Jokapäiväisessä kielenkäytössä pelko tarkoittaa sitä, että odottaa tapahtuvaksi jotakin sellaista, mikä vahingoittaa tai satuttaa; tavallisesti se on tuskaisa tunne, johon liittyy pahan aavistusta, kauhua ja levottomuutta. Pelko  voi kuitenkin tarkoittaa myös minkä tahansa mahdollisesti haitallisen tai vahingollisen tyyntä tunnistamista tai huomioon ottamista, mikä saa ihmisen ryhtymään järkeviin varotoimiin ja menettelemään kaukokatseisesti.

Mitä tarkoitetaan sillä Jehovan pelolla, joka meillä pitäisi olla?

Raamattu osoittaa, että on olemassa oikeaa pelkoa ja väärää pelkoa. Pelko voi siis olla tervettä ja saada ihmisen toimimaan sopivan varovaisesti vaaran uhatessa ja siten välttämään onnettomuuden, tai se voi olla sairaalloista, jolloin se sammuttaa toivon ja heikentää ihmisen henkistä kestokykyä jopa siinä määrin, että hän menehtyy. Jumalan pelko on tervettä; se on kunnioittavaa pelkoa, syvää kunnioitusta Luojaa kohtaan ja tervettä kauhua sitä kohtaan, ettei miellyttäisi häntä. Tämä hänen paheksuntansa herättämisen pelko johtuu arvostuksesta hänen rakkaudellista huomaavaisuuttaan ja hyvyyttään kohtaan sekä sen tajuamisesta, että hän on Korkein Tuomari ja Kaikkivaltias, jolla on valta rangaista niitä, jotka eivät tottele häntä, tai tuhota heidät. (Ks. KAUHU.)

Oikea Jehova Jumalan pelko on erittäin tärkeää niille, jotka haluavat palvella häntä. Tämä syvä Jehovan pelko on ”viisauden alku” (Ps 111:10; San 9:10). Se ei ole sairaalloista, raastavaa pelkoa, sillä ”Jehovan pelko on puhdas” (Ps 19:9). Sananlaskujen 8:13:ssa tämä pelko määritellään seuraavasti: ”Jehovan pelko merkitsee pahan vihaamista.” Se estää ihmistä joutumasta huonoille teille, sillä ”Jehovan pelossa käännytään pois pahasta” (San 16:6).

Aadamilla ja Eevalla ei ollut oikeaa, tervettä Jumalan pelkoa, eivätkä he siksi totelleet häntä. Tämä synnytti heissä ahdistavan pelon ja kauhun tunteen, joka sai heidät piileksimään Jumalaa. Aadam sanoi: ”Minä kuulin sinun äänesi puutarhassa, mutta minua pelotti.” (1Mo 3:10.) Aadamin poika Kain tunsi samanlaista pelkoa murhattuaan veljensä Abelin, ja tämä pelko on saattanut vaikuttaa siihen, että hän päätti rakentaa kaupungin (1Mo 4:13–17).

Heprealaiskirjeen 12:28:ssa kristittyjä neuvotaan pelkäämään Jumalaa: ”Olkoon meillä jatkuvasti ansaitsematon hyvyys, jonka välityksellä voimme otollisesti suorittaa Jumalalle pyhää palvelusta jumalisessa ja kunnioittavassa pelossa.” Keskitaivaalla lentävä enkeli, jolla oli julistettavanaan ikuinen hyvä uutinen, aloitti julistuksensa sanoilla: ”Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia.” (Il 14:6, 7.) Jeesus asetti terveen jumalanpelon ihmispelon vastakohdaksi, kun hän sanoi Matteuksen 10:28:ssa: ”Älkääkä alkako pelätä niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua, vaan pelätkää ennemmin häntä, joka voi tuhota sekä sielun että ruumiin Gehennassa.” Hän neuvoo kristittyjä myös Ilmestyksen 2:10:ssä: ’Älkää pelätkö sitä, mitä olette kärsimäisillänne.’ Aito rakkaus Jehovaa kohtaan karkottaa arkailuna ilmenevän ihmispelon, joka saa ihmisen tinkimään periaatteistaan.

