Ylpeyden tai kopeuden puuttumista; mielen vaatimattomuutta. Se ei ole heikkoutta, vaan Jehovaa miellyttävä mielentila.

Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa ”nöyryys” on johdettu sanajuuresta (ʽa·nahʹ), jonka merkitys on ’olla ahdistettu, olla nöyrrytetty, olla sorrettu’. Tästä juuresta johdettuja sanoja on käännetty vastineilla ”nöyryys”, ”sävyisyys”, ”ahdistus” jne. Kaksi muuta heprean verbiä, joihin liittyy ”nöyryys”, ovat ka·naʽʹ (kirjm. ’alistua’) ja ša·felʹ (kirjm. ’olla alhainen’ tai ’tulla alhaiseksi’). Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa sana ta·pei·no·fro·syʹnē on käännetty ”nöyryydeksi” ja ”nöyrämielisyydeksi”. Se on johdettu sanoista ta·pei·noʹō ’alentaa’ ja frēn ’mieli’.

Ihminen voi tulla nöyräksi pohtimalla Raamatun viitoittamalla tavalla suhdettaan Jumalaan ja lähimmäisiinsä ja soveltamalla sitten oppimiaan periaatteita käytäntöön. Heprealainen sana hit·rap·pesʹ, joka on käännetty ilmauksella ”nöyrry”, tarkoittaa kirjaimellisesti ’tallaa itsesi maahan’. Se ilmaisee hyvin Sananlaskujen viisaan kirjoittajan kuvailemaa toimintaa: ”Poikani, jos olet mennyt takuuseen lähimmäisesi puolesta, – – jos olet joutunut suusi sanojen ansaan, – – olet joutunut lähimmäisesi kouriin: Mene, nöyrry [tallaa itsesi maahan] ja ahdista lähimmäistäsi hellittämättömin pyynnöin. – – Vapauta itsesi.” (San 6:1–5.) Toisin sanoen heitä pois ylpeytesi, tunnusta virheesi, oikaise asiat ja pyydä anteeksi. Jeesus neuvoi ihmistä huomattavan aseman tavoittelemisen sijasta nöyrtymään Jumalan edessä lapsen tavoin ja auttamaan tai palvelemaan veljiään (Mt 18:4; 23:12).

Ihminen voi myös oppia nöyryyttä siten, että kokemus alentaa, nöyrryttää hänet. Jehova sanoi israelilaisille, että hän nöyrrytti heitä antamalla heidän vaeltaa 40 vuotta erämaassa pannakseen heidät koetukselle, jotta hän tietäisi, mitä oli heidän sydämessään, ja panisi heidät tietämään, ”ettei ihminen elä yksistään leivästä, vaan että ihminen elää jokaisesta Jehovan suun ilmauksesta” (5Mo 8:2, 3). Epäilemättä monet israelilaiset hyötyivät tästä ankarasta kokemuksesta ja heistä tuli nöyriä (vrt. 3Mo 26:41; 2Ai 7:14; 12:6, 7). Ihminen tai kansakunta, joka kieltäytyy nöyrtymästä tai ottamasta vastaan nöyrryttävää kuria, kärsii aikanaan nöyryytyksen (San 15:32, 33; Jes 2:11; 5:15).

Miellyttää Jumalaa. Nöyryydellä on suuri arvo Jehovan silmissä. Vaikka Jumala ei ole ihmiskunnalle mitään velkaa, hän on ansaitsemattomassa hyvyydessään valmis osoittamaan armoa ja suosiota niitä kohtaan, jotka nöyrtyvät hänen edessään. He osoittavat, etteivät he luota itseensä eivätkä ylpeile itsestään vaan turvautuvat häneen ja haluavat tehdä hänen tahtonsa. Henkeytetty kristitty kirjoittaja Jaakob sanookin: ”Jumala vastustaa pöyhkeitä, mutta nöyrille hän antaa ansaitsematonta hyvyyttä.” (Ja 4:6; ks. myös 1Pi 5:5.)

