Alue, joka sijaitsi eteläisen Vähän-Aasian sisäosissa. Se oli vuoristoista seutua, joka käsitti Taurusvuoriston länsiosan, ja se sijaitsi Pamfyliasta pohjoiseen ja Galatian Frygiasta etelään, Karia ja Lykia jäivät sen länsipuolelle ja Lykaonia itäpuolelle. Tuon alueen otaksutaan olleen n. 190 km pitkä itä-länsisuunnassa ja n. 80 km leveä. Siellä oli useita laaksojen ja vuoristojokien halkomia korkeita selänteitä sekä metsiä ja laidunmaita.

Pisidian asukkaat olivat hurjia ja sotaisia, ja eri heimot muodostivat omia rosvojoukkoja. Näitä vuoristolaisia oli vaikea valvoa, ja he olivat hitaita omaksumaan helleenisen ja roomalaisen kulttuurin vaikutteita. Roomalaiset antoivat Galatian kuninkaan Amyntasin tehtäväksi alistaa heidät valtaansa, mutta hän kuoli ennen kuin hän ennätti toteuttaa sen. Pisidiasta tuli osa Rooman Galatian-provinssia vuonna 25 eaa., ja vuonna 6 eaa. alueen siirtokuntiin sijoitettiin varuskuntia väestön pitämiseksi kurissa. Näitä siirtokuntia johdettiin Antiokian kaupungista käsin, joka sijaitsi lähellä Pisidian ja Frygian välistä rajaa (ks. ANTIOKIA nro 2). Vuonna 74 Pisidian eteläosa yhdistettiin Pamfylian ja Lykian kanssa yhdeksi Rooman provinssiksi. Pohjoisosa jäi osaksi Galatian provinssia, kunnes se apostolien ajan jälkeen sisällytettiin uuteen, Pisidia-nimiseen provinssiin.

Apostoli Paavali kulki Pisidian halki ensimmäisellä lähetysmatkallaan mennessään rannikolla sijaitsevasta Pamfyliasta vuorten yli Pisidian Antiokiaan (Ap 13:13, 14). Myös paluumatkalla hän kulki Pisidian halki (Ap 14:21, 24). Tuon alueen maantierosvot ja vuolaasti virtaavat vuoristojoet ovat hyvinkin voineet antaa Paavalille aihetta sanoa olleensa ”vaaroissa jokien tähden, vaaroissa maantierosvojen tähden” (2Ko 11:26).