Mooseksen laki salli pieksemisrangaistuksen. Pieksemisessä voitiin käyttää keppiä tai raippaa. Tuomarien piti päättää lyöntien määrä suoritetun väärinteon perusteella, ja he ottivat huomioon myös motiivin, olosuhteet jne. Asento oli säädetty: ”Tuomarin täytyy määrätä hänet pitkälleen ja antaa piestä hänet edessään hänen jumalatonta tekoaan vastaavalla määrällä lyöntejä.” Rangaistus rajoitettiin 40 lyöntiin. (5Mo 25:2, 3.) Tällaisen rajoituksen syyksi sanottiin, että suurempi määrä saattaisi ihmisen häpeään hänen maanmiestensä silmissä. Tämä on yksi niistä esimerkeistä, jotka osoittavat, ettei Mooseksen  kautta annettu laki sallinut julmaa tai epätavallista rangaistusta. Rangaistuksen tarkoitus oli oikaista eikä suinkaan kostaa tai osoittaa ilkeyttä, mihin muiden kansakuntien käyttämillä rangaistuskeinoilla pyrittiin. Lyöntien antajaa rangaistiin, jos hän ylitti lain salliman iskujen määrän. Sen vuoksi juutalaiset rajoittivat iskujen määrän 39:ään, jotteivät olisi vahingossa ylittäneet rajaa ja rikkoneet siten lakia (2Ko 11:24).

Heprealaisella orjanomistajalla oli lupa lyödä orjaansa tai orjatartaan kepillä, jos orja oli tottelematon tai kapinallinen. Mutta jos orja kuoli piestäessä, orjanomistajaa piti rangaista. Jos orja kuitenkin eli sen jälkeen päivän tai kaksi, niin sitä pidettiin osoituksena siitä, ettei orjanomistaja ollut hautonut murhaa sydämessään. Hänellä oli oikeus pitää orjansa kurissa rankaisemalla häntä, sillä orja oli ”hänen rahaansa”. Ei ole kovinkaan todennäköistä, että ihminen haluaisi tuhota arvokkaan omaisuutensa täysin ja kärsiä siten menetyksen. Lisäksi jos orja kuoli päivän tai pitemmän ajan kuluttua, ei ollut varmaa, johtuiko kuolema pieksemisestä vai jostain muusta. Jos orja siis eli päivän pari, hänen isäntäänsä ei rangaistu. (2Mo 21:20, 21.)

Jos mies syytti vaimoaan siitä, että tämä oli petollisesti väittänyt olevansa neitsyt avioliiton solmimisen aikaan, eikä miehen syyte pitänyt paikkaansa, niin kaupungin vanhinten piti tuomareina kurittaa miestä ja lisäksi määrätä hänet maksamaan sakkoa, koska hän oli aiheuttanut Israelin neitsyelle huonon nimen. Tähän kuritukseen saattoi kuulua tietty määrä lyöntejä. (5Mo 22:13–19.)

Raamatussa tähdennetään toistuvasti lyöntien merkitystä kurituskeinona. Sananlaskujen 20:30:ssä osoitetaan, että kuritus voi vaikuttaa erittäin voimakkaasti ja koitua ihmisen hyödyksi. Siinä sanotaan: ”Ruhjehaavat puhdistavat pois pahan ja lyönnit sisusten sisimmät osat.” Tällaista kuritusta saavan pitäisi tajuta, että hän on toiminut tyhmästi ja että hänen pitäisi muuttua (San 10:13; 19:29). Todella viisasta ihmistä pystytään oikaisemaan sanoin, eikä häntä tarvitse lyödä.

Koska kaikki ihmiset on synnytetty ’erheisinä’ ja heidät on siitetty ”synnissä” (Ps 51:5), niin Raamattu neuvoo vanhempia käyttämään tinkimättä valtansa keppiä ja joskus myös kirjaimellista keppiä (San 22:15). Lapsi voi siten säästyä epäsuosioon joutumiselta ja kuolemalta (San 23:13, 14).