Jehova kuulee niitäkin, jotka ovat menneisyydessä toimineet erittäin pahoin, jos he todella nöyrtyvät hänen edessään ja anovat häneltä hartaasti armoa. Edistämällä maassa väärää palvontaa Juudan kuningas Manasse oli vietellyt Juudan ja Jerusalemin asukkaat ”tekemään pahemmin kuin ne kansakunnat, jotka Jehova oli tuhonnut Israelin poikien edestä”. Mutta sen jälkeen kun Jehova oli antanut viedä Manassen Assyrian kuninkaan vangiksi, Manasse ”nöyrtyi suuresti esi-isiensä Jumalan takia. Ja hän rukoili  Häntä jatkuvasti, niin että Hän kuuli hänen rukouksensa ja kuuli hänen suosionpyyntönsä ja palautti hänet Jerusalemiin hänen kuninkuuteensa, ja Manasse tuli tietämään, että Jehova on tosi Jumala.” Manasse siis oppi nöyryyttä. (2Ai 33:9, 12, 13; vrt. 1Ku 21:27–29.)

Ohjaa oikeaan. Se, joka nöyrtyy Jumalan edessä, voi odottaa hänen ohjaustaan. Esralla oli raskas vastuu johdattaa Babylonista takaisin Jerusalemiin yli 1500 miestä ja heidän lisäkseen pappeja, netinejä sekä naisia ja lapsia. Heillä oli myös mukanaan paljon kultaa ja hopeaa Jerusalemin temppelin kaunistamista varten. He tarvitsivat matkalla suojelua, mutta Esra ei halunnut pyytää Persian kuninkaalta sotilassaattuetta ja osoittaa siten luottamusta ihmisvoimaan. Hän oli sitä paitsi aiemmin sanonut kuninkaalle: ”Jumalamme käsi on kaikkien niiden päällä, jotka etsivät häntä, heidän parhaakseen.” Siksi hän julisti paaston, jotta kansa nöyrtyisi Jehovan edessä. He esittivät Jumalalle pyynnön, ja hän kuunteli heitä ja suojeli heitä matkalla väijyviltä vihollisilta, niin että he saattoivat tehdä tuon vaarallisen matkan loppuun asti. (Esr 8:1–14, 21–32.) Babylonin pakkosiirtolaisuudessa oleva profeetta Daniel nöyrtyi Jumalan edessä etsiessään ohjausta ja ymmärrystä, ja siksi Jumala osoitti hänelle suurta suosiota lähettämällä hänen luokseen näkyä tuovan enkelin (Da 10:12).

Nöyryys ohjaa ihmistä oikealle tielle ja tuottaa hänelle kunniaa, sillä Jumala korottaa yhden ja alentaa toisen (Ps 75:7). ”Ennen romahdusta on miehen sydän ylpeä, ja kunniaa edeltää nöyryys.” (San 18:12; 22:4.) Näin ollen se, joka etsii pöyhkeästi kunniaa, epäonnistuu, kuten kävi Juudan kuninkaalle Ussialle, joka tuli julkeaksi ja toimitti lainvastaisesti papin tehtäviä: ”Niin pian kuin hän oli vahva, hänen sydämensä tuli tuhoisan pöyhkeäksi, niin että hän toimi uskottomasti Jehovaa, Jumalaansa, kohtaan ja meni Jehovan temppeliin polttamaan suitsuketta suitsutusalttarilla.” Kun hän raivostui papeille, jotka oikaisivat häntä, häneen puhkesi spitaali. (2Ai 26:16–21.) Nöyryyden puute johti Ussian harhaan hänen tuhokseen.

