Ihmisruumiin ylin osa, jossa sijaitsevat aivot sekä näkö-, kuulo-, haju- ja makuaistimet. Sana ”pää” (hepr. roʼš; kreik. ke·fa·lēʹ) esiintyy usein Raamatussa sekä kirjaimellisessa että kuvaannollisessa merkityksessä.

Musertuminen tai murskaaminen. Saarnaajan kirjassa kerrotaan kuolemaan johtavan vanhuuden vaikutuksista kielikuvin (Sr 12:1–7). ’Kultamaljan musertuminen’ kuvaa maljamaisen pääkallon sisällä olevien aivojen hajoamista ja aivotoimintojen lakkaamista kuolemassa. Ilmaukset ”murskata pää” tai ”musertaa pää” tarkoittavat kuolemaa tai tuhoa (Ps 68:21; 74:13, 14). Raamatun ensimmäisessä ennustuksessa (1Mo 3:15) todetaan, että kärsittyään ensin oman kantapäänsä murskaamisen ’naisen siemen’ murskaa käärmeen pään. Toiset raamatunkohdat osoittavat, että täyttymyksessä Käärme, Saatana Panettelija, on määrä panna tuhanneksi vuodeksi toimettomuuden syvyyteen, ja pian sen jälkeen hänet tuhotaan ikuisiksi ajoiksi ”tulijärvessä”, ”toisessa kuolemassa” (Il 20:1–3, 7, 10, 14; 12:9).

’Pään korottaminen’. Nöyryytyksestä ja levottomuudesta kumartunut kuningas Daavid turvautui Jehovaan ja piti häntä Kilpenään ja  ’päänsä korottajana’, niin että hän voi jälleen pitää päänsä pystyssä (Ps 3:3; vrt. Lu 21:28). Joosefin selitettyä erään unen farao ’korotti’ sen täyttymykseksi ylijuomanlaskijansa ’pään’ palauttamalla hänet hänen entiseen virkaansa. Mutta ylileipurinsa ’pään’ farao ’korotti’ surmaamalla hänet (1Mo 40:13, 19–22).

Siunaus, voitelu, vannominen. Pää oli se ruumiinosa, jonka päälle siunaukset tulivat (1Mo 48:13–20; 49:26). Jumalan suosiota, johtoa ja viisautta verrataan pään päällä loistavaan lamppuun ja päässä olevaan viehättävään seppeleeseen (Job 29:3; San 4:7–9). Voiteluöljyä vuodatettiin päähän (3Mo 8:12; Ps 133:2). Vuorisaarnassaan Jeesus neuvoi paastoavaa ’sivelemään päähänsä öljyä’, jotta hän näyttäisi hyvin hoidetulta ja jotta hän ei antaisi tekopyhää vaikutelmaa itsekieltäymyksestä saadakseen julkista suosiota (Mt 6:17, 18). Öljyn sivelemisestä vieraan päähän tuli yksi olennaisen tärkeä vieraanvaraisuuden osoitus (Lu 7:46). Juutalaiset omaksuivat tavan vannoa päänsä (eli elämänsä) kautta, mutta Jeesus tuomitsi sellaisen menettelyn (Mt 5:36, 37; ks. VALA).

Edustaa ihmistä. Koska pää on ruumiin hallitseva osa, sitä käytettiin edustamaan myös ihmistä itseään. Se että Jeesuksella Kristuksella ei ollut, ”mihin päänsä kallistaisi”, tarkoitti sitä, että hänellä ei ollut omaa asuntoa (Mt 8:20). Nasiirin pää oli juhlallisen lupauksen alainen, minkä vahvistivat hänen pitkät hiuksensa (4Mo 6:5, 18–20). Ihmisen syntien tai erheiden sanottiin olevan hänen päänsä yllä (Esr 9:6; Ps 38:4; vrt. Da 1:10). Daavid osoitti arvostusta vanhurskaan antamaa ojennusta kohtaan ja sanoi sen olevan öljyä, josta hänen päänsä ei tahtoisi kieltäytyä (Ps 141:5). Kun tuomiot tavoittavat jumalattoman, hänelle kuvataan maksettavan takaisin siten, että hänen pahuutensa tai rangaistuksensa tulee hänen oman päänsä päälle (Tu 9:57; 1Sa 25:39; Jer 23:19; 30:23; Jl 3:4, 7; Ob 15; vrt. Ne 4:4). Jonkun veren oleminen hänen oman päänsä päällä merkitsi sitä, että kuolemantuomion ansaitsevaa väärää menettelytapaa noudattava ihminen oli itse vastuussa elämänsä menettämisestä (2Sa 1:16; 1Ku 2:37; Hes 33:2–4; Ap 18:6). Jonkun surmaamien veren saattaminen takaisin hänen päänsä päälle merkitsi tuomion langettamista hänelle verivelan vuoksi (1Ku 2:32, 33).

