hpr 11:27). Ilmeisesti se vaikutti Moosekseen samalla tavoin kuin näky Jeesuksen muodonmuutoksesta vaikutti Pietariin satoja vuosia myöhemmin. Tuo näky oli Pietarille niin todellinen, että hän alkoi osallistua siihen puhumalla, joskaan hän ei tiennyt, mitä hän sanoi. (Lu 9:28–36.) Myös apostoli Paavali sai niin todellisen näyn, että hän sanoi myöhemmin itsestään: ”Ruumiissako, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä; Jumala tietää.” (2Ko 12:1–4.)

Epäilemättä se, että Joosua menestyi niin tavattoman hyvin viedessään israelilaiset Luvattuun maahan, johtui ainakin jossain määrin niistä hienoista ominaisuuksista, joita Mooseksen valmennus ja esimerkki olivat juurruttaneet häneen. Joosua oli Mooseksen palvelija ”nuoresta miehuudestaan asti” (4Mo 11:28). Ilmeisesti hän oli Mooseksen alainen sotapäällikkö (2Mo 17:9, 10) ja seurasi Mooseksen apulaisena läheltä monia tämän kokemuksia (2Mo 24:13; 33:11; 5Mo 3:21).

Esikuvasi Jeesusta Kristusta. Jeesus Kristus teki selväksi, että Mooses oli kirjoittanut hänestä, sillä hän sanoi kerran vastustajilleen: ”Jos uskoisittekin Moosesta, uskoisitte minua, sillä minusta hän on kirjoittanut.” (Joh 5:46.) Ollessaan opetuslastensa seurassa Jeesus ”alkoi Mooseksesta ja kaikista Profeetoista ja tulkitsi heille kaikista Raamatun kirjoituksista sen, mikä koski häntä” (Lu 24:27, 44; ks. myös Joh 1:45).

Mooses kirjoitti Kristuksesta Jeesuksesta mm. seuraavat Jehovan sanat: ”Profeetan minä herätän heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaiken, minkä minä käsken hänen puhua.” (5Mo 18:18, 19.) Lainatessaan tätä profetiaa apostoli Pietari ei jättänyt epäilystäkään siitä, että se koski Jeesusta Kristusta (Ap 3:19–23).

Näiden kahden suuren profeetan, Mooseksen ja Jeesuksen Kristuksen, elämässä oli monia samankaltaisuuksia. Molemmat joutuivat pikkulapsina pakenemaan oman aikansa hallitsijan toimeenpanemaa joukkomurhaa (2Mo 1:22; 2:1–10; Mt 2:13–18). Mooses kutsuttiin Egyptistä Jehovan ”esikoisen”, Israelin kansakunnan, kanssa, ja Mooses oli tuon kansakunnan johtaja. Jeesus kutsuttiin Egyptistä Jumalan Esikoispoikana. (2Mo 4:22, 23; Ho 11:1; Mt 2:15, 19–21.) Molemmat paastosivat 40 päivää erämaassa (2Mo 34:28; Mt 4:1, 2). Molemmat tulivat Jehovan nimessä, ja Jeesuksen nimi merkitseekin ’Jehova on pelastus’ (2Mo 3:13–16; Mt 1:21; Joh 5:43). Mooseksen tavoin Jeesus ’julisti Jehovan nimeä’ (5Mo 32:3; Joh 17:6, 26). Molemmat olivat poikkeuksellisen sävyisiä ja nöyriä (4Mo 12:3; Mt 11:28–30). Molemmilla oli erittäin vakuuttavat suositukset siitä, että Jumala oli lähettänyt heidät: he tekivät monenlaisia hämmästyttäviä ihmeitä, ja Jeesus Kristus meni vielä pitemmälle kuin Mooses herättämällä kuolleita eloon (2Mo 14:21–31; Ps 78:12–54; Mt 11:5; Mr 5:38–43; Lu 7:11–15, 18–23).

Mooses oli välittäjänä Jumalan ja Israelin kansakunnan välisessä lakiliitossa. Jeesus toimi Välittäjänä uudessa liitossa, joka solmittiin Jumalan ja ”pyhän kansakunnan”, hengellisen ”Jumalan Israelin”, välillä. (1Pi 2:9; Ga 6:16; 2Mo 19:3–9; Lu 22:20; Hpr 8:6; 9:15.) Molemmat toimivat tuomareina, lainsäätäjinä ja johtajina (2Mo 18:13; 32:34; Da 9:25; Mal 4:4; Mt 23:10; Joh 5:22, 23; 13:34; 15:10). Moosekselle oli uskottu ’Jumalan huoneen’, ts. Israelin kansakunnan eli seurakunnan, taloudenhoito, ja hän osoittautui siinä uskolliseksi. Jeesus osoitti uskollisuutensa sitä Jumalan huonetta kohtaan, jonka hän rakensi Jumalan Poikana, nimittäin hengellisen Israelin kansakuntaa eli seurakuntaa kohtaan. (4Mo 12:7; Hpr 3:2–6.) Ja jopa heidän kuolemaansa liittyi samanlainen piirre:  Jumala hävitti sekä Mooseksen että Jeesuksen ruumiin (5Mo 34:5, 6; Ap 2:31; Ju 9).

Kun Mooseksen elämän 40 vuotta kestänyt jakso erämaassa lähestyi loppuaan ja hän oli paimentamassa appensa lampaita, Jumalan enkeli ilmestyi hänelle yliluonnollisesti tulenliekissä keskellä orjantappurapensasta Horebinvuoren juurella. Jehova valtuutti hänet siellä vapauttamaan Hänen kansansa Egyptistä. (2Mo 3:1–15.) Näin Jumala nimitti Mooseksen profeetakseen ja edustajakseen, ja Moosesta voitiin nyt sanoa voidelluksi eli ”Kristukseksi”. Tähän kunniakkaaseen asemaan pääseminen edellytti sitä, että Mooses luopui ”Egyptin aarteista” ja valitsi ”huonon kohtelun Jumalan kansan kanssa” ja joutui siten häväistyksi. Mutta Moosekselle tuo ”Kristuksen saama häväistys” oli suurempi rikkaus kuin kaikki Egyptin varallisuus. (Hpr 11:24–26.)

Tälle löytyy rinnakkaisuus Jeesuksen Kristuksen elämästä. Kun hän syntyi Betlehemissä, enkeli ilmoitti, että hänestä tulisi ”Pelastaja, joka on Kristus, Herra”. Hänestä tuli Kristus eli Voideltu sen jälkeen, kun profeetta Johannes oli kastanut hänet Jordanissa. (Lu 2:10, 11; 3:21–23; 4:16–21.) Sen jälkeen hän teki tiettäväksi, että hän oli ”Kristus” eli Messias (Mt 16:16, 17; Mr 14:61, 62; Joh 4:25, 26). Mooseksen tavoin Jeesus Kristuskin piti katseensa kiinnitettynä palkintoon ja halveksi sitä häpeää, jota ihmiset syytivät hänen päälleen (Fil 2:8, 9; Hpr 12:2). Kristillinen seurakunta on kastettu tähän Suurempaan Moosekseen, Jeesukseen Kristukseen, ennustettuun Profeettaan, Vapauttajaan ja Johtajaan (1Ko 10:1, 2).