Auttaa vastoinkäymisissä. Nöyryys voi auttaa suuresti kohtaamaan vastoinkäymisten aiheuttamia haasteita. Jos ihmistä kohtaa jokin onnettomuus, nöyryys auttaa häntä kestämään, pysymään lujana ja jatkamaan Jumalan palvelusta. Kuningas Daavidilla oli monenlaisia vastoinkäymisiä. Kuningas Saul ajoi häntä takaa kuin lainsuojatonta, mutta hän ei koskaan nurissut Jumalan menettelyistä eikä korottanut itseään Jehovan voidellun yläpuolelle (1Sa 26:9, 11, 23). Kun hän teki syntiä Jehovaa vastaan Batseban tapauksessa ja Jumalan profeetta Natan ojensi häntä erittäin ankarasti, hän nöyrtyi Jumalan edessä (2Sa 12:9–23). Kun Simei-niminen benjaminilainen myöhemmin alkoi julkisesti kirota Daavidia ja Daavidin upseeri Abisai tahtoi tappaa miehen, koska tämä osoitti sellaista epäkunnioitusta kuningasta kohtaan, Daavid osoitti nöyryyttä. Hän vastasi Abisaille: ”Katso, oma poikani, joka on lähtöisin omista sisuksistani, tavoittelee sieluani, ja kuinka paljon enemmän sitten benjaminilainen! – – Ehkä Jehova näkee silmällään, ja Jehova on ennallistava minulle hyvyyttä hänen tämänpäiväisen kirouksensa asemesta.” (2Sa 16:5–13.) Myöhemmin Daavid laski kansan vastoin Jehovan tahtoa. Kertomuksessa sanotaan: ”Ja Daavidin sydän alkoi soimata häntä sen jälkeen kun hän siten oli laskenut kansan. Sen vuoksi Daavid sanoi Jehovalle: ’Olen tehnyt paljon syntiä siinä mitä olen tehnyt. – – Olen menetellyt hyvin tyhmästi.’” (2Sa 24:1, 10.) Vaikka Daavid saikin rangaistuksen, häneltä ei otettu pois kuninkuutta; hänen nöyryytensä vaikutti merkittävästi siihen, että hän pääsi jälleen Jehovan suosioon.

Jumalan ominaisuus. Nöyryys kuuluu itse Jehova Jumalan ominaisuuksiin. Tämä ei johdu siitä, että hän olisi jotakuta vähäisempi tai alistuisi toisten valtaan. Hänen nöyryytensä näkyy sen sijaan siinä, että hän osoittaa armoa ja suurta myötätuntoa alhaisia syntisiä kohtaan. Se, että hän ylipäätään on tekemisissä syntisten kanssa ja että hän on antanut Poikansa uhriksi ihmiskunnan syntien puolesta, on osoitus hänen nöyryydestään. Jehova Jumala on sallinut pahuutta noin 6000 vuotta ja antanut ihmiskunnan muodostua, vaikka sen isä Aadam teki syntiä. Siten Aadamin jälkeläisille osoitettiin ansaitsemattoman hyvyyden kautta armoa, ja heille annettiin mahdollisuus saada ikuinen elämä. (Ro 8:20, 21.) Tämä kaikki heijastaa Jumalan muiden hienojen ominaisuuksien lisäksi hänen nöyryyttään.

Kuningas Daavid näki tämän ominaisuuden Jumalan häntä kohtaan osoittamassa ansaitsemattomassa hyvyydessä, ja hän arvosti sitä. Jehovan vapautettua hänet kaikista hänen vihollisistaan hän lauloi: ”Sinä annat minulle pelastuksen kilpesi, ja sinun nöyryytesi tekee minut suureksi.” (2Sa 22:36; Ps 18:35.) Vaikka Jehova istuu erittäin arvokkaana ylevässä paikassaan korkeimmissa taivaissa, hänestä voidaan silti sanoa:  ”Kuka on Jehovan, meidän Jumalamme, kaltainen, hänen joka tekee asuntonsa korkeuksiin? Hän alentuu katsomaan taivasta ja maata, nostaa alhaisen tomusta asti; tuhkakuopasta hän korottaa köyhän pannakseen hänet istumaan jalosukuisten, kansansa jalosukuisten, pariin.” (Ps 113:5–8.)

