(’kaatajat; ne jotka panevat [toiset] kaatumaan’).

Heprean sanasta nefi·limʹ, joka on tässä monikkomuodossa kaikissa kolmessa esiintymiskohdassaan Raamatussa (1Mo 6:4; 4Mo 13:33 [kahdesti]). Se on ilmeisesti lähtöisin heprean verbin na·falʹ (kaatua, langeta) kausatiivimuodosta, joka esiintyy esim. 2. Kuninkaiden kirjan 3:19:ssä ja 19:7:ssä.

Raamatun kertomuksessa, jossa kuvaillaan Jehovan olleen tyytymätön ihmisiin Nooan päivinä ennen vedenpaisumusta, sanotaan, että ”tosi Jumalan pojat” ottivat vaimoikseen viehättäviä ihmisten tyttäriä. Sitten mainitaan ”nefilit”: ”Noina päivinä osoittautui maassa olevan nefilejä ja jälkeenpäinkin, kun tosi Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille poikia; he olivat niitä mahtavia [hepr. hag·gib·bo·rimʹ], joita oli ennen vanhaan, nimekkäitä miehiä.” (1Mo 6:1–4.)

Keitä he olivat? Raamatunselittäjät ovat esittäneet useita eri olettamuksia siitä, keitä nämä jakeessa 4 mainitut nefilit olivat. Jotkut ovat ajatelleet, että nimen alkuperä osoittaa nefilien olleen ”langenneita enkeleitä”, enkeleitä jotka tekivät syntiä. Toiset tekevät hämmästyttävän päättelyketjun avulla sellaisen johtopäätöksen, että nimitys nefilit itsessään osoittaa heidän ’langenneen taivaasta’ siinä merkityksessä, että he olivat ’taivaallisten olentojen siittämiä’. Toiset oppineet, jotka kiinnittävät erityistä huomiota ilmaukseen ”ja jälkeenpäinkin” (jae 4), ovat sanoneet, että nefilit eivät olleet ”langenneita enkeleitä” eivätkä ”mahtavia”, koska ’nefilejä osoittautui olevan maassa noina päivinä’ ennen kuin Jumalan pojat olivat suhteissa naisten kanssa. Nämä viimeksi mainitut oppineet ovat sitä mieltä, että nefilit olivat vain Kainin kaltaisia pahoja miehiä: ryöstäjiä, heikompiensa kiusaajia ja tyranneja, jotka vaeltelivat maan päällä, kunnes vedenpaisumus tuhosi heidät. Vielä yksi ryhmä on päätellyt paitsi nimen nefi·limʹ merkityksen myös jakeen 4 tekstiyhteyden perusteella, että nefilit itse eivät olleet enkeleitä vaan sekasikiöjälkeläisiä, joita syntyi aineellistuneiden enkelien oltua sukupuoliyhteydessä ihmisten tyttärien kanssa.

Samoja kuin ”gib·bo·rimʹ”. Jotkut raamatunkääntäjät siirtävät jakeessa 4 olevan ilmauksen ”ja jälkeenpäinkin” jakeen alkupuolelle ja samastavat näin ollen nefilit jakeen loppuosassa mainittuihin ”mahtaviin”, gib·bo·rimʹ. Esimerkiksi: ”Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä jättiläisiä [hepr. han·nefi·limʹ], kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit [hepr. hag·gib·bo·rimʹ].” (1Mo 6:4, KR-92; ks. myös KR-38, Mo, NIV ja TEV.)

 Myös kreikkalainen Septuaginta antaa ymmärtää, että ”nefilit” ja ”mahtavat” tarkoittavat samaa, sillä se kääntää molemmat ilmaukset samalla sanalla giʹgan·tes (jättiläiset).

Kun tätä kertomusta tarkastellaan uudelleen, havaitaan, että jakeissa 1–3 ilmaistaan ”tosi Jumalan poikien” ottaneen vaimoja ja Jehovan sanoneen, että hänen kärsivällisyytensä ihmisiä kohtaan lakkaisi 120 vuoden kuluttua. Sen jälkeen jakeessa 4 mainitaan, että ”noina päivinä”, ilmeisesti niinä päivinä joina Jehova lausui nämä sanat, maassa osoittautui olevan nefilejä. Sitten esitetään, että tämä tilanne jatkui ”jälkeenpäinkin, kun tosi Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin”, ja kuvaillaan yksityiskohtaisemmin, mitä seurasi tästä ”tosi Jumalan poikien” liittoutumisesta naisten kanssa.

Keitä olivat ”Jumalan pojat”, joista nefilit saivat alkunsa?

Keitä olivat tässä yhteydessä mainitut ”tosi Jumalan pojat”? Olivatko he Jehovan palvojia (erotukseksi jumalattoman ihmiskunnan enemmistöstä), kuten jotkut väittävät? Ilmeisestikään eivät. Raamattu antaa ymmärtää, että heidän avioitumisensa ihmisten tyttärien kanssa johti pahuuden lisääntymiseen maassa. Nooa ja hänen kolme poikaansa sekä heidän vaimonsa olivat ainoat, jotka olivat Jumalan suosiossa ja jotka varjeltuivat vedenpaisumuksen läpi (1Mo 6:9; 8:15, 16; 1Pi 3:20).

