Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Obadja

Obadja

(’Jehovan palvelija’).

1. Päämies Isaskarin heimossa; Jisrahjan poika ja Tolan jälkeläinen (1Ai 7:1–3).

2. Sebulonilainen, jonka poika oli heimonsa ruhtinaita Daavidin hallituskaudella (1Ai 27:19, 22).

3. Väkevä gadilainen soturi, joka ylitti tulvivan Jordanin ja tuki Daavidia tämän ollessa pakolaisena Saulin vihastuksen vuoksi (1Ai 12:8, 9, 14, 15).

4. Kuningas Ahabin huonekunnan taloudenhoitaja. Vaikka kuningas Ahab ja Isebel toimivat jumalattomasti, Obadja pelkäsi suuresti Jehovaa ja piti sataa Jehovan profeettaa piilossa, ”aina viittäkymmentä yhdessä luolassa”, kun Isebel oli määrännyt heidät kaikki surmattavaksi. Elian ennustaman, Jumalasta lähtöisin olevan kuivuuden aikana Obadjan isäntä Ahab jakoi erään alueen hänen kanssaan, ja kummankin etsiessä omalta alueeltaan ruohoa karjan ravinnoksi Elia kohtasi Obadjan. Ahab ei ollut nähnyt Eliaa kolmisen vuotta kestäneen kuivuuden aikana. Kun Obadjan käskettiin ilmoittaa Ahabille, että Elia oli palannut, hän pelästyi kovasti ja epäröi lähteä matkaan, kunnes hänelle vakuutettiin, että profeetta ei lähtisi tiehensä, sillä Ahab olisi varmasti tappanut palvelijansa, jos tämä ilmoitus olisi osoittautunut perättömäksi. (1Ku 18:1–16.)

5. Eräs niistä ruhtinaista, jotka Josafat lähetti Juudan kaupunkeihin opettamaan Jehovan lakia (2Ai 17:7, 9).

6. Saulin ja Jonatanin kaukainen jälkeläinen Benjaminin heimossa (1Ai 8:33–38; 9:44).

7. Merarilainen leeviläinen, joka oli kuningas Josian määräämien temppelin korjaustöiden valvojia (2Ai 34:8, 12).

8. Jehovan profeetta, joka kirjoitti neljännen ns. pienten profeettojen kirjoista (Ob 1). Tästä 600-luvulla eaa. eläneestä profeetasta ei tiedetä mitään henkilökohtaista. (Ks. OBADJAN KIRJA.)

9. Leeviläinen, joka palasi Babylonista ja asui Jerusalemissa (1Ai 9:2, 3, 14, 16). Häntä sanotaan ilmeisesti Abdaksi Nehemian 11:17:ssä. Mahdollisesti sama kuin nro 13.

10. Pakkosiirtolaisuuden jälkeen elänyt Daavidin jälkeläinen (1Ai 3:5, 9, 10, 21).

11. Joabin isänhuoneen päämies, joka johti 218 tuon suvun miestä Esran mukana takaisin Jerusalemiin 468 eaa.; Jehielin poika (Esr 8:1, 9).

12. Yksi niistä papeista (tai hänen jälkeläisensä), jotka vahvistivat pakkosiirtolaisuudesta palanneiden tekemän uskollisuuden liiton Nehemian käskynhaltijakaudella (Ne 9:38; 10:1, 5, 8).

13. Leeviläinen portinvartija Nehemian ja Esran päivinä (Ne 12:25, 26). Mahdollisesti sama kuin nro 9.