Näyttää siltä, että juutalaiset ryhtyivät myöhemmin käyttämään kepin tai raipan sijasta ruoskaa (Hpr 11:36). Ruoskiminen on ankarampi rangaistuskeino kuin kepillä tai raipoilla lyöminen, ja vaikka se oli laillistettu rangaistus siihen aikaan, kun Jeesus oli maan päällä, se ei perustunut Lakiin (Mt 10:17; 23:34). Mišnassa, jota pidetään suullisen perinteen tuotteena, ruoskimista kuvataan seuraavasti:

”He sitovat hänen molemmat kätensä kummallakin puolella olevaan pylvääseen, ja synagogan palvelija tarttuu hänen vaatteisiinsa – jos ne repeytyvät, ne repeytyvät, jos ne revitään täysin, ne revitään täysin – niin että hän paljastaa hänen rintakehänsä. Hänen taakseen maahan asetetaan kivi, jonka päällä synagogan palvelija seisoo kädessään kaksin kerroin ja taas kaksin kerroin taitettu vasikannahkahihna, ja kaksi [muuta] ylös ja alas kulkevaa hihnaa [on kiinnitetty] siihen.

Hihnan kädensijan pituus on yksi kämmenenleveys ja leveys yksi kämmenenleveys; ja sen pään täytyy ulottua hänen napaansa asti. Hän antaa hänelle yhden kolmanneksen lyönneistä etupuolelle ja kaksi kolmannesta selkäpuolelle; eikä hän saa lyödä häntä hänen seistessään tai istuessaan, vaan ainoastaan silloin, kun hän on kumartuneena, sillä on kirjoitettu: Käskeköön tuomari hänen laskeutua maahan. Ja se joka lyö, lyö yhdellä kädellään kaikin voimin.

– – Jos hän kuolee hänen käsissään, ruoskijaa ei rangaista. Mutta jos hän antoi hänelle yhden lyönnin liikaa ja hän kuoli, hänen täytyy paeta maanpakoon hänen vuokseen.”

”Kuinka monta lyöntiä miehelle annetaan? Yhtä vaille neljäkymmentä, sillä on kirjoitettu: Lukuun neljäkymmentä; [ts.] lähellä neljääkymmentä oleva luku.” (Makkot 3:12–14, 10; hepreasta englanniksi käänt. H. Danby.)

Gideon ruoski epätavallisin välinein niitä Sukkotin 77:ää ruhtinasta ja vanhinta, jotka kieltäytyivät antamasta ruokaa hänen miehilleen, kun hän ajoi takaa Midianin kuninkaita. Ilmeisesti hän teki ruoskia erämaan orjantappuroista ja okapensaista puidakseen heitä. Kertomuksessa sanotaan, että hän ’antoi heille läksytyksen’. (Tu 8:7, 14, 16.)

Muut kansakunnat käyttivät ankarampia pieksemistapoja, eivätkä ne rajoittaneet lyöntejä 40:een. Israelilaisten ollessa Egyptissä heidän egyptiläiset valvojansa pieksivät heitä epäilemättä hyvin ankarasti (2Mo 5:14, 16; 2:11, 12).

 Roomalaiset pieksivät rangaistavana olevan raipoilla riisuttuaan häneltä ensin päällysvaipan (Ap 16:22, 23). Kreikkalainen sana, joka Apostolien tekojen 16:22:ssa on käännetty ilmauksella ’piestä raipoilla’, on rha·bdiʹzō, ja se on sukua sanalle rhaʹbdos (keppi, sauva) (vrt. 1Ko 4:21, Int). Nämä molemmat kreikan sanat ovat sukua sanalle rha·bdouʹkhos, joka on Apostolien tekojen 16:35, 38:ssa käännetty vastineella ”poliisi” ja joka tarkoittaa kirjaimellisesti ’kepin kantajaa’ (vrt. Int).