Jos nämä ”tosi Jumalan pojat” olivat vain ihmisiä, herää kysymys: miksi heidän jälkeläisensä olivat nimekkäämpiä miehiä kuin pahojen ihmisten tai uskollisen Nooan jälkeläiset? Lisäksi voitaisiin kysyä: miksi heidän avioitumisensa ihmisten tyttärien kanssa ansaitsee erityismaininnan? Avioliittoja oli solmittu ja lapsia oli syntynyt jo yli 1500 vuoden ajan.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 6:2:ssa mainittujen ”Jumalan poikien” on sen vuoksi täytynyt olla enkeleitä, Jumalan henkipoikia. Enkeleistä käytetään tuota ilmausta Jobin 1:6:ssa ja 38:7:ssä. Pietari tukee tätä näkemystä, kun hän puhuu ”vankilassa olevista hengistä, jotka olivat kerran olleet tottelemattomia, kun Jumalan kärsivällisyys odotti Nooan päivinä” (1Pi 3:19, 20). Myös Juudas kirjoittaa ”enkeleistä, jotka eivät pysyneet alkuperäisessä asemassaan, vaan hylkäsivät oman oikean asuinpaikkansa” (Ju 6). Enkelit pystyivät aineellistumaan ihmismuotoon, ja jotkut enkelit tekivätkin siten voidakseen tuoda sanomia Jumalalta (1Mo 18:1, 2, 8, 20–22; 19:1–11; Jos 5:13–15). Taivas on kuitenkin henkipersoonien oikea asuinpaikka, ja enkeleillä on siellä palvelusasemia Jehovan alaisuudessa (Da 7:9, 10). Tämän asuinpaikan jättäminen, jotta voisi asua maan päällä, ja palvelustehtävänsä hylkääminen, jotta voisi nauttia lihallisista suhteista, merkitsisi kapinoimista Jumalan lakeja vastaan ja olisi luonnotonta.

Raamatussa sanotaan tottelemattomien enkelien olevan nyt ”vankilassa olevia henkiä”, jotka on heitetty ”tartarokseen” ja joita on säilytetty ”iankaikkisin kahlein sakeassa pimeydessä suuren päivän tuomiota varten”. Tämä näyttää viittaavan siihen, että heille on asetettu suuria rajoituksia ja etteivät he enää pysty aineellistumaan niin kuin ennen vedenpaisumusta. (1Pi 3:19; 2Pi 2:4; Ju 6.)

Pahuuden lisääntyminen. Näistä avioliitoista syntyneet ”mahtavat, joita oli ennen vanhaan, nimekkäät miehet”, eivät olleet nimekkäitä Jumalan silmissä, sillä he eivät säilyneet vedenpaisumuksessa niin kuin Nooa ja hänen perheensä säilyivät. He olivat ”nefilejä”, heikompiensa kiusaajia, tyranneja, joiden vaikutuksesta olosuhteet varmasti huononivat. Heidän enkeli-isänsä, jotka tunsivat ihmisruumiin rakenteen ja pystyivät aineellistumaan, eivät luoneet elämää, vaan he asuivat näissä ihmisruumiissa, olivat suhteissa naisten kanssa ja saivat lapsia. Heidän lapsensa, ”mahtavat”, olivat sen tähden sekasikiöitä. Nefilit puolestaan eivät ilmeisesti saaneet lapsia.

Mytologiassa. Nefilien maineesta ja kauhistuttavuudesta saivat alkunsa nähtävästi monet jumalaistarustot Babelin kieltensekoituksen jälkeen ympäri maata hajaantuneiden pakanakansojen keskuudessa. Nämä muinaiset jumalaistarustot (yhtenä esimerkkinä mainittakoon kreikkalaisten mytologia), joissa jumalat ja jumalattaret menivät naimisiin ihmisten kanssa tuottaakseen yli-inhimillisiä sankareita ja pelottavia puolijumalia, joilla oli jumalallisia ja inhimillisiä ominaisuuksia, muistuttivat huomattavassa määrin – tosin suuresti vääristellyssä ja liioitellussa muodossa – 1. Mooseksen kirjan historiallista kertomusta. (Ks. KREIKKA, KREIKKALAISET: Kreikkalainen uskonto.)

Raportti jonka tarkoitus oli herättää kauhua. Kymmenen vakoojaa, jotka esittivät erämaassa oleville israelilaisille virheellisen raportin Kanaanin maasta, sanoivat: ”Kaikki kansa,  jota me sen keskellä näimme, on poikkeuksellisen kookasta väkeä. Ja me näimme siellä nefilejä, Anakin poikia, jotka ovat lähtöisin nefileistä, ja niin meistä tuli omissa silmissämme kuin heinäsirkkoja, ja samanlaisia meistä tuli heidänkin silmissään.” Kanaanissa oli epäilemättä kookkaita ihmisiä, kuten muut raamatunkohdat osoittavat, mutta heitä ei kutsuta ”nefileiksi” missään muualla kuin tässä raportissa, jossa sen esittäjät ’puhuivat pahaa’ ja joka oli tarkoituksellisesti muotoiltu lietsomaan kauhua ja paniikkimielialaa israelilaisten keskuudessa. (4Mo 13:31–33; 14:36, 37.)