1. Mies, joka palasi Jerusalemiin ja Juudaan 537 eaa. 70 vuotta kestäneen Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen (Esr 2:1, 2). Mordokai oli huomattava israelilainen, johtaja, joka auttoi Serubbabelia ja joka mainittiin erikseen Juudaan uudelleen asettuneen yhteisön ensimmäisissä sukuluetteloissa (Ne 7:5–7).

2. ”Erään benjaminilaisen, Kisin, pojan Simein pojan Jairin poika” (Est 2:5), Esterin vanhempi serkku ja huoltaja (Est 2:7). Mordokaista kerrotaan Raamatussa vain Esterin kirjassa, jossa kuvaillaan hänen merkittävää osaansa siinä, mitä tapahtui Persian imperiumissa viidennen vuosisadan alkupuolella eaa. Hän on todistettavasti Esterin kirjan kirjoittaja.

Jotkut epäilevät tuon kirjan oikeaperäisyyttä tai sitä, että Mordokai olisi ollut todellinen henkilö, sillä heidän mukaansa Mordokain olisi pitänyt olla ainakin 120-vuotias ja hänen kauniin serkkunsa 100 vuotta nuorempi. Tämä käsitys perustuu siihen väärään olettamukseen, että Mordokai meni Esterin 2:5, 6:n mukaan kuningas Jekonjan kanssa Babylonin pakkosiirtolaisuuteen. Raamatun tarkoitus ei kuitenkaan ole tässä kohdassa kertoa Mordokain historiaa vaan antaa tietoa hänen syntyperästään. Kis on voinut olla Mordokain isoisän isä tai joku vieläkin varhaisempi esi-isä, joka ”vietiin pakkosiirtolaisuuteen”. Erään toisen näkemyksen mukaan, joka on sopusoinnussa Raamatun ilmauksen kanssa, Mordokai oli syntynyt pakkosiirtolaisuudessa mutta hänet oli viety sinne 617 eaa. siinä mielessä, että hän oli vielä syntymättömänä esi-isiensä kupeissa (vrt. Hpr 7:9, 10).

Uskollinen kuninkaan palvelija. Raamatun kertomuksen mukaan Mordokai oli kuninkaan palvelija, vaikka hän olikin juutalainen pakkosiirtolainen. Hän kuuli, että Persian kuningas Ahasveros oli pannut viralta kuningatar Vastin ja että kautta valtakunnan koottiin kaikkia kauniita nuoria neitsyitä, jotta heidän keskuudestaan löydettäisiin joku asetettavaksi kuningattaren virkaan. Mordokain ”vartaloltaan sorea ja näöltään kaunis” serkku Ester esiteltiin kuningatarehdokkaaksi, mutta hänen juutalaistaustaansa ei paljastettu. (Est 2:7, 8.) Hänet valittiin kuningattareksi. Mordokai hoiti edelleen tehtäviään ja ’istui kuninkaan portissa’, kun hän sai tietää, että kaksi hovivirkamiestä, Bigtan ja Teres, suunnittelivat käyvänsä käsiksi kuningas Ahasverokseen. Mordokai varoitti kuningasta Esterin välityksellä, ja hänen uskollisuudentekonsa merkittiin muistiin ”päivien asioita koskevaan kirjaan”. (Est 2:21–23.)

Kieltäytyy kumartamasta Hamania. Tämän jälkeen Ahasveros teki agagilaisesta Hamanista pääministerinsä ja käski, että kaikkien kuninkaan portissa olevien piti heittäytyä Hamanin eteen hänen uuden, korkean asemansa vuoksi. Mordokai kieltäytyi lujasti tekemästä niin ja sanoi syyksi sen, että hän oli juutalainen. (Est 3:1–4.) Tämä Mordokain perustelu osoittaa, että tuo asia liittyi siihen suhteeseen, joka hänellä vihkiytyneenä juutalaisena oli Jumalaansa Jehovaan. Hän tajusi, että Hamanin eteen heittäytymiseen liittyi muutakin kuin pelkästään se, että korkea-arvoista henkilöä olisi kumarrettu maahan asti, kuten israelilaiset olivat menneisyydessä tehneet pelkästään tunnustaessaan jonkun hallitsijan korkean aseman (2Sa 14:4; 18: 28; 1Ku 1:16). Mordokailla oli hyvä syy olla kumartamatta Hamania. Haman oli luultavasti amalekilainen, ja Jehova oli ilmaissut olevansa sodassa Amalekin kanssa ”sukupolvesta sukupolveen”. (2Mo 17:16; ks. HAMAN.) Mordokain kannalta kyseessä oli nuhteettomuus Jumalaa kohtaan, ei poliittinen erimielisyys.

Haman oli raivoissaan varsinkin sen jälkeen kun hän tajusi, että Mordokai oli juutalainen. Hänen vihansa oli niin suuri, ettei hän pystynyt nauttimaan kaikesta vallastaan ja kaikista eduistaan niin kauan kuin Mordokai istui portissa ja kieltäytyi kumartamasta häntä. Haman ei rajoittanut kostonhimoaan pelkästään Mordokaihin, vaan hankki kuninkaalta säädöksen koko Mordokain kansan hävittämiseksi Persian valtakunnan alueelta. (Est 3:5–12.)