Roomalaiset käyttivät myös ruoskaa. Uhri oikaistiin ilmeisesti siten, että hänen kätensä sidottiin remmein paaluun (Ap 22:25, 29). Lyöntien määrä oli täysin toimitusta johtavan päätettävissä. Paaluun panemista edelsi tavallisesti ruoskiminen. Sen jälkeen kun Pilatus oli antanut periksi juutalaisille, jotka vaatimalla vaativat Jeesuksen panemista paaluun, ja vapauttanut heille Barabbaan, hänen kerrotaan toimineen seuraavasti: ”Niinpä Pilatus otti silloin Jeesuksen ja ruoski hänet.” (Joh 19:1; Mt 20:19.) Joskus roomalaiset käyttivät ruoskaa uhrien ’kuulustelemiseen’ saadakseen heidät esittämään tunnustuksia tai todistuksia (Ap 22:24, 25). Kaksi kreikan kielen ’ruoskimista’ tarkoittavaa verbiä ovat ma·sti·goʹō (Mt 10:17) ja ma·stiʹzō (Ap 22:25). Molemmat ovat sukua sanalle maʹstiks, joka voi merkitä kirjaimellista ’ruoskimista’ (Ap 22:24; Hpr 11:36) ja kielikuvana ’tuskallista tautia (sairautta)’ (Mr 3:10; 5:34). Oli kuitenkin laitonta ruoskia Rooman kansalaista. Lait Lex Valeria ja Lex Porcia, jotka säädettiin eri aikoina vuosien 509 ja 195 eaa. välillä, estivät Rooman kansalaisten ruoskimisen – Lex Valeria silloin, kun kansalainen vetosi kansaan, ja Lex Porcia ilman tuota vetoomusta.

Hirvittävin ruoskimisväline oli nimeltään flagellum. Siinä oli varsi, johon kiinnitettiin useita nuoria tai nahkasiimoja. Näihin siimoihin pantiin painoksi teräviä luu- tai metallikappaleita, jotta isku olisi ollut tuskallisempi ja tehokkaampi. Kreikkalainen substantiivi fra·gelʹli·on (”ruoska”; Joh 2:15) johtui latinan sanasta flagellum. Samansukuinen verbi fra·gel·loʹō merkitsee ’ruoskia’ (Mt 27:26; Mr 15:15).

Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että heitä piestäisiin synagogissa hänen nimensä vuoksi (Mr 13:9). Tämä profetia täyttyi useita kertoja. Jotkut apostoleista pidätettiin ja vietiin juutalaisen sanhedrinin eteen, ja sen jälkeen kun he olivat kieltäytyneet lopettamasta saarnaamistyötään, heitä piestiin (Ap 5:40). Saul, josta tuli myöhemmin apostoli Paavali, vainosi kristittyjä kiihkeästi ennen kääntymystään, ja hän pani heitä vankilaan ja pieksi heitä synagogassa toisensa jälkeen (Ap 22:19). Näissä kertomuksissa käytetty kreikan kielen verbi (deʹrō) on sukua sanalle derʹma (’nahka’; Hpr 11:37, Int) ja merkitsee pohjimmiltaan ’nylkeä’ (vrt. Lu 12:47, Int).

