Terveyden palauttaminen sairaalle; murtuneen korjaaminen tai vahingoittuneen tekeminen terveeksi; erilaisista sairauksista ja vioista vapauttaminen; ihmisen yleisen hyvinvoinnin palauttaminen. Raamatussa käytetään sekä kirjaimellisesta että kuvaannollisesta parantamisesta pääasiassa heprealaista verbiä ra·faʼʹ ja kreikkalaista verbiä i·aʹo·mai. Myös kreikkalainen verbi the·ra·peuʹō käännetään vastineella ”parantaa” (Mt 4:23, 24). Joskus paraneminen tapahtui vähitellen, toisinaan se tapahtui hetkessä.

Jehovan kaikille ihmisille suomiin siunauksiin kuuluu heidän elimistönsä uusiutumiskyky, haavoittuneen tai sairastuneen kehon kyky parantua itsestään. Lääkäri voi suositella joitakin toimenpiteitä toipumisen nopeuttamiseksi, mutta todellisuudessa paranemisen saa aikaan Jumalan antama ruumiin toipumiskyky. Psalmista Daavid tunnustikin, että vaikka hän oli syntynyt epätäydellisenä, hänen Luojansa pystyi tukemaan häntä sairauden aikana ja parantamaan kaikki hänen sairautensa (Ps 51:5; 41:1–3; 103:2–4). Jehova palautti vaivatun Jobin fyysisen terveyden (Job 42:10), ja Jumala huolehti myös kansansa Israelin fyysisestä parantamisesta (2Mo 15:26).

Jehovasta sanotaan, että hän sekä haavoittaa että parantaa, niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin. Hänellä on siis aika haavoittaa ja aika parantaa. (5Mo 32:39; vrt. Sr 3:1, 3.) Jehova rankaisi esimerkiksi uskotonta Juudan kuningasta  Joramia parantumattomalla fyysisellä sisusvaivalla (2Ai 21:16, 18, 19). Mooses tajusi, että Jehova oli lyönyt Mirjamia spitaalilla, ja siksi hän anoi hartaasti siltä ainoalta, joka pystyisi parantamaan hänet: ”Oi Jumala, pyydän sinua: parannathan hänet!” (4Mo 12:10, 13.) Sen jälkeen kun Saaraa ja lupauksen siementä koskeva kriisi oli ohi, Jehova paransi kuningas Abimelekin, hänen vaimonsa ja orjattarensa, niin että he saattoivat saada lapsia (1Mo 20:17, 18).

Raamattu keskittyy enemmän hengelliseen murtumiseen ja parantamiseen kuin fyysiseen. Huomiota kiinnitetään luonnollisen Israelin johtajien vastuuseen näissä asioissa. ’Profeetasta aina pappiin asti kukin toimi väärin’ Jeremian päivinä, samalla kun he teeskentelivät parantavansa Jumalan kansan murtumisen ja väittivät, että kaikki oli hyvin. (Jer 6:13, 14; 8:11.) Tässä suhteessa he olivat hyvin samanlaisia kuin Jobin lohduttajat: ”arvottomia lääkäreitä” (Job 13:4).

Muutamissa tapauksissa parannettiin elottomia esineitä siinä mielessä, että ne korjattiin jälleen ehjiksi, kuten maahan revitty alttari, jonka Elia kunnosti (1Ku 18:30). Myös profeetta Elisa paransi vedet Jerikon lähellä, niin etteivät ne enää aiheuttaneet keskenmenoja (2Ku 2:19–22). Jeremia murskasi kuitenkin savenvalajan pullon niin täysin, ettei sitä voinut enää korjata eli parantaa, ja esitti siten erinomaisen kuvauksen. Jehova julisti: ”Niin kuin savenvalajan astia murskataan, niin ettei sitä voi enää korjata [eräs muoto sanasta ra·faʼʹ; kirjm. ”parantaa”], niin minä tulen murskaamaan tämän kansan ja tämän kaupungin.” (Jer 19:11; vrt. 2Ai 36:15–17.)

