(’valikoitu, erilleen asetettu, vihitty’).

Nasiireja oli kahdenlaisia: vapaaehtoisia ja Jumalan määräämiä. Vapaaehtoisia nasiireja koskevat säännökset löytyvät 4. Mooseksen kirjan 6. luvusta. Sekä miehet että naiset saattoivat tehdä Jehovalle erikoislupauksen elääkseen määräajan nasiirina. Jos kuitenkin jonkun tyttären isä tai jonkun vaimon aviomies kuuli juhlallisen lupauksen mutta ei hyväksynyt sitä, hän saattoi mitätöidä sen (4Mo 30:1–8).

Nasiirilupauksen tehneillä oli kolme pääasiallista rajoitusta: 1) He eivät saaneet juoda mitään väkijuomia; he eivät saaneet myöskään syödä mitään viiniköynnöksen tuotteita, olivatpa ne raakoja, kypsiä tai kuivattuja, eivätkä juoda sen mehua, eivät tuoreena, käyneenä eivätkä etikkana. 2) He eivät saaneet leikata hiuksiaan. 3) He eivät saaneet koskea kuolleeseen ruumiiseen, eivät edes lähiomaisensa – isänsä, äitinsä, veljensä tai sisarensa – ruumiiseen. (4Mo 6:1–7.)

Erikoislupaukset. Ihmisen, joka teki tämän erikoislupauksen, piti elää ”nasiirina [ts. vihittynä, erilleen asetettuna] Jehovalle” eikä tavoitella ihmisiltä ylistystä esittelemällä huomiota herättävästi fanaattista askeettisuutta. Sen sijaan ”kaikkina nasiiriutensa päivinä hän on Jehovalle pyhä”. (4Mo 6:2, 8; vrt. 1Mo 49:26, Rbi8, alav.)

Nasiireille asetetuilla vaatimuksilla oli siis erikoismerkitys ja -tarkoitus Jehovan palvonnassa. Ylimmäinen pappi ei saanut pyhän virkansa takia koskettaa kuollutta ruumista, ei edes lähisukulaisensa ruumista, ja sama kielto koski nasiiria. Virkoihinsa sisältyvän vakavan vastuun vuoksi ylimmäistä pappia ja alipappeja kiellettiin juomasta viiniä tai väkijuomaa, kun he toimittivat pyhiä velvollisuuksiaan Jehovan edessä. (3Mo 10:8–11; 21:10, 11.)

Lisäksi nasiirin (hepr. na·zirʹ) ’tuli osoittautua pyhäksi antamalla päänsä hiussuortuvien kasvaa’, niin että ne olivat hänellä kruunun tavoin  merkkinä, josta kaikki saattoivat nopeasti havaita hänen pyhän nasiiriutensa (4Mo 6:5). Samaa heprealaista sanaa na·zirʹ käytettiin pyhien sapatti- ja riemuvuosien ”leikkaamattomista” viiniköynnöksistä (3Mo 25:5, 11). On myös kiinnostavaa, että ylimmäisen papin turbaanin etupuolella ollutta kultaista levyä, johon oli kaiverrettu sanat ”Pyhyys kuuluu Jehovalle”, sanottiin ”pyhäksi vihkimisen tunnusmerkiksi [hepr. neʹzer, samasta juuresta kuin na·zirʹ]” (2Mo 39:30, 31). Myös Israelin voideltujen kuninkaiden virallisesta päänkoristeesta eli diadeemista käytettiin sanaa neʹzer (2Sa 1:10; 2Ku 11:12). (Ks. KRUUNU; VIHKIMINEN, VIHKIÄISET.) Kristillisen seurakunnan aikaan apostoli Paavali sanoo, että naisen pitkä tukka on annettu hänelle päähineen sijaan. Se on luonnollinen muistutus naiselle siitä, että hänen asemansa on erilainen kuin miehen asema; hänen tulee muistaa Jumalan järjestelyn mukainen alamaisuusasemansa. Nämä vaatimukset – (miehellä luonnoton) leikkaamaton tukka, täydellinen pidättyminen viinistä sekä tarve pysyä puhtaana ja saastumattomana – painoivat siis vihkiytyneen nasiirin mieleen itsensä kieltämisen ja täydellisen Jehovan tahtoon alistumisen tärkeyden. (1Ko 11:2–16; ks. HIUKSET, KARVAT; LUONTO; PÄÄN PEITTÄMINEN.)

