Kirjoitusmateriaaliksi muokattu lampaan-, vuohen- tai vasikannahka. Nahkaa käytettiin muinoin pitkään kirjoitusmateriaalina; Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluva Jesaja-käärö, joka on jäljennetty toisen vuosisadan loppupuolella eaa., on nahkaa. Egyptistä saatua papyrusta alettiin käyttää kirjoitusmateriaalina yleisemmin, mutta Pliniuksen mukaan nahkapergamentin käyttö keksittiin Pergamonissa sen jälkeen, kun Egyptin hallitsija oli kieltänyt papyruksen viennin n. 190 eaa. (Suomen kielen sana ”pergamentti” johtuu latinan sanasta pergamena.) Se merkitsi kenties vain sitä, että jo olemassa olevasta nahankäsittelymenetelmästä, jonka avulla nahan molemmat puolet muokattiin kirjoituspinnaksi, tehtiin yleisesti tunnettu. Pergamenttikääröt olivat paljon kestävämpiä kuin halvemmat papyruskääröt.

Toisen Timoteuksen kirjeen 4:13:ssa apostoli Paavali pyysi Timoteusta tuomaan ”kirjakääröt, varsinkin pergamentit” (UM, Ro). Hän ei kerro mitään niiden sisällöstä, mutta varsin todennäköisesti hän pyysi tuomaan Raamatun heprealaisten kirjoitusten osia, jotta hän voisi tutkia niitä ollessaan vankina Roomassa. Ilmaus ”varsinkin pergamentit” saattaa osoittaa, että kyse oli sekä papyruskääröistä että pergamenttikääröistä.

Entisajan roomalaiset kirjoittivat usein tilapäisluonteisia asioita vahapäällysteisille puutauluille. Lopulta tähän tarkoitukseen alettiin käyttää nahka- tai pergamenttiarkkeja. Latinan sana membranae (nahat) alkoi tarkoittaa tällaisia pergamentista tehtyjä muistikirjoja. Edellä lainatussa raamatunkohdassa Paavali käytti sanan kreikkalaista vastinetta pyytäessään ”kirjakääröjä, varsinkin pergamentteja [mem·braʹnas]”. Jotkut kommentaattorit ovat siksi esittäneet, että hän pyysi Heprealaisten kirjoitusten kääröjä sekä jonkinlaisia muistiinpanoja tai kirjeitä. Sen vuoksi Moffattin käännös kuuluu: ”kirjani ja erityisesti paperini”, ja The New English Bible sanoo: ”kirjat, ennen kaikkea muistikirjani”. Sitä, olivatko ”pergamentit” muistikirjoja tms. vai olivatko ne pergamenttikääröjä (KR-92, UTN, La, Kx), ei kuitenkaan voida sanoa varmasti.

Veliini. Pergamentti tehtiin normaalisti lampaan-, vuohen- tai vasikannahasta. Ajanlaskumme 200- ja 300-luvuilla alettiin erottaa toisistaan materiaalin karkeampi ja hienompi laatu, niin että karkeampaa sanottiin edelleen pergamentiksi, mutta hienompaa veliiniksi. Veliini tehtiin hienoista vasikan- tai vohlannahoista tai kuolleena syntyneiden vasikoiden tai karitsoiden nahoista. Sitä valmistettiin niin, että pestyistä nahoista kaavittiin pois karvat ja nahat pingotettiin kehikkoon, minkä jälkeen ne pestiin ja kaavittiin uudelleen epätasaisten kohtien poistamiseksi. Lopuksi niille siroteltiin kalkkipölyä ja niitä hangattiin hohkakivellä. Näin saatiin ohut, pehmeä ja lähes valkoinen kirjoitusmateriaali, jota alettiin käyttää yleisesti tärkeissä kirjoissa  kirjapainotaidon keksimiseen asti; painamiseen sopi paremmin paperi, joka oli myös halvempaa. Tärkeät Raamatun käsikirjoitukset, esimerkiksi 300-luvulta peräisin olevat Codex Sinaiticus ja Codex Vaticanus sekä 400-luvulta peräisin oleva Codex Alexandrinus, on tehty veliinille.