Oikeaan pelkoon sisältyy kuitenkin asianmukainen kunnioitus maallisia vallanpitäjiä kohtaan, sillä kristitty tietää, että viranomaisten antama aiheellinen rangaistus jostakin rikoksesta olisi epäsuora osoitus Jumalan suuttumuksesta (Ro 13:3–7).

Jeesus ennusti, että maailmassa vallitsisi ”asiainjärjestelmän päättymisen” aikaan pelon ilmapiiri. Hän sanoi, että tulisi olemaan ”pelottavia näkyjä” ja että ihmiset tulisivat ”voimattomiksi pelosta ja sen odotuksesta, mikä kohtaa asuttua maata”. (Lu 21:11, 26.) Vaikka ihmiskunta yleensä reagoisi tällä tavoin, Jumalan palvelijoiden tulisi noudattaa Jesajan 8:12:ssa esitettyä periaatetta: ”Ettekä saa pelätä sitä, mitä se pelkää.” Apostoli Paavali selittää: ”Sillä Jumala ei antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja tervemielisyyden hengen.” (2Ti 1:7.)

Tutkittuaan huolellisesti ihmiskuntaa ja ihmisen aherrusta ja onnettomuuksia viisas mies totesi: ”Johtopäätös asiasta, kun kaikki on kuultu, on: Pelkää tosi Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä on näet ihmisen koko velvollisuus.” (Sr 12:13.)

”Kunnioittava pelko”. Heprealaiset verbit ja·reʼʹ (3Mo 19:30; 26:2) ja ʽa·ratsʹ (Ps 89:7; Jes 29:23; 47:12) saattavat välittää ajatuksen kunnioittavasta pelosta. Verbi ʽa·ratsʹ tarkoittaa usein kauhusta, pelosta tai pelonsekaisesta kunnioituksesta vapisemista tai sellaisen vapisemisen aiheuttamista (Jes 8:12; Ps 10:18).

Näkyvät todisteet Jehovan läsnäolosta saivat katsojat kunnioittavan pelon valtaan. Kun israelilaiset kokoontuivat Siinainvuoren luo, he näkivät tumman pilven laskeutuvan ukkosen jylistessä ja salamoiden leimahdellessa ja kuulivat torven äänen, joka koveni kovenemistaan. Koko vuori vapisi, ja siitä nousi savua. Tämä  voimannäyte sai israelilaiset pelon valtaan. Mooseskin vapisi. Tämän Jehovan kirkkauden ilmentymän tarkoitus oli istuttaa israelilaisiin terve pelko, jotta he eivät tekisi syntiä. (2Mo 19:9, 16–19; 20:18, 20; Hpr 12:21.)

Jehovan kirkkauden näkyvät ilmaukset herättivät kunnioittavaa pelkoa. Taivaallisten vaunujen kansi, jonka yläpuolella profeetta Hesekiel näki Jehovan kirkkauden, kimalteli kuin kunnioittavaa pelkoa herättävä jää. Korkealla kerubeja kuvanneiden elävien olentojen päiden yläpuolella tämä kansi oli kuin läpikuultava laajuus, joka herätti kunnioittavaa pelkoa sekä kokonsa että näkönsä vuoksi. Läpikuultavan kannen läpi näkyi ikään kuin safiirikivivaltaistuin. Valtaistuimella istuva hahmo hehkui loistavan keltaisena kuin elektron, kullan ja hopean seos, sulattajan tulessa, ja koko hahmoa ympäröi samanlainen hohde. Tämä näky Jehovan kirkkaudesta sai Hesekielin lankeamaan kasvoilleen palvovan kunnioituksen vallassa. (Hes 1:15–22, 25–28.)

Tällaista kunnioittavaa pelkoa, joka saa ihmisen palvomaan, tulisi osoittaa vain Jehovalle (Ps 89:7; Jes 29:23). Kristittyjä kannustetaan suorittamaan ”Jumalalle pyhää palvelusta jumalisessa ja kunnioittavassa pelossa [kreikk. sanan deʹos eräs muoto]” (Hpr 12:28). Jumalan palvelijat osoittavat tätä kunnioittavaa pelkoa yrittämällä hartaasti miellyttää häntä, koska he ymmärtävät, että hän vaatii kaikki tilille ja tuomitsee puolueettomasti (1Pi 1:17; Il 14:7).

