Suurin osa siitä valtavasta erämaa-alueesta, jossa Israelin kansakunta vaelsi noin 38 vuotta ennen kuin se astui Luvattuun maahan (4Mo 10:11, 12; 5Mo 2:14). Paranilla ei ollut selvästi määriteltyjä rajoja, vaan se käsitti Siinain niemimaan keski- ja koillisosan. Itäpuolelle jäivät Arabana tunnettu hautavajoaman osa sekä Akabanlahti, etelässä oli Siinain erämaa, lounaassa Siinin erämaa, luoteessa ja pohjoisessa Etamin ja Surin erämaat. Koillisessa Kuolleenmeren suunnalla Paran sulautui Sinin erämaahan (joka oli ehkä osa Parania) ja ulottui kenties lähelle Juudan vuoristoa aina Beersebaan saakka (1Sa 25:1, 2).

Paran oli enimmäkseen jylhää, paikoitellen ylätasankojen halkomaa kalkkikivivuoristoa, jonka keskiosa kohosi 600–750 m:n korkeuteen (5Mo 33:2; vrt. Hab 3:3). Se sisältyi myös ”siihen suureen ja pelottavaan erämaahan”, joka mainitaan 5. Mooseksen kirjan 1:1, 19:ssä ja 8:15:ssä. Lyhyitä sadekausia lukuun ottamatta tämän karun maan kivinen ja sorainen pinta on vailla vihreää kasvillisuutta; lähteitä on hyvin harvassa. Tämä kaikki korostaa sitä, että lukumäärältään kenties kolmimiljoonainen Israelin kansakunta oli täysin riippuvainen Jehovasta, joka antoi sille ihmeen välityksellä ruokaa ja vettä useita vuosia kestäneen erämaavaelluksen aikana. (2Mo 16:1, 4, 12–15, 35; 5Mo 2:7; 8:15, 16.)

Paranin erämaahan viitattiin nähtävästi ensimmäisen kerran Lootin päivinä, kun Kedorlaomer liittolaisineen aiheutti tappioita monille Kuolleenmeren ja Edomin läheisyydessä sijainneille kaupungeille aina kauas etelässä sijaitsevaan El-Paraniin asti (1Mo 14:4–6). Myöhemmin Abrahamin lähetettyä pois poikansa Ismaelin tämä asettui asumaan Paranin erämaahan ja ryhtyi metsästäjäksi (1Mo 21:20, 21).

Paran mainitaan kuitenkin useimmiten israelilaisten erämaavaelluksen yhteydessä. Siinainvuorelta lähdettyään Israel leiriytyi Taberaan ja Kibrot-Hattaavaan ja sitten Haserotiin Paranin etelälaidalle, ennen kuin se suuntasi pohjoiseen Kades-Barneaan (4Mo 10:12, 33; 11:3, 34, 35; 12:16). Vähän israelilaisten Paraniin saapumisen jälkeen lähetettiin 12 vakoojaa tutkimaan Kanaania (4Mo 13:3, 26). Palattuaan suurin osa heistä antoi kielteisen raportin, ja siksi Jehova määräsi, että kansakunnan oli viivyttävä erämaassa, kunnes kaikki ne luetteloidut, jotka olivat nurisseet Jumalaa vastaan, olivat kuolleet (4Mo 13:31–33; 14:20–34). Tuolla 40 vuotta kestäneellä vaelluksella Egyptistä Luvattuun maahan valtaosa Israelin leiripaikoista sijaitsi Paranissa (4Mo 33:1–49).

Kreikkalaisen Septuagintan mukaan Daavid meni Samuelin kuoleman ja hautaamisen jälkeen Maonin erämaahan, mutta masoreettinen teksti, syyrialainen Pešitta ja latinalainen Vulgata sanovat hänen menneen Paranin erämaahan (1Sa 25:1). Kun Daavid tuli kuninkaaksi ja lähti sotimaan Edomia vastaan, nuori edomilaisruhtinas Hadad pakeni joidenkin isänsä palvelijoiden kanssa Egyptiin. Matkalla he kulkivat Paranin halki, ja heidän seuraansa lyöttäytyi joitakuita sikäläisiä miehiä. (1Ku 11:15–18.)