Jeesus ja hänen opetuslapsensa parantajina. Jeesus Kristus tajusi, että ’opettaminen ja valtakunnan hyvän uutisen saarnaaminen’ olivat ensiarvoisen tärkeitä hänen palveluksessaan ja että ’kaikenlaisten tautien ja kaikenlaisen raihnaisuuden parantaminen kansan keskuudessa’ oli toisarvoista. Hän tunsi sääliä ihmisiä kohtaan ennen kaikkea, ”koska he olivat kiusattuja ja sysittyjä niin kuin lampaat ilman paimenta”. (Mt 4:23; 9:35, 36; Lu 9:11.)

Lisäksi tämä Suuri Opettaja ilmaisi myötätuntoa häntä seuraavia ihmisjoukkoja kohtaan, koska ihmiset toivoivat, että hän parantaisi heidän fyysiset sairautensa (Mt 12:15; 14:14; 19:2; Lu 5:15). Ne ihmeparannukset, joita hän teki, olivat näkyvä tunnusmerkki hänen sukupolvelleen ja lisätodiste hänen messiaanisuudestaan, kuten oli ennustettu (Mt 8:16, 17). Lisäksi ne esikuvasivat niitä parantavia siunauksia, joita ihmiskunta saisi Jumalan valtakunnan hallitessa (Il 21:3, 4). Jeesus paransi sanan täydessä merkityksessä monia ihmisiä ja teki heidät todella terveiksi: rampoja, raajarikkoja, sokeita, mykkiä (Mt 15:30, 31), kaatumatautisia, halvaantuneita (Mt 4:24), erään verenvuotoa sairastavan naisen (Mr 5:25–29), erään jonka käsi oli surkastunut (Mr 3:3–5), miehen jolla oli vesipöhö (Lu 14:2–4), ja monissa tilanteissa vapautettiin demonien riivaamia Saatanan orjuudesta ja kahleista (Mt 12:22; 15:22–28; 17:15, 18; Mr 1:34; Lu 6:18; 8:26–36; 9:38–42; Ap 10:37, 38).

Jeesus paransi ihmisiä eri kerroilla eri tavoin. Erään kerran Jeesus sanoi vain: ”Nouse, ota kantovuoteesi ja kävele”, ja Betsatanlammikon lähistöllä ollut sairas mies parani (Joh 5:2–9). Erään toisen kerran Jeesus sanoi vain sanan, ja sairas parani, vaikka hän oli matkan päässä (Mt 8:5–13). Toisinaan hän pani itse kätensä sairaan päälle (Mt 8:14, 15) tai kosketti haavaa ja paransi sen (Lu 22:50, 51). Useat sairaat paranivat pelkästään koskettamalla Jeesusta tai vaikkapa vain hänen vaatteensa reunusta (Mt 14:36; Mr 6:56; Lu 6:19; 8:43–47). Poikkeusta eivät tehneet sellaisetkaan, jotka olivat sairastaneet vuosikausia (Mt 9:20–22; Lu 13:11–13; Joh 5:5–9).

Jotkut vastustivat Jeesusta eivätkä arvostaneet hänen suurenmoisia parantamistekojaan. Uskonnolliset johtajat olivat hyvin vihaisia, kun Jeesus paransi ihmisiä sapattina (Mt 12:9–14; Lu 14:1–6; Joh 5:10–16). Erään kerran Jeesus vaiensi vastustajat sanomalla: ”Ulkokullatut, eikö jokainen teistä sapattina päästä sonniaan tai aasiaan pilttuusta ja vie sitä pois antaakseen sen juoda? Eikö siis ollut paikallaan, että tämä nainen, joka on Abrahamin tytär ja jota Saatana piti sidottuna, katso, kahdeksantoista vuotta, päästettiin tästä siteestä sapattipäivänä?” (Lu 13:10–17.)

