Äärimmäinen ruoan puute; myös Jehovan sanojen kuulemisen niukkuus, ts. hengellinen nälänhätä (Am 8:11). Nälänhätä on yksi niistä vitsauksista, jotka kohtaavat vertauskuvallista Suurta Babylonia (Il 18:8).

 Nälänhädän syitä ja vaikutuksia. Kuivuus, tuhoisat raesateet (2Mo 9:23–25), tuholaiset, viljanpolte ja -ruoste sekä sodat olivat Raamatun aikoina yleisiä nälänhädän syitä (Am 4:7–10; Hag 2:17). Varsinkin kulkusirkat, jotka tulevat joskus valtavina parvina, tuhosivat satoja (2Mo 10:15). Toisinaan ongelmana ei ollut sateen puuttuminen vaan se, että satoi väärään aikaan, esimerkiksi vehnän tai ohran korjuun aikana (vrt. 3Mo 26:4; 1Sa 12:17, 18).

Tilapäinen näläntunne on luonnollinen tuntemus, mutta pitkään jatkuva nälkä, esimerkiksi nälänhädän aikana, on varsin vahingollista ihmisen henkiselle ja fyysiselle terveydelle. Ihminen tulee huomattavan uneliaaksi, hänen aistinsa tylsistyvät ja hänestä tulee apaattinen. Hän ei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin ruokaa (vrt. 2Mo 16:3). Moraali romahtaa (vrt. Jes 8:21). Varsinainen nälän näkeminen voi tehdä ihmisistä epäinhimillisiä ja johtaa varkauksiin, murhiin ja jopa kannibalismiin. Nälänhätään liittyvät usein sairaudet ja epidemiat, koska nälästä kärsivien kunto heikkenee (vrt. 5Mo 32:24).

Muinaisia nälänhätiä. Ensimmäinen todella historiallinen nälänhätä on se, joka pakotti Abramin (Abrahamin) lähtemään Kanaanista ja asettumaan muukalaisasukkaaksi Egyptiin (1Mo 12:10). Iisakin päivinä oli toinen nälänhätä, mutta Jehova kielsi häntä menemästä Egyptiin (1Mo 26:1, 2). Se seitsemän vuotta kestänyt nälänhätä, joka tuli Egyptiin Joosefin palvellessa pääministerinä ja elintarvikevirkamiehenä, ulottui ilmeisesti kauas Egyptin rajojen ulkopuolelle, sillä ”kaikesta maasta tultiin Egyptiin ostamaan [ruokaa] Joosefilta” (1Mo 41:54–57).

Egyptiläisissä kirjoituksissa kartetaan visusti kaikkia viittauksia Israelin Egyptissä oleskeluun, mutta vanhoissa egyptiläisissä teksteissä kuvaillaan nälkäkausia, jotka johtuivat siitä, ettei Niilin vesi noussut tarpeeksi. Eräässä tekstissä kuvataan seitsenvuotista ajanjaksoa, jonka kuluessa Niilin vesi ei noussut paljoakaan, mikä johti nälänhätään. Tuon kertomuksen mukaan jotkin osat maasta annettiin papeille, kun nälänhätä helpotti. Vaikka onkin herätetty kysymys, onko tuo dokumentti ”joltain myöhemmältä ajalta peräisin oleva pappien väärennös, jonka mukaan heidän vaatimuksensa alueellisiin etuihin olisi ollut perusteltavissa”, voimme ainakin nähdä, että siitä heijastuu perimätieto seitsemän laihan vuoden ajanjaksosta. (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. Pritchard, 1974, s. 31.)

Ennen kuin israelilaiset menivät Luvattuun maahan, Jehova vakuutti heille Mooseksen kautta, että heillä tulisi olemaan runsaasti ruokaa, jos he palvelisivat edelleen uskollisesti Häntä (5Mo 28:11, 12). Nälänhätä olisi kuitenkin yksi niistä pelottavista seurauksista, jotka kohtaisivat Israelia uskottomuuden vuoksi (5Mo 28:23, 38–42). Tuomarien aikana vallinnut nälänhätä sai Noomin aviomiehen, betlehemiläisen Elimelekin, asumaan perheineen muukalaisena Moabissa (Ru 1:1, 2). Jehova tuotti kolmivuotisen nälänhädän Israelin maahan Daavidin päivinä sen verivelan vuoksi, joka lepäsi Saulin huoneen yllä gibeonilaisten takia (2Sa 21:1–6). Vastaukseksi Elian rukoukseen uskotonta Israelia kohtasi kolme ja puoli vuotta kestänyt kuivuus, joka johti ankaraan nälänhätään (Ja 5:17; 1Ku 17). Elisan päivinä vallinneiden yleisten nälänhätien lisäksi oli nälänhätä, joka johtui siitä, että Syyria piiritti Samariaa, ja sen aikana kerrotaan yhdestä kannibalismitapauksesta (2Ku 4:38; 8:1; 6:24–29).