Käytetään Israelin vapauttamiseen. Kuultuaan käskystä, jonka mukaan kaikki juutalaiset piti hävittää valtakunnasta, Mordokai ilmaisi uskovansa, että Ester oli saanut kuninkaallisen asemansa juuri tuona aikana, jotta juutalaiset voitaisiin vapauttaa. Mordokai osoitti Esterille, että tällä oli raskas vastuu, ja neuvoi häntä anomaan kuninkaan suosiota ja apua. Ester suostui suunnitelmaan, vaikka hän vaaransi siten oman elämänsä. (Est 4:7–5:2.)

Erittäin sopivasti Mordokain ja juutalaisten kannalta (olihan kyse nimenomaan Mordokain uskollisuudesta kuningasta kohtaan) kuningas Ahasveroksen huomio ohjattiin eräänä unettomana yönä Jumalan sallimuksesta valtion virallisia muistiinmerkintöjä sisältävään kirjaan. Näin kuningasta muistutettiin siitä, ettei Mordokaita ollut palkittu palveluksesta, jonka hän oli aikoinaan tehnyt paljastaessaan Bigtanin ja Teresin kapinallisen juonen. Tällöin kuningas halusi osoittaa Mordokaille suurta kunniaa, mikä nöyryytti Hamania, jonka käskettiin järjestää tämä julkinen kunnianosoitus ja julistaa sitä. (Est 6:1–12.)

Ester pääsi syyttämään Hamania juutalaisten törkeästä panettelusta ja herjauksesta sekä petollisesta, kuninkaan omien etujen vastaisesta juonittelusta. Raivostunut Ahasveros määräsi Hamanille kuolemanrangaistuksen, ja Hamanin oma ruumis ripustettiin siihen 22 m korkeaan paaluun, jonka hän oli pystyttänyt Mordokaita varten. (Est 7:1–10.)

Tämän jälkeen Mordokaista tehtiin pääministeri Hamanin tilalle, ja hän sai kuninkaan oman sinettisormuksen valtion asiakirjojen sinetöimistä varten. Kuningas oli antanut Hamanin talon Esterille, joka asetti Mordokain valvomaan sitä. Sitten Mordokai julkaisi kuninkaan nimessä vastasäädöksen, joka soi juutalaisille laillisen oikeuden puolustautua. Se toi juutalaisille toivon vapautuksesta ja täytti heidät ilolla. Monet Persian imperiumin asukkaat asettuivat juutalaisten puolelle, ja kun sitten koitti 13. adarkuuta, päivä jolloin noiden lakien oli määrä astua voimaan, juutalaiset olivat valmiina. Mordokain korkean aseman vuoksi heillä oli virallinen tuki. Susassa taistelu kesti toista päivää. Runsaat 75000 juutalaisten vihollista Persian imperiumin alueella tapettiin, mm. Hamanin kymmenen poikaa. (Est 8:1–9:18.) Mordokai määräsi – ja Ester vahvisti – että 14. ja 15. adarkuuta tuli viettää vuosijuhlaa, ”purim-päiviä”, ilo- ja pitopäiviä, jolloin juutalaiset antaisivat lahjoja toisilleen ja köyhille. Juutalaiset alkoivat viettää tuota juhlaa ja jättivät sen jälkipolvilleen ja kaikille niille, jotka liittyivät heihin. Mordokai oli valtakunnan toiseksi korkein mies, ja Jumalan vihkiytynyt kansa, juutalaiset, kunnioitti häntä, ja hän toimi jatkuvasti sen hyvinvoinnin puolesta. (Est 9:19–22, 27–32; 10:2, 3.)

Uskon mies. Mordokai oli samanlainen uskon mies kuin ne, joista apostoli Paavali puhuu Heprealaiskirjeen 11. luvussa, vaikkei häntä mainitakaan siinä nimeltä. Hän ilmaisi rohkeutta, päättäväisyyttä, nuhteettomuutta ja uskollisuutta Jumalaa ja omaa kansaansa kohtaan, ja hän noudatti Jeesuksen myöhemmin esittämää periaatetta: ”Maksakaa siis takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” (Mt 22:21.) Hän ja Ester kuuluivat Benjaminin heimoon, josta patriarkka Jaakob oli profetoinut: ”Benjamin raatelee kuin susi. Aamulla hän syö pyydystettyä eläintä, ja illalla hän jakaa saalista.” (1Mo 49:27.) Nämä benjaminilaiset toimivat Israelin kansakunnan ehtoopuolella, sen jälkeen kun sen kuninkaat eivät enää istuneet valtaistuimella ja se oli joutunut pakanoiden herruuteen. Mordokai ja Ester saivat mahdollisesti edun tuhota viimeiset vihatut amalekilaiset. Mordokain kiinnostus maanmiestensä hyvinvointia kohtaan osoittaa hänen uskoneen, että Israelin lasten joukosta tulisi Abrahamin Siemen, joka siunaisi kaikki maan suvut (1Mo 12:2; 22:18).