Ihmiset ja kansakunnat saattavat myös joskus herättää toisissa jonkinlaista kunnioittavaa pelkoa, joko tieten tahtoen tai muutoin. Esimerkiksi sulamilaistyttö teki kuningas Salomoon niin valtavan vaikutuksen, että hän sanoi tytön olevan yhtä kunnioittavaa pelkoa herättävä kuin viirien ympärille kokoontuneet taisteluvalmiit sotajoukot. Tämä on kerrottu Laulujen laulun 6:4, 10:ssä, jossa käytetyn heprealaisen sanan ʼa·jomʹ merkitys on ’kunnioittavaa pelkoa herättävä’. Kaldealaisten kansakunta oli taisteluun lähtiessään pelottava (Hab 1:6, 7). Ja Babylonille esitettiin profeetta Jesajan kautta profeetallinen kehotus käyttää loitsujaan ja noituuksiaan herättääkseen kunnioittavaa pelkoa sitä vastaan hyökkäävissä, jotta se pelastuisi onnettomuudelta. Kaikki yritykset valloituksen estämiseksi olisivat kuitenkin turhia. (Jes 47:12–15.) Babylon kukistuisi Persian Kyyroksen johtamien armeijoiden edessä (Jes 44:24–45:2).

Mooses oli Jumalan kansan silmissä hyvin kunnioittavaa pelkoa herättävä (hepr. mō·raʼʹ) sen vuoksi, miten Jehova käytti ja kohteli häntä (5Mo 34:10, 12; 2Mo 19:9). Uskovat tunsivat tervettä pelkoa Mooseksen valtaa kohtaan. He tajusivat, että Jumala puhui hänen kauttaan. Israelilaisten tuli osoittaa kunnioittavaa pelkoa myös Jehovan pyhäkköä kohtaan (3Mo 19:30; 26:2). Tämä merkitsi sitä, että heidän tuli osoittaa pyhäkköä kohtaan kunnioittavaa arvonantoa, palvoa niin kuin Jehova oli käskenyt ja käyttäytyä sopusoinnussa kaikkien hänen määräystensä kanssa.

Eläinten pelko ihmisiä kohtaan. Sanaa ”pelko” käytetään 1. Mooseksen kirjan 9:2:ssa eläinkunnan yhteydessä. Jumala sanoi Nooalle ja hänen pojilleen: ”Kaikki maan elolliset – – tuntevat pelkoa ja kauhua teitä kohtaan.” Sen vuoden aikana, jonka Nooa ja hänen perheensä olivat arkissa, sinne suljetut maaeläimet ja linnut tunsivat heitä kohtaan pelkoa, jonka avulla niitä voitiin hillitä. Kun ne sitten tulivat pois arkista vedenpaisumuksen jälkeen, Jehova vakuutti Nooalle, että tämä pelko säilyisi. Ihmisten kokemus vahvistaa tämän. American Museum of Natural History -nimisen luonnonhistoriallisen museon nisäkäsosaston apulaisintendentti tri George G. Goodwin sanoi: ”Leopardi ei tavallisesti hyökkää ihmisen kimppuun. Mutta jos eläintä ärsytetään tai haavoitetaan, se kääntyy ihmisiä vastaan ja taistelee.” Jos suinkin mahdollista myös aggressiivisuudestaan tunnetut myrkkykäärmeet, esimerkiksi mamba ja kuningaskobra, yleensä mieluummin luikertelevat varovaisesti pois ihmisen tieltä kuin hyökkäävät. Vaikka ihminen onkin tehnyt joistakin eläimistä ilkeitä petoja kohtelemalla niitä huonosti, niin tavallisesti tämä hillitsevä pelko on yhä ilmeinen. Tämä on sopusoinnussa sen Jumalan 1. Mooseksen kirjan 1:26–28:ssa esittämän ajatuksen kanssa, että eläinkunnan oli määrä olla alamainen ihmiselle siitä lähtien, kun ihminen luotiin.