Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Peili

Peili

Jotkin muinaiset käsipeilit (Jes 3:23) oli tehty kiillotetusta kivestä, vaikka yleensä ne valmistettiin metallista, esim. pronssista tai kuparista ja myöhemmin tinasta, hopeasta ja jopa kullasta. Lasipeilit otettiin käyttöön luultavasti vasta ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Koska entisaikaiset peilit oli tavallisesti valmistettu valetusta metallista, ne piti kiillottaa huolellisesti, jotta heijastuspinnasta tuli hyvä. Kiillottamiseen saatettiin käyttää hienoksi jauhettua hohkakiveä. Sitä hangattiin aika ajoin peiliin sienellä, joka roikkui useimmiten itse peilistä. Vanhojen metallipeilien heijastuspinta ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä kuin nykyisten lasipeilien. Apostoli Paavali saattoikin sopivasti kirjoittaa: ”Nykyään me näemme himmeät ääriviivat metallipeilistä.” (1Ko 13:12.)

Kuvaannollista käyttöä. Raamatussa puhutaan peileistä joskus kuvaannollisessa merkityksessä. Jobin 37:18:ssa verrataan taivasta metallipeiliin, jonka kiiltäväksi hangattu pinta heijastaa kirkkaan kuvan. Opetuslapsi Jaakob käytti peiliä kuvauksena Jumalan sanasta kehottaessaan ihmisiä tulemaan sanan tekijöiksi eikä vain sen kuulijoiksi (Ja 1:22–25). Apostoli Paavali osoitti, että kristityt heijastavat palveluksessaan ”kuin peilit Jehovan kirkkautta” (2Ko 3:18; 4:1).