Vaikka Jumalan profeetat varoittivat, että luopumus johtaisi kuolemaan nälänhädän, ruton ja miekan välityksellä, uskottomat Juudan asukkaat kuuntelivat mieluummin vääriä profeettojaan, jotka vakuuttivat heille, ettei sellaista onnettomuutta tulisi (Jer 14:11–18; Hes 5:12–17). Jumalan profeettojen sanat osoittautuivat kuitenkin todeksi. Jerusalemissa babylonialaisten piirityksen aikana (609–607 eaa.) vallinnut nälänhätä oli niin ankara, että naiset keittivät ja söivät omia lapsiaan. (Va 4:1–10; 5:10; 2Ku 25:1–3; Jer 52:4–6; vrt. 5Mo 28:51–53.)

Profeetta Joelin kautta Jehova varoitti etukäteen Israelia suunnattomasta hyönteisvitsauksesta, joka autioittaisi maan ja aiheuttaisi ankaran nälänhädän ennen ”Jehovan päivän” tuloa (Jl 1).

Satoja vuosia myöhemmin Jeesus ennusti, että nälänhätä olisi yksi niistä piirteistä, jotka olisivat merkkinä ”asiainjärjestelmän” päättymisestä (Mt 24:3, 7; vrt. Il 6:5, 6). Kuten kristitty profeetta Agabos oli etukäteen ilmoittanut, suuri nälänhätä tulikin keisari Claudiuksen aikana (v. 41–54) (Ap 11:28). Muutamaa vuotta aikaisemmin, vuonna 42, ankara nälänhätä oli iskenyt Egyptiin, missä asui monia juutalaisia. ”Suuri hätä” tuli Juudeaan ja Jerusalemiin, kun kenraali Tituksen johtamat Rooman armeijat piirittivät Jerusalemin ja lopulta tuhosivat sen vuonna 70 (Lu 21:23). Josefus kertoo kaupungin hirvittävistä olosuhteista, joiden vuoksi ihmiset söivät nälissään nahkaa, ruohoa ja heinää, ja eräässä tapauksessa muuan äiti jopa paistoi ja söi  oman poikansa (The Jewish War, VI, 193–213 [iii, 3, 4]). Ennustaessaan nälänhätää Jeesus kuitenkin osoitti, ettei hän tarkoittanut ainoastaan Jerusalemin tuhoa edeltäviä tapahtumia vaan myös sitä, mitä tapahtuisi, kun Ihmisen Pojan olisi aika palata Valtakuntansa kirkkaudessa (Lu 21:11, 27, 31; vrt. Il 6:5, 6).

Nälästä vapautuminen. Kristus Jeesus vakuuttaa, että Jumala vastaisi uskollisten palvelijoittensa jokapäiväistä leipää koskevaan rukoukseen ja että niistä, jotka panevat Jumalan valtakunnan etusijalle, pidettäisiin huolta (Mt 6:11, 33; vrt. Ps 33:19; 37:19, 25). Jeesus osoitti kuitenkin, että hänen palvelijansa joutuisivat ehkä toisinaan näkemään nälkää vastustuksen ja vainon vuoksi (Mt 25:35, 37, 40). Varsinkin apostoli Paavali kertoo kärsineensä monta kertaa sekä nälkää että janoa palvellessaan vaikeissa olosuhteissa (1Ko 4:11–13; 2Ko 11:27; Fil 4:12). Hän ilmaisi kuitenkin luottavansa siihen, ettei kirjaimellinen nälkä pystyisi koskaan erottamaan Jumalan uskollisia palvelijoita Jumalan rakkauden voimakkaasta tuesta (Ro 8:35, 38, 39; vrt. Lu 6:25).

Ne jotka tuntevat oikeaa vanhurskauden ja totuuden nälkää ja janoa, tulevat aina hengellisesti kylläisiksi (Mt 5:6; Joh 6:35). Heihin kuuluvat ”suuren joukon” jäsenet, joilla on toivo säilyä elossa ”suuressa ahdistuksessa” ja joista sanotaan, että ”he eivät enää näe nälkää, eivätkä he enää janoa” (Il 7:9, 13–17). Jumalan valtakunnan alaisuudessa myös koko ihmiskunnan kirjaimellinen nälkä tullaan tyydyttämään yltäkylläisesti (Ps 72:16; Jes 25:6).