Vaatimukset, jotka piti täyttää, jos nasiiri saastui. Nasiiri tuli epäpuhtaaksi seitsemäksi päiväksi, jos hän koski kuollutta ruumista, siinäkin tapauksessa, että hän hänestä riippumattoman onnettomuuden vuoksi tahattomasti koski jotakuta, joka kuoli hänen läheisyydessään. Seitsemäntenä päivänä hänen piti ajella päänsä ja puhdistautua, ja seuraavana päivänä hänen piti viedä papille kaksi turturikyyhkyä (tai kaksi kyyhkysenpoikaa), toinen syntiuhriksi ja toinen polttoteurasuhriksi; hänen täytyi myös esittää nuori pässi syyllisyysuhriksi. Lisäksi sen, joka oli tehnyt nasiirilupauksen, täytyi sitten alkaa uudelleen laskea alussa määrättyjä juhlallisen lupauksen päiviä. (4Mo 6:8–12.)

Vaatimukset, jotka piti täyttää juhlallisen lupauksen päättyessä. Kun juhlallisen lupauksen määräaika kului umpeen, nasiiri meni pappien luo kohtaamisteltan eteen mukanaan säädetyt teurasuhrit, joihin kuuluivat nuori pässi polttouhriksi, naaraskaritsa syntiuhriksi ja pässi yhteysteurasuhriksi. Hänen piti tuoda myös korillinen happamattomia leipiä ja rieskoja, jotka oli voideltu tai kostutettu hyvin öljyllä, sekä asianmukaiset vilja- ja juomauhrit. Näiden välttämättömien uhrien lisäksi nasiiri toi pyhäkköön muita sellaisia uhrilahjoja, joihin hänellä oli varaa. (4Mo 6:13–17, 21.) Seuraavaksi nasiiri leikkautti pitkät hiuksensa, jotka pantiin tuleen yhteysteurasuhrin alle. Sitten virantoimituksessa oleva pappi pani osia uhreista hänen kämmenilleen ja heilutti noita uhreja heilutusuhrina Jehovan edessä. (4Mo 6:18–20.)

Vaikuttaa siltä, että ajan myötä juutalaiset soivat varakkaille mahdollisuuden harjoittaa hyväntekeväisyyttä hankkimalla tarvittavat uhrit sellaisten vähävaraisten puolesta, jotka halusivat tehdä nasiirilupauksen.

Tämä näytti olevan yleisesti hyväksytty tapa, jota apostoli Paavali käytti hyväkseen saavuttuaan Jerusalemiin kolmannen matkansa lopussa. Tukahduttaakseen väärät huhut siitä, että Paavali oli ’opettanut kaikille kansakuntien keskuudessa oleville juutalaisille, etteivät he vaeltaisi juutalaisen kansakunnan juhlallisten tapojen mukaan’, Paavalin kristityt veljet esittivät seuraavan suunnitelman. ”Meillä on neljä miestä, joilla on juhlallinen lupaus täytettävänä”, he sanoivat Paavalille. ”Ota nämä miehet mukaasi ja puhdistaudu palvontamenojen mukaan heidän kanssaan ja pidä huoli heidän kuluistaan, jotta he voisivat ajattaa päänsä paljaaksi.” (Ap 21:20–26.)

