Tavallisesti työntekijöille heidän työstään tai palveluksistaan maksettava korvaus (3Mo 19:13). Palkata-verbi merkitsee sitä, että ottaa jonkun palkalliseen palvelukseen (Mt 20:1). ”Palkka” voi tarkoittaa myös ’palkkiota’. Esimerkiksi kun kuningas Nebukadressar (Nebukadnessar) toimi Jehovan tuomion täytäntöönpanijana tuhotessaan Tyroksen, hän sai palkaksi eli palkkioksi valloittaa Egyptin ja ryöstää kaiken sen varallisuuden. (Hes 29:18, 19; ks. myös Ru 2:12; Jes 61:8; 62:11.) Sakarjan 11:12:n täyttymykseksi Juudas Iskariot sai papeilta 30 hopearahaa (jos sekeleitä, 66 dollaria) ”palkaksi” Jeesuksen Kristuksen kavaltamisesta (Mt 26:14–16; 27:3–10; Ap 1:18; ks. LAHJUS). Toisinaan ”palkka” tarkoittaa myös ’takaisinmaksua’. ”Synnin palkka on kuolema.” (Ro 6:23; ks. myös Ps 109:20; Jes 65:6, 7.)

Palkkaa ei maksettu ainoastaan rahassa tai hopeassa (2Ai 24:11, 12; 25:6) vaan myös kotieläiminä, maataloustuotteina jne. Jaakob sai palkaksi 14 vuoden työstä kaksi vaimoa: Lean ja Raakelin. Lisäksi hän palveli kuusi vuotta saadakseen sovitun osan Labanin katraasta. (1Mo 29:15, 18, 27; 31:41.) Antamalla poikansa lemmenmarjat Raakelille Lea ’osti’ Jaakobin olemaan sukupuolisuhteissa kanssaan, ja siksi hän sanoi hänelle syntynyttä poikaa ”päiväläisenpalkaksi” (1Mo 30:14–18). Jeesuksen maanpäällisen palveluksen aikana maataloustyöntekijän tavallinen päiväpalkka oli ilmeisesti yksi denaari (0,74 dollaria) (Mt 20:2).

Jumalan Israelille antama laki velvoitti maksamaan palkkatyöläisille heidän palkkansa työpäivän päättyessä (3Mo 19:13; 5Mo 24:14, 15). Raamatussa arvostellaan ankarasti niitä, jotka toimivat epärehellisesti palkkatyöntekijöiden palkkojen suhteen (Jer 22:13; Mal 3:5; Ja 5:4).

Toisia palkattaessa on syytä varmistaa, että palkatut ovat päteviä. Sananlasku sanookin: ”Kuin jousiampuja, joka lävistää kaiken, on se,  joka palkkaa typerän, tai se, joka palkkaa ohikulkijoita.” (San 26:10.)

Sitä vieraanvaraisuutta ja aineellista apua, jota yksinomaan puhtaan palvonnan eduille omistautuvat saavat osakseen, voidaan pitää heille kuuluvana palkkana seuraavan periaatteen mukaisesti: ”Työntekijä on palkkansa arvoinen.” (Lu 10:7; 1Ti 5:17, 18.) Israelilaisten maksamat kymmenykset olivat leeviläisten palkka heidän pyhäkössä suorittamastaan palveluksesta (4Mo 18:26, 30, 31). Toisaalta vanhurskasta asemaa Jumalan edessä ja ikuista elämää ei anneta palkaksi niille, jotka palvelevat Jumalaa, vaan ne ovat lahjoja, jotka saadaan Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä Jeesuksen Kristuksen kautta sen vuoksi, että Hänen palvelijansa uskovat Kristuksen lunastusuhriin (Ro 4:2–8; 6:23).

Pyhäkön laiminlyöminen profeetta Haggain päivinä johti siihen, että Jehova pidätti siunauksensa, jolloin ne, jotka antoivat palkata itsensä, antoivat palkata itsensä ”reikäistä kukkaroa vastaan”, ts. heidän saamansa palkka oli pieni ja se hupeni nopeasti (Hag 1:3–6). Sitten Sakarjan välityksellä Jehova sanoi temppelin ennallistamista edeltäneestä ajasta: ”Sillä ennen noita päiviä ei ihmisille tullut palkkaa, eikä ollut palkanmaksua kotieläimistäkään.” (Sak 8:9, 10.) (Ks. LAHJAT; LAHJAT JUMALALTA; PALKKATYÖLÄINEN.)

Heprealaisen sanan sa·kharʹ (joka merkitsee tavallisesti työstä tai palveluksista maksettavaa palkkaa) lisäksi Raamatussa esiintyy heprealainen sana ʼet·nanʹ, joka tulee juuresta na·tanʹ (antaa), mutta sitä käytetään yksinomaan palkasta, joka on saatu kirjaimellisesta tai kuvaannollisesta porttoudesta. Sen katsotaan näin ollen tarkoittavan pikemminkin lahjaa kuin työllä hankittua palkkaa, ja sitä käytetään tavallisesti kielteisessä merkityksessä. Laki kielsi tuomasta pyhäkköön juhlallisesta lupauksesta ”porton palkkaa” ja ”koiran palkkiota”; viimeksi mainittu ilmaus viittaa todennäköisesti miespuolisen homoseksuaalin palkkaan (5Mo 23:18). Kun Tyroksen palkasta, jonka se oli saanut porttouden harjoittamisesta kansakuntien kanssa, sanotaan tulevan pyhää Jehovalle, se tarkoittaa näin ollen ilmeisesti sitä, että Korkein pyhittäisi Tyroksen tällä tavoin hankkiman aineellisen voiton siinä mielessä, että hän huolehtisi sen käyttämisestä tahtonsa mukaisesti, jolloin se koituisi hänen palvelijoittensa hyödyksi (Jes 23:17, 18; vrt. Ne 13:16). Sekä Juuda että Israel syyllistyivät porttouteen muiden kansakuntien kanssa (Hes 23:1–16; Ho 9:1; Mi 1:6, 7). Jumala tuomitsi kuitenkin nimenomaan Jerusalemin erään tässä yhteydessä epätavallisen seikan vuoksi. Toisin kuin portot, jotka saavat palkan, Jerusalem jopa antoi palkkaa kansakunnille, jotka syyllistyivät porttouteen sen kanssa. (Hes 16:26–34, 41.)