Paavalia piestiin raipoilla Filippin kaupungissa. Hän käänsi tuon tapauksen vainoojiaan vastaan ja käytti tilaisuutta hyväkseen puolustaakseen saarnaamaansa hyvää uutista ja vahvistaakseen sen laillisesti. Häntä oli piesty julkisesti ja hänet oli heitetty vankilaan, mutta kun hallintoviranomaiset saivat tietää, että hän oli Rooman kansalainen, he pelästyivät suuresti, sillä he olivat piesseet Rooman kansalaista – vieläpä ennen kuin hänet oli tuomittu oikeudessa. Tässä tapauksessa Paavali ja Silas oli myös esitetty julkisesti pahantekijöinä. Kun hallintoviranomaiset siis käskivät vanginvartijan päästää Paavalin ja Silaksen vapaaksi, Paavali vastasi: ”He ovat tuomitsematta piesseet meitä julkisesti, miehiä jotka ovat roomalaisia, ja heittäneet meidät vankilaan, ja ajavatko he nyt salaa meidät ulos? Ei toki, vaan tulkoot itse ja viekööt meidät ulos!” Hallintoviranomaisten täytyi henkilökohtaisesti myöntää erehdyksensä. ”Niin poliisit kertoivat nämä sanat hallintoviranomaisille. Nämä pelästyivät kuullessaan, että miehet olivat roomalaisia. Niinpä he tulivat ja esittivät heille hartaan pyynnön, ja tuotuaan heidät ulos he pyysivät heitä lähtemään kaupungista.” (Ap 16:22–40.) Siten vahvistettiin, ettei hyvän uutisen saarnaaminen ollut lainvastaista, sillä ryhtymällä näihin toimiin hallintoviranomaiset tekivät julkisesti tunnetuksi, että Paavali ja Silas eivät olleet tehneet mitään väärää. Paavali toimi tällä tavoin, koska hän halusi ’vahvistaa hyvän uutisen laillisesti’ (Fil 1:7).

Kuvaannollista käyttöä. Kuningas Rehabeam vertasi hallitsemistapaa, jonka hän aikoi omaksua, isänsä Salomon hallintoon käyttämällä kielikuvana sitä, että piikkiruoskilla annettu rangaistus oli ankarampi kuin ruoskilla annettu. (Hepreassa ’piikkiruoskia’ tarkoittavan sanan [ʽaq·rab·bimʹ] kirjaimellinen merkitys on ’skorpionit’, ja se oli ilmeisesti ruoska, jossa oli solmuja tai skorpionin pistintä muistuttavia väkäsiä, tai kenties piiska, jossa oli kyhmyisiä tai okaisia oksia.) (1Ku 12:11–14, Rbi8, alav.)

Kun Jehova solmi Daavidin kanssa liiton valtakunnasta, Hän kertoi hänelle, että valtaistuin pysyisi  hänen sukuhaarassaan, mutta jos hänen hallitsijasukunsa tai joku hänen sukuhaaraansa kuuluva jälkeläinen tekisi väärin, Jehova olisi ”ojentava häntä ihmisten kepillä ja Aadamin poikien lyönneillä” (2Sa 7:14; Ps 89:32). Tämä tapahtui, kun Jehova antoi pakanakansojen kuninkaiden voittaa Juudan kuninkaat ja varsinkin kun Babylonin kuningas Nebukadnessar poisti Sidkian valtaistuimelta Jerusalemista (Jer 52:1–11).

Jehova sanoi, että kansakunnat, joita israelilaiset eivät häätäisi, tulisivat ’heidän kylkiensä ruoskaksi’ (Jos 23:13). Jesajan 10:24–26:ssa osoitetaan, että assyrialainen käyttäisi keppiä lyödäkseen Siionia epäoikeudenmukaisesti, mutta Jehova puolestaan heiluttaisi ”ruoskaa” assyrialaista vastaan. Jokin Jehovan rangaistukseksi lähettämä vitsaus, sairaus tai onnettomuus oli myös eräänlainen ruoskanisku, jota sanotaan ”äkilliseksi vitsaukseksi” (4Mo 16:43–50; 25:8, 9; Ps 106:29, 30). Jehovalta tulevaa kuritusta verrataan ruoskimiseen (Hpr 12:6).

Jesaja ennusti, että Messias kantaisi niiden sairaudet ja tuskat, jotka uskoisivat häneen. Hän sanoi: ”Hänen haavojensa perusteella on meille koitunut parannus.” (Jes 53:3–5.) Pietari soveltaa tämän ennustuksen Jeesukseen Kristukseen sanoessaan: ”Hän itse kantoi meidän syntimme omassa ruumiissaan paaluun, jotta pääsisimme eroon synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. Ja ’hänen haavansa paransivat teidät’.” (1Pi 2:24.)