Jonkin hankkimista siten, että siitä annetaan vastineeksi jotain arvokasta: rahaa, tavaroita, palveluksia tai jopa elämä.

Jo Abrahamin päivinä ihmiset ostivat ja myivät virallisesti tavaroita, kiinteistöjä tai palveluksia käyttäen jotain vaihtovälinettä, esim. rahaa, paljolti samaan tapaan kuin nykyäänkin. Abraham ’osti rahalla’ miesorjia (1Mo 17:12, 13). Saaran kuoltua Abraham osti virallisesti paikan perhehautaa varten Efronilta, eräältä Heetin pojalta (1Mo 23:3–20; 49:29–32). Tuohon ihmishistorian ensimmäiseen Raamatussa mainittuun lailliseen sopimukseen liittyvät yksityiskohdat ovat mielenkiintoisia.

Tehdessään tarjouksensa Abraham osoitti aitoa kohteliaisuutta kumartamalla syvään. Abraham ei halunnut ostaa ketoa vaan ainoastaan luolan, ’joka oli Efronin kedon laidassa’. Efron teki vastatarjouksen. Ei voida sanoa varmasti, teeskentelikö hän itämaista anteliaisuutta luvatessaan antaa tuon paikan Abrahamille (1Mo 23:7–11) vai ilmaisiko hän vain – kuten jotkut arvelevat – haluavansa luopua siitä, ts. ’antaa’ sen jostain hinnasta. Sen sijaan hänen tiedetään varmasti vaatineen, että kauppaan kuuluisivat sekä luola että keto. Lopulta päästiin sopimukseen, määrättiin hinta, tehtiin kauppa ja punnittiin huolellisesti rahat, ”neljäsataa kauppiaille käypää hopeasekeliä” (n. 880 dollaria) (1Mo 23:16). Tuohon aikaan rahaa ei lyöty kolikoiksi vaan se punnittiin vaa’alla. Näin ”keto ja siinä oleva luola ja kaikki kedolla olevat puut, jotka olivat kaikkien sen rajojen sisällä ympäriinsä, tulivat Abrahamille hänen ostetuksi omaisuudekseen”. Koko tämä laillinen kauppa tehtiin molempien osapuolten ja todistajien läsnä ollessa, ”Heetin poikien silmien edessä kaikkien niiden keskuudessa, jotka menivät sisään hänen kaupunkinsa portista”. (1Mo 23:17, 18.) Myös Jaakob osti myöhemmin maapalstan sikemiläisiltä (1Mo 33:18, 19).

Seitsemän vuotta kestäneen nälänhädän aikana Joosef myi Egyptin pääministerinä viljaa ensin rahasta, ja kun rahat loppuivat, hän otti maksuksi kotieläimiä, sitten maata ja lopulta itse ihmiset (1Mo 42:2–25; 47:13–23).

Mooseksen laissa kiellettiin ankarasti ostaminen ja myyminen sapattina, ja lisäksi siinä kiellettiin epärehelliset liiketoimet. Israelin luopumuksen  aikaan näitä lakeja rikottiin usein. (3Mo 25:14–17; Ne 10:31; 13:15–18; Am 8:4–6.)

Kun kuningas Daavid halusi ostaa Araunan (Ornanin) puimatantereen, tämä yritti ystävällisesti antaa sen kuninkaalle. Daavid halusi kuitenkin välttämättä maksaa 50 hopeasekeliä (110 dollaria) alttarin paikasta ja uhraamisen vaatimista tarvikkeista. Paikkaa laajennettiin nähtävästi myöhemmin sen verran, että sille mahtui koko temppelialue, ja tuon alueen ostohinta oli 600 sekelin paino kultaa (n. 77070 dollaria). (2Sa 24:21–24; 1Ai 21:22–25.) Sekä kuningas Joasin että kuningas Josian hallituskausilla ostettiin tavaraa ja työvoimaa temppelin korjausta varten (2Ku 12:9–12; 22:3–7).

Jeremia osti kedon kotikaupungistaan Anatotista, ja hän kuvaili tuota laillista liiketointa seuraavasti: ”Kirjoitin sen kauppakirjaan ja kiinnitin sinetin ja otin todistajat, kun ryhdyin punnitsemaan rahaa vaa’alla.” (Jer 32:9–16, 25, 44.)

Myös Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa on useita mainintoja omaisuuden ja tarvikkeiden – elintarvikkeiden, öljyn, vaatteiden, helmien, ketojen, peltojen, talojen, kullan, silmävoiteen, yleensä kauppatavaroiden, eläinten ja jopa ihmisten – ostamisesta (Mt 13:44–46; 25:8–10; 27:7; Mr 6:37; Joh 4:8; 13:29; Ap 1:18; 4:34–37; 5:1–3; Il 3:18; 13:17; 18:11–13; ks. PANKKI, PANKKIIRI). Uskovat juutalaiset ostettiin vapaiksi Lain kirouksesta Kristuksen välityksellä, joka tuli kiroukseksi heidän sijastaan, kun hänet ripustettiin paaluun, vaikka hän olikin viaton (Ga 3:13; 4:5). Jehova osti koko ”Jumalan seurakunnan – – omansa verellä” (Ap 20:28).