Joka vuosi Israelin ylimmäinen pappi pani kätensä Asaselille kuuluvan vuohen pään päälle ja tunnusti kansan synnit (siirsi synnit vuohelle), minkä jälkeen eläin lähetettiin erämaahan ja se vei nämä erheet unohduksiin (3Mo 16:7–10, 21, 22). Kuten muissa raamatunkohdissa osoitetaan, Jeesus Kristus itse ’kantoi sairautemme ja tuskamme’ ja hän ’kantoi monien synnit’ (Jes 53:4, 5; Hpr 9:28; 1Pi 2:24).

Papit ja muut, joiden puolesta esitettiin tiettyjä uhreja, laskivat kätensä eläimen pään päälle tunnustaakseen, että uhri esitettiin heidän hyväkseen (3Mo 1:2–4; 8:14; 4Mo 8:12).

Korotus, nöyryytys ja halveksinta. Joidenkin kansakuntien keskuudessa sotilaat haudattiin siten, että heidän päänsä alla oli miekka, ts. sotilaallisin kunnianosoituksin (Hes 32:27). Viisaalla ”on silmät päässään”, ts. hän näkee, mihin hän on menossa (Sr 2:14). Tomun, mullan tai tuhkan paneminen pään päälle merkitsi ahdistusta, surua tai nöyryytystä (Jos 7:6; 1Sa 4:12; 2Sa 13:19). Kertoessaan Jumalan kansan koetuksista ja kärsimyksistä psalmista sanoo, että ihmiset olivat ajaneet Israelin pään ylitse. Hän viittaa ilmeisesti siihen Jumalan kansan alistettuun asemaan, johon sen olivat saattaneet pelkät maailmalliset ihmiset (tässä käytetty hepr. sana on ʼenōšʹ ’kuolevainen ihminen’), jotka olivat voimallisia, julmia ja ylpeitä. (Ps 66:12; vrt. Jes 51:23.) Pään painaminen alas oli nöyryyden tai surun merkki (Jes 58:5), ja pään ravisteleminen eli pudistaminen kuvasi pilkallisuutta, halveksintaa tai hämmästystä (Ps 22:7; Jer 18:15, 16; Mt 27:39, 40; Mr 15:29, 30).

Huomaavaisuus vihollisia kohtaan. Raamatussa suositellaan, että ihminen kohtelisi vihollistaan huomaavaisesti, ”sillä näin tekemällä sinä kasaat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle” (Ro 12:20; San 25:21, 22). Tämä kielikuva juontuu muinaisesta sulatusprosessista, jota varten hiiliä kasattiin malmin päälle sen lisäksi, että niitä oli malmin alla. Huomaavaisuuden ilmaiseminen pehmittääkin yleensä ihmistä ja sulattaa hänen kovuutensa, irrottaa ilkeät epäpuhtaudet ja tuo esiin hänessä olevan hyvän.

Johtava asema. ”Pää” saattoi hepreassa tarkoittaa myös suvun, heimon, kansakunnan tai valtion ’päämiestä’ (Tu 11:8; 1Sa 15:17; 1Ku 8:1; 1Ai 5:24). Suvun päämies eli ”kantaisä” on kirjaimellisesti ’patriarkka’ (kreik. pa·tri·arʹkhēs) (Ap 2:29; 7:8, 9; Hpr 7:4). Ilmauksen ”heidän johdossaan” kirjaimellinen merkitys oli ’heidän päässään’ (Mi 2:13). Jos Israel tottelisi Jumalaa, se itse olisi oleva kansakuntien päänä eli huipulla sikäli, että kansakunta olisi vapaa, se menestyisi  ja muut kansakunnat olisivat jopa sen velallisia (5Mo 28:12, 13). Jos israelilaiset olisivat tottelemattomia, muukalaisasukas lainaisi heille ja tulisi heidän pääkseen (5Mo 28:43, 44).