Juhlallisen lupauksen tekijä saattoi itse päättää, kuinka kauan hän oli nasiirina. Juutalaisen perinteen (ei Raamatun) mukaan tuon ajan piti olla vähintään 30 päivää, sillä sitä lyhyemmän ajan katsottiin vähentävän lupauksen juhlallisuutta ja tekevän sen tavanomaiseksi.

Elinikäiset nasiirit. Ne, jotka Jehova määräsi nasiireiksi eliniäksi ja jotka hän valikoi erikoispalvelukseen, eivät tehneet juhlallista lupausta, eikä heitä sitonut mikään ajanjakso (jonka päiviä alettiin laskea uudelleen alusta, jos juhlallinen lupaus rikottiin ennen kuin se oli täytetty). Näistä syistä Jehovan heille antamat käskyt erosivat jossain määrin vapaaehtoisille nasiireille asetetuista vaatimuksista. Simson oli tällainen Jumalan määräämä elinikäinen nasiiri; Jumala oli määrännyt hänet nasiiriksi jo ennen hänen hedelmöitymistään. Kysymys ei ollut edes hänen äitinsä päätöksestä. Koska poika olisi nasiiri, enkeli käski äitiä noudattamaan erikoissäännöksiä: hän ei saanut juoda viiniä eikä väkijuomaa eikä syödä mitään epäpuhdasta raskautensa aikana. (Tu 13:2–14; 16:17.)

Simsonia koskevan säännöksen mukaan ”partaveitsen [ei pitänyt] koskettaa hänen päätään” (Tu 13:5). Häntä ei kuitenkaan kielletty  koskemasta kuolleisiin ruumiisiin. Näin ollen se, että Simson tappoi leijonan ja surmasi 30 filistealaista sekä riisui näiden ruumiit, ei häpäissyt hänen nasiiriuttaan. Lisäksi Jumala hyväksyi sen, että hän tappoi erään kerran tuhat vihollista ”urosaasin leukaluulla – läjän, kaksi läjää”. (Tu 14:6, 19; 15:14–16.)

Samuelin tapauksessa hänen äitinsä Hanna teki juhlallisen lupauksen ja erotti vielä hedelmöitymättömän lapsensa nasiiriksi Jehovan palvelukseen. Hän sanoi Jumalalle rukouksessa: ”Jos todella – – annat orjattarellesi miespuolisen jälkeläisen, niin minä annan hänet Jehovalle kaikiksi elinpäivikseen [”eikä hän juo viiniä eikä väkijuomaa” (1Ku 1:11, LXX)] eikä partaveitsi kosketa hänen päätään.” (1Sa 1:9–11, 22, 28.) Johannes Kastaja ei saanut ”juoda lainkaan viiniä eikä väkijuomaa”. Hänen nasiiriudestaan ei juuri muuta kerrotakaan, paitsi että hänkin oli Jumalan määräyksestä nasiiri syntymästään saakka. (Lu 1:11–15; vrt. Mt 3:4; 11:18.)

Johannes Kastaja oli yksi niistä nasiireista, jotka Jehova itse kasvatti eli herätti. Jehova sanookin profeettansa Aamoksen kautta: ”Minä kasvatin joitakuita pojistanne profeetoiksi ja joitakuita nuorista miehistänne nasiireiksi.” Heitä ei kuitenkaan aina hyväksytty eikä kunnioitettu, ja omapäiset israelilaiset yrittivät jopa murtaa heidän nuhteettomuutensa Jehovaa kohtaan. (Am 2:11, 12.) Kun Israelin syntien mitta tuli täyteen ja Jehova poisti esikuvana toimineen Israelin vuonna 607 eaa., eivät Jerusalemissa olleet uskottomat nasiiritkaan säästyneet. Jeremia kuvailee, kuinka kerran terveet ja voimakkaat nasiirit muuttuivat mustiksi heidän ihonsa kurtistuessa heidän luittensa päällä hirvittävän nälänhädän vuoksi (Va 4:7–9).