Jeesuksen Kristuksen nöyryys. Ollessaan maan päällä Jeesus Kristus antoi parhaan esimerkin Jumalan nöyrästä palvelijasta. Kuolemaansa edeltävänä iltana Jeesus vyötti itsensä pyyhkeellä ja pesi ja kuivasi jokaisen 12 apostolinsa jalat, vaikka tämän palveluksen tekivät tavallisesti palvelijat ja orjat (Joh 13:2–5, 12–17). Hän oli sanonut opetuslapsilleen: ”Joka korottaa itsensä, se nöyrrytetään, ja joka nöyrryttää itsensä, se korotetaan.” (Mt 23:12; Lu 14:11.) Apostoli Pietari oli läsnä tuona iltana, ja hän muisti sen hyvän esimerkin, jonka Jeesus oli antanut sanojensa mukaan elämisestä. Hän neuvoi myöhemmin uskonveljiään: ”Vyöttäytykää kaikki nöyrämielisyyteen toisianne kohtaan – –. Nöyrtykää sen tähden Jumalan väkevän käden alle, jotta hän korottaisi teidät aikanaan.” (1Pi 5:5, 6.)

Apostoli Paavali kannustaa kristittyjä omaksumaan saman asenteen, joka oli Jeesuksella Kristuksella; hän viittaa siihen korkeaan asemaan, joka tuolla Jumalan Pojalla oli Isänsä Jehovan luona taivaissa ennen ihmiseksi tuloaan, ja siihen että hän tyhjensi halukkaasti itsensä, otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Paavali lisää: ”Vielä enemmänkin: kun hän [Jeesus] totesi itsensä olemukseltaan ihmiseksi, hän nöyrrytti itsensä ja tuli tottelevaiseksi kuolemaan saakka, aina kidutuspaalussa kuolemaan saakka.” Jeesuksen omat sanat nöyryyden palkasta osoittautuivat vaikuttavasti todeksi hänen omassa tapauksessaan, sillä apostoli jatkaa: ”Juuri siksi Jumala korottikin hänet ylempään asemaan ja antoi huomaavaisesti hänelle nimen, joka on jokaisen muun nimen yläpuolella.” (Fil 2:5–11.)

Vielä huomattavampaa on se, että vaikka Kristus tavattoman korkeassa asemassaan käyttää ”kaikkea valtaa taivaassa ja maan päällä” toteuttaakseen maata koskevan Jumalan tahdon (Mt 28:18; 6:10), niin hän tulee olemaan yhtä nöyrä vielä tuhatvuotisen hallituskautensa lopussakin. Raamatussa sanotaankin: ”Kun kaikki on alistettu hänen alaisuuteensa, sitten Poika itsekin alistuu hänen alaisuuteensa, joka alisti hänen alaisuuteensa kaiken, jotta Jumala olisi kaikki jokaiselle.” (1Ko 15:28.)

Jeesus Kristus sanoi itsestään: ”Minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä.” (Mt 11:29.) Esittäytyessään Jerusalemin asukkaille heidän kuninkaanaan hän täytti profetian, joka sanoi hänestä: ”Katso! Sinun kuninkaasi tulee luoksesi. Hän on vanhurskas, niin, pelastettu, nöyrä ja ratsastaa aasilla, niin, täysikasvuisella eläimellä, aasintamman orivarsalla.” (Sak 9:9; Joh 12:12–16.) Kun hän lähtee Jumalan vihollisia vastaan korkeassa taivaallisessa asemassaan, hänelle annetaan profeetallinen käsky: ”Kulje loistossasi menestykseen, ratsasta totuuden ja nöyryyden ja vanhurskauden asian puolesta.” (Ps 45:4.) Ne, joilla on nöyryyttä, voivat siksi iloita, vaikka ylpeät ja pöyhkeät ovatkin ehkä sortaneet heitä ja kohdelleet heitä huonosti. He voivat lohduttautua sanoilla: ”Etsikää Jehovaa, kaikki te maan sävyisät, jotka olette noudattaneet hänen oikeudellista päätöstään. Etsikää vanhurskautta, etsikää sävyisyyttä. Todennäköisesti teidät kätketään Jehovan suuttumuksen päivänä.” (Sef 2:3.)