Lohikäärmeen seitsemän päätä. ”Lohikäärmeellä”, jonka apostoli Johannes näki näyssään olevan taivaassa, oli seitsemän päätä. Sen osoitetaan olevan Panettelija. (Il 12:3, 9.) Lisäksi sekä maan päällä olevalla ”pedolla” – joka saa valtansa lohikäärmeeltä – että ”helakanpunaisella pedolla” sanotaan olevan seitsemän päätä, ja nämä päät edustavat selvästi maailmanvaltoja (Il 13:1; 17:3, 9, 10; vrt. Da 2:32, 37, 38, jossa kuningas Nebukadnessarin hallitsijasukua sanotaan ”pääksi”). Näin ollen Lohikäärmeen seitsemän päätä, joissa oli diadeemit, viittaavat ilmeisesti siihen, että Saatana johtaa Raamatun profetian seitsemää maailmanvaltaa (Ef 6:12). (Ks. ELÄIMET, VERTAUSKUVALLISET.)

Kristillisen seurakunnan pää. Kristillisessä seurakunnassa Jeesus Kristus on Päänä seurakunnalle, joka on hänen 144000 jäsenestä koostuva ”ruumiinsa” (Ef 1:22, 23; Kol 1:18; Il 14:1). Kuolemattomana hän on mihin tahansa aikaan maan päällä elävien hengestäsiinneiden kristittyjen ruumiin ikuisesti elävä yhdysjäsen, joka antaa heille kaiken tarvittavan, jotta he voivat kasvaa hengellisesti ja toimia Jumalan kunniaksi (1Ko 12:27; Ef 4:15, 16; Kol 2:18, 19). Aineellisessa temppelissä oli ”päätekivi” (Sak 4:7), ja samoin Jeesus on hengellisen temppelin päätekivi (Ap 4:8–11; 1Pi 2:7) ja kaiken hallituksen ja vallan pää Jumalan alaisuudessa, joka on kaiken Pää (Kol 2:10; 1Ko 11:3). Raamattu vertaa Kristuksen asemaa seurakunnan päänä aviomiehen asemaan vaimoonsa nähden korostaakseen aviopareille sitä ohjausta, rakkautta ja huolenpitoa, jota aviomiehen täytyy antaa ja osoittaa, ja alamaisuutta, jota vaimon täytyy ilmaista avioliitossa (Ef 5:22–33).

Tuomalla esiin Jumalan, Kristuksen Pään, ensisijaisen johtoaseman periaatteen ja miehen suhteellisen johtoaseman naiseen nähden apostoli Paavali ilmaisee kristillistä seurakuntaa hallitsevan periaatteen, nimittäin sen, että naisen tulee tunnustaa Jumalan asettama miehen johtoasema pitämällä päänpeitettä, ”vallan merkkiä”, päässään, kun hän rukoilee tai profetoi seurakunnassa (1Ko 11:3–16). (Ks. HIUKSET, KARVAT; JOHTOASEMA; PÄÄHINE.)

Muuta käyttöä. ”Päätä” vastaavaa heprean kielen sanaa käytetään mm. tabernaakkelin, esipihan ja temppelin pylväiden päistä (2Mo 36:37, 38; 38:17; 1Ku 7:16), vuorten huipuista (1Mo 8:5), pensaiden tai puiden latvuksista (1Ai 14:15) sekä tikapuiden (1Mo 28:12) ja valtikan päästä (Est 5:2). Se voi tarkoittaa myös jonkin, esim. jokien tai teiden, päätä eli alkua (1Mo 2:10; Hes 21:21) sekä ensimmäistä kuukautta (”kuukausien alku [pää]” [2Mo 12:2]). Juutalaiset nimittävät uudenvuodenpäiväänsä roš hašanaksi, joka merkitsee kirjaimellisesti ’vuoden päätä’. (Ks. ASENNOT JA ELEET.)