Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Pahat-Moab

Pahat-Moab

(’Moabin käskynhaltija’).

Erään israelilaissuvun kantaisä. Jos hän oli Moabia valvova virkamies, kuten hänen nimensä voisi antaa ymmärtää, Moab oli luultavasti tuohon aikaan Juudan alaisuudessa. Sitä, oliko hänellä tällainen asema, ei kuitenkaan voida sanoa varmasti, koska hänestä ihmisenä ei kerrota mitään Raamatussa.

Kaikki Esran ja Nehemian kirjoissa mainitut Pahat-Moabin jälkeläiset elivät pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Osa heistä muodosti toiseksi suurimman suvun, joka palasi Serubbabelin kanssa 537 eaa. (Esr 2:1, 2, 6; Ne 7:11.) Vielä lisää Pahat-Moabin jälkeläisiä tuli Esran mukana 468 eaa. Jotkut ensimmäiseen ryhmään kuuluvista (tai heidän jälkeläisensä) olivat ottaneet vierasmaisia vaimoja, mutta he noudattivat Esran kehotusta lähettää heidät pois. (Esr 8:1, 4; 10:30, 44.) Tähän sukuun kuului myös Hassub, joka auttoi Nehemiaa korjaamaan Jerusalemin muuria, ja lisäksi tämän suvun jälkeläinen tai edustaja vahvisti sinetillä vähän myöhemmin tehdyn uskollisuussopimuksen (Ne 3:11; 9:38; 10:1, 14).