Sanat, jotka Jehova lausui israelilaisille ennen Jerusalemin tuhoa, varoittivat nöyriä ja lohduttivat heitä, koska ne julistivat, että Jumala joka tapauksessa toimisi aikanaan heidän hyväkseen. Hän sanoi: ”Silloin minä poistan keskuudestasi sinun pöyhkeästi riemuitsevaisesi, etkä sinä ole enää koskaan pöyhkeä minun pyhällä vuorellani. Ja minä jätän keskuuteesi nöyrän ja alhaisen kansan, ja he turvautuvat Jehovan nimeen.” (Sef 3:11, 12.) Nöyryys koituu todellakin monien pelastukseksi, sillä on kirjoitettu: ”Nöyrän kansan sinä pelastat, mutta sinun silmäsi ovat pöyhkeitä vastaan alentaaksesi heidät.” (2Sa 22:28.) Voimme siis olla varmoja siitä, että Kuningas Jeesus Kristus, joka ratsastaa totuuden ja nöyryyden ja vanhurskauden asian puolesta, pelastaa kansansa, joka nöyrtyy hänen edessään ja hänen Isänsä, Jehovan, edessä.

Kristittyjen täytyy kehittää nöyryyttä. Neuvoessaan toisia kristittyjä pukeutumaan persoonallisuuteen, jota ”uudistetaan – – hänen kuvansa mukaan, joka sen loi”, apostoli Paavali sanoo: ”Pukeutukaa siis Jumalan valitsemina, pyhinä ja rakastettuina sääliväisyyden hellään kiintymykseen, huomaavaisuuteen, nöyrämielisyyteen, lempeyteen ja pitkämielisyyteen.” (Kol 3:10, 12.) Hän viittaa Kristuksen erinomaiseen esimerkkiin ja kehottaa heitä: ”Katsotte nöyrämielisesti, että toiset [Jumalan palvelijat] ovat teitä parempia.” (Fil 2:3.) Lisäksi hän kannustaa: ”Olkaa toisia kohtaan samanmielisiä kuin  itseännekin kohtaan; älkää kohdistako mieltänne siihen, mikä on ylvästä, vaan pitäkää ohjenuorana sitä, mikä on vaatimatonta. Älkää tulko ymmärtäväisiksi omissa silmissänne.” (Ro 12:16.)

Samaan tapaan Paavali sanoo Korintin kaupungissa asuville kristityille: ”Sillä vaikka olen vapaa kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien orjaksi voittaakseni sitä useampia. Ja niin minusta tuli juutalaisille kuin juutalainen voittaakseni juutalaisia; lain alaisille minusta tuli kuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset. Ilman lakia oleville minusta tuli kuin ilman lakia oleva, vaikka en ole ilman lakia Jumalaan nähden, vaan lain alainen Kristukseen nähden, voittaakseni ilman lakia olevat. Heikoille minusta tuli heikko voittaakseni heikot. Minusta on tullut kaikkea kaikenlaisille ihmisille pelastaakseni kaikin keinoin muutamia.” (1Ko 9:19–22.) Tämän tekeminen vaatii todellista nöyryyttä.

Edistää rauhaa. Nöyryys edistää rauhaa. Nöyrä ihminen ei riitele kristittyjen veljiensä kanssa omien oletettujen ”oikeuksiensa” puolesta. Apostoli sanoi, että vaikka hänellä oli vapaus tehdä kaikkea, hän tekisi vain sitä, mikä on rakentavaa, ja jos hänen henkilökohtaiset toimensa häiritsisivät jonkun veljen omaatuntoa, hän pidättyisi niistä (Ro 14:19–21; 1Ko 8:9–13; 10:23–33).

Nöyryyttä vaaditaan myös siinä, että säilytetään rauha noudattamalla käytännössä Jeesuksen neuvoa antaa toisille anteeksi heidän meitä vastaan tekemänsä synnit (Mt 6:12–15; 18:21, 22). Ja kun joku loukkaa toista, hänen nöyryytensä joutuu koetukselle siinä, noudattaako hän käskyä mennä tuon toisen luo myöntämään väärintekonsa ja pyytämään anteeksi (Mt 5:23, 24). Tai kun joku, jota hän on loukannut, tulee hänen luokseen, vain rakkaus, johon liittyy nöyryys, saa hänet myöntämään väärintekonsa ja toimimaan heti asioiden oikaisemiseksi (Mt 18:15; Lu 17:3; vrt. 3Mo 6:1–7). Rauha, jota tällainen nöyryys saa aikaan yksilöissä ja järjestössä, on paljon merkittävämpää kuin nöyryytyksen tunne; lisäksi ihmisen nöyrä toiminta kasvattaa ja vahvistaa hänessä entisestään erinomaista nöyryyden ominaisuutta.