Jeesus ei parantanut sairaita omalla voimallaan, tiedollaan tai viisaudellaan. Hän ei myöskään käyttänyt hypnoosihoitoa, psykoterapiaa eikä muita senkaltaisia menetelmiä. Sen sijaan Jehovan henki ja voima sai aikaan paranemisen (Lu 5:17; 9:43). Kaikki eivät olleet kuitenkaan kyllin kiitollisia antaakseen Jumalalle kunnian tällaisesta parantumisesta (Lu 17:12–18). Nykyäänkään kaikki eivät tunnusta sitä paranemista, joka voidaan saada Kristuksen lunastusuhrin välityksellä ikuisiksi ajoiksi (1Pi 2:24).

Jeesus jakoi tätä jumalallista parantamisvoimaa niille, jotka olivat läheisessä yhteistoiminnassa hänen kanssaan hänen sananpalveluksessaan. Kun 12 apostolia ja myöhemmin 70  opetuslasta lähetettiin matkaan, heille annettiin kyky parantaa sairaita. (Mt 10:5, 8; Lu 10:1, 8, 9.) Vuoden 33 helluntain jälkeen joillekuille, mm. Pietarille, Johannekselle, Filippokselle ja Paavalille, annettiin tällaista jumalallista voimaa tehdä ihmisiä täysin terveeksi (Ap 3:1–16; 4:14; 5:15, 16; 8:6, 7; 9:32–34; 28:8, 9). Sen jälkeen kun kristillisyys oli lujasti juurtunut ja apostolit olivat kuolleet, myös ”parantamislahjat” lakkasivat (1Ko 12:8, 9, 28, 30; 13:8, 13).

Oli tärkeää, että parantaja uskoi ja luotti täysin Jehovaan ja tunnusti Jeesuksen tavoin, että paranemisen sai aikaan Jumalan voima (Mt 17:14–20; Joh 5:19). Mutta sairailla ei välttämättä tarvinnut olla uskoa ennen kuin heidät parannettiin (Joh 5:5–9, 13). Monilla oli kuitenkin luja usko (Mt 8:5–13; 15:28; Mr 5:34; Lu 7:1–10; 17:19; Ap 14:8–10). (Ks. USKO.)

Ihmeparantamisen piti olla ”tunnusmerkki” Jumalan tuesta (Ap 4:22, 29, 30). Ne jotka kieltäytyivät huomaamasta ja tunnustamasta tätä tunnusmerkkiä, olivat hengellisesti sokeita ja kuuroja (Jes 6:10; Joh 12:37–41). Koska jumalallisten parantamislahjojen oli siis määrä olla tunnusmerkkinä ei-uskoville, niitä ei tavallisesti käytetty jo hengestä siinneiden kristittyjen hyödyksi. Kun Timoteuksella oli vatsavaivoja, Paavali ei siksi parantanut häntä ihmeen välityksellä vaan suositteli, että hän ottaisi vähän viiniä vaivansa tähden (1Ti 5:23).

Hengellinen parantaminen. Toisaalta Jehova antaa todellisen hengellisen paranemisen hyödyttää katuvia. Se merkitsee paluuta hänen suosioonsa ja sitä, että voi taas nauttia häneltä tulevista siunauksista. (Jes 19:22; 57:17–19; Jer 33:6.) Hengellisessä mielessä sellainen parantaminen vahvistaa heikot kädet ja horjuvat polvet, avaa sokeiden silmät, palauttaa kuuroille kuulon, parantaa rammat ja antaa mykille puhekyvyn (Jes 35:3–6). Luopioita, jotka eivät halua korjata menettelyään, ei kuitenkaan koskaan paranneta eli heille ei palauteta hyvää hengellistä terveyttä ja hyvinvointia (2Ai 36:15–17; Jes 6:10; Jer 30:12, 13; Ap 28:24–28). Parannusta ei ollut tuleva myöskään Egyptille, sen faraolle eikä ”Assyrian kuninkaalle” (Jer 46:11; Hes 30:21; Na 3:18, 19).

Raamatussa esitetään hoito-ohje hengellisesti sairaille (Hpr 12:12, 13; Ja 5:14–16; Il 3:18).