Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Penuel

Penuel

(’Jumalan kasvot’).

1. Juudan heimoon kuulunut ”Gedorin isä” (1Ai 4:1, 4). Koska Gedor vaikuttaa Juudan kaupungin nimeltä, Penuel on ehkä ollut kaupungin perustaja tai sen asukkaiden esi-isä.

2. Benjaminin heimoon kuulunut suvun päämies, joka asui Jerusalemissa; Sasakin poika (1Ai 8:1, 25, 28).

3. Kaupunki Jabbokin eteläpuolella. Tuomarien aikana Gideon pyysi Penuelin miehiltä ruokaa, jotta hänen joukkonsa voisivat jatkaa Midianin kuninkaiden takaa-ajoa, mutta penuelilaiset kieltäytyivät antamasta, minkä vuoksi Gideon tuhosi myöhemmin heidän torninsa ja tappoi kaikki kaupungin miehet. (Tu 8:4–9, 17.) Seuraavan kerran Penuel mainitaan vasta, kun kerrotaan, että kuningas Jerobeam I ”rakensi” sen uudelleen tai ainakin linnoitti sen (1Ku 12:25).

Penuel samastetaan tavallisesti Tulul edh-Dhahab esh-Sherqiyeen, joka on n. 6 km Sukkotista itään ja lähellä Jabbokia, suunnilleen 14 km koilliseen sen ja Jordanin yhtymäkohdasta. On viitteitä siitä, että kaupunki oli vahvasti linnoitettu ja sijaitsi strategisella paikalla, josta käsin voitiin valvoa länteen Jordanille johtavaa Jabbokin solan suuta. (Ks. PENIEL.)