Tärkeää seurakunnan ykseydelle. Nöyryys auttaa kristittyä tyytymään siihen, mitä hänellä on, ja se auttaa häntä säilyttämään ilon ja tasapainon. Se kristillisen seurakunnan jäsenten riippuvuus toisistaan, jota apostoli kuvailee 1. Korinttilaiskirjeen 12. luvussa, perustuu tottelevaisuuteen, nöyryyteen ja siihen, että alistutaan järjestöä koskeviin Jumalan järjestelyihin. Seurakuntaan kuuluville miehille sanotaankin, että jos heidän tavoitteenaan on palvella valvojina, he haluavat hyvää työtä. Samalla heitä kuitenkin kielletään pyrkimästä kunnianhimoisesti johonkin asemaan tai virkaan, esimerkiksi seurakunnan opettajiksi, sillä nämä tulevat ”saamaan raskaamman tuomion” (Ja 3:1; 1Ti 3:1).

Kaikkien, sekä miesten että naisten, tulee alistua niiden valtaan, jotka ottavat johdon, ja odottaa Jehovalta nimityksiä ja määräyksiä vastuuasemiin, sillä korotus tulee häneltä (Ps 75:6, 7). Jotkut leeviläiset Korahin pojat sanoivatkin: ”Olen päättänyt seisoa Jumalani huoneen kynnyksellä mieluummin kuin liikuskella jumalattomuuden teltoissa.” (Ps 84:10.) Tällaisen aidon nöyryyden kehittyminen vaatii aikaa. Kun Raamatussa esitetään, mitä valvojaksi nimitettävältä vaaditaan, siinä sanotaan nimenomaan, että äsken kääntynyttä miestä ei tule nimittää, ”jottei hän pöyhistyisi ylpeydestä ja joutuisi Panettelijalle langetettuun tuomioon” (1Ti 3:6).

Valenöyryys. Kristittyjä varoitetaan, ettei heidän tule antaa nöyryytensä olla vain pinnallista. Sellainen, joka nauttii valenöyryydestä, voi olla ”lihallisen mielentilansa aiheettomasti pöyhistämä”. Todella nöyrä ihminen ei ajattele, että Jumalan valtakunta tai sinne pääseminen liittyy siihen, mitä joku syö tai juo tai mitä joku ei syö tai ei juo. Raamatussa osoitetaan, että joku voi syödä tai juoda tai olla nauttimatta jotain, koska hän näkee sen tarpeelliseksi terveytensä tai omantuntonsa vuoksi. Jos joku kuitenkin ajattelee, että hänen suotuisa asemansa Jumalan edessä riippuu siitä, syökö tai juoko hän jotain tai koskeeko hän johonkin, tai siitä, viettääkö hän joitakin uskonnollisia päiviä vai ei, hän ei tajua, että hänen toimillaan on ”viisauden ulkokuori itse omaksutussa palvontamuodossa ja valenöyryydessä, ruumiin ankarassa kohtelussa, mutta niillä ei ole mitään arvoa lihan tyydyttämistä vastaan taisteltaessa”. (Kol 2:18, 23; Ro 14:17; Ga 3:10, 11.)

Valenöyryys voi johtaa jopa siihen, että ihminen pöyhistyy, sillä hän voi alkaa ajatella, että hän on vanhurskas omasta ansiostaan, tai hän saattaa kuvitella pääsevänsä päämääräänsä tajuamatta, ettei hän voi pettää Jehovaa. Jos hän pöyhistyy, hänet nöyrrytetään aikanaan tavalla, josta hän ei tule nauttimaan. Hänet alennetaan, ja se voi johtaa hänen tuhoonsa. (